Olen viime aikoina ollut itselle hyvin tärkeän Raamatun paikan äärellä. Ensimmäinen Johanneksen kirje 4:9–10 vie meidät suoraan pääsiäisen ytimeen. Ei näyttävästi ja monimutkaisesti, vaan yksinkertaisesti.
Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meille, että Jumala lähetti ainoan Poikansa maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttaan. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:9–10)
Kun näitä sanoja pysähtyy miettimään, huomaa jotakin tärkeää. Pääsiäinen ei oikeastaan ala rististä. Eikä edes tyhjästä haudasta. Se alkaa paljon aikaisemmin – Jumalan sydämestä. Se alkaa siitä, että Jumala rakasti.
Helposti ajattelemme, että kaikki alkaa meidän liikkeestämme: meidän etsinnästämme, meidän rukouksistamme, meidän katumuksestamme. Mutta Johannes kääntää tämän toisin päin. Hän sanoo: ennen kuin sinä ehdit mitään, Jumala rakasti. Se on evankeliumin alku. Ja samalla se on myös sen suurin lohdutus.
Johannes käyttää sanaa “ilmestyi”. Jumalan rakkaus ilmestyi. Se ei jäänyt ajatukseksi tai periaatteeksi. Se ei ollut vain jotakin, mistä voidaan puhua. Se tuli näkyväksi Jeesuksessa.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. (Joh. 1:14)
Jumala ei jäänyt kauas. Hän ei jäänyt taivaaseen tarkkailemaan ihmistä etäältä. Hän tuli lähelle. Hän tuli siihen todellisuuteen, jossa ihminen oikeasti elää – rikkinäisyyteen, syntiin, häpeään, epätoivoon… siihen kaikkeen, mitä me kannamme mukanamme. Mutta pääsiäisen tie ei pysähdy siihen.
Johannes vie vielä syvemmälle. Hän sanoo, että Poika lähetettiin “meidän syntiemme sovitukseksi”. Tässä kohdassa tullaan ristille. Ja rehellisesti sanottuna – risti ei ole helppo paikka. Se ei ole vain kaunis kuva rakkaudesta. Se on paikka, jossa synti kohdataan todellisuudessa. Risti kertoo jotakin hyvin vakavaa: ihmisen synti ei ole pieni asia. Mutta samalla se kertoo jotakin vielä suurempaa: Jumalan rakkaus ei väistä sitä.
Jumala ei kierrä ihmisen pahuutta. Hän ei sivuuta sitä. Hän kohtaa sen – suoraan – ja hoitaa synnin ja sen tuoman tuomion ja eron Jumalasta pois. Siksi pääsiäinen ei ole vain koskettava kertomus. Se on pelastuksen tapahtuma. Ja silti, vaikka tämä kaikki on jo paljon, Johannes ei pysähdy tähänkään. Hän sanoo, että kaikki tämä tapahtui “jotta me eläisimme hänen kauttaan”. Tämä on pääsiäisen päämäärä. Jeesus ei tullut vain kuolemaan. Hän tuli antamaan elämän.
“Minä olen ylösnousemus ja elämä.” (Joh. 11:25)
Ja tämä elämä ei ole vain jotakin, mikä alkaa joskus tulevaisuudessa. Se alkaa jo nyt. Ei täydellisenä, ei valmiina – mutta todellisena.
Se ei myöskään ole jotakin, minkä me rakennamme itse. Tämä on yksi vaikeimmista asioista meille ymmärtää. Me haluaisimme tehdä jotakin ansaitaksemme sen. Parantaa itseämme, vahvistua, onnistua enemmän. Mutta tämä elämä on lahja. Se on elämää Kristus-yhteydessä. Elämää, jossa ihminen saa olla Jumalan edessä sellaisena kuin on – ja silti rakastettuna.
Ehkä kaikkein vapauttavin lause tässä tekstissä on tämä: “Ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa.”
Se pysäyttää ja katkaisee jotakin meissä. Sen ajatuksen, että kaiken pitäisi lähteä meistä, että meidän pitäisi ensin onnistua, rakastaa riittävästi, uskoa riittävästi. Ei niin, vaan kaikki alkaa siitä, että Jumala rakasti meitä.
Ja tämä on erityisen hyvä uutinen ihmiselle, joka on väsynyt. Hänelle, joka yrittää, mutta kokee jatkuvasti jäävänsä vajaaksi, ja joka kantaa sisällään tunnetta, ettei ole tarpeeksi hyvä – ei edes uskovana riitä ja kelpaa.
Pääsiäinen ei sano: yritä enemmän. Se sanoo: katso, mitä Jumala on tehnyt.
Katso, mitä Jumala on tehnyt.
Rakkaus ei ole ensin meidän liikkeemme Jumalaa kohti. Se on Jumalan liike meitä kohti. Ja ehkä juuri siksi pääsiäinen on toivoa. Ei siksi, että me muuttuisimme yhtäkkiä vahvoiksi, vaan siksi, että Jumala on toiminut meidän puolestamme. Jumala rakasti. Jumala lähetti. Kristus sovitti. Ja nyt – me saamme elää hänen kauttaan.
Tämä on evankeliumi.
Ja siksi pääsiäinen ei ole vain juhla. Se on elämä heille, jotka uskovat Jeesukseen.
Pastori Ensio Manni
