Sen tähden emme mekään siitä päivästä lähtien, jolloin saimme tästä kuulla, ole lakanneet rukoilemasta teidän puolestanne ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä.

Rukoilemme, että vaeltaisitte Herran arvon mukaisesti ja hänelle kaikessa mieliksi ja että kantaisitte hedelmää kaikissa hyvissä teoissa ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa.

Vahvistakoon hän teitä kirkkautensa väkevyyden mukaisesti kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä. Iloiten te silloin kiitätte Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan osuuden siitä perinnöstä, joka pyhillä on valkeudessa.  (Kol. 1:9–12)

Kolossalaiskirjeen jakeet sisältävät yhden Paavalin kauneimmista rukouksista seurakunnan puolesta. Hän rukoilee, että uskovat täyttyisivät Jumalan tahdon tuntemisella, eläisivät Herran arvoisesti, kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa, kasvaisivat Jumalan tuntemisessa ja vahvistuisivat Jumalan voimalla kestävyyteen ja pitkämielisyyteen.

Teksti on hyvin käytännöllinen ja sielunhoidollinen. Paavali ei kuvaa kristillistä elämää ihmisen omana voimannäytteenä. Koko rukous perustuu siihen, että tarvitsemme Jumalalta sitä, mitä emme pysty itsessämme tuottamaan. Kristillisen elämän lähtökohta ei siis ole: minun täytyy yrittää enemmän. Lähtökohta on: minä tarvitsen Jumalaa.

Jumalan tahdon tunteminen

Paavali rukoilee, että kolossalaiset täyttyisivät Jumalan tahdon tuntemisella kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä. Kun puhumme Jumalan tahdosta, ajattelemme helposti yksittäisiä elämän ratkaisuja. Mihin minun pitäisi mennä? Minkä työn valitsen? Mitä teen tässä tilanteessa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta Paavalin ajatus menee syvemmälle. Jumalan tahdon tuntemisen tarkoitus näkyy hyvin seuraavassa jakeessa: jotta eläisimme Herran arvoisesti ja olisimme hänelle mieliksi. Jumalan tahdon tunteminen ei siis tarkoita vain sitä, että saisimme tietää, mitä huomenna tapahtuu. Se merkitsee sitä, että opimme ymmärtämään, millaista elämää Jumala tahtoo meissä synnyttää.

Me kysymme helposti: ”Mitä tulee tapahtumaan?” Kuitenkin ehkäpä tärkeämpi kysymys olisi: ”Millaisena ihmisenä Jumala tahtoo minun elävän tämän tilanteen läpi?”

Usein haluaisimme nähdä koko tien etukäteen. Jumala antaa kuitenkin tavallisesti valoa seuraavaan askeleeseen. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea voidaksemme luottaa häneen. Jumalalle saa sanoa: ”En tiedä.” tai: ”En ymmärrä.” Usko ei tarkoita sitä, että meillä olisi aina kaikki vastaukset. Usko on luottamista Jumalaan silloinkin, kun vastausta ei vielä ole näkyvissä.

Herran arvoinen elämä alkaa armosta

Paavali kirjoittaa, että meidän tulee elää Herran arvoisesti ja kaikessa hänelle mieliksi. Ilmaus voi tuntua raskaalta ja vaativalta. Kun tunnemme oman elämämme, tiedämme hyvin, kuinka keskeneräisiä olemme. Kuinka keskeneräinen ihminen voisi elää Kristuksen arvoisesti? Paavalin tarkoitus ei ole sanoa, että meidän pitäisi ensin tehdä itsemme Kristuksen arvoisiksi. Evankeliumin järjestys on toisenlainen. Jumala tulee ensin ihmisen luo ja siihen ihminen vastaa.

Emme elä Jumalalle ansaitaksemme hänen rakkauttaan, vaan koska olemme saaneet hänen rakkautensa. Jos hengellinen elämä rakentuu ajatukselle, että minun on jatkuvasti todistettava kelvollisuuteni Jumalalle, elämä muuttuu suoritukseksi. Aina pitäisi rukoilla enemmän, palvella enemmän ja onnistua paremmin. Silti sisälle jää kysymys: ”Riittääkö tämä?” Evankeliumin vastaus ei ole: ”Yritä vielä vähän enemmän.” Vastaus on: ”Kristus riittää.”

