Yhteys, joka perustuu Kristukseen
Kristillinen seurakunta on monimuotoinen. Sen keskellä on erilaisia persoonia, taustoja ja mielipiteitä.
Paavali tiesi tämän hyvin. Siksi hän kirjoittaa Roomalaiskirjeen 14. ja 15. luvussa niin ajankohtaisen ja lempeän, mutta samalla terävän kehotuksen: rakastakaa toisianne, vaikka ajattelette eri tavalla.
Rooman seurakunnassa kristityt olivat erimielisiä monista käytännön asioista. Jotkut pitivät tietyt päivät pyhinä, toiset eivät tehneet eroa päivien välillä. Toiset söivät kaikkea, toiset välttivät tiettyjä ruokia omantunnon tähden. Näistä erimielisyyksistä syntyi jännitteitä, aivan kuten tänäänkin voi syntyä, kun ihmiset ymmärtävät Raamattua tai seurakuntaelämää eri tavoin.
Paavali ei kuitenkaan käske kaikkia muuttumaan samanlaisiksi. Hän ei vaadi täydellistä yksimielisyyttä kaikissa mielipideasioissa, vaan kutsuu yhteiseen asenteeseen: rakkauteen, kunnioitukseen ja nöyryyteen.
“4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu – mutta kyllä hän pysyy pystyssä, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä. 5 Toinen pitää yhtä päivää toista parempana, toinen pitää kaikkia päiviä yhtä hyvinä. Kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.” (Room. 14:4–5)
Tämä on vapauttava sana. Jokaisella uskosta osallisella on lupa kulkea omantunnon ja Sanan valossa, ilman että toisen vakaumusta mitätöidään. Samalla Paavali kuitenkin muistuttaa, että todellinen vapaus ei ole itsekkyyttä. Jos minun vapauteni satuttaa veljeäni, en enää vaella rakkaudessa (Room. 14:15).
Rakkaus tärkeämpi kuin oikeassa oleminen
Kristillistä kypsyyttä ei mitata tiedon määrällä, vaan rakkauden laadulla. On mahdollista olla oikeassa ja silti väärässä hengessä. On mahdollista puolustaa totuutta, mutta menettää rakkaus.
Paavali kirjoittaa:
“19 Tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.” 20 Älä ruuan vuoksi turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syömisellään loukkaa omaatuntoaan.” (Room. 14:19–20)
Tämä on seurakunnan elämän sydän: me rakennamme toisiamme, emme revi ja riko. Jokainen kristitty on Kristuksen oma – myös se, jonka näkemykset eroavat omistani. Jumalan valtakunta ei ole ruokaa ja juomaa, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17).
Yhteys ei ole yksimielisyyttä kaikessa, vaan uskollisuutta keskeisissä asioissa
Paavali ei kutsu meitä hylkäämään totuutta. On asioita, joista meidän täytyy olla yhtä mieltä, koska ne kuuluvat itse evankeliumin perustukseen, joitakin esimerkkejä:
Meitä yhdistää Jeesus Kristus – Hänen henkilönsä, työnsä ja herruutensa.
Hän on Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen.
Hän syntyi ihmiseksi, kuoli ristillä syntiemme tähden, nousi kuolleista ja elää tänään Isän oikealla puolella.
Vain Hänen ristinsä ja ylösnousemuksensa kautta meillä on pelastus.
Näistä totuuksista kristillinen usko ei voi vaieta eikä neuvotella.
Meitä yhdistää myös Jumalan olemus:
yksi Jumala, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki – kolminaisuus, täydellinen yhteys rakkaudessa ja toiminnassa.
Tämä Jumala on pyhä, oikeudenmukainen, laupias ja uskollinen.
Hänen tahtonsa on, että Hänen lapsensa heijastavat samaa rakkautta ja yhteyttä, joka on Hänessä itsessään.
Näistä perustotuuksista käsin Paavali kutsuu meitä sietämään eroavaisuuksia toissijaisissa asioissa.
Ruokaan, päiviin, tapoihin ja painotuksiin liittyvät kysymykset eivät saa tulla tärkeämmiksi kuin yhteinen usko Herraan Jeesukseen.
Kristuksen esimerkki ja yhteyden perusta
Roomalaiskirjeen 15. luvussa Paavali tuo esiin Kristuksen esimerkin:
“1 Meidän vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia eikä elää itsellemme mieliksi. 2 Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaakseen, että hän rakentuisi. 3 Ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi, vaan niin kuin on kirjoitettu: ”Niiden herjaukset, jotka herjaavat sinua, ovat osuneet minuun.”” (15:1–3)
Jeesus ei palvellut itseään, vaan meitä. Hän ei hylännyt heikkoja, vaan nosti heidät. Hän kantoi toisten taakkoja, ei heidän virheitään laskien, vaan armahtaen. Tämä on todellisen hengellisen kypsyyden merkki: kyky kantaa, ei hallita; kyky rakastaa, ei vaatia.
Paavali päättää tämän osion voimakkaaseen kehotukseen:
“7 Hyväksykää sen tähden toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt teidät Jumalan kunniaksi.” (15:7)
Tässä on seurakunnan tehtävä pähkinänkuoressa:
meidät on otettu vastaan armosta – ja siksi meidän tulee ottaa toisetkin vastaan armossa.
Seurakunta ei ole täydellisten yhteisö, vaan armahdettujen yhteisö, jossa Kristuksen rakkaus on tärkeämpi kuin omat rajamme ja mielipiteemme.
Pyhän Hengen synnyttämä yhteys
Paavali päättää tämän opetuksen rukoukseen, joka on kuin siunaus jokaiselle yhteyttä kaipaavalle kristitylle:
“13 Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voimassa.” (15:13)
Yhteys ei ole inhimillinen saavutus – se on Pyhän Hengen työ. Kun Hän saa hallita sydämiämme, katoaa tarve hallita toisiamme. Kun Kristuksen rakkaus täyttää seurakunnan, pienet erot menettävät voimansa. Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä ollaksemme yhtä – riittää, että olemme yhtä Hänessä, joka on meidän Herramme ja Pelastajamme.
Lopuksi
Kristillinen veljeys ei ole yksimielisyyttä kaikissa näkemyksissä, vaan uskollisuutta Kristukselle ja rakkautta toinen toistaan kohtaan. Meitä ei yhdistä sama tausta, sama tyyli tai samat mieltymykset,
vaan sama Risti, sama Henki ja sama Toivo.
Pidetään siis kiinni olennaisesta:
Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen rististään ja ylösnousemuksestaan.
Ja annetaan armon ja rakkauden kantaa niissä asioissa, joissa näkemyksemme eroavat.
Sillä “Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.” (Room. 14:17)
Siunaten
Pastori Ensio Manni
