Tänä päivänä armollisuudesta puhutaan monissa yhteyksissä. Aikakausilehdissä kehotetaan olemaan armollisia – ei toisille vaan itselle – ja ottamaan enemmän aikaa oman hyvinvoinnin lisäämiseksi. Kun ihminen sitten ottaa itselleen kaiken mahdollisen ajan, hän uuvuttaa itsensä minäkeskeisellä toiminnallaan. Sisin rikki revittynä ihminen lähtee hakemaan apua muilta ihmisiltä ja menee terapiaan. Terapeutti kehottaa särkynyttä olemaan itselleen armollinen. Tämä kaikki on johtanut siihen, että vain ihmisymmärrys antaa valoa vaeltamiseen. Ihmiset, jotka elävät tällä tavalla, kulkevat ns. omia teitään ja ovat vailla valon kajoa eivätkä tiedä, mikä on heille parhaaksi. Tällöin ihminen on saavuttanut sellaisen tilan, josta on vaikea päästä omin voimin irti.
Myös erilaiset somevaikuttajat tuovat ohjelmissaan esiin, kuinka itselleen täytyy jättää päivässä paljon aikaa ja on oltava itselleen armollinen, että voi tehdä asioita hyvin. Itsensä korottaminen on mennyt jopa niin pitkälle, että eräskin somevaikuttaja on sanonut: ”Menisin itseni kanssa naimisiin, jos se vain olisi mahdollista.”
Maallinen yhteiskunta on ottanut vaikutteita kristillisistä teemoista jo noin 2000 vuotta. Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisiin kristittyihin helluntaina Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen, ja siitä asti Pyhä Henki on vaikuttanut kristityissä. Maailma on luonnollisesti nähnyt kristittyjen tulevan siunatuiksi Jumalan viisaudesta. Siksi voidaan sanoa, että maailma koittaa saada omakseen Jumalan siunauksia ilman parannuksen tekoa. Jumalan viisaudesta maailma on ottanut omakseen sen, minkä kokee mieleisekseen, mutta maailma ei tunne Jeesusta, eikä ymmärrä ristin sanomaa.
Maailma käyttää Raamatun termejä, mutta muuttaa ne itselleen mieleiseksi. Ilman Jumalan muuttavaa voimaa armollisuuskin muuttuu ylpeydeksi.
Jumalan armollisuus
Kaikki todellinen armollisuus maailmassa on lähtöisin Taivaan ja maan Herrasta, joka on luonut koko maailmankaikkeuden Sanallaan.
Jumalan armollisuus on jotain sellaista, mitä ei voi täysin käsittää, jos ei ymmärrä Jeesuksen ristintyön merkitystä ja tarkoitusta.
Ihminen rikkoi liiton Jumalan kanssa jo paratiisissa omien tekojensa seurauksena. Tästä seurasi välirikko, josta ei voinut koitua mitään hyvää. Tuloksena oli silloin ja on edelleen väistämättömästi tuomio, jonka ihminen on täysin oikeudenmukaisesti ansainnut. Jumalan vanhurskaus ja pyhyys vaativat oikeuden toteutumista. Mihin meillä ihmisillä on oikeus? Ei mihinkään.
Kuitenkin Jumala rakasti maailmaa ja juuri meitä ihmisiä niin paljon, että teki pelastussuunnitelman, jotta voisi tarjota meille pelastuksen kadotukselta.
Hän antoi rakkaan Poikansa syntyä tähän maailmaan, elää ihmisenä ihmisten joukossa, kuitenkin täysin synnittömänä. Hän salli Poikansa kantaa meidän jokaisen kaikki synnit, sairaudet, virheet, puutteet ja viat ristinpuulle, jossa Hän syyttömänä kärsi meidän jokaisen edestä.