Herran arvoinen elämä ei siis tarkoita täydellistä elämää. Se tarkoittaa Kristukseen suuntautuvaa elämää. Uskova voi kaatua, mutta hän palaa Kristuksen luo. Hän voi väsyä, mutta hänen turvansa on Jeesuksessa. Hän voi epäonnistua, mutta hän ei halua jäädä pimeyteen.

Hedelmä kasvaa elämästä

Paavali jatkaa puhumalla elämästä, joka kantaa hedelmää kaikessa hyvässä työssä. Hedelmä on hyvä kuva hengellisestä elämästä. Puu ei kanna hedelmää ponnistelemalla. Hedelmä kasvaa, koska puussa on elämä ja sen juuret saavat ravintoa. Samoin uskovan elämässä. Hyvät teot ovat tärkeitä. Jeesuksen seuraamisen tulee näkyä siinä, kuinka kohtelemme toisia ihmisiä, annamme anteeksi, palvelemme ja puhumme. Mutta hyvät teot eivät ole pelastuksen juuri. Ne ovat pelastuksen hedelmä. Armo tulee ensin ja alkaa sitten muuttaa meitä.

Tämä on tärkeää muistaa varsinkin silloin, kun olemme väsyneitä. Hengellistä hedelmää mitataan helposti toiminnan määrällä. Ajattelemme, että paljon tekevä ihminen kantaa paljon hedelmää. Jumala näkee kuitenkin myös sellaisen hedelmän, jota muut eivät huomaa. Joskus hedelmä on anteeksipyyntö. Joskus se on se, ettei vastaa pahaan pahalla. Joskus se on avun pyytämistä. Joskus se on toisen ihmisen kuuntelemista. Joskus se on vain rukous: ”Jeesus, auta minua.” Kaikki hengellinen hedelmä ei ole näyttävää.

Kasvaen Jumalan tuntemisessa

Paavali rukoilee myös, että uskovat kasvaisivat Jumalan tuntemisessa. Sana kasvaa sisältää jo itsessään lohdutuksen. Kasvava ihminen on keskeneräinen. Keskeneräisyys ei siis tarkoita epäonnistumista. Jumala tiesi jo kutsuessaan meidät, kuinka keskeneräisiä olemme. Hän tiesi, että jotkin asiat muuttuvat nopeasti ja toiset hyvin hitaasti. Hän tiesi, että joudumme palaamaan samoihin kysymyksiin yhä uudelleen. Silti hän kutsui meidät.

Jumalan tuntemisessa kasvaminen ei tarkoita vain sitä, että opimme jatkuvasti lisää tietoa Jumalasta. Oikea oppi on tärkeää, mutta Jumalan tunteminen on enemmän. Elämän matkalla opimme hänen uskollisuuttaan ja armoaan, kun epäonnistumme, hänen lohdutustaan, kun elämä satuttaa, hänen kärsivällisyyttään, kun oma kasvumme on hidasta. Vuosien jälkeen ihminen voi ehkä sanoa: ”En ymmärrä enkä tiedä Jumalasta kaikkea, mutta tunnen hänen sydäntään ja uskollisuuttaan paremmin kuin ennen.” Se on hengellistä kasvua.

Jumalan voima näkyy myös kestämisessä

Jakeessa 11 Paavali rukoilee, että uskovat vahvistuisivat kaikella voimalla Jumalan kirkkauden väkevyyden mukaan. Näiden suurten sanojen jälkeen voisi odottaa puhetta suurista ihmeistä ja saavutuksista. Mutta Paavali kertoo, mihin Jumalan voimaa tarvitaan: kestävyyteen ja pitkämielisyyteen. Tämä on yksi tekstin tärkeimmistä ajatuksista. Ajattelemme usein, että Jumalan voima näkyy siinä, että ongelma poistuu. Jumala voi todella muuttaa tilanteita, avata ovia ja vastata rukouksiin. Mutta joskus vaikeus ei poistu heti. Silloin Jumalan voima voi näkyä siinä, että ihminen kannetaan vaikeuden läpi.

Tilanne ei ole muuttunut, mutta hän ei ole luovuttanut. Vastausta ei vielä ole, mutta toivo ei ole sammunut. Sydäntä on haavoitettu, mutta katkeruus ei ole saanut otetta sydämestä. Joskus Jumalan voiman suurin ihme ei ole se, että vuori katoaa edestämme. Joskus ihme on se, että Jumala pitää meidät pystyssä vuoren varjossa.

Kestäminen ei tarkoita kovuutta

Raamatun kestävyys ei tarkoita sitä, että uskovan pitäisi aina näyttää vahvalta. Se ei tarkoita, ettei saisi itkeä. Se ei tarkoita, ettei saisi väsyä. Se ei tarkoita, ettei saisi pelätä.

