Tätä blogia kirjoittaessani seurakunnassamme on juuri alkanut rukous- ja paastoviikko. Näitä rukousviikkoja olemme pitäneet joka kuukausi evankeliointipäivää edeltävällä viikolla. Rukousviikolla etsimme erityisesti Jumalaa yhdessä. Se on viikko, jossa Jumala saa virittää meidät yhteyteen ja samaan suuntaa yhteiselle tielle eteenpäin. Yritämme pukea sanoiksi sen, mikä on seurakunnan tehtävä.
On eräs Raamatun henkilö, johon usein palaan ja joka minun mielestäni hahmottaa seurakunnan kutsumusta ehkä paremmin kuin kukaan muu, nimittäin Johannes Kastaja.
Mutta enkeli sanoi hänelle: ”Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.
Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään. Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.
Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö. Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan.” (Luuk. 1:13–17)
”Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään, antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.”
Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen. (Luuk. 1:76–80)
Nämä kaksi tekstiä löytyvät Luukkaan ensimmäisestä luvusta, ja molemmat kertovat Johannes Kastajasta. Ensimmäisessä tekstissä enkeli Gabriel puhuu Sakariaalle lapsesta, joka tulee syntymään. Toisessa Sakarias itse profetoi lapsesta, joka on juuri syntynyt. Ja lapsi on Johannes, jota aikuisena tullaan kutsumaan Johannes Kastajaksi.
Enkeli Gabriel sanoi Sakarialle: ”…sinun rukouksesi on kuultu.” On valtavaa, että meidän Jumalamme kuulee rukouksia ja vastaa niihin. Samanaikaisesti meidän tarvitsee ajatella erästä toista ajatusta:
Me voimme tulla rukousvastauksiksi.
Ihmiset ennen meitä, aiemmat sukupolvet paikkakunnillamme ovat olleet polvillaan ja huutaneet Jumalan puoleen, että Hän synnyttäisi jotain uutta kansansa keskuudessa. Kuuliaisuuden kautta me saamme tulla aikaisempien sukupolvien rukousvastauksiksi. Johannes Kastaja syntyi vastauksena vanhempiensa rukouksiin.
Me voimme myös tulla rukousvastaukseksi heille, jotka ovat rukoilleet, ja jotka edelleen huutavat uutta etsikkoaikaa.
Johannes Kastaja ja Elia
Johannes Kastajalla on selkeä yhteys Vanhan testamentin profeettaan Eliaan.
Enkeli Gabriel sanoi selvästi, että Johannes Kastaja tulisi käymään Messiaan edellä Elian hengessä ja voimassa. Juutalaisen kansan keskuudessa oli uskomus, että Elia tulisi takaisin Messiaan edelläkävijäksi. Se perustui siihen, että Elia ei ollut kuollut luonnollisesti, vaan Jumala oli hakenut Elian kotiin tulisilla vaunuilla. Siksi oli odotuksena, että Elia tulisi takaisin.
Kun Jeesus oli kirkastusvuorella yhdessä kolmen opetuslapsen kanssa, saivat he nähdä, kuinka Jeesus muuttui heidän edessään ja Jeesuksen jumaluus ilmentyi. Ja yhdessä Jeesuksen kanssa näyttäytyivät sekä Mooses että Elia.
Heidän tullessaan alas vuorelta opetuslapset kysyivät: ”Jos sinä, Jeesus, olet Messias, minkä me uskomme sinun olevan, niin miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Elian pitää tulla ensin? Uskomme sinun olevan Messias, mutta Eliaa emme ole nähneet.” Silloin Jeesus vastasi heille: ”Elia on jo tullut, ja he tekivät hänelle, mitä tahtoivat”. Silloin opetuslapset ymmärsivät, että Jeesus puhui Johannes Kastajasta.
Johannes Kastaja ei ollut Elia, mutta hän tuli samassa hengessä ja voimassa kuin Elia. Joten, kun viittaan siihen, että seurakunnan kutsumuksessa on piirteitä siitä, mitä Johanneksella oli, merkitsee se samalla sitä, että sillä on piirteitä Elian kutsumuksesta. Luemme tekstistä ”meidän puoleemme katsoo aamunkoitto korkeudesta”. Se aamunkoitto tarkoittaa Jeesusta, ei ketään muuta. Johanneksen oli tarkoitus tehdä tietä sille aamunkoitolle.
Kyse ei ollut ensisijaisesti Johanneksesta vaan Jeesuksesta. Jeesus loistaisi valoaan niille, jotka ovat pimeässä ja kuolemanvarjon laaksossa. Se on myös meidän kaipauksemme, kohtaaminen Jumalan kanssa, Jeesuksen Kristuksen kanssa. Siinä kohtaamisessa ihmiset, jotka kirjaimellisesti istuvat sekä pimeydessä että kuolemanvarjossa, saavat tiensä valaistuksi, rauhan tien. Joten kyse ei ole meistä, kyse on Hänestä ja ihmisistä, jotka istuvat pimeydessä ja joiden tie valaistuu aamunkoitosta korkeudesta.
Johanneksen sanoma on meidän sanomamme
Johannes sanoi: ”aika on täytetty, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. Se ei ole niin monimutkaista. ”Aika on täynnä” tarkoittaa itseasiassa sitä, että aika on kulumassa loppuun. Jumalan valtakunta on lähellä, aamunkoitto on ovella. Jeesus tulee pian.
Me tahdomme julistaa parannusta ja uskoa Jeesukseen. Tahdomme antaa tietoa pelastuksesta, että on olemassa anteeksiantoa synnistä. Jumala on rakkaus ja Hän tahtoo loistaa niille, jotka ovat pimeydessä ja kuolemanvarjossa. Hän tahtoo ohjata meidät rauhan tielle. Jeesus ei tullut terveitä tai vanhurskaita varten. Hän on tullut sairaiden ja syntisten tähden.
Monesti (luullakseni) olemme käyttäneet aivan liikaa energiaa ja kenties jopa imartelua ”terveisiin ja vanhurskaisiin”. Mutta tahtoisin tehdä erään jo edesmenneen pastorin sanat omikseni: ”Se joka haluaa tavoittaa korkeat, tavoittaa harvoin ketään, mutta ne, jotka haluavat tavoittaa ja kurottautua alhaisten, sairaiden, syntisten, niiden puoleen, jotka kirjaimellisesti ovat pimeydessä ja kuolemanvarjossa, tulevat tavoittamaan sekä alhaiset että korkeat”. Mikään ei tee vaikutusta niin kuin muuttuneet elämät. Pelastuksen julistaminen Jumalan armollisen rakkauden kautta voi saada valon murtautumaan läpi pimeimmänkin yön.
Lopuksi haluan myös muistuttaa sanasta, joka on Jesajan luvussa 58, ja joka on meille tärkeä:
Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?
Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.
Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. (Jes. 58:6–10)
Rukoilkaamme aamunkoittoa korkeudesta, ja annetaan uudestaan itsemme Herralle ja siihen, mihin Hän meidät tahtoo, olemaan ääni, joka huutaa erämaassa, palvelemaan heikkoja, haavoittuneita ja lyötyjä. Raamatun sanahan sanoo lisäksi: Niin auringon nousu korkeudesta vierailee luonamme…
Me olemme mukana. Valo murtautuu esiin myös meitä varten, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.
Siunaten,
Santtu Theslund
