Silloin Israelilaiset lähtivät liikkeelle Siinain erämaasta; ja pilvi pysähtyi Paaranin erämaahan. (4 Moos. 10:12)
Jumala oli lunastanut Israelin Egyptin orjuudesta ja ahdistuksesta. Hän oli vienyt sen lupaamaansa vapauteen. Hän oli tullut asumaan lunastetun kansan keskelle kaikessa voimassaan. Ihmeellinen armo oli kohdannut kauan kärsinyttä kansaa. Jumala oli tullut elämään sen kanssa, sen rinnalla, sen Jumalana.
Elävän Jumalan johdatuksessa kansa lähti liikkeelle, mutta minne? Se johdatettiin erämaahan.
Kuivassa erämaassa ei ollut pisaraakaan vettä. Jos joku kysyi, kuinka me selviämme läpi paahtavan erämaan, Mooses saattoi vastata vain: ”Jumala on meidän kanssamme.”
Jos joku kysyi, kuka ruokkii koko kansan erämaan kuivuudessa, oli Mooseksen vastaus jälleen: ”Jumala on meidän kanssamme.” Kuka meitä hallitsee eripuran keskellä, kuka neuvoo tien läpi näännyttävän erämaan, miten selviydymme jos vihollinen hyökkää kimppuumme. Kaikkiin kuolemanvakaviin kysymyksiin Mooseksella oli vain yksi vastaus: ”Jumala on meidän kanssamme.”
Israelin kohtalot aina Abrahamin päivistä lähtien ovat syvällistä vertauskuvaa Uuden Testamentin seurakunnan vaiheista, meidän elämästämme.
Tänäänkin on synnin orjuudesta lunastettu Jumalan kansa kääntänyt selkänsä Egyptille ja tämä maailma on meille, joiden elämänlähde on Jumalassa, vain kuollut erämaa. Meille ei tämä maailma tarjoa mitään, mikä kelpaisi edes hetkeksi virvoittamaan sielumme sisäistä janoa. Todellinen elämänlähteemme on jumalassa.
Erämaa ei ollut Israelille vain jokin hengellinen vertauskuva. Se oli kovaa konkreettista todellisuutta. Jos Israel oli konkreettisesti erämaassa, samoin mekin olemme konkreettisesti maailmassa, Jumalasta riippuvaisina ja täysin puolustuskyvyttöminä ilman Häntä. Juuri tämän konkreettisen elämän keskelle kaikkine huolineen ja ratkaisemattomine ongelmineen kuuluu Jeesuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.”
Kun Israel vaelsi erämaassa, ei ympärillä oleva Jumalaton maailma siitä paljoa tiennyt eikä välittänyt. Se oli vain kummallinen joukko, jonka päämääristä ja pyrkimyksistä ei ollut edes tarkkaa selvyyttä. Ehkä jotkut ajattelivat Israelin jo kuolleen erämaahansa, sillä eihän kukaan noin voi elää. Ympärillä olevat pakanakansat kavahtivat ajatustakin kulkea samaa tietä Israelin kanssa.
Israel vaelsi yksin erämaassa Jumalansa kanssa ja kasvoi tuntemaan Hänet ja Hänen voimansa. Elämä oli täynnä mahdottomia ongelmia, ristiriitoja, huolia ja kiusauksia ja lankeemuksia. Mutta juuri tuon todellisuuden keskellä he oppiva tuntemaan Jumalansa, joka oli heidän keskellään ja auttoi heitä. Päivä päivältä he kasvoivat ja muuttuivat erilaisiksi kuin kaikki muut kansat.
Kun Israel lopulta astui luvattuun maahan, ei se tehnyt sitä viimeisillä voimillaan. Se tuli erämaasta voimassa ja väkevyydessä, hämmästyttäen ja säikäyttäen kaikki ympärillä olevat kansat. Jumalan voima, huolenpito ja rakkaus olivat tulleet israelilaisille jokapäiväiseksi todellisuudeksi erämaan keskellä.
Me vaellamme tämän maan keskellä kilvoitellen ja kieltäytyen kaikesta siitä hekumasta ja synnin nautinnosta, josta tämän maailman ihminen ammentaa voimansa ja ilonsa. Me olemme perin kummallinen kansa omine periaatteinemme ja näkemyksinemme. Mitä suuremmaksi kasvaa synnin valta, sitä suurempi on maailman ihmisten kummastus heidän seuratessaan meidän vaellustamme. Heidän silmissään me olemme sekapäinen joukko, joka pian nääntyy omaan erämaahansa. Mutta he eivät tiedä, että Jumala on meidän kanssamme, meidän ilomme ja voimamme. He eivät tiedä, että pian me nousemme uudessa voimassa ja väkevyydessä. Erämaa ei ollut Isrealin kotimaa. Erämaa ei ollut sen päämäärä, vaan pelkkä tie luvattuun maahan. Ei kieltäymysten ja kilvoitusten tie ole meillekään päämäärä, vaan tie luvattuun maahan, joka jo siintää edessämme.
Minäkin olen ollut erämaassa, tietämättä minne pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä päästäkseni pois. Siellä opin, että minun ei tarvitse tietää vastausta kaikkiin suuriin kysymyksiini. Minun ei tarvitse tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Riittää tietoisuus siitä, että Jumala on minun kanssani. Sitä parempaa vakuutusta ei kukaan voi antaa. Jumalan läsnäolo elämässämme merkitsee sitä, että huominen on parempi kuin eilinen. Voimme katsoa huomiseen luottavaisina. Meille käy hyvin. Siunausten maa siintää jo edessämme. ”Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään saakka.”
Siunaten
Tapani Suonto