Raamatussa Jumalan ihmiset huusivat hänelle tuskansa keskellä. Psalmit ovat täynnä surua, kysymyksiä ja kipua. Kestävyys tarkoittaa sitä, että ihminen pysyy Jumalan yhteydessä myös tuskansa kanssa. Joskus vahva rukous on vain: ”Herra, minä en jaksa.” Tai: ”Jeesus, pidä minusta kiinni.” Heikkous ei ole sama asia kuin epäusko. Ihminen voi olla hyvin heikko ja silti turvautua Kristukseen.

Pitkämielisyyttä tarvitaan ihmisten kanssa

Paavali yhdistää kestävyyteen pitkämielisyyden. Kestävyyttä tarvitsemme vaikeissa olosuhteissa. Pitkämielisyyttä tarvitsemme usein ihmisten kanssa.

Ihmissuhteet voivat haavoittaa syvästi. Läheisen ihmisen sanat voivat sattua enemmän kuin moni ulkoinen vaikeus. Siksi myös pitkämielisyyteen tarvitaan Jumalan voimaa. Pitkämielisyys ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä kaikki, mitä meille tehdään. Rakkauteen kuuluvat myös terveet rajat. Vääryyttä ei tarvitse kutsua oikeaksi eikä hyväksikäyttöä ja väkivaltaa tarvitse kestää rakkauden nimissä. Mutta Jumala tahtoo varjella sydäntämme siltä, ettei toisen ihmisen tekemä paha ala hallita meitä sisältä. Anteeksiantaminenkin voi joskus olla pitkä prosessi. Jumala ei kysy haavoittuneelta ihmiseltä: ”Miksi et ole jo päässyt tästä yli?” Hän kulkee ihmisen kanssa.

Isä on tehnyt meidät kelvollisiksi

Paavalin rukous päättyy kiitollisuuteen. Hän puhuu Isästä, joka on tehnyt meidät kelvollisiksi saamaan pyhien perintöosan valossa. Tämä on koko tekstin kannalta ratkaisevaa. Paavali ei sano: ”Yrittäkää tulla kelvollisiksi.” Hän sanoo: ”Isä on tehnyt teidät kelvollisiksi.” Evankeliumi alkaa Jumalan teosta. Jos rakennamme suhteemme Jumalaan oman onnistumisemme varaan, hengellinen turvallisuutemme vaihtelee jatkuvasti. Hyvinä päivinä tunnemme olevamme lähellä Jumalaa. Huonoina päivinä epäilemme, haluaako hän enää meitä. Evankeliumi siirtää katseen pois itsestämme Kristukseen.

Ratkaiseva kysymys ei siis ole: ”Olenko minä riittävä?”

Ratkaiseva kysymys on: ”Onko Kristus riittävä?”

Vastaus: Hän on.

Juuri siksi armo tekee kasvun mahdolliseksi. Meidän ei tarvitse piilottaa keskeneräisyyttämme Jumalalta. Voimme tulla hänen luokseen sen kanssa ja rukoilla:

Herra, opeta minua tuntemaan sinua. Kasvata minussa sellaista elämää, joka on sinulle mieluista. Anna elämäni kantaa hedelmää. Ja kun omat voimani loppuvat, vahvista minua sinun voimallasi. Anna kestävyyttä, kun tie on pitkä, ja varjele sydäntäni, kun ihmiset satuttavat. Minun toivoni ei ole omassa voimassani vaan sinun uskollisuudessasi.

Sinua siunaten,
Pastori Ensio Manni

Jeesus sanoi:  ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”

Meillä kaikilla on omat, myös hengelliset haaveemme.

Oma haaveeni olisi ollut elää pari tuhatta vuotta sitten Lähi-idässä, Luvatussa maassa Jordanin rannoilla ja saada kokea se ilmapiiri, jonka Johannes Kastaja ja hiukan myöhemmin itse Jeesus loivat ympärilleen, kun he ”saarnasivat kääntymystä Jumalan puoleen”.

Suomeksi tilanteen sanat on usein käännetty usein tehkää parannus, mikä korostaa moraalista uudistumista osana Jumalan puoleen kääntymistä. Ruotsinkielisissä Raamatuissa on usein sama painotus. Englannin ja venäjän kielessä kohdat on käännetty usein käyttämällä sanaa katua. Heprean kielessä puolestaan tuodaan esille ajatus palata takaisin alkuperäiseen. Kreikankielisen Uuden testamentin alkuperäinen sana kuvaa sisäistä, oman sydämen kokonaisvaltaista kääntymistä Jumalan suuntaan.

