…eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on (Joh. 2:25).
Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa, että olemme tomua (Ps. 103:14).
Se totuus, että Jeesus tietää, mitä ihmisessä on, voi olla meille joko lohdutuksen sanoma tai ahdistuksen sanoma. Riippuen siitä, minkälainen ajatus itsellämme on Jumalasta, minkälaisena olemme oppineet Jumalan tuntemaan ja mitä Hänestä ajattelemme sekä omasta Jumala-suhteestamme.
Ihmiselle, joka elää valossa ja jolla on rakkaussuhde Jumalaan, sanoma siitä, että Jeesus tietää kaiken, mitä meissä on, lohduttaa ja rohkaisee. Silloin ihmisen ei tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin on eikä myöskään piilotella mitään. Ihmiselle taas, joka ei tule valoon, sanoma on ahdistava, koska tuntuu kuin joku kyttäisi ja tahtoisi pahaa itselle. Tällainen ihminen ei ole rakkaussuhteessa Jumalan kanssa, vaan yrittää piilotella sitä, mitä on, ja olla jotain muuta, esimerkiksi parempi kuin oikeasti on. Hän on teennäinen ihminen. Tämänkaltainen toiminta on syntiselle ihmiselle luontaista, koska emme tahtoisi tulla nähdyiksi sellaisina kuin olemme, syntisinä ja pahoina. Ainoa reitti pois synnistä on kuitenkin tulla valoon ja Jumalan eteen tunnustaen sen, minkälainen ihminen itsessään on. Silloin saa kokea Jumalan armon ja rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa.
Jeesus ohjaa koetuksissakin
Tieto siitä, että Jeesus kyllä tietää kaiken, on rohkaisevaa myös siksi, että uskovina joudumme monenlaisiin koetuksiin. Niiden tarkoitushan on vahvistaa uskoa ja suhdetta Jumalaan. Koetusten kestämisessä auttaa varmuus siitä, että Jeesus tietää, etteivät asiat ole meille helppoja, koska syntinen lihamme tahtoo luovuttaa ja viedä meidät pois Jumalan tahdosta. Koetus on siis pohjimmiltaan positiivista ja sen päämäärä on positiivinen. Toisin on kiusauksen laita: Jumala ei meitä kiusaa, vaan meitä kiusaavat omat lihalliset himomme ja Saatana houkutuksillaan. Toki on hyvä huomata, että aina Saatana ei ole paikalla, kun koemme kiusausta johonkin, vaan ihan meidän oma lihamme saa aikaan himojen nousun. Jos koetuksen tarkoitus ja sävy onkin positiivinen, niin kiusauksen sävy ja tavoite on negatiivinen. Kiusausten tavoite on saada meidät lankeamaan syntiin. Jumala on kuitenkin valmistanut kaikesta tien ulos, emmekä ole koetuksissa tai kiusauksissa yksin, vaan Jeesus on Pyhän Hengen kautta meitä vahvistamassa ja ohjaamassa oikeaan suuntaan.
Olenko valmis luopumaan?
Koetuksen kestämisessä saamme ottaa esimerkiksi Aabrahamin, jota Jumala pyysi uhraamaan Iisakin, lupauksen lapsen. Aabraham oli kuuliainen ja valmis uhraamaan oman poikansa, kaikkein rakkaimpansa, kun Jumala sitä häneltä pyysi. Samoin mekin, kun elämme Jumalan yhteydessä, tulemme ennemmin tai myöhemmin sen asian eteen, että Jumala pyytää luopumaan siitä, mitä pidämme kaikkein rakkaimpana asiana täällä maan päällä. Se voi olla omaisuus, raha tms. Silloin tulee koetelluksi, olemmeko todella kuuliaisia Jumalalle.
Aabrahamin kohdalla Iisak ei kuollut, vaan Jumala tuli väliin ja osoitti toisen uhrin, ja samoin voi käydä myös meille. Voi olla, ettei meidänkään lopulta tarvitse antaa asioita pois, vaan Jumala koettelee, olemmeko kiinnittäneet sydämemme johonkin tai johonkuhun enemmän kuin Jumalaan. Raamattu ei kerro siitä, minkälaisen sisäisen keskustelun Aabraham kävi, mutta voisi kuvitella siellä olleen kysymyksiä ja ihmettelyä, ehkä jopa tuskaa. Samoin saa meilläkin olla koetusten ja luopumisen keskellä kysymyksiä, ihmettelyä ja tuskaisia tunteita. Niiden ei vain tulisi olla esteenä totella Jumalaa.
Esimerkkinä toimii myös Job, joka menetti kaiken ja kuitenkin totesi: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi”. Tätä samaa asennetta Jumalaa kohtaan saamme oppia ja opetella, kun elämme Hänen kanssaan ja opimme yhä paremmin tuntemaan Häntä. Sillä Hänellä on todella kaikessa hyvä tahto ihmistä kohtaan.
Kaiken tämän keskellä saamme lohdutusta Jumalan sanasta, jossa meille luvataan, ettei Jumala anna meille enempää kuin jaksamme kantaa ja johon me myös Hänen kanssansa kykenemme:
Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää (1. Kor. 10:13).
Jumala ei salli meitä kiusattavan enempää kuin voimme kestää, ja uskon, että tämän voi laajentaa myös koettelemuksiin yllä mainitulla tavalla. Saamme erityisesti koetusten ja kiusausten keskellä luottaa Jumalan Hengen apuun: emme todellakaan ole yksin.
Elä rohkeasti valossa ja anna Jumalan Hengen auttaa, tukea ja puolustaa sinua, kun kuljet Jeesus-tiellä kohti iankaikkista elämää. Anna sen tiedon, että Jeesus tietää, mitä sinussa on, olla lohduttamassa ja rohkaisemassa elämään Jeesuksen kanssa.
Sinua siunaten,
Ensio Manni