Olet saattanut valitettavasti törmätä uskovien tai seurakuntien välisiin riitoihin, tai jopa ollut osallisena niissä. Siinä tilanteessa voi nähdä, etteivät uskovat ole yhtä, vaikka meidät on yhdessä Hengessä yhdistetty yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa.
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä (1. Kor. 12:13).
Jos me näin Hengessä olemme yhdistettyjä, mistä sitten johtuvat nämä keskinäiset riidat? Jaakob kertoo, että ne johtuvat meidän himoistamme.
Mistä teidän keskinäiset taistelunne ja riitanne johtuvat? Eivätkö juuri himoistanne, jotka käyvät sotaa teidän jäsenissänne? (Jaak. 4:1)
Nämä himomme hajottavat sitä, minkä Jumala on yhdistänyt. Mutta tällainen ei ole Herramme Jeesuksen tahto. Jeesus rukoili, että uskovat olisivat yhtä.
”Mutta minä en rukoile ainoastaan heidän puolestaan vaan myös niiden puolesta, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, minä olen antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä – minä heissä ja sinä minussa – jotta he olisivat täydellisesti yhtä ja maailma tietäisi, että sinä olet lähettänyt minut ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet rakastanut minua.” (Joh. 17:20–23)
Tämä Jeesuksen rukous uskovien ykseydestä ilmaisee Jumalan tahdon. Tähän meidän tulisi myös käytännössä pyrkiä. Meidän tulee rakastaa toisiamme ja antaa anteeksi toisillemme, niin kuin Herramme opetti. Kunnioittaa sitä, minkä Jumala on yhdistänyt.
Mitä jos todella olemme yhtä ja meillä on keskinäinen rakkaus? Keskinäisestä rakkaudesta meidät tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, ei seurakunnassa käymisestä tai kaulalla roikkuvasta rististä tms., vaan keskinäisestä rakkaudesta.
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus (Joh. 13:35).
Jos ulkopuoliset näkevät vain uskovien riidat, eivätkö he sydämessään ajattele: ”Katsokaa nyt, miten riitaisaa ja jakaantunutta porukkaa tuo on.” Silloin he saavat (teko)syyn olla uskomatta.
Mutta kun ihmiset näkevät keskinäisen rakkauden ja uskovien ykseyden, niin heidän syynsä on riisuttu pois, ja he tulevat näkemään, että Jumala on lähettänyt poikansa maailmaan ja rakastanut heitä.
Miten vahvoja me olemmekaan yhdessä!
Miten heikkoja olemmekaan hajaantuneena!
Jos naapuriseurakunnassa on herätystä, miten siihen suhtaudut? Iloitsetko siitä, että Jumalan valtakunta menee eteenpäin? Vai oletko harmissasi ja kateellinen? Asenteemme voi paljastaa sydämemme tilan.
Eräs uskova oli kommentoinut heidän seurakuntansa herätyksen puutetta: ”Onneksi ei ole herätystä naapuriseurakunnassakaan.” Jokuhan voi toki vitsailla näin, mutta tässä tapauksessa ei ollut kyse vitsistä. Onko tämä oikea asenne? Missä ovat näky oman seurakunnan navasta eteenpäin ja sieluista välittäminen? Jumalan valtakunta ei rajoitu vain omaan seurakuntaamme.
Kuulin, että kahden seurakunnan yhteisissä herätyskokouksissa oli ongelmana, että jos joku tulee uskoon, niin kumpaan seurakuntaan hänet ohjataan. Tämä vaikuttaa toki inhimillisesti aidolta ongelmalta. Mutta eikö Jumalan valtakuntaa voisi nähdä laajemmin? Eikö kumpikin seurakunta voisi kehua toistaan ja jättää asian sitten uskoon tulleen omaan valintaan ja Herran ohjaukseen?
Meillä uskovilla voi olla herkästi sama mielenlaatu kuin maailmassa olevilla. Juuri meidän joukkueen pitää menestyä. Otetaan esimerkkinä jalkapallojoukkue: onko niin, että meidän joukkueen pitää voittaa ja meillä on ne parhaat pelaajat? Voimme jopa puhua pahaa muista joukkueista, (kuuluuhan se ”pelin luonteeseen”), tai voimme vähän kampata, kunhan vain meidän joukkueemme menestyy. Jos toinen joukkue menestyy, siitä emme iloitse, vaan olemme kateellisia.
…sillä kaikki etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä on Jeesuksen Kristuksen (Fil. 2:21).
Johtuuko tämä oman ”joukkueen” suosiminen siitä, että me olemme juuri tässä joukkueessa mukana? Nouseeko tämä itsekkyydestämme eikä Jumalan valtakunnan vuoksi kiivailusta?
Nähkäämme Jumalan valtakunnan työ yhteisenä ja tavoitelkaamme sitä, mikä on Kristuksen. Kun muut menestyvät, iloitkaamme, sillä se on meidän kaikkien menestys. Olkoon meillä kaikilla yksi sydän.
Uskovien suurella joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu (Ap. t. 4:32).
Rakentakaamme ykseyttä olemalla nöyriä, lempeitä ja pitkämielisiä, kärsien toisiamme rakkaudessa.
Minä, joka olen vankina Herran vuoksi, kehotan siis teitä vaeltamaan saamanne kutsumuksen arvoisesti, kaikessa nöyrinä, lempeinä ja pitkämielisinä, kärsien toisianne rakkaudessa. Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys: yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin teidät on kutsuttukin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien, kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:1–6)
Samuli Lahtela