Uskon, että Johannes Kastajan ja Jeesuksen kuulijat saivat ”piston sydämeensä” kuten helluntaina Pietarin pitäessä ensimmäisen julkisen puheensa. Toisaalta ilmapiiriä rakensi Jeesuksen oma asenne: ”Ja jos joku kuulee minun sanani, eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse. Sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan maailman.”  (Joh. 12:47) [Tekstin boldaukset kirjoittajan.]

Saman ilmapiirin Jeesus rakentaa viimeiseen päivään saakka: ”Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä”  (Joh. 12:48). ”Sillä ei Isä lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi”  (Joh. 3:17).

Näin ihmiset aikanaan saivat kohdata Jeesuksen. ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta”  (Joh. 1:14).

Jumala on muuttumaton. Myös me saamme kohdata Jeesuksen samoin kuin hänen aikalaisensa. Raamattu kertoo, että Jeesus lupasi tulla takaisin opetuslastensa tykö Pyhän Hengen, Jumalan kolmannen persoonan kautta  (Joh. 14:18). Hän käytti Pyhästä Hengestä nimitystä ”Toinen puolustaja”  (Joh. 14:16). Raamatuntutkijat selittävät ilmauksen tarkoittavan ”toista samankaltaista puolustajaa kuin Jeesus itse oli”. Jumala on tasapuolinen kaikkia kohtaan, niin kuin hyvät vanhemmat ovat omia lapsiaan kohtaan. Samalla, mitä apostolit aikanaan kokivat eläessään, Jumala täyttää meidänkin elämämme henkilökohtaista jumalayhteyttä myöden.

Jeesuksen kohtaaminen alkaa ja on aina alkanut rakkauden kautta ja rakkaudessa.

”Jumala on rakkaus”, kirjoittaa Johannes kahdesti ensimmäisessä kirjeessään.

Maailma on aina pyrkinyt muuttamaan Jumalan rakkautta. Sillä on alkukielisessä Raamatussa oma nimensä, agape-rakkaus. Näin Raamatun alkutekstissä erotetaan Jumalan rakkaus inhimillisestä, ihmisen tuottamasta omasta rakkaudesta. Suomenkielisissä Raamatuissa ei tätä eroa ole.

Jumalan rakkaudessa on muutama yksinkertainen asia, joiden sisäistäminen aukaisee meille henkilökohtaisesti pääsyn sen osallisuuteen.

Rakkaudessa on sama asia kuin armossa. Voimme kirjoittaa tiedollisella tasolla niistä kirjoja ja tutkielmia, mutta olemme itse niistä osattomia, jos emme ole niissä sisällä.

Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä  (1. Joh. 4:19). Kun pääsemme osalliseksi Jumalan rakkaudesta ja alamme viljellä sitä itse, huomaamme että jumalallinen sääli on eräs rakkauden huipentuma. Se on sydämellistä myötäelämistä ja laupeutta. Ihaninta ihmisessä on hänen laupensa  (Snl. 19:22).

Jeesuksen rakkauden kohtaaminen jättää yliluonnollisen jäljen. Jumalan rakkaudessa eläminen on meille yliluonnollista, koska Jumala toteuttaa sen. Se ei ole meidän oman luonnollisen itsemme saavutettavissa. Tämänkaltaista kohtaamista Jeesus haluaa harjoittaa jatkuvasti kanssamme. Hän haluaa täyttää meitä koko ajan Hengellään. Raamattu opettaa, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta  (Room. 5:5). Tämä tapahtuu ensimmäisen kerran uudestisyntymisemme yhteydessä. Koska Jeesus on elävä persoona ja suhteemme häneen on luonteeltaan jatkuva henkilökohtainen agape-rakkausyhteys, Jumalan tavoite on täyttää meitä jatkuvasti hengellään.

Kuitenkin uskovalle saattaa riittää ajoittain tiedollisen tason viisaussuhde Isän Jumalan ja Jeesuksen kanssa. Tällöin asioita mietitään, tutkitaan, oivalletaan, ja päätökset tehdään inhimillisen viisauden, esim. loogisuuden varassa. Tähän me kaikki eksymme joskus. Mutta Jumala haluaa ihmisen syvempään suhteeseen itsensä kanssa. Niin että ymmärrämme olevamme jatkuvasti agape-rakkauden sisäpuolella ja siitä osallisena.