Jeesus näytti meille Jumalan luonteen. Ensin Hän opetti kolmen vuoden ajan, mitä on Jumalan valtakunta, Hän näytti luonteensa opetuslapsilleen, osoitti hyvyyttä, armollisuutta ja rakkautta kaikkia kohtaan. Sen jälkeen Hän meni vapaaehtoisesti Golgatalle ja otti päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. Se taakka oli valtava sekä hengellisesti, henkisesti että fyysisesti. Emme voi sitä edes käsittää. Hän murtui taakan alle, mutta ei nostanut edes sormeaan syyttäjiään vastaan.
Ihmisen armollisuus itseään kohtaan
Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon (Jaak. 4:6).
Ajattelen niin, että armollisuuden vastakohta Raamatun valossa on ylpeys. Ylpeä ihminen sanoo mielessään: ”Minä kyllä pärjään ja olen hiukan muita parempi.” Hän vaatii paljon itseltään mutta myös muilta. Hän nostaa näin itseään muiden yläpuolelle. Apostoli Paavali kertoo kirjeessään roomalaisille, miten on hyvä ajatella itsestään.
Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut (Room.12:3).
Saamme ajatella olevamme ihmisiä, samanlaisia kuin muutkin, omine ominaispiirteinemme. On hyvä suhtautua itseensä rehellisesti, mutta toisaalta armollisesti. Ei pidä ajatella jaksavansa ja pystyvänsä ihan mihin tahansa, kannattaa arvioida maltillisesti, mihin omat voimavarat riittävät. Jeesus antoi meille hyvän esimerkin armollisuudesta itseämmekin kohtaan.
Ihmisen armollisuus toisia ihmisiä kohtaan.
Kun ihminen saa osakseen Jumalan armon ja ymmärtää tämän lahjan suuruuden, se synnyttää hänessä kiitollisuutta. Pyhä Henki tekee uudeksi hänen kylmän sydämensä. Joskus tämä prosessi on vähittäinen, Jumala kohtelee meitä yksilöllisesti. Joka tapauksessa aina tulee esiin se, että ihminen oppii olemaan armollisempi myös toisia kohtaan. Mitä on paljon saanut, siitä on helppo jakaa.
Eräs hyvä esimerkki armollisuudesta on Raamatun kertomus Joosefista ja siitä, kuinka hän armahti veljiään. Ensin Joosef oli isän suosikkipoika, joka vaikutti veljien silmissä ylpeältä. Veljet olivat hänelle kateellisia isän suosiosta ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Jumalan avulla Joosef kuitenkin menestyi Egyptissä niin hyvin, että lopulta nousi merkittävään asemaan ja pelasti Egyptin nälänhädältä. Veljien tultua hakemaan apua Egyptistä he kohtasivatkin ensin veljensä, mutta eivät tunteneet häntä. Joosef tunnisti veljensä ja armahti heitä. Hän oli kaivannut veljiään, eikä hän kantanut heille kaunaa, vaan oli heille armollinen ja auttoi monin tavoin. Lopulta hän ilmaisikin itsensä veljilleen ja sai nähdä vielä vanhan isänsäkin, joka oli kauan kaivannut ja surrut poikansa menetystä. Isä sai helpotuksen isoon suruunsa, kun hän vielä vanhana sai nähdä rakkaan poikansa elossa ja hyvinvoivana. Veljetkin saivat järkyttävän tekonsa anteeksi, ja palkaksi vääristä valinnoistaan he saivatkin kokea hyvyyttä ja armollisuutta Joosefin taholta.
Tämä kertomus on hyvä esimerkki siitä, miten meidän tulee kohdella lähimmäisiämme, olivatpa he meidän mielestämme tehneet hyvää tai pahaa. Joosefia pidetään myös esikuvana Jeesuksesta.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
Jeesus kehotti rakkauden kaksoiskäskyssään, että tärkeintä on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Jeesuksen antama käsky on juuri oikeinpäin, eli rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jos ei pysty rakastamaan lähimmäistään, niin silloin myös itsensä rakastaminen oikealla tavalla on vaikeaa ja se voi ilmetä itserakkautena. Suostutaan iloiten Pyhän Hengen meissä vaikuttamaan työhön ja ollaan lähimmäisiämme kohtaan armollisia.
Pauli Joona
