Olen saanut huomata sen, että Malawissa ja Mosambikissa uskovat elävät hyvin niukkojen aineellisten mahdollisuuksien keskellä. Ruokaa ei aina ole riittävästi, koulumaksujen maksaminen voi olla vaikeaa ja seurakunnat kokoontuvat usein hyvin vaatimattomissa tiloissa. Puute on todellista, eikä sitä pidä vähätellä.
Silti ihmisten keskellä kohtaa jotakin pysäyttävää: aitoa iloa. Laulu soi voimakkaasti, rukous nousee luottavaisena ja kiitollisuus näkyy kasvoilla. Ilo ei synny siitä, että elämä olisi helppoa, vaan siitä, että Jeesus on lähellä. Usko antaa toivon, jota vaikeatkaan olosuhteet eivät voi sammuttaa.
Malawin ja Mosambikin uskovat muistuttavat meitä siitä, ettei todellisen ilon lähde ole omaisuus, turvallisuus tai elämän ongelmattomuus. Meidän uskovien ilo kasvaa yhteydestä Jeesukseen, seurakunnan keskinäisestä rakkaudesta ja luottamuksesta siihen, että Jumala pitää omistaan huolen.
Heidän ilonsa ei tee puutteesta merkityksetöntä. Päinvastoin se kutsuu myös meitä toimimaan, jakamaan omastamme ja kulkemaan rinnalla. Samalla se haastaa kysymään: osaammeko me iloita siitä hyvästä, jonka Jumala on meille jo antanut?
Puute voi viedä ihmiseltä paljon, mutta se ei voi viedä Jeesuksessa olevaa toivoa. Siellä, missä Jeesus tunnetaan, voi vaikeuksienkin keskellä syntyä laulua, kiitosta ja iloa, jota maailma ei pysty antamaan – eikä ottamaan pois.
Siunaten,
Ensio Manni
