Olin seurakuntamme uusissa kirkkotiloissa siivoilemassa remontin jälkiä, kun ovesta astui sisään vanhempi rouva kiitellen ja ylistäen Herraa. Hän kertoi kiitoksensa syyksi sen, kuinka uusi kirkkomme on niin mahtavalla paikalla ja ikkunatarrat näkyvät kauas. Hetken siinä juteltuamme hän huomasi, että nuoret viettävät aikaansa tien toisella puolella olevalla lastauslaiturilla. Jatkoimme keskustelua ja totesin, että he ovat usein siellä. Puhuimme siitä, miten tärkeää on rukoilla heidän puolestaan ja pyytää seurakunnalle viisautta kohdata nuoria niin, että emme ajaisi heitä pois. Tässä kohdassa rouva jo innostuikin: ”Nyt vaan kaiuttimet pihalle ja mökä päälle ja kunnon verilauluja soimaan!”
Aloin miettiä, minkälaisen ensivaikutelman haluan kaupunkimme asukkaiden seurakunnastamme saavan?
Jeesus kohtasi ihmisiä kunnioittavasti ja yksilöllisesti eikä Hänellä ollut ennakkoluuloja ketään kohtaan. Jeesus tahtoi kohdata ihmisen aidosti. Hän oli kiinnostunut kaikista, joita Hän tapasi, henkilöön katsomatta. Jeesus halusi tietää, mitä ihmisen sydämellä on.
Kun Jeesus kohtasi samarialaisen naisen Sykarin kaivolla, hänen rakkautensa ja lempeytensä naista kohtaan vaikutti niin, että palattuaan kyläänsä nainen kertoi tavanneensa ehkä Kristuksen.
Kun hän kertoi, mitä oli tapahtunut, halusivat kyläläiset tulla itse Jeesuksen luo ja tulivat uskoon. (Joh. 4)
Olisipa meidän seurakuntiemme todistus samanlainen, että ihmiset tulisivat meidän kohtaamistemme kautta Jeesuksen luo.
Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. (Matt 12:19–20)
Miten voisimme oikeasti tavoittaa paikkakuntamme ihmisiä – kaiken ikäisiä ja näköisiä – niin että he haluaisivat kuulla, mikä sanoma meillä on?
Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä. Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata. (Kol 4:5–6)
Olin kerran lounaalla työkaverin kanssa. Vähän aikaa syötyämme kaveri sanoi, että ei ole tyytyväinen saamaansa ateriaan, eikä se niin hääppöistä minunkaan mielestäni ollut. Lähtiessämme kaveri halusi, että kävisimme antamassa palautetta ateriasta. Niin hän sitten tokaisi kassalla olevalle naiselle: ”Kävin sitten kahdesti samalla kertaa, ensimmäisen ja viimeisen kerran.” Nainen kassalla jäi ihmeissään katsomaan, mitä kaveri tarkoitti.
Toivottavasti emme ole niin kuin kaverini, että meitä ei kiinnosta muu kuin saada oma äänemme kuulumaan. Silloin ihmiset tuskin kuulevat mitään, ja voi myös olla, että tulevissa kohtaamisissa kristittyjen kanssa jo heidän ennakkoasenteensa on kielteinen meidän äänemme takia.
Olemme Jumalan rakkauden kohteita.
Parikymmentä vuotta sitten asuimme maaseudulla. Seurakunta, johon kuuluimme, ei ollut kovin suuri. Seurakunnan jäsenistä suuri osa oli iäkkäitä, ja siksi evankeliointi ei ollut kovin aktiivista. Meillä oli kuitenkin joka viikko paikallisessa vanhainkodissa hartaustilaisuus, joka oli hyvin suosittu. Kerran kylälle tuli innokas aktioryhmä julistamaan evankeliumia. Pyysimme heitä seurakunnan kokoukseen todistamaan, ja tuosta tilaisuudesta muodostui hyvä. Sitten he saivat myös käydä pitämässä vanhainkodilla hartauden. Se ei sitten mennytkään enää ihan putkeen. Julistus oli ollut niin kohti käyvää, että monet vanhukset olivat niin ahdistuneita, että vanhainkodin johtaja päätti lopettaa seurakunnan hartausvuorot kokonaan. Meni monia vuosia ennen kuin saatiin aloittaa hartaudet uudelleen.
Ihmisten ei tulisi olla käännytyksen kohteita, vaan me kaikki olemme Jumalan rakkauden kohteita. Meidän, jotka armosta olemme jo saaneet ottaa vastaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, tulee siis rakastaa lähimmäisiämme tällä rakkaudella.
Sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu (Room 5:5).
Vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. (1. Piet 3:15–16)
Miten sinä haluaisit sinulle puhuttavan tai sinut kohdattavan? Olisiko se kovaäänistä julistusta? Kadotustuomion julistus, jos et heti usko Jeesukseen? Lentolehtisen saaminen ilman mitään keskustelua? Moraalisaarnoja siitä, miten ihmisen tulisi elää? Väittely joistakin kehällisistä asioista?
Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? (Jes 58:6–7)
Voisiko se olla yksinkertaisesti sitä, että ihminen kuulee parhaiten toisen ihmisen äänen? Äänen, joka tunnustaa kuulijan ihmisyyden ja haluaa aidosti kohdata toisen ilman mitään odotuksia.
Eikä ihminen olisikaan käännytyksen kohde vaan Jumalan rakkauden kohde!
Ari Lepistö