Jeesuksen jatkuva kohtaaminen on Jeesuksen persoonan ja rakkauden kohtaamista.

Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että Jumala haluaa meidän ymmärtävän, että Hänellä on jatkuva sydämen lämpö meitä kohtaan. Se on samankaltaista isällistä ja äidillistä rakkautta kuin vanhemmilla on lapsiaan kohtaan. Me olemme Jumalalle arvo. Lasten ei pitäisi tarvita ansaita arvoansa. Riittää, kun hän on olemassa. Hyvät vanhemmat iloitsevat lapsistaan heidän epäonnistuessaankin.

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä  (Joh. 3:16).

Jeesuksen persoonan ja rakkauden kohtaaminen on osallisuutta ristintyön sovituksesta.

Jumalan rakkaus sai aikaan ihmisen lunastamisen synnin, perkeleen ja kuoleman vallasta. Jumalan rakkaus vaikutti päätöksen tehdä oikein, vaikka se tarkoitti itsensä uhraamista.

Synti on Jumalan vihollinen. Synti turmelee myös ihmisen. Jumalan rakkaus on sitä, että Hän poistaa synnin vallan pelastuneen elämästä. Se alkaa syntien anteeksisaamisesta. Prosessi jatkuu niin, että aidosti Jeesuksen kohdannut ihminen on kohdannut sellaisen yliluonnollisen hyvyyden, että hän päättää jatkossa tehdä oikein,  (Room. 2:4) ettemme enää syntiä palvelisi  (Room. 6:6). Näin ihmeen kohdannut ihminen elää itsekin yliluonnollisissa teoissa. Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat.  (1. Joh. 5:3) Hän, joka on syntynyt Jumalasta, pitää huolen itsestään, eikä paha pääse häneen käsiksi  (1. Joh. 5:18 RK).

Siunattuja hetkiä Vapahtajan Kohtaamisissa,
Vesa Sihvo

Jeesus kohtaa ihmiset siellä, missä he ovat

Pieksämäen One Way -seurakunta syntyi ulospäin suuntautuvaksi. Meille on ollut alusta asti selvää, että evankeliumi kuuluu kaduille, toreille ja rannan penkeille – sinne, missä ihmiset elävät arkeaan. Meidän tehtävämme on kertoa pelastajasta niille, jotka eivät ole häntä vielä kohdanneet. Jokainen kohtaaminen on Isän käsissä ja saamme iloita, että Hän tahtoo meitä työhönsä käyttää.

Kesän PK-työ: läsnäoloa ja kohtaamisia

Kesäisin olemme liikkeellä lähes joka perjantai. Rannalla teltan suojassa tarjotaan mehua ja pientä purtavaa, mutta tärkeintä on aito kohtaaminen ja läsnäolo. Monet tulevat juttelemaan, kertomaan elämästään, kuuntelemaan – ja joskus rukoilemaan. Evankeliumia jaetaan luontevasti keskustelujen lomassa. Käytämme ONE WAY KATUJENGI -liivejä, joista meidät tunnistaa jo kaukaa, ja osa liivijengistä kiertääkin jakamassa traktaatteja ja kutsumassa ihmisiä teltalle.

Kerran kuussa järjestämme torilla Minä uskon -tilaisuuden. Musiikki, lyhyet puheet ja todistukset kantavat kauas: parvekkeille, ikkunoiden taakse ja ohikulkijoiden sydämiin. Yksikin kylvetty siemen on kaiken vaivan arvoinen. Me kylvämme – Isä antaa sateen.

Tänä kesänä olemme mukana myös Mini-Missiossa, jossa ilosanomaa viedään Pieksämäen kyliin erilaisten tempausten ja tilaisuuksien kautta.

Talvikausi: kahvia, keskusteluja ja laitosvierailuja

Talvella palvelemme kaduilla 1–2 kertaa kuussa. Osa tiimistä kiertää kaduilla, osa tarjoaa seurakunnalla kahvia ja keskusteluja. Illan päätteeksi pidetään lyhyt tilaisuus, jossa lauletaan, rukoillaan ja kuullaan todistuksia.

PK-tiimi käy myös kuukausittain laitosvierailuilla ja pitää musiikillista hartautta mielenterveys- ja päihdekuntoutujien päivätoimintakeskuksessa. Katsomme rukouksessa, mitä tuleva talvi tuo tullessaan.

