Jumalan valtakunnan työlle olisi suureksi voitoksi, jos suurin osa kirkoista suljettaisiin kolmeksi kuukaudeksi ja jos kaikki papit ja saarnaajat lähetettäisiin erämaahan ilman muuta kirjallisuutta kuin Raamattu, ja jos he eivät tapaisi siellä ketään muuta kuin taivaan Jumalan.”

Frank Mangs

Aurinko porotti kuumana keskipäivän aikaan Jerusalemissa. Ihmiset hälisivät ja suuret ihmismassat olivat liikkeellä, koska suuri parantaja oli tullut kaupunkiin.

”Illan tultua, kun aurinko oli laskenut, Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja riivatut, ja hän paransi monia sairaita, joilla oli monenlaisia tauteja. Hän ajoi ulos monta riivaajaa…”

Jeesuksella oli todella paljon tehtävää ja töitä. Hän paransi sairaita, vapautti riivattuja, opetti opetuslapsia ja kansaa. Hän julisti, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja ihmisten tulisi tehdä parannus ja uskoa evankeliumi.

Vaikka Jeesus oli Jumala, on hyvä huomioida, että hän tuli ihmiseksi ja koki samat lainalaisuudet kuin mekin. Kaikkien haasteiden, vaatimusten ja vaikeiden tilanteiden keskellä Jeesuskin väsyi.

Jeesuksella oli saman verran aikaa kuin meilläkin 2024-vuoden ihmisillä, eli 24 tuntia vuorokaudessa. Miten Jeesus kesti kaikkien paineiden, hyökkäysten ja haasteiden keskellä?

”Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti autioon paikkaan rukoilemaan.” Mark. 1:35.

Tässä se on! Jumalan poika Jeesus vetäytyi pyhään yksinäisyyteen.

”Päästettyään kansan menemään hän nousi vuorelle yksinäisyyteen rukoilemaan. Ja kun ilta oli tullut, hän oli siellä yksinään.”

Jeesus ammensi voimansa pyhästä yksinäisyydestä Isän Jumalan kanssa. Kaikkien ihmisten tarpeiden ja vaatimusten edessä hän ymmärsi sen, että hänen on saatava ladata akkuja ja olla Isän Jumalan kanssa kahden.

Tässä meille opetus. Kaikki todellinen voima ja voitelu henkilökohtaiseen uskonelämään, palvelutyöhön, seurakuntaelämään ja arkeemme tulee Jumalan läheisyydestä. Kaikilla meillä on elämässämme vaikeita ja haastavia tilanteita, jotka tuo monesti kaaoksen sisäiseen maailmaamme, mutta ”sydän levoton ja rauhaton, rauhoittuu Jumalan läsnäolossa”.

Kun Jumalan ihminen antautuu etsimään Jumalan kasvoja, Jumala kunnioittaa sitä. Hän todella haluaa vahvistaa ja auttaa meitä sekä viettää aikaa meidän kanssamme.

Ajattele! Pieni ihminen ja suuri Jumala kohtaavat salaisessa kammiossa. Siellä Jumala kuuntelee ihmistä, ja myös ihmisen tulisi kuunnella Jumalaa. Muistan, kuinka yksi lähetyssaarnaaja kertoi, että kun hänellä oli paljon töitä tehtävänään, hän otti paljon aikaa rukoukseen. Hän huomasi, että mitä enemmän hän otti aikaa rukoukseen, sitä paremmin ja nopeammin hän sai hoidettua työn ja tehtävät, joita hänellä oli.

Muista, että sielunvihollinen tekee kaikkensa, että meillä Jeesuksen seuraajilla ei olisi voimaa ja voitelua elämämme yllä. Saatana yrittää viekoitella meidät pois rukouskammiosta eri keinoin, koska hän tietää, että rukouskammiossa saamme voiman vastustaa hänen kavalia juoniansa.

Myös lihamme, joka on liitossa saatanan kanssa, vastustaa rukoukseen ryhtymistä. Nämä vihollisen ja lihan tuomat ”muurit” meidän pitää ylittää. Raamattu sanookin rohkaisevasti, että ”Jumalani avulla hyppään yli muurin.” Ps. 18:30.

Antautukaamme tänä armon vuonna 2024 enemmän etsimään Jumalan kasvoja ja viettämään aikaa Hänen kanssansa. Hän tulee virvoittamaan, uudistamaan ja sytyttämään meidät pyhässä yksinäisyyden koulussa.

Siunausta toivottaen,
M.S.