Turussa oli vapun jälkeisenä viikonloppuna One Wayn järjestämät evankelistapäivät. Jeesuksen käsky saarnata evankeliumia kaikille luoduille laitettiin käytäntöön.
Evankelistapäivillä kuultiin hyvää opetusta mm. otsikoilla ”todistajan yleiskunto”, ”katusaarnaaminen” sekä ”todistuksena oleminen omassa arjessa.” Evankelioimme mm. Turun Kauppatorilla, Aurajoen varrella ja Kupittaan suuressa puistossa. Kauppatorilla koimme jo perjantaista lähtien suurta Jumalan siunausta ja johdatusta, kun kerroimme ihmisille Vapahtajastamme lauluin ja sanoin. Joidenkin puolesta saatiin rukoilla, toiset pyysivät muistamaan rukouksin jatkossakin. Paljon hyvää, erikielistä evankeliumin materiaalia jaettiin monille.
Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Mark. 16:15
Seurakunnan tulisi tänä aikana etsiä niitä siunauksia, jotka odottavat evankeliumin sanansaattajia kirkon ovien ulkopuolella. Tavalla ja toisella voimme kaiuttaa Jeesuksen voittoa tähän pimenevään maailmaan. Alkuseurakunta, ensimmäisten vuosisatojen kristityt sekä halki vuosituhansien lähetyssaarnaajat, evankelistat ja uskolliset todistajat ovat vastaanottaneet suuria siunauksia ja voittoja astuessaan tälle kuuliaisuuden tielle. Tielle, joka pyytää kuolemaan omalle mukavuudelle ja turvallisuuden tunteen vaalimiselle, sille tielle, joka kutsuu kertomaan hukkuvalle maailmalle, että vain Jeesus pelastaa, vain Jeesus vie taivaaseen. Uskon, että siellä, missä ihminen vastaa Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn ja alkaa etsiä kanavia toteuttaakseen sitä, siunauksia tulee kokonaisille seurakunnille, ja sillä on virvoittava ja rakentava vaikutus.
Seurakunta, joka löytää ulospäin suuntautuvan työnäyn sekä palon voittaa sieluja Herralle, ei hukkaa niin helposti aikaansa keskinäisiin riitoihin kuin seurakunta, joka on sisäänpäin kääntynyt. Seurakunta, joka anoo ja myös vastaanottaa kaipauksen nähdä herätystä sekä näkee myös vaivaa sen eteen, on suojassa pensistymiseltä, sillä se ei todellakaan sano: ”Minä olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse…” (Ilm. 3:17). Sellainen uskovien yhteisö kaipaa ja ymmärtää tarvitsevansa Jeesuksen apua kaikessa.
Kristittyjen yhteinen rintama tuo voittoja
Turun evankeliointiviikonlopun aikana sain nähdä yhdessä rintamassa työskentelyn siunausta. Taistelu samansuuntaisesti, yhdessä ja toisia tukien, on myös tehokkaampaa. Samaan suuntaan taistelevalla, oli hän sitten tykistössä rukoilijana, kuormastossa palvelijana, eturintaman Hengen miekkamies tai kaikkea tätä, on oleva sama osuus, kun palkkaa jaetaan. On siunattua, kun taistelemme Herrassa samansuuntaisesti. Oli myös siunattua tietää, että ehkä sadat kristityt ympäri Suomea muistivat rukousrintamassa meitä, jotka olimme Turun kaduilla ja kujilla.
Viikonloppuna saavutimme monia eri kansallisuuksia evankeliumilla, ja myös itse keskustelin useiden kanssa. Kohtasimme mm. vietnamilaisia, kiinalaisia, nepalilaisia, bangladeshilaisia, somaleja, iranilaisia, kurdeja, irakilaisia, marokkolaisia sekä varmasti monia muitakin. Ajatella, että omassa maassamme voimme kohdata näin monien eri kansojen edustajia, ja useat heistä puhuvat jo välttävästi suomen kieltä! Eräs veli kertoi keskustelleensa vietnamilaisen nuoren miehen kanssa englannin kielellä. Nuori mies kertoi, ettei ollut koskaan kuullut evankeliumia! Hänkin sai nyt kuulla Jeesuksesta tuon viikonlopun aikana. Eikö ole hienoa, jos hän tänään ymmärtää, mitä todella merkitsee tuo risti, joka niin montaa rakennusta tai kaulaa koruna koristaa. Seurakunta, ota vakavasti tämä aikamme haaste ja kerro evankeliumi kaikille kansoille, jotka ovat tulleet luoksemme Suomeen.
Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.”
Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. (Mark.16:15–20)
Siunausta,
Jari Korhonen