Hengellinen valmistautuminen: nöyryys ennen kaikkea

Ennen jokaista tilaisuutta rukoilemme yhdessä. Työ ei voi perustua meidän taitoihimme vaan Jumalan voimaan. Kadulla tehtävämme on toimia nöyrästi, lempeästi ja kuuliaisesti – ja aivan ensin osoittaa samaa rakkautta myös toisillemme arjessa.

Aktiivisia tiimiläisiä on alle kymmenen. Jokainen tuo omat lahjansa, ja Jumala käyttää niitä tavalla, jota emme aina näe.

Kohtaamisia, jotka jäävät mieleen

Katutyössä kohdataan monenlaisia ihmisiä ja ihmisten reaktiot vaihtelevat. Osa kiertää kaukaa, ja heillä on siihen oikeus. Me uskomme, että Jumala vetää paikalle ne, jotka Hän on tarkoittanut.

Työ vaikuttaa myös meihin. Vaikka työviikon jälkeen lähteminen tuntuisi raskaalta, kertaakaan Isä ei ole jättänyt voimia antamatta. Jokainen ilta päättyy kiitollisuuteen.

Todelliset haasteet eivät ole kadulla vaan meissä

Suurimmat haasteet eivät ole kadulla vaan meissä uskovissa. Jos näkisimme yhdessä, että evankeliumin kertominen on uskovien yhteinen tehtävä, voima olisi valtava. Meidän joukkomme on välillä raihnainen ja taidoton – ja juuri siksi on selvää, että kaikki aikaansaannos on Jumalasta.

Luuk. 15:10 rohkaisee: Jumalan enkelit iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen. Yksikin ristin juurelle löytävä tekee ponnistelun vaivan arvoiseksi.

Kutsu liikkeelle: rakkaus ei ole passiivista

On tärkeää rukoilla uskosta osattomien puolesta, mutta rakkaus ei pysähdy siihen. Se kutsuu liikkeelle. Kukaan ei saisi hukkua siksi, että meistä oli mukavampaa jäädä kotiin.

Meidän ei tarvitse olla teologeja tai rohkeita puhujia. Jumalan sota-asu varustaa jokaisen – myös pelokkaat ja epäröivät. Kaikki voivat osallistua: rukouksella, pienillä kohtaamisilla, omalla todistuksella.

Olisi aivan mahtavaa nähdä herätys, mutta herätys ei tule niin kauan kuin uskovat nukkuvat. Hellästi mutta määrätietoisesti koitetaan ravistella myös alueen uskovia aika ajoin hereille ja lähtemään liikkeelle.

Tulevaisuus: ulos, ulos ja ulos

Suunnitelmia ja unelmia on paljon, mutta ne pidetään rukouksissa. Uskomme, että Jumala johtaa meitä edelleen ulos, ulos ja ulos.

Toivomme, että Pieksämäellä nähtäisiin kristittyjen yhteinen syttyminen evankeliointiin. On vain yksi Jeesuksen seurakunta. Nämä eivät ole seurakuntien esittelytilaisuuksia vaan Jeesuksen tilaisuuksia. Jumala ohjaa jokaisen oikeaan hengelliseen kotiin. Olemme liikkeellä sillä ajatuksella, että meidät on laitettu kylvämään. Kuka sitten korjaa sadon, sitä meidän ei tarvitse pohtia, kunhan jatketaan kylvöä Isän tahdossa.

”Te olette maailman valo” (Matt. 5:14).

Haluan rohkaista jokaista astumaan ulos seurakuntasaleista ja olemaan valona maailmalle. Tämä aika tarvitsee meitä kaikkia.

Teksti: Mari Lappeteläinen
Perjantai Kristukselle -työn vastuunkantaja
Pieksämäen One Way -seurakunta

Kuvat: Mikael Lappeteläinen

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän itki sitä ja sanoi: ”Jospa sinäkin tänä päivänä tietäisit, mikä tuo rauhan! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Vielä tulevat sinun osaksesi päivät, jolloin vihollisesi saartavat sinut vallilla, piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta. He kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat sinun lapsesi eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, koska et tuntenut etsikkoaikaasi.” (Luukas 19:41–44) [tekstin lihavointi kirjoittajan]

Esikuvamme Jeesus Itki! Miksi hän itki? Hän itki Jerusalemia sen tähden, että juutalaiset eivät tunteneet Jumalan vierailuaikaa heidän keskellään. Jeesus näki Jerusalemin tulevan kohtalon ja se sai hänet itkemään. Itkeä, ei alkukielessä (klaio) tarkoita vain kyynelten vuodattamista, vaan itkemistä tuskaa tuntien. Se on voimakkain sana, jota itkusta voidaan käyttää. Näin Herramme itki. Mekin Jeesukseen uskovat tiedämme sen, että maailma on tuhoon tuomittu ilman Kristusta. Sen tulisi laittaa meidätkin itkemään.

Jeesus teki muutakin kuin vain itki.

Hän uhrautui, kärsi ja kuoli koko maailman puolesta. Hän kutsuu nyt meitä samaan. Kärsimään vaivaa evankeliumin tähden ja uhrautumaan, että maailma saisi kuulla sanoman pelastuksesta. Evankeliumin leviäminen vaatii uhrauksia ja kyyneleitä.

Helluntaiherätyksen pioneerilta kysyttiin, mikä oli hänen salaisuutena suureen herätykseen Azusa-kadun varrella Los Angelesissa. Tämä herätys sai aikaan helluntaiherätyksen syntymisen. Veli vastasi yhdellä sanalla: ”kyyneleet.” Uskovaiset itkivät aluksi omaa pahuuttaan, kuivuuttaan ja kovuuttaan. He särkyivät ja syntyi herätys. Kun sieluja alkoi pelastua, jälleen vuosivat kyyneleet. Oli vastakääntyneiden ja uskovaisten ilonkyyneleitä herätyksen johdosta. Voi meitä kuivasilmäisiä uskovia. (Kirjasta Ellei nisunjyvä kuole, Tapio Nousiainen.)

Muistan aina sen, kuinka Jumala laski erään kaupunginosan sydämelleni. Se tapahtui Lohjalla, jossa silloin asuin. Monia kertoja liikutuin ja itkin nuorten ja lasten puolesta, jotka olivat aivan hukassa. Kyyneleet vain valuivat poskiltani, kun ajattelin heitä ja rukoilin heidän puolestansa. Kun sitten menimme tuolle alueelle evankelioimaan, Jeesus alkoikin pelastaa siellä ihmisiä. Voi sitä riemua, kun sieluja pelastui.

Kokeilkaa kyyneleitä.

Pari kamppailevaa Pelastusarmeijan upseeria kirjoitti Pelastusarmeijan perustajalle, William Boothille. He kertoivat hänelle kokeilleensa kaikkia keinoja liikehdinnän aikaansaamiseksi, ja hän lähetti heille tämän niukkasanaisen vastauksen: ”Kokeilkaa kyyneleitä!” He tekivät niin ja saivat herätyksen.

Siunaten Markus

Kuopion kaduilla kohdataan ihmisiä, kuljetaan rinnalla ja jaetaan toivoa

Kuopion keskustassa on viime vuosina nähty jotakin vaatimatonta, mutta valtavaa: evankeliointitiimi kadulla sekä välillä myös pop up -teltta: kuppi teetä, hymyileviä kasvoja ja aikaa kuunnella. One Way -seurakunnan katuevankeliointi on muodostunut tärkeäksi osaksi kaupungin hengellistä maisemaa – ei suurten massojen tapahtumana, vaan kohtaamisina, joissa toivotaan, että jokainen ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Työtä tekee joukko tavallisia uskovia, jotka haluavat kulkea ihmisten rinnalla. Yksi heistä on Terhi Kröger, joka siunattiin seurakunnan evankelistaksi muutama vuosi sitten.

– Haluttiin siunata sitä työtä, mitä jo tein, hän kertoo.

– Evankeliointi on ollut sydämelläni siitä asti, kun tulin uskoon vuonna 1999.

Kutsu kulkea ihmisten rinnalla

Kuopion One Way -seurakunnan katutyö ei syntynyt strategiapapereista, vaan rukouksesta. Kun toiminta alkoi, pieni joukko uskovia kysyi yhdessä, mihin suuntaan Jumala haluaa heitä johdattaa.

– Koimme, että Herra halusi meidät erityisesti evankeliointityöhön ja kulkemaan ihmisten rinnalla, Terhi sanoo. Katuevankeliointi oli jo valmiiksi tuttua pienelle porukalle, joten sen jatkaminen oli luontevaa. Myöhemmin mukaan tuli myös pop up -teltta, joka osoittautui toimivaksi tavaksi tavoittaa ihmisiä, se on käytössä satunnaisesti.

Evankeliumi kuuluu kaikille — myös niille, joilla ei ole yhtään uskovaa ympärillään

Kuopion kaduilla kohdataan myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia tai tunne yhtäkään uskovaa.

– Monet ovat kertoneet, etteivät he tunne ketään kristittyä. Siksi koemme tärkeänä, että ihminen saa kuulla evankeliumin ja mahdollisuuden ottaa Jeesuksen vastaan, Terhi sanoo.

Evankeliumissa itsessään on Jumalan voima.

Terhin mukaan evankeliumi on ihmisen perusoikeus – sanoma, joka voi muuttaa elämän suunnan.

– Kun ihminen tulee uskoon, hän pääsee pimeydestä valoon. Pyhä Henki tekee ihmisestä uuden luomuksen.

Katuevankeliointi ja pop-up-teltta tuovat läsnäolon keskelle kaupunkia

Kuopion torilla evankeliointitiimi on tuttu näky. Myös pop-up-teltta on välillä esillä. Tarjolla on teetä, mehua, keksejä – joskus myös nokipannukahvia ja makkaraa. Mutta tärkeintä ei ole tarjoilu vaan kohtaaminen. Lisäksi joka perjantainen Gospel Cafe on matalan kynnyksen paikka, johon myös on tullut ihmisiä, jotka etsivät elämänsä suuntaa.

Evankeliointi alkaa usein yksinkertaisella kysymyksellä: ”Saako antaa luettavaa Jeesuksesta?”

Jos ihmisellä on aikaa, keskustelu syvenee. Moni kertoo elämästään, osa haluaa rukousta, ja lähes kaikki antavat luvan siihen, että heitä muistetaan rukouksin myöhemmin. Nimiä kirjoitetaan ylös, ja heidän puolestaan rukoillaan seurakunnassa.

Joskus joku haluaa tulla tilaisuuksiin – ja heitä myös haetaan sinne.

Kohtaamisia, jotka muuttavat elämän suunnan

Katutyössä on nähty monia koskettavia tarinoita. Yksi niistä liittyy mieheen, jolla oli rankka menneisyys. Hän tuli vastaan useamman kerran, osallistui tilaisuuksiin ja lopulta halusi antaa elämänsä Jeesukselle.

– Asiat lähtivät pikkuhiljaa parempaan päin, Terhi kertoo. Seurakunnan jäsenet auttoivat miestä käytännön asioissa, ja lopulta hän sai oman asunnon.

– Hänellä oli vilpitön sydän löytää Jeesus.

Toinen tarina liittyy nuoreen mieheen, joka löysi maasta One Way -lapun.

– Hän koki, että Jumala halusi hänen tulevan tilaisuuteen, Terhi sanoo. Nuori mies oli selvästi etsikkoajassa.

On nähty myös päihteistä vapautumista, synnintunnon heräämistä sekä ihmisiä, jotka palaavat uudestaan keskustelemaan – avoimempina kuin ennen.

Rukous muuttaa ilmapiirin

Kaikki kohtaamiset eivät ole helppoja.

– Joskus tuntuu, että ilmapiiri on todella kova, Terhi sanoo. Mutta rukous usein muuttaa tilanteen.

– Kun rukoilemme, ilmapiiri alkaa muuttua ja syntyy hyviä keskusteluja.

Evankeliointi vahvistaa myös tekijöitä

Terhi kertoo, että työ on vahvistanut hänen omaa uskoaan.

– Kun saa puhua Jeesuksesta, Pyhä Henki alkaa toimia ja antaa rohkeutta.

Hän korostaa, että evankeliointi on koko seurakunnan tehtävä.

– Jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä. Parasta on heittäytyä Jumalan varaan – työ on Hänen.

Haasteet eivät ole kadulla – vaan uskovien sydämissä

Suurin haaste ei ole ihmisten kohtaaminen, vaan se, että uskovat uskaltaisivat lähteä mukaan.

– Heikoinkin ihminen voi tehdä evankeliointia, koska kyse ei ole meidän voimastamme, vaan Jumalan voimasta.

Jos puhuminen pelottaa, voi tulla mukaan rukoilemaan.

– Herra auttaa. Kyse ei ole meidän onnistumisestamme.

Raamatun sana rohkaisee liikkeelle

Terhiä rohkaisee erityisesti Hes. 34:16: Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa.

Ja myös 1. Kor. 3:6: Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.

Nämä kohdat muistuttavat siitä, että Jumala tekee työn – me saamme olla mukana.

Kutsu koko Suomen uskoville

Kuopion katