Jeesus tuli heidän luokseen ja sanoi heille: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani.” (Matt. 28: 18–19)

Ylösnoussut Herra sanoi opetuslapsilleen, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tarkastellaan seuraavaksi kolmea asiaa, jotka tästä seuraavat.

1. Koska Herralle on annettu kaikki valta, niin hänellä on valta kaikkeen maan päällä ja taivaassa.

Herralle on annettu kaikki valta, hänelle kuuluvat kaikki kansat. Hänellä on oikeus ja valta tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Kukaan ei voi oikeutetusti sanoa: ”Täällä maassa tai paikassa ei saa tehdä opetuslapsia.” Herralla on kaikki oikeudet jokaisessa kansakunnassa ja paikassa. 

Hänelle on annettu kaikki valta! Halleluja!

Herramme antoi myös meille oikeuden tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Hän sanoi: ”Menkää siis ja tehkää…” Meille on siis annettu oikeus ja auktoriteetti häneltä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Herran antama käsky riittää antamaan meille oikeuden julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Kuka voisikaan estää, ettei pelastussanomaa saisi viedä hukkuville!

Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? (Room. 8:31)

Vastustusta toki on, mutta se ei ole oikeutettua. Se on vastoin korkeimman määräystä. Mikään paikka ei ole suljettu evankeliumilta, vaan Herralla on valta kaikkeen. Ei ole paikkaa, josta Saatana tai maailma voi sanoa totuudessa, että tänne ei saa tuoda evankeliumia. 

Ei, vaan kaikki kuuluu Herralle. Menkäämme siis!

Tämä ei tarkoita sitä, että emme kunnioittaisi muita auktoriteetteja. Meidän tulee kunnioittaa ihmisiä ja esivaltaa. Ylin auktoriteetti on kuitenkin Herralla, jolle on annettu kaikki valta ja se menee yli kaiken muun.

2. Koska Herralle on annettu kaikki valta, niin hänellä on valta myös meihin.

Herralle on annettu kaikki valta, hän on antanut käskyn, joka velvoittaa meitä. Meidän ei tule ajatella, että kyllä kaikki valta on Herralla, mutta se ei tarkoita minun elämääni. Näin ei voi tietenkään olla, vaan Herralla on valta myös minun elämääni. Mutta elämmekö sen mukaan?

Jos pomo sanoo työpaikalla, että tee tämä ja tuo asia, niin totteletko häntä työntekijänä? Totta kai! Mutta miten paljon enemmän meidän tulee totella herrojen Herraa, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä!

Olemme tekemisissä Herran kanssa. Jos emme tottele pomoa työpaikalla, joudumme hänelle vastaamaan. Mutta nyt joudumme vastaamaan Herralle ja tekemään tilin hänelle.

Mitä jos Herra itse ilmestyisi ylösnousseena meidän eteemme ja antaisi tämän lähetyskäskyn, muuttaisiko tämä suhtautumistamme? (Herrahan ilmestyi ylösnousseena opetuslapsille ja antoi tämän käskyn.) Miten eläisimme tämän jälkeen? Tuskin kukaan meistä olisi enää samanlainen tämän kohtaamisen jälkeen. Mutta nyt tarvitaan viisautta. Olkoon tämä käsky elämässämme niin kuin Herra olisi ilmestynyt meille henkilökohtaisesti ylösnousseena ja antanut käskyn kasvoista kasvoihin.

3. Koska Herralle on annettu kaikki valta, hänellä on voima tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.

Herralle on annettu kaikki valta, hänellä on voima pelastaa. Työllä on menestys, koska hänelle on annettu kaikki valta. Herra käyttää meitä tässä työssä, tehtävä on annettu meille.

Olkaa siis, rakkaat veljeni, lujia ja järkähtämättömiä, aina innokkaita Herran työssä, ja tietäkää, että vaivannäkönne Herrassa ei ole turhaa. (1. Kor. 15:58)

Emme tee työtä omassa voimassa vaan Herrassa, hänen voimassaan. Ja siinä onkin menestys, ei omassa voimassamme. Me teemme hänen voimassaan kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. 

Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo HERRA Sebaot. (Sak. 4:6)

Herran valta murtaa Saatanan, synnin ja kuoleman vallan ihmisten elämästä. 

Herra kertoi vertauksillaan, miten Jumalan valtakunnan työllä on menestys, ja vaikka Jumalan valtakunta alkaa pienestä, niin se leviää ja täyttää lopulta kaiken.

”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut täyteen mittaansa, se on puutarhakasveista suurin. Siitä tulee puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksilla.” Hän kertoi heille vielä vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, ja koko taikina happani.” (Matt. 13: 31–33)

Rohkaisun sanat

Herra rohkaisi kertomalla, että hänelle on annettu kaikki valta. Oi, miten suloinen totuus, riemuitkaamme ja iloitkaamme. Herralla on kaikki valta! Herra myös lupasi olla meidän kanssamme joka päivä maailmanajan loppuun saakka. Saakoon Herran sanat rohkaista meitä, kun teemme Herran antamaa työtä ja teemme kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.

Samuli Lahtela

Sen tähden emme mekään siitä päivästä lähtien, jolloin saimme tästä kuulla, ole lakanneet rukoilemasta teidän puolestanne ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä.

Rukoilemme, että vaeltaisitte Herran arvon mukaisesti ja hänelle kaikessa mieliksi ja että kantaisitte hedelmää kaikissa hyvissä teoissa ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa.

Vahvistakoon hän teitä kirkkautensa väkevyyden mukaisesti kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä. Iloiten te silloin kiitätte Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan osuuden siitä perinnöstä, joka pyhillä on valkeudessa.  (Kol. 1:9–12)

Kolossalaiskirjeen jakeet sisältävät yhden Paavalin kauneimmista rukouksista seurakunnan puolesta. Hän rukoilee, että uskovat täyttyisivät Jumalan tahdon tuntemisella, eläisivät Herran arvoisesti, kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa, kasvaisivat Jumalan tuntemisessa ja vahvistuisivat Jumalan voimalla kestävyyteen ja pitkämielisyyteen.

Teksti on hyvin käytännöllinen ja sielunhoidollinen. Paavali ei kuvaa kristillistä elämää ihmisen omana voimannäytteenä. Koko rukous perustuu siihen, että tarvitsemme Jumalalta sitä, mitä emme pysty itsessämme tuottamaan. Kristillisen elämän lähtökohta ei siis ole: minun täytyy yrittää enemmän. Lähtökohta on: minä tarvitsen Jumalaa.

Jumalan tahdon tunteminen

Paavali rukoilee, että kolossalaiset täyttyisivät Jumalan tahdon tuntemisella kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä. Kun puhumme Jumalan tahdosta, ajattelemme helposti yksittäisiä elämän ratkaisuja. Mihin minun pitäisi mennä? Minkä työn valitsen? Mitä teen tässä tilanteessa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta Paavalin ajatus menee syvemmälle. Jumalan tahdon tuntemisen tarkoitus näkyy hyvin seuraavassa jakeessa: jotta eläisimme Herran arvoisesti ja olisimme hänelle mieliksi. Jumalan tahdon tunteminen ei siis tarkoita vain sitä, että saisimme tietää, mitä huomenna tapahtuu. Se merkitsee sitä, että opimme ymmärtämään, millaista elämää Jumala tahtoo meissä synnyttää.

Me kysymme helposti: ”Mitä tulee tapahtumaan?” Kuitenkin ehkäpä tärkeämpi kysymys olisi: ”Millaisena ihmisenä Jumala tahtoo minun elävän tämän tilanteen läpi?”

Usein haluaisimme nähdä koko tien etukäteen. Jumala antaa kuitenkin tavallisesti valoa seuraavaan askeleeseen. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea voidaksemme luottaa häneen. Jumalalle saa sanoa: ”En tiedä.” tai: ”En ymmärrä.” Usko ei tarkoita sitä, että meillä olisi aina kaikki vastaukset. Usko on luottamista Jumalaan silloinkin, kun vastausta ei vielä ole näkyvissä.

Herran arvoinen elämä alkaa armosta

Paavali kirjoittaa, että meidän tulee elää Herran arvoisesti ja kaikessa hänelle mieliksi. Ilmaus voi tuntua raskaalta ja vaativalta. Kun tunnemme oman elämämme, tiedämme hyvin, kuinka keskeneräisiä olemme. Kuinka keskeneräinen ihminen voisi elää Kristuksen arvoisesti? Paavalin tarkoitus ei ole sanoa, että meidän pitäisi ensin tehdä itsemme Kristuksen arvoisiksi. Evankeliumin järjestys on toisenlainen. Jumala tulee ensin ihmisen luo ja siihen ihminen vastaa.

Emme elä Jumalalle ansaitaksemme hänen rakkauttaan, vaan koska olemme saaneet hänen rakkautensa. Jos hengellinen elämä rakentuu ajatukselle, että minun on jatkuvasti todistettava kelvollisuuteni Jumalalle, elämä muuttuu suoritukseksi. Aina pitäisi rukoilla enemmän, palvella enemmän ja onnistua paremmin. Silti sisälle jää kysymys: ”Riittääkö tämä?” Evankeliumin vastaus ei ole: ”Yritä vielä vähän enemmän.” Vastaus on: ”Kristus riittää.”

Herran arvoinen elämä ei siis tarkoita täydellistä elämää. Se tarkoittaa Kristukseen suuntautuvaa elämää. Uskova voi kaatua, mutta hän palaa Kristuksen luo. Hän voi väsyä, mutta hänen turvansa on Jeesuksessa. Hän voi epäonnistua, mutta hän ei halua jäädä pimeyteen.

Hedelmä kasvaa elämästä

Paavali jatkaa puhumalla elämästä, joka kantaa hedelmää kaikessa hyvässä työssä. Hedelmä on hyvä kuva hengellisestä elämästä. Puu ei kanna hedelmää ponnistelemalla. Hedelmä kasvaa, koska puussa on elämä ja sen juuret saavat ravintoa. Samoin uskovan elämässä. Hyvät teot ovat tärkeitä. Jeesuksen seuraamisen tulee näkyä siinä, kuinka kohtelemme toisia ihmisiä, annamme anteeksi, palvelemme ja puhumme. Mutta hyvät teot eivät ole pelastuksen juuri. Ne ovat pelastuksen hedelmä. Armo tulee ensin ja alkaa sitten muuttaa meitä.

Tämä on tärkeää muistaa varsinkin silloin, kun olemme väsyneitä. Hengellistä hedelmää mitataan helposti toiminnan määrällä. Ajattelemme, että paljon tekevä ihminen kantaa paljon hedelmää. Jumala näkee kuitenkin myös sellaisen hedelmän, jota muut eivät huomaa. Joskus hedelmä on anteeksipyyntö. Joskus se on se, ettei vastaa pahaan pahalla. Joskus se on avun pyytämistä. Joskus se on toisen ihmisen kuuntelemista. Joskus se on vain rukous: ”Jeesus, auta minua.” Kaikki hengellinen hedelmä ei ole näyttävää.

Kasvaen Jumalan tuntemisessa

Paavali rukoilee myös, että uskovat kasvaisivat Jumalan tuntemisessa. Sana kasvaa sisältää jo itsessään lohdutuksen. Kasvava ihminen on keskeneräinen. Keskeneräisyys ei siis tarkoita epäonnistumista. Jumala tiesi jo kutsuessaan meidät, kuinka keskeneräisiä olemme. Hän tiesi, että jotkin asiat muuttuvat nopeasti ja toiset hyvin hitaasti. Hän tiesi, että joudumme palaamaan samoihin kysymyksiin yhä uudelleen. Silti hän kutsui meidät.

Jumalan tuntemisessa kasvaminen ei tarkoita vain sitä, että opimme jatkuvasti lisää tietoa Jumalasta. Oikea oppi on tärkeää, mutta Jumalan tunteminen on enemmän. Elämän matkalla opimme hänen uskollisuuttaan ja armoaan, kun epäonnistumme, hänen lohdutustaan, kun elämä satuttaa, hänen kärsivällisyyttään, kun oma kasvumme on hidasta. Vuosien jälkeen ihminen voi ehkä sanoa: ”En ymmärrä enkä tiedä Jumalasta kaikkea, mutta tunnen hänen sydäntään ja uskollisuuttaan paremmin kuin ennen.” Se on hengellistä kasvua.

Jumalan voima näkyy myös kestämisessä

Jakeessa 11 Paavali rukoilee, että uskovat vahvistuisivat kaikella voimalla Jumalan kirkkauden väkevyyden mukaan. Näiden suurten sanojen jälkeen voisi odottaa puhetta suurista ihmeistä ja saavutuksista. Mutta Paavali kertoo, mihin Jumalan voimaa tarvitaan: kestävyyteen ja pitkämielisyyteen. Tämä on yksi tekstin tärkeimmistä ajatuksista. Ajattelemme usein, että Jumalan voima näkyy siinä, että ongelma poistuu. Jumala voi todella muuttaa tilanteita, avata ovia ja vastata rukouksiin. Mutta joskus vaikeus ei poistu heti. Silloin Jumalan voima voi näkyä siinä, että ihminen kannetaan vaikeuden läpi.

Tilanne ei ole muuttunut, mutta hän ei ole luovuttanut. Vastausta ei vielä ole, mutta toivo ei ole sammunut. Sydäntä on haavoitettu, mutta katkeruus ei ole saanut otetta sydämestä. Joskus Jumalan voiman suurin ihme ei ole se, että vuori katoaa edestämme. Joskus ihme on se, että Jumala pitää meidät pystyssä vuoren varjossa.

Kestäminen ei tarkoita kovuutta

Raamatun kestävyys ei tarkoita sitä, että uskovan pitäisi aina näyttää vahvalta. Se ei tarkoita, ettei saisi itkeä. Se ei tarkoita, ettei saisi väsyä. Se ei tarkoita, ettei saisi pelätä.

Raamatussa Jumalan ihmiset huusivat hänelle tuskansa keskellä. Psalmit ovat täynnä surua, kysymyksiä ja kipua. Kestävyys tarkoittaa sitä, että ihminen pysyy Jumalan yhteydessä myös tuskansa kanssa. Joskus vahva rukous on vain: ”Herra, minä en jaksa.” Tai: ”Jeesus, pidä minusta kiinni.” Heikkous ei ole sama asia kuin epäusko. Ihminen voi olla hyvin heikko ja silti turvautua Kristukseen.

Pitkämielisyyttä tarvitaan ihmisten kanssa

Paavali yhdistää kestävyyteen pitkämielisyyden. Kestävyyttä tarvitsemme vaikeissa olosuhteissa. Pitkämielisyyttä tarvitsemme usein ihmisten kanssa.

Ihmissuhteet voivat haavoittaa syvästi. Läheisen ihmisen sanat voivat sattua enemmän kuin moni ulkoinen vaikeus. Siksi myös pitkämielisyyteen tarvitaan Jumalan voimaa. Pitkämielisyys ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä kaikki, mitä meille tehdään. Rakkauteen kuuluvat myös terveet rajat. Vääryyttä ei tarvitse kutsua oikeaksi eikä hyväksikäyttöä ja väkivaltaa tarvitse kestää rakkauden nimissä. Mutta Jumala tahtoo varjella sydäntämme siltä, ettei toisen ihmisen tekemä paha ala hallita meitä sisältä. Anteeksiantaminenkin voi joskus olla pitkä prosessi. Jumala ei kysy haavoittuneelta ihmiseltä: ”Miksi et ole jo päässyt tästä yli?” Hän kulkee ihmisen kanssa.

Isä on tehnyt meidät kelvollisiksi

Paavalin rukous päättyy kiitollisuuteen. Hän puhuu Isästä, joka on tehnyt meidät kelvollisiksi saamaan pyhien perintöosan valossa. Tämä on koko tekstin kannalta ratkaisevaa. Paavali ei sano: ”Yrittäkää tulla kelvollisiksi.” Hän sanoo: ”Isä on tehnyt teidät kelvollisiksi.” Evankeliumi alkaa Jumalan teosta. Jos rakennamme suhteemme Jumalaan oman onnistumisemme varaan, hengellinen turvallisuutemme vaihtelee jatkuvasti. Hyvinä päivinä tunnemme olevamme lähellä Jumalaa. Huonoina päivinä epäilemme, haluaako hän enää meitä. Evankeliumi siirtää katseen pois itsestämme Kristukseen.

Ratkaiseva kysymys ei siis ole: ”Olenko minä riittävä?”

Ratkaiseva kysymys on: ”Onko Kristus riittävä?”

Vastaus: Hän on.

Juuri siksi armo tekee kasvun mahdolliseksi. Meidän ei tarvitse piilottaa keskeneräisyyttämme Jumalalta. Voimme tulla hänen luokseen sen kanssa ja rukoilla:

Herra, opeta minua tuntemaan sinua. Kasvata minussa sellaista elämää, joka on sinulle mieluista. Anna elämäni kantaa hedelmää. Ja kun omat voimani loppuvat, vahvista minua sinun voimallasi. Anna kestävyyttä, kun tie on pitkä, ja varjele sydäntäni, kun ihmiset satuttavat. Minun toivoni ei ole omassa voimassani vaan sinun uskollisuudessasi.

Sinua siunaten,
Pastori Ensio Manni

Jeesus sanoi:  ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”

Meillä kaikilla on omat, myös hengelliset haaveemme.

Oma haaveeni olisi ollut elää pari tuhatta vuotta sitten Lähi-idässä, Luvatussa maassa Jordanin rannoilla ja saada kokea se ilmapiiri, jonka Johannes Kastaja ja hiukan myöhemmin itse Jeesus loivat ympärilleen, kun he ”saarnasivat kääntymystä Jumalan puoleen”.

Suomeksi tilanteen sanat on usein käännetty usein tehkää parannus, mikä korostaa moraalista uudistumista osana Jumalan puoleen kääntymistä. Ruotsinkielisissä Raamatuissa on usein sama painotus. Englannin ja venäjän kielessä kohdat on käännetty usein käyttämällä sanaa katua. Heprean kielessä puolestaan tuodaan esille ajatus palata takaisin alkuperäiseen. Kreikankielisen Uuden testamentin alkuperäinen sana kuvaa sisäistä, oman sydämen kokonaisvaltaista kääntymistä Jumalan suuntaan.

Uskon, että Johannes Kastajan ja Jeesuksen kuulijat saivat ”piston sydämeensä” kuten helluntaina Pietarin pitäessä ensimmäisen julkisen puheensa. Toisaalta ilmapiiriä rakensi Jeesuksen oma asenne: ”Ja jos joku kuulee minun sanani, eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse. Sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan maailman.”  (Joh. 12:47) [Tekstin boldaukset kirjoittajan.]

Saman ilmapiirin Jeesus rakentaa viimeiseen päivään saakka: ”Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä”  (Joh. 12:48). ”Sillä ei Isä lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi”  (Joh. 3:17).

Näin ihmiset aikanaan saivat kohdata Jeesuksen. ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta”  (Joh. 1:14).

Jumala on muuttumaton. Myös me saamme kohdata Jeesuksen samoin kuin hänen aikalaisensa. Raamattu kertoo, että Jeesus lupasi tulla takaisin opetuslastensa tykö Pyhän Hengen, Jumalan kolmannen persoonan kautta  (Joh. 14:18). Hän käytti Pyhästä Hengestä nimitystä ”Toinen puolustaja”  (Joh. 14:16). Raamatuntutkijat selittävät ilmauksen tarkoittavan ”toista samankaltaista puolustajaa kuin Jeesus itse oli”. Jumala on tasapuolinen kaikkia kohtaan, niin kuin hyvät vanhemmat ovat omia lapsiaan kohtaan. Samalla, mitä apostolit aikanaan kokivat eläessään, Jumala täyttää meidänkin elämämme henkilökohtaista jumalayhteyttä myöden.

Jeesuksen kohtaaminen alkaa ja on aina alkanut rakkauden kautta ja rakkaudessa.

”Jumala on rakkaus”, kirjoittaa Johannes kahdesti ensimmäisessä kirjeessään.

Maailma on aina pyrkinyt muuttamaan Jumalan rakkautta. Sillä on alkukielisessä Raamatussa oma nimensä, agape-rakkaus. Näin Raamatun alkutekstissä erotetaan Jumalan rakkaus inhimillisestä, ihmisen tuottamasta omasta rakkaudesta. Suomenkielisissä Raamatuissa ei tätä eroa ole.

Jumalan rakkaudessa on muutama yksinkertainen asia, joiden sisäistäminen aukaisee meille henkilökohtaisesti pääsyn sen osallisuuteen.

Rakkaudessa on sama asia kuin armossa. Voimme kirjoittaa tiedollisella tasolla niistä kirjoja ja tutkielmia, mutta olemme itse niistä osattomia, jos emme ole niissä sisällä.

Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä  (1. Joh. 4:19). Kun pääsemme osalliseksi Jumalan rakkaudesta ja alamme viljellä sitä itse, huomaamme että jumalallinen sääli on eräs rakkauden huipentuma. Se on sydämellistä myötäelämistä ja laupeutta. Ihaninta ihmisessä on hänen laupensa  (Snl. 19:22).

Jeesuksen rakkauden kohtaaminen jättää yliluonnollisen jäljen. Jumalan rakkaudessa eläminen on meille yliluonnollista, koska Jumala toteuttaa sen. Se ei ole meidän oman luonnollisen itsemme saavutettavissa. Tämänkaltaista kohtaamista Jeesus haluaa harjoittaa jatkuvasti kanssamme. Hän haluaa täyttää meitä koko ajan Hengellään. Raamattu opettaa, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta  (Room. 5:5). Tämä tapahtuu ensimmäisen kerran uudestisyntymisemme yhteydessä. Koska Jeesus on elävä persoona ja suhteemme häneen on luonteeltaan jatkuva henkilökohtainen agape-rakkausyhteys, Jumalan tavoite on täyttää meitä jatkuvasti hengellään.

Kuitenkin uskovalle saattaa riittää ajoittain tiedollisen tason viisaussuhde Isän Jumalan ja Jeesuksen kanssa. Tällöin asioita mietitään, tutkitaan, oivalletaan, ja päätökset tehdään inhimillisen viisauden, esim. loogisuuden varassa. Tähän me kaikki eksymme joskus. Mutta Jumala haluaa ihmisen syvempään suhteeseen itsensä kanssa. Niin että ymmärrämme olevamme jatkuvasti agape-rakkauden sisäpuolella ja siitä osallisena.

Jeesuksen jatkuva kohtaaminen on Jeesuksen persoonan ja rakkauden kohtaamista.

Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että Jumala haluaa meidän ymmärtävän, että Hänellä on jatkuva sydämen lämpö meitä kohtaan. Se on samankaltaista isällistä ja äidillistä rakkautta kuin vanhemmilla on lapsiaan kohtaan. Me olemme Jumalalle arvo. Lasten ei pitäisi tarvita ansaita arvoansa. Riittää, kun hän on olemassa. Hyvät vanhemmat iloitsevat lapsistaan heidän epäonnistuessaankin.

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä  (Joh. 3:16).

Jeesuksen persoonan ja rakkauden kohtaaminen on osallisuutta ristintyön sovituksesta.

Jumalan rakkaus sai aikaan ihmisen lunastamisen synnin, perkeleen ja kuoleman vallasta. Jumalan rakkaus vaikutti päätöksen tehdä oikein, vaikka se tarkoitti itsensä uhraamista.

Synti on Jumalan vihollinen. Synti turmelee myös ihmisen. Jumalan rakkaus on sitä, että Hän poistaa synnin vallan pelastuneen elämästä. Se alkaa syntien anteeksisaamisesta. Prosessi jatkuu niin, että aidosti Jeesuksen kohdannut ihminen on kohdannut sellaisen yliluonnollisen hyvyyden, että hän päättää jatkossa tehdä oikein,  (Room. 2:4) ettemme enää syntiä palvelisi  (Room. 6:6). Näin ihmeen kohdannut ihminen elää itsekin yliluonnollisissa teoissa. Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat.  (1. Joh. 5:3) Hän, joka on syntynyt Jumalasta, pitää huolen itsestään, eikä paha pääse häneen käsiksi  (1. Joh. 5:18 RK).

Siunattuja hetkiä Vapahtajan Kohtaamisissa,
Vesa Sihvo

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän itki sitä ja sanoi: ”Jospa sinäkin tänä päivänä tietäisit, mikä tuo rauhan! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Vielä tulevat sinun osaksesi päivät, jolloin vihollisesi saartavat sinut vallilla, piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta. He kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat sinun lapsesi eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, koska et tuntenut etsikkoaikaasi.” (Luukas 19:41–44) [tekstin lihavointi kirjoittajan]

Esikuvamme Jeesus Itki! Miksi hän itki? Hän itki Jerusalemia sen tähden, että juutalaiset eivät tunteneet Jumalan vierailuaikaa heidän keskellään. Jeesus näki Jerusalemin tulevan kohtalon ja se sai hänet itkemään. Itkeä, ei alkukielessä (klaio) tarkoita vain kyynelten vuodattamista, vaan itkemistä tuskaa tuntien. Se on voimakkain sana, jota itkusta voidaan käyttää. Näin Herramme itki. Mekin Jeesukseen uskovat tiedämme sen, että maailma on tuhoon tuomittu ilman Kristusta. Sen tulisi laittaa meidätkin itkemään.

Jeesus teki muutakin kuin vain itki.

Hän uhrautui, kärsi ja kuoli koko maailman puolesta. Hän kutsuu nyt meitä samaan. Kärsimään vaivaa evankeliumin tähden ja uhrautumaan, että maailma saisi kuulla sanoman pelastuksesta. Evankeliumin leviäminen vaatii uhrauksia ja kyyneleitä.

Helluntaiherätyksen pioneerilta kysyttiin, mikä oli hänen salaisuutena suureen herätykseen Azusa-kadun varrella Los Angelesissa. Tämä herätys sai aikaan helluntaiherätyksen syntymisen. Veli vastasi yhdellä sanalla: ”kyyneleet.” Uskovaiset itkivät aluksi omaa pahuuttaan, kuivuuttaan ja kovuuttaan. He särkyivät ja syntyi herätys. Kun sieluja alkoi pelastua, jälleen vuosivat kyyneleet. Oli vastakääntyneiden ja uskovaisten ilonkyyneleitä herätyksen johdosta. Voi meitä kuivasilmäisiä uskovia. (Kirjasta Ellei nisunjyvä kuole, Tapio Nousiainen.)

Muistan aina sen, kuinka Jumala laski erään kaupunginosan sydämelleni. Se tapahtui Lohjalla, jossa silloin asuin. Monia kertoja liikutuin ja itkin nuorten ja lasten puolesta, jotka olivat aivan hukassa. Kyyneleet vain valuivat poskiltani, kun ajattelin heitä ja rukoilin heidän puolestansa. Kun sitten menimme tuolle alueelle evankelioimaan, Jeesus alkoikin pelastaa siellä ihmisiä. Voi sitä riemua, kun sieluja pelastui.

Kokeilkaa kyyneleitä.

Pari kamppailevaa Pelastusarmeijan upseeria kirjoitti Pelastusarmeijan perustajalle, William Boothille. He kertoivat hänelle kokeilleensa kaikkia keinoja liikehdinnän aikaansaamiseksi, ja hän lähetti heille tämän niukkasanaisen vastauksen: ”Kokeilkaa kyyneleitä!” He tekivät niin ja saivat herätyksen.

Siunaten Markus

Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. (Ilmestyskirja 3:11)

Nämä Jeesuksen sanat nousivat mieleeni tänä aamuna, kun pyöräilin aamulenkkiäni. Se johtui siitä, että näin teiden varsilla polkupyöriä vailla omistajaa. Pääsääntöisesti voidaan niiden sijainnista sekä huonosta kunnosta päätellä, että polkupyörät olivat joko hylättyjä tai varastettuja.

Tästä minulle nousi mieleen allegoria näihin Jeesuksen sanoihin meille uskoville. Ei Jeesus tässä puhu uskosta osattomille, vaan meille uskoville.

Jos omistaja ei pidä huolta pyörästään, se voi joutua vääriin käsiin. Tai jos pyörän antaa rapistua pitkän aikaa ilman huoltoa, niin se voi lopulta näyttää omistajan silmissä arvottomalta ja tulla hylätyksi. Samoin voi käydä uskolle.

Jos uskova ei pidä hyvää huolta uskonsa tilasta ja vaali sitä Sanan lukemisella, rukouksella ja uskovien yhteydellä, niin varas, eli paholainen, voi tulla ja varastaa uskovan kruunun eli ikuisen elämän. On hyvä muistaa, että täällä on ainoastaan kahdenlaisia ihmisiä: on niitä jotka pyöräilevät Jumalan Teitä ja on niitä, jotka ajelevat paholaisen leveitä polkuja. Voidaan ajatella niin, että jos ihminen on välinpitämätön Jumalan ohjeille sekä neuvoille ja haluaa tehdä omia sääntöjään, niin silloin tällainen ihminen on siirtymässä toisenlaisille poluille. Paholainen kyllä osaa tarjoilla eksyneelle ihmiselle leveää polkua ja maallisia maisemia sekä huolettomia kilometrejä. Tästä syystä polkupyörämme navigaattorissa täytyy olla asetettuna Jeesus Pelastajana ja Taivas määränpäänä. Jos katse ei pysy Jeesuksessa, niin määränpääkin häviää ja kohta kelpaavat kaikki reitit.

Jos katse ei pysy Jeesuksessa, määränpääkin häviää.

Jos usko Jeesukseen on meille tärkeää, niin silloin me vaalimme uskoamme hartaasti, kuin kallisarvoisinta helmeä. Voidaan sanoa, että pidämme siitä kaikella tavalla hyvää huolta, ettei Paholainen pääsisi sekoittamaan asioita. Elämän kruunu on arvokkain omaisuus mitä uskovalla voi olla.

Sitten on myös sellainen vakava mahdollisuus, että uskova ei vaali kalleinta aarrettaan eli yhteyttä Jeesukseen. Tällöin hän asettaa itsensä vaaraan, ja maailman houkutukset voivat etäännyttää liiaksi Jeesuksesta. Pahinta on se, jos luopuu kokonaan uskostaan.

Uskostaan voi siis luopua, tai eksyä toisenlaisille teille, mitä termiä halutaankin käyttää. Kerran uskossa, aina uskossa -oppi ei mielestäni ole totta. Herramme Jeesus Kristus opetti aiheesta:

”Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 24:10–13)

Elämän huolet ja murheet voivat vähitellen viedä huomion pois Jumalasta. Uskon asiat eivät enää tunnu yhtä tärkeiltä, ja maailman houkutukset alkavat vetää puoleensa.

Siinä tapahtuu valitettavasti jossain kohtaa se ikävä asia, että luovutaan Elävästä uskosta ja tilalle tulevat maailman tarjoamat viihdykkeet. Siinä käy niin kuin sille polkupyörälle, joka on jätetty tien varteen. Polkupyörä palveli hyvin niin kauan kuin siitä huolehdittiin. Öljyttiin, vaihdettiin kumit ja välillä pestiin, niin kaikki pelasi mainiosti.

Mutta kun ihminen ei enää pyöräillyt Jumalan teitä, vaan lähti ajelemaan maailman poluille, niin pyöräkään ei enää tuntunut oikeanlaiselta. Ja kun kaiken lisäksi tie leveni, alamäki jyrkkeni ja vauhti kiihtyi, niin juuri silloin Paholainen tarjoili pyörää, jolla pääsee paljon lujempaa. Tosin Paholainen ei kertonut uskon pyörästään luopuneelle ihmiselle, että hänen pyörässään ei ole jarruja.

Mutta se on Jumalan armoa, että tällaisellakin ihmisellä on mahdollisuus palata takaisin uskon pyörän luokse ja omistaa jälleen se pyörä, jonka jätti tien varteen. Ei se ole helppoa, kun joutuu kaiken jälleen aloittamaan alusta, mutta se on Jumalan armoa, että voi kaiken aloittaa Hänen kanssaan, joka on Uskollinen.

”Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luukas 22:31–32)

Kiitos Jumalalle, ettei Hän hylkää omiaan! Vaikka uskova olisi eksynyt kauas tai laiminlyönyt uskonsa hoitamisen, Herra kutsuu takaisin luokseen. Kun käännymme Hänen puoleensa, Hän antaa armon aloittaa uudelleen ja Hän itse vahvistaa meidän uskonvaellustamme. Siksi meidän on hyvä pitää kiinni siitä, mitä olemme Kristuksessa saaneet, ettemme menettäisi kruunuamme.

Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.  (1. Tim. 6:12)

Pauli Joona

Meidät on kutsuttu rakastamaan. Mutta mitä tai ketä ja miten me rakastamme? Luontoa, eläimiä ja autoja. Ihmisiä, itseämme, perhettä, ystäviä, työtä ja harrastuksia. Rakastamme voimakkaasti, tunteellisesti, järjellisesti, intohimoisesti ja siksi, koska meitä rakastetaan.

Mikä sitten meidät saa rakastamaan? Menisikö se jotenkin näin: Ensin aistimme jotain, joka saa meidät kiinnostumaan. Sitten lähestymme tutkien, ja tämän tiedon sekä kokemuksen mukaan ihastumme. Ja haluamme tämän itsellemme. Sitten tutustuminen jatkuu ja johtaa varmuuteen ja luottamukseen. Näin me rakastumme. Sitten ihmiselle käy usein niin, että kun rakkauden kohde ei enää jostain syystä miellytäkään, rakkaus hiipuu ja sammuu. Ihmisen rakkaus ei siis koskaan ole pyyteetöntä, vaan tarvitsee kohteen, joka vastaa hänen omia tarpeitaan.

Ihminen voi myös saada sellaista rakkautta, joka on täydellistä eikä hylkää tai kyllästy, ja on valmis vaikka kuolemaan pysyäkseen rakkaudessa. Se on Jumalan rakkaus, jonka saamme Pyhässä Hengessä, kun alamme uskoa Jeesukseen.

sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu (Room. 5:5).

Jumalan osoittama uhrautuva rakkaus Kristuksessa on niin voimakas, että se toimii ihmisen sisäisenä voimana ja vahvistaa hänet elämään uudenlaisessa suhteessa Jumalaan ja muihin ihmisiin.

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. (2. Kor. 5:14–15)

Jumala on siis kutsunut meidät rakastamaan itseään ja lähimmäisiämme. Meille on myös annettu tätä varten voima rakastaa puhtaasti.

Jesaja kirjoittaa meille, miten tätä rakkautta tulisi jakaa. Vaikka tässä puhutaan paastosta, tarkoittaa tämä myös sitä, miten Pyhä Henki johtaa meitä elämään Jumalan rakkaudessa.

Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? (Jes 58:6)

Usein, kun puhumme paastosta tai Jumalan rakastamisesta, ajatuksemme kääntyvät tekoihin ja asioihin, joista luovumme määräajaksi, ja yleisin niistä taitaa olla ruoka. Toinen voisi olla vaikka sitoutuminen rukoilemaan niin ja niin paljon tai lukemaan Raamattua enemmän. Ei näissä ole mitään väärää, silloin kun ne tapahtuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Herra kysyykin, eikö tämä ole paasto, johon minä olen mielistynyt?

Näissä jakeissa on kysymys sydämen asenteesta tehdä Jumalan tahto. Rakastaa lähimmäistä, luottaa Jumalan hyvyyteen ja lupauksiin, suostua tulemaan heikoksi ihmisen rinnalle, vaikka itsellä ei ole ratkaisua tai voimaa. Kuitenkin meillä on usko, toivo ja rakkaus Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista.

En siis kiellä itseltäni jotain, vaan kiellän itseni kokonaan. Antaakseni itseni kokonaan Jumalalle, tehdäkseni kaikessa Hänen tahtonsa. Jumalan tahdon tekemiseen tulee aina siunaus.

että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?

Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niin kuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. (Jes. 58:7–11)

Jumala lupaa, että kun teemme Hänen tahtoaan antaen itsemme Hänen käyttöönsä, tulemme myös itse osallisiksi Jumalan rakkaudesta, parannumme, tulemme ravituiksi jopa kuivissa erämaissa. Tulemme lähteiksi, josta vesi ei puutu.

Näin olemme tulleet niiksi lähteiksi, joista kumpuaa elämää!

Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat. (Joh 7:38)

Jeesuksen usko, joka meissä vaikuttaa, on uskoa, joka antaa meille voimaa rakastaa henkilöön katsomatta. Kristuksessa me saamme omistaa kaikki Jumalan lupaukset, juuri niin kuin ne on kirjoitettu. Tämä auttaa meitä näkemään asiat Jumalan todellisuudesta käsin. Näin Jumalan rakkaus meissä vaatii meitä myös toimimaan uskossa.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa. (Kol. 1:24–29)

Paavali kirjoittaa kolossalaisille, kuinka hänet on kutsuttu julistamaan sitä uskoa ja toivoa, jonka evankeliumi Kristuksesta antaa. Jotta jokainen tulisi osalliseksi Jumalan armosta ja pelastuisi. Paavali sanoo, että juuri tätä varten Jumalan voima hänessä vaikuttaa. Näin mekin saamme olla rohkeat julistamaan toivoa sinne, missä sitä ei enää ole.

Ehkä koet tänään, että sinulla ei ole voimaa rakastaa. Minä tahdon kanssasi uskoa ja toivoa, että Jumalan sana saa saavuttaa sydämesi, ja saat siitä rohkeuden nostaa katseesi Jeesukseen, ja Hän saa täyttää sinut uudelleen rakkaudellaan. Ja saat palvella Jumalaa iloiten.

Rukoillaan yhdessä:

Kiitos Jeesus että otit syntimme ja sairautemme päällesi. Kannoit ne Golgatan ristille, tulit tuomituksi meidän edestämme. Kuolit ja kärsit meidän rangaistuksemme. Sinun veresi vuoti, että uskon kautta Sinuun saamme puhdistua synneistämme joka hetki. Näin olla kelvolliset Jumalan edessä ilman pelkoa ja häpeää. Voitit kuoleman vallan, nousit ylös taivaisiin. Nyt elät! Ja mekin saamme elää armostasi täynnä iloa ja toivoa!

Et myöskään jättänyt meitä yksin, vaan Pyhän Hengen kautta rakkautesi vaikuttaa meissä ja saamme olla välittämässä toivoa ja valoa, joka on Kristuksessa! Siellä, missä elämme ja olemme. Tuoden kunniaa Sinun nimellesi!

Jeesus, sinuun ja Jumalan lupauksiin laitamme toivomme. Aamen.

Ari Lepistö

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt (Joh 3:8).

Kuluvan kesän aikana olen lukenut useita Jumalan palvelijoiden elämäkertakirjoja. Pääosin niiden tapahtumat ajoittuvat 1960–1980-luvuille. Silmiinpistävä huomio kirjoja lukiessa on ollut erityinen Jumalan Hengen toiminta. Heillä on ollut sitä jotakin, mitä kristillinen seurakunta kipeästi kaipaa.

Heillä ei ollut syvällistä tietoa kaikista teologisista totuuksista, mutta heillä oli jotakin sellaista, mitä mekin kipeästi kaipaamme. Heillä oli Pyhän Hengen väkevä läsnäolo ja toiminta. Heille Pyhän Hengen täyteys ja riippuvuus Jumalan Hengestä olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Profeetallinen Jumalan sana oli se ase, jolla leikattiin ihmisviljaa Jumalan aittoihin. Heidän ainoana turvanaan oli polvitie, jolla etsittiin Herran sanaa Pyhässä Hengessä kuulijakunnalle jaettavaksi. Se kaikki oli yksinkertaista ja korutonta, mutta Jumala lausui toiminnan ylle aamenensa vahvistamalla sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Sitä minunkin sydämeni kaipaa.

Raamattu sanoo: ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.” Tekstin voisi kääntää, että Henki puhaltaa, missä tahtoo, sillä alkutekstin sana pneuma tarkoittaa sekä henkeä että tuulta. Kun Jumalan Henki puhaltaa, olemme astumassa sellaiselle alueelle, jossa kaikki tittelit ja ihmisarvot riisutaan, sillä Jumala kirkastaa oman kunniansa erilaisten astioiden kautta. Ihmiselle ei jää kerskauksen aihetta. Hän voi käyttää yhtä hyvin oppinutta ja oppimatonta. Tärkeintä on sydämen puhtaus ja nöyryys.

Jumalan Henki puhaltaa, missä tahtoo

Henki puhaltaa, missä tahtoo. Meillä ihmisillä on halu hallita kaikkea. On kuitenkin syytä muistaa, että hengellisessä todellisuudessa ihminen on sivuroolissa seuraamassa sitä, mitä Jumala tekee. Eräästä herätyksestä sanotaan, että se alkoi pappien kyyneleistä. Kukaan ei osannut arvata, miten Jumala sillä kertaa toimisi, mutta kun Jumalan sanan palvelijat saivat kohdata Herran, se muutti 1970-luvulla seurakuntakentän ilmapiiriä. Eräs toinen liikehdintä puolestaan alkoi hevostallilta koskettaen nuoren tytön kautta koko sen kaupungin elämää.

Jumala toimii, missä hän haluaa. Aito Pyhän Hengen työ kestää arvioinnin Jumalan Sanan valossa. Meidän tehtävämme olisi nöyrästi oppia aistimaan sitä ja seurata, millaista hedelmää se tuottaa. Tärkeimpiä hedelmiä ovat uudestisyntyneet ihmiset, kokosydäminen antautuminen ja pyhä elämä, joka kirkastaa Jumalaa. Meillä uskovilla on suuri vaara rutinoitua ja jäädä kiinni menneeseen, sellaiseen, mikä on meille tuttua ja turvallista ja sopii meidän kaavoihimme. Mutta kun Jumala ilmestyy, hänen ei tarvitse kysellä lupaa siihen, millä tavoin hän ilmestyy.

Anna Jumalan kääntää sinut siihen suuntaan, mistä Henki puhaltaa.

Eräs sananjulistaja oli Tanskassa puhujamatkalla. Majoittuessaan eräässä maatalossa hän huomasi läheisen kumpareen päällä tuulimyllyn. Se oli kaunis, mutta sen siivet eivät pyörineet. Hän kysyi talon isännältä syytä sen toimimattomuuteen. Isäntä sanoi: ”Lähdetään yhdessä katsomaan.”

He kävelivät pellon yli ja nousivat kummulle. Siinä tuulimylly seisoi uljaana, mutta kuitenkin toimettomana. Isäntä sanoi: ”Katso peräsintä.” Peräsin oli sidottu ketjulla kiinni niin, ettei se päässyt kääntymään tuuleen. Kerran tuuli oli puhaltanut oikeasta suunnasta, ja mylly oli sidottu siihen asentoon.

Meidän tehtävämme ei ole sitoa tuulta vanhaan suuntaan, vaan antaa Jumalan kääntää meidät siihen suuntaan, josta Henki nyt puhaltaa.

Jumalan Henki käyttää, ketä tahtoo

Jumala ottaa käyttöönsä, kenet tahtoo. Hän ottaa sen, mikä ei mitään ollut, ja tekee mitättömäksi sen, mikä jotakin on. Kun Jumala antoi 1900-luvun alussa Walesiin voimakkaan Hengen vuodatuksen ajan, hänen ei tarvinnut kysellä sen ajan hengellisiltä johtajilta, kenet hän sai ottaa käyttöönsä. Jumala valitsi itse nuoren, 28-vuotiaan Evan Robertsin, jota hän alkoi käyttää voimakkaasti tuon herätyksen eteenpäin viemisessä. Arvostelijoita varmasti löytyi Jumalan valintaan liittyen, mutta Jumalan valinta oli erilainen kuin ihmisten valinta.

Jumalan valinnat ovat aina olleet vastoin yleistä mielipidettä.

Daavid oli vähäisin veljiensä joukossa, Mooses kankeakielinen, Paavali seurakunnan vainooja ja Pietari epäonnistunut, Mestarinsa kieltänyt kalastaja. Jumalan kunnia kirkastuu parhaiten heikkojen ja epäonnistuneiden astioiden kautta, jotka olisivat epätodennäköisiä valintoja, jos ihmiset saisivat tehdä päätökset.

Sinä, joka koet olevasi vähäisin Jumalan kansan keskellä. Jumalalla on sinulle räätälöity, oma henkilökohtainen tehtävä. Oli tehtävä sitten suuri tai pieni, kaikista siunatuinta ja antoisinta on se, että saamme tehdä sitä, mitä Herra on meille varannut.

Jumalan Henki toimii, milloin tahtoo

Jokaisella asialla on määräaikansa tämän taivaan alla. On hengellisesti voimallisempia aikoja, ja niiden jälkeen on rakentamisen aika. Jokaisena ajanjaksona Jumalan Henki toimii tahtomallaan tavalla. Meidän tehtävämme olisi suunnata katseemme Jumalan puoleen ja odottaa, että Jumalan Henki valtaa jälleen sydämemme tekemään sitä, mitä aika vaatii.

23. syyskuuta 1857 alkoi herätys, joka kantoi nimeä amerikkalainen rukousherätys. Se oli Jumalan suvereenia toimintaa. Tuon herätyksen alkamisella on jonkinlaisia yhtymäkohtia tähän aikaan. Hengelliset johtajat alkoivat kokoontua yhteen keskustelemaan herätyksestä. Innostusta alettiin levittää seurakuntiin, ja rukoustunteja alettiin järjestää päivittäin. Kun nämä perustukset oli saatu kuntoon, tuli taloudellinen romahdus. Yrityksiä meni konkurssiin, ja ihmiset joutuivat paniikkiin. Tätä pidettiin Jumalan kaitselmuksena.

Kahden vuoden aikana Amerikassa tuli yli kaksi miljoonaa ihmistä uskoon. Tätä edelsi materialismin aika, joka oli temmannut myös uskovat mukaansa ja huolestutti vastuunsa tuntevia saarnamiehiä. New Yorkissa asui 800 000 ihmistä, joista noin 100 000 tuli uskoon. Erääseen baptistiseurakuntaan tuli kolmessa viikossa 2 000 jäsentä.

Älä halveksi sitä, mikä on vähäistä

Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä, (Jes 8:6)

Meillä on tänään enemmän raamatunselitysteoksia kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on tänään enemmän oppineita kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on tänään tarjolla enemmän kaikenlaista inhimillistä kyvykkyyttä kuin koskaan aikaisemmin. Nämä eivät ole missään tapauksessa asioita, joita pitäisi halveksia. Meillä on kuitenkin suuri vaara tukeutua näihin inhimillisiin tukikeppeihin ja unohtaa kaikkein tärkein: Pyhä Henki.

Kaksi nuorta evankelistaa kohtasi kadulla erään korkeasti koulutetun miehen. He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi Jeesuksesta, mutta tämä korkeasti koulutettu mies halveksi evankelistoja. Toinen evankelista sai tilanteeseen erityistä viisautta Jumalalta ja sanoi: ”Kun olet noin viisas, niin kun menet kotiisi, polvistu ja rukoile, että Jumala ilmestyisi sinulle.” Jonkin ajan kuluttua tuo mies ilmestyi kokoukseen muuttuneena miehenä. Hän oli rukoillut tuon rukouksen ja oli tullut uskoon. Pyhä Henki oli tehnyt työn tuon miehen sydämessä.

Paavali oli oman aikansa oppinut ja korkeasti koulutettu mies. Hän kirjoitti kuitenkin jotakin sellaista, minkä tulisi olla myös meidän toimintamme perustana. Hän luopui tietoisesti siitä, mitä korinttilaiset ihannoivat: inhimillisen viisauden esittelemisestä ja loisteliaasta puheesta.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:1–5)

Muista, että Jumalan toiminta alkaa usein pienestä, sellaisesta, mikä näyttää heikolta ja vähäiseltä. Jumalan Henki käyttää ihmisiä heidän heikkoudestaan käsin. Vaikka sinulla ei olisi paljon tietoa etkä osaisi perustella asioita oikealla tavalla, mutta sinulla on Pyhä Henki, olet silloin astia jaloa käyttöä varten. Armolahjat ja jumalallinen viisaus eivät kuitenkaan asu itsessään suuressa oppineisuudessa, mutta eivät myöskään oppimattomuudessa. Ne asuvat Jeesuksen verellä pestyssä sydämessä, joka turvaa Herraan koko sydämestään.

Jumalan tuuli puhaltaa tänäänkin. Älkäämme yrittäkö ohjailla sitä, vaan antakaamme sen puhaltaa myös meidän elämäämme ja uudistaa meitä niin, että kaikkinainen välinpitämättömyys, helmasynnit ja toisten tuomitseminen puhalletaan pois ja antaudumme jälleen Jumalalle hänen ehdoillaan.

Teppo Lehtomäki

Mitä hengellinen kasvu on?

Hengellinen kasvu on sitä, että muutun enemmän Jeesuksen kaltaiseksi luonteeltani, mieleltäni ja asenteeltani sekä opin tuntemaan Jumalaa ja hänen Sanaansa yhä syvemmin.

Paavali sanoo pitkän syntiluettelon jälkeen: ”Tuollaisia te ennen olitte.” Se oli hengellistä kasvua – muutosta, jonka Jeesus saa meissä aikaan.

Luonteen muutos on hidasta, mutta sen tulee tapahtua. Johannes, jota kutsuttiin ukkosenjylinän pojaksi, halusi kerran tulen taivaasta polttamaan kokonaisen kaupungin. Myöhemmin hän kirjoittaa rakkaudesta ja puhuttelee uskovia ”lapsukaisina”. Muutosta oli tapahtunut.

Kasvu on myös kasvua Jumalan tuntemisessa  (2. Piet. 3:18).

Meitä ei ole kutsuttu uskontoon vaan suhteeseen Jumalan kanssa. Mitä paremmin tunnemme Jeesuksen, sitä enemmän myös Hänen rauhansa pääsee vaikuttamaan elämässämme. Ennen opetuslapset pelkäsivät, kun Jeesus nukkui veneessä. Mutta myöhemmin kerrotaan, kuinka Pietari nukkui rauhallisesti vankilassa, vaikka hän luuli kuolevansa, koska hän oli oppinut tuntemaan Jeesuksen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Kasvu on Jumalan työtä ja Jumalan aikaansaannosta  (Joh. 15:4; Fil. 1:11; Gal. 5:22–24).

Vaikka kasvu on Jumalan työ meissä, niin kaikki kasvu kuitenkin tarvitsee jotakin. Me emme voi nopeuttaa kasvua, mutta voimme tehdä valintoja, joita kasvu edellyttää, tai valintoja, jotka hidastavat tai jopa pysäyttävät sen.

Jeesus opetti, että siemenen tulee kuolla, jotta siitä voi tulla hedelmää. Se kuvaa meidän kuolemistamme itsellemme, omalle lihallemme, sen himoille ja haluille. Jeesus sanoi: ”Joka tahtoo minua seurata, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” Johannes Kastaja sanoi: ”Minun tulee vähetä ja Jeesuksen kasvaa.” Todellinen hengellinen kasvu ei ole sitä, että minusta tulee parempi ihminen, vaan sitä, että minun vaikutukseni vähenee ja Jeesuksen vaikutus kasvaa. Se on sitä, mistä Paavali sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.”

Tarvitaan oikea kasvuympäristö ja ravinto

1. Armon alaisuus

Laki kasvattaa Kristuksen luo, mutta armo kasvattaa siitä eteenpäin. Armo on ilmestynyt pelastukseksi ja kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot sekä vaeltamaan siveästi, jumalisesti ja vanhurskaasti nykyisessä maailmanajassa. Sana sanoo myös, että olemme synnin vallasta vapaat, koska emme ole lain vaan armon alla  (Room. 6:14). Siksi, jos tahtoo kasvaa, tulee olla raamatullisen armon alla.

2. Seurakunta

Kivi hioo kiveä ja ihminen ihmistä hioo. Omassa yksinäisyydessä voi olla hyvinkin kasvanut, mutta ihmisten keskellä kasvu vasta todella alkaa. Jumala käyttää myös hankalia ihmisiä kasvattaessaan meitä. Eräässä psalmissa sanotaan: ”Sinä annoit ihmisten ajaa päämme päällitse, veit meidät tuleen ja veteen ja veit meidät yltäkylläisyyteen.” Myös seurakuntavirat: apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat on annettu sitä varten, että pyhät tulisivat valmiiksi palvelustyöhön eli kasvaisivat hengellisesti ja pystyisivät kantamaan vastuuta.

Kasvuun tarvitaan myös juurtuminen, se on näkymätöntä kasvua, joka on kaiken näkyvän kasvun perusta.

Juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen  (Kol. 2:7).

Jes. 37:31 antaa tästä kuvan: ensin täytyy kasvaa alaspäin, jotta voi kasvaa ylöspäin. Suuret puut eivät pysy pystyssä ulkomuotonsa vuoksi, vaan juuriensa tähden. Samoin meidän tulee juurtua yhä syvemmälle Jeesukseen.

3. Hengelliset harjoitukset

Harjoittakaa vanhurskautta  (Matt. 6:1).

Kasvamme Jumalan sanan ja rukouksen kautta. Jos haluamme kasvaa hengellisesti, meidän ei tule olla harjoitteissa lainalaisia, vaan kurinalaisia.

Jumalan sana:

Otammeko Raamatun ilmoituksen Jumalan sanana? Se, miten suhtaudumme siihen, ratkaisee, pääseekö sana vaikuttamaan meissä  (1. Tess. 2:13). Hebr. 4:2 sanoo tästä, ettei sana hyödyttänyt heitä, koska se ei saanut sijaa heissä. Annammeko sanalle tilaa?

Jaak. 1:21 kehottaa ottamaan sanan vastaan vastaansanomatta. Jumalan sanan edessä minun tulee olla valmis luopumaan omista asenteistani, ihanteistani, periaatteistani ja omasta ymmärryksestäni, jos tahdon, että se pääsee vaikuttamaan.

Sana on meille ruokaa ja kasvattaa meitä  (1. Piet. 2:2; Matt. 4:4). Jos elämme mannalappujen, päivän sanojen ja profetioiden varassa, olemme jatkuvasti aliravittuja, emmekä pääse kasvamaan.

Sana lisää myös tietoa, mutta tieto ei vielä ole kasvua. Meidän ei tule olla vain sanan kuulijoita vaan myös sen tekijöitä. Roomalaiskirje puhuu ihmisistä, jotka tietävät, mikä on oikein, jopa opettavat sitä, mutta eivät elä sen mukaan. Ei ole sama asia tietää, että pitäisi olla antelias, kuin olla antelias.

Myös rukous on hengellistä ravintoa. Jumalan läsnäolo muuttaa meitä  (2. Kor. 3:18).

Meidän tulee ottaa aikaa rukoukseen ja olla siinä säännöllisiä, kuten Daniel, joka rukoili kolme kertaa päivässä tapansa mukaan. Jos rukousalttarimme ei pala, emme voi olla Hengessä palavia.

Voimme itse myös estää kasvun

Apostolien teoissa sanotaan: ”Te jotka aina vastustatte Pyhää Henkeä.” Eli Jumalaa voi myös vastustaa. Jumala näyttää meille asioita, jotka tulee laittaa pois, mutta valinta on meidän. Jos emme tottele, kasvu pysähtyy.  Kasvu on riippuvaista sydämen tilasta ja siitä, kuinka annamme Jumalan tehdä työtään meissä  (Room. 6:19). Jumala ei vain ota meitä ja kasvata, vaan meidän tulee antaa itsemme. Olemme kuin savi savenvalajan käsissä: savi ei voi muuttaa itseään, mutta sen tulee olla savenvalajan pöydällä, jotta siitä voidaan muovata astia, ja meidän tulee antautua Jumalan työlle.

Yksi estävä tekijä kasvun kannalta on myös hengellisten harjoitusten laiminlyönti: Elämämme ei saisi olla sellaista, että ensin tulee kaikki muu ja sitten vasta sana ja rukous, jos on aikaa, vaan ensin tulisi etsiä Jumalan valtakuntaa.

Kasvu ei ole pelastuskysymys siinä mielessä, että sana sanoo Filippiläiskirjeessä  (3:16): ”Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!” Silti kasvu on tärkeää, ja tälle tielle Jumala kutsuu meitä jokaista.

Kesäsiunauksin,
Valenca Kunnala

Nöyryys on asenne, josta puhutaan paljon. Mutta mitä se on raamatullisesti, ja miten sinulla ja minulla voi olla raamatullista nöyryyttä?

Nöyryys ei ole vain asenne muiden asenteiden joukossa, vaan se on kaiken hyvän juuri. Ylpeys on tämän päinvastaisuutta. Siksi ylpeys on ”kaikkien syntien äiti”, joka johtaa syntiin ja pahuuteen. Kuten Andrew Murray sanoi: ”Meidät tulee lunastaa ensisijassa ylpeydeltämme!”

Saatanan ylpeys vs. Kristuksen nöyryys

Raamattu puhuu meille sielunvihollisesta, kapinallisesta enkelistä. Nimi ”Lucifer” ei ole raamatullinen nimi, vaan Raamattu puhuu hänestä paholaisena, syyttäjänä ja saatanana. Raamattu kertoo Hesekielin luvussa 28 ja Jesajan luvussa 14 hänen lankeemuksestaan.

Hesekielin luvussa 28 profetoidaan Tyyron kuningasta ja ruhtinasta vastaan. Vaikka kyseessä onkin profetia häntä vastaan, tässä kuvataan Tyyron ruhtinaan lankeemusta samalla tavalla kuin saatanan lankeemusta:

Ja minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa. Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin. Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal’olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys. Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä. Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen. (Hes. 28:11–17)

Jesajan kirjan luvussa 14 on sama juttu. Siellä ennustetaan Babylonin tuhosta ja profetoidaan Babylonin, Baabelin kuningasta vastaan kuvaamalla, että lankeemus tapahtuu samalla tavoin kuin saatanan: nousemalla taivaaseen korkeammalle kuin Jumala (Jes. 14:12–15)

Mikä synti molemmissa kohdissa tulee esiin? Se on ylpeys – kaikkien syntien äiti. Raamattu kertoo, että saatana lankesi, koska hänen sydämestään löytyi ylpeys. Jeesus vahvistaa, että kyseessä on nimenomaan saatanan lankeemus:

Silloin hän sanoi heille: ”Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman (Luuk. 10:18).

Saatana lankesi ylpeyden vuoksi, ja ylpeytensä vuoksi hän johti myös ihmisen syntiin. Voidaankin sanoa, että ylpeys oli ensimmäinen synti koko maailmankaikkeudessa!

Jos saatanan ja ihmisen lankeemus tapahtui ylpeyden kautta, miten tapahtuu lunastus? Sen täytyy tapahtua juuri vastakohdan kautta – nöyryyden kautta. Niin Raamattu kertookin meille:

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti… (Fil. 2:5–8)

Lankeemus tapahtui ylpeyden kautta, mutta lunastus tapahtuisi nöyryyden kautta. Saatana ja ihminen yrittivät päästä ylös, mutta Jeesus tuli alas, kuolemaansa asti. Tämä osoittaa tien, joka on meidän tiemme. Meidän tiemme – ennen kun tahdomme mennä ylös – on, että me menemme alas Jeesuksen kanssa.

Nöyryys ja ylpeys meidän elämässämme

Meitä kutsutaan heijastamaan tätä nöyryyttä, joka Kristuksella oli (Fil. 2:5). Me olemme vapautetut saatanan orjuudesta, ja siksi meidän ei tule enää heijastaa ylpeyttä.

Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. (Matt. 23:8–11)

Jeesus tuo tässä erittäin hyvin esiin sen, että ylpeys voi ilmetä niin, että otamme jonkin arvonimen, kuten ”rabbi”, ”isä”, ”mestari”. Meidänkin aikanamme näemme kaikenlaisia epäraamatullisia nimityksiä, esim. ”arkkipiispa”, ”paavi”, ”isä”, jne.

Mutta ongelma ei ole pelkästään nimissä. Ihminen voi olla vaikka vaan veli, mutta isolla V:eellä, tai profeetta isolla P:eellä, mutta silti läpeensä täynnä ylpeyttä. Siksi ongelma ei ole nimissä, vaan kuten Jeesus selventää, itsensä ylentämisessä:

Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään (Matt. 23:12).

On olemassa varmoja asioita. Jos esimerkiksi pudottaa pallon metrin korkeudelta, on varmaa, että se putoaa maahan. Samalla tavalla Jeesus opettaa, että yksi asia on varma elämässä: joka ylentää itsensä, tullaan väistämättä alentamaan. Mutta joka alentaa itsensä, tullaan ylentämään.

Mitä on ylpeys?

• Ylpeä ihminen näkee itsensä muita ylempänä. Hän nostaa itsensä sydämessään paremmaksi kuin toiset.
• Ylpeä ihminen väittää olevansa oikeassa, eikä hän osaa ottaa vastaan nuhdetta esimerkiksi vanhimmistoveljeltä, uskonveljeltä tai -sisarelta. Hän on sokea omille virheilleen, mutta näkee muiden virheet.
• Ylpeä ihminen keksii selityksiä omille virheilleen. Ylpeys estää myöntämästä ja sanomasta: ”Minä toimin väärin, pyydän anteeksi.”

Nöyryys on ainoa oikea asenne kristityille

Johannes Kastajakaan, vaikka hän oli suuri Jumalan mies, ei kääntänyt katsetta itseensä. Hän sanoi näin: ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” (Joh. 3:30)

Jeesus sanoi Johanneksesta: ”Minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtäkään suurempaa kuin Johannes; mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Luuk. 7:28)

Miksi? Yksi syy on se, että hän pysyi nöyränä loppuun asti. Johannes on täydellinen esimerkki Jeesuksen opetuksesta ”joka itsensä alentaa, se ylennetään”. Johannes ei ylentänyt itseään, vaan hän nöyrtyi. Siksi Jeesus sanoi, että ei ole vaimoista syntyneiden joukossa suurempaa.

Mitä on nöyryys? (lyhyesti)

• Pitää toista parempana kuin itseään (Fil. 2:3)
• Ei käännä katsetta itseensä (Joh. 3:30)
• Ei tartu omista oikeuksistaan kiinni (Fil. 2:6)
• Tunnustaa tarvitsevansa Jumalaa kaikessa! (Joh. 15:5)

Tässä oli vain pintaraapaisu tärkeään aiheeseen Raamatussa. Olkaamme me niitä, jotka pakenevat ylpeyttä ja heijastavat Kristuksen mielenlaatua nöyryydessä!

Sinua siunaten,
Joonatan Hanhijärvi

Kesässä on jotain erityistä.

Ehkä se on valon määrä, lintujen laulu aikaisin aamulla tai se, kuinka järven pinta tyynenä heijastaa taivasta. Kesä tuntuu kutsuvan meitä hidastamaan. Luonto ei kiirehdi, mutta silti kaikki kasvaa. Kukat eivät kilpaile keskenään, puut eivät yritä kasvattaa lehtiään nopeammin kuin naapurinsa. Kaikki tapahtuu Jumalan määräämässä rytmissä.

Silti me ihmiset olemme usein toisenlaisia.

Vaikka kalenteri täyttyy lomista, sydän ei aina löydä lepoa. Joskus lomakin muuttuu suorittamiseksi. Pitäisi matkustaa, remontoida, tavata sukulaisia, hoitaa piha, grillata, ehtiä mökille ja vielä levätäkin. Kesän lopussa voimme huomata olevamme väsyneempiä kuin sen alussa.

Raamattu puhuu levosta paljon syvemmin kuin vain vapaapäivänä. Jumalan lepo ei ole pelkästään sitä, että työt jäävät hetkeksi taakse. Se on sydämen lepoa – turvallisuutta Jumalan läsnäolossa.

Jeesus sanoo:
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon  (Matt. 11:28).

Huomaatko, ettei Jeesus sano: ”Kun olet saanut kaiken valmiiksi, tule sitten.” Hän kutsuu juuri väsyneitä. Hän kutsuu niitä, joiden voimat ovat vähissä ja joiden sydän kaipaa rauhaa.

Moni ajattelee, että lepo täytyy ansaita. Että ensin pitää tehdä kaikki tehtävät loppuun ja vasta sitten saa hengähtää. Mutta Jumalan valtakunnassa järjestys on toisenlainen. Hän kutsuu meidät ensin lepäämään Hänessä, jotta jaksaisimme elää sitä elämää, johon Hän meidät kutsuu.

Kesä tarjoaa siihen ainutlaatuisen mahdollisuuden.

Kun istut laiturilla, kävelet metsäpolulla tai katsot auringonlaskua, pysähdy hetkeksi. Anna luonnon muistuttaa Luojastaan. Jokainen tuulenhenkäys kertoo Jumalan uskollisuudesta. Jokainen kukka julistaa Hänen luomisvoimaansa. Jokainen uusi aamu todistaa siitä, että Hänen armonsa on jälleen uusi. Valitusvirsissä sanotaan:

Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa  (Valit. 3:22–23).

Nämä sanat kirjoitettiin keskellä vaikeita aikoja. Silti niiden keskeltä kuuluu toivon ääni. Jumalan uskollisuus ei riipu vuodenajoista eikä elämäntilanteistamme. Hän pysyy samana myös silloin, kun omat voimamme vaihtelevat.

Kesä muistuttaa myös luottamuksesta.

Jeesus kehotti opetuslapsiaan katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia. Linnut eivät varastoi tulevaisuuttaan varten, eivätkä kukat murehdi ulkonäköään. Silti taivaallinen Isä pitää niistä huolen.

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.  (Matt. 6:34 )

Tämä ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai vastuun pakoilemista. Se tarkoittaa sitä, ettei meidän tarvitse kantaa huomisen taakkaa jo tänään. Jumala antaa voiman tähän päivään. Huomisen voimat Hän antaa huomenna.

Usein rauha ei synny siitä, että olosuhteet muuttuvat täydellisiksi. Rauha syntyy siitä, että tiedämme, kenen käsissä olemme.

Psalmin kirjoittaja sanoo kauniisti:

Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.  (Ps. 23:2–3)

Huomaa, että paimen johdattaa. Lampaan tehtävä ei ole löytää vihreitä niittyjä omin voimin. Sen tehtävä on seurata paimenta. Sama koskee meitä. Emme aina tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan, mutta tunnemme Hänet, joka kulkee edellämme.

Ehkä juuri tänä kesänä Jumala kutsuu sinua hiljentymään enemmän kuin suorittamaan. Ehkä Hän haluaa muistuttaa, ettei elämäsi arvo riipu aikaansaannoksistasi, vaan siitä, että olet Hänen rakas lapsensa.

Joskus kaikkein hengellisin asia, jonka voimme tehdä, on pysähtyä. Sulkea hetkeksi puhelin. Avata Raamattu. Rukoilla. Kuunnella lintujen laulua ja antaa sydämen levätä Jumalan läsnäolossa.

Kesä menee nopeasti ohi. Päivät lyhenevät jälleen, arki palaa ja kalenterit täyttyvät. Mutta se rauha, jonka Kristus antaa, ei kuulu vain lomaan. Se kantaa myös syksyn kiireissä ja talven pimeydessä.

Jeesus lupasi opetuslapsilleen:

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.  (Joh. 14:27)

Se on rauha, jota ei voi ostaa eikä ansaita. Se on lahja.

Toivon, että tämän kesän aikana löydät hetkiä, jolloin kiire hiljenee ja sydän kuulee jälleen Jumalan lempeän äänen. Muista, että Hän ei ole lomalla. Hän kulkee rinnallasi aurinkoisina päivinä, sadepilvien alla ja kaikissa elämän vuodenajoissa.

Levähdä Hänen läsnäolossaan. Siellä sielu löytää kodin, voiman ja rauhan. Siellä alkaa todellinen lepo.

Teitä kaikkia siunaten
Santtu Theslund