Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. (Ilmestyskirja 3:11)
Nämä Jeesuksen sanat nousivat mieleeni tänä aamuna, kun pyöräilin aamulenkkiäni. Se johtui siitä, että näin teiden varsilla polkupyöriä vailla omistajaa. Pääsääntöisesti voidaan niiden sijainnista sekä huonosta kunnosta päätellä, että polkupyörät olivat joko hylättyjä tai varastettuja.
Tästä minulle nousi mieleen allegoria näihin Jeesuksen sanoihin meille uskoville. Ei Jeesus tässä puhu uskosta osattomille, vaan meille uskoville.
Jos omistaja ei pidä huolta pyörästään, se voi joutua vääriin käsiin. Tai jos pyörän antaa rapistua pitkän aikaa ilman huoltoa, niin se voi lopulta näyttää omistajan silmissä arvottomalta ja tulla hylätyksi. Samoin voi käydä uskolle.
Jos uskova ei pidä hyvää huolta uskonsa tilasta ja vaali sitä Sanan lukemisella, rukouksella ja uskovien yhteydellä, niin varas, eli paholainen, voi tulla ja varastaa uskovan kruunun eli ikuisen elämän. On hyvä muistaa, että täällä on ainoastaan kahdenlaisia ihmisiä: on niitä jotka pyöräilevät Jumalan Teitä ja on niitä, jotka ajelevat paholaisen leveitä polkuja. Voidaan ajatella niin, että jos ihminen on välinpitämätön Jumalan ohjeille sekä neuvoille ja haluaa tehdä omia sääntöjään, niin silloin tällainen ihminen on siirtymässä toisenlaisille poluille. Paholainen kyllä osaa tarjoilla eksyneelle ihmiselle leveää polkua ja maallisia maisemia sekä huolettomia kilometrejä. Tästä syystä polkupyörämme navigaattorissa täytyy olla asetettuna Jeesus Pelastajana ja Taivas määränpäänä. Jos katse ei pysy Jeesuksessa, niin määränpääkin häviää ja kohta kelpaavat kaikki reitit.
Jos katse ei pysy Jeesuksessa, määränpääkin häviää.
Jos usko Jeesukseen on meille tärkeää, niin silloin me vaalimme uskoamme hartaasti, kuin kallisarvoisinta helmeä. Voidaan sanoa, että pidämme siitä kaikella tavalla hyvää huolta, ettei Paholainen pääsisi sekoittamaan asioita. Elämän kruunu on arvokkain omaisuus mitä uskovalla voi olla.
Sitten on myös sellainen vakava mahdollisuus, että uskova ei vaali kalleinta aarrettaan eli yhteyttä Jeesukseen. Tällöin hän asettaa itsensä vaaraan, ja maailman houkutukset voivat etäännyttää liiaksi Jeesuksesta. Pahinta on se, jos luopuu kokonaan uskostaan.
Uskostaan voi siis luopua, tai eksyä toisenlaisille teille, mitä termiä halutaankin käyttää. Kerran uskossa, aina uskossa -oppi ei mielestäni ole totta. Herramme Jeesus Kristus opetti aiheesta:
”Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 24:10–13)
Elämän huolet ja murheet voivat vähitellen viedä huomion pois Jumalasta. Uskon asiat eivät enää tunnu yhtä tärkeiltä, ja maailman houkutukset alkavat vetää puoleensa.
Siinä tapahtuu valitettavasti jossain kohtaa se ikävä asia, että luovutaan Elävästä uskosta ja tilalle tulevat maailman tarjoamat viihdykkeet. Siinä käy niin kuin sille polkupyörälle, joka on jätetty tien varteen. Polkupyörä palveli hyvin niin kauan kuin siitä huolehdittiin. Öljyttiin, vaihdettiin kumit ja välillä pestiin, niin kaikki pelasi mainiosti.
Mutta kun ihminen ei enää pyöräillyt Jumalan teitä, vaan lähti ajelemaan maailman poluille, niin pyöräkään ei enää tuntunut oikeanlaiselta. Ja kun kaiken lisäksi tie leveni, alamäki jyrkkeni ja vauhti kiihtyi, niin juuri silloin Paholainen tarjoili pyörää, jolla pääsee paljon lujempaa. Tosin Paholainen ei kertonut uskon pyörästään luopuneelle ihmiselle, että hänen pyörässään ei ole jarruja.
Mutta se on Jumalan armoa, että tällaisellakin ihmisellä on mahdollisuus palata takaisin uskon pyörän luokse ja omistaa jälleen se pyörä, jonka jätti tien varteen. Ei se ole helppoa, kun joutuu kaiken jälleen aloittamaan alusta, mutta se on Jumalan armoa, että voi kaiken aloittaa Hänen kanssaan, joka on Uskollinen.
”Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luukas 22:31–32)
Kiitos Jumalalle, ettei Hän hylkää omiaan! Vaikka uskova olisi eksynyt kauas tai laiminlyönyt uskonsa hoitamisen, Herra kutsuu takaisin luokseen. Kun käännymme Hänen puoleensa, Hän antaa armon aloittaa uudelleen ja Hän itse vahvistaa meidän uskonvaellustamme. Siksi meidän on hyvä pitää kiinni siitä, mitä olemme Kristuksessa saaneet, ettemme menettäisi kruunuamme.
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. (1. Tim. 6:12)
Pauli Joona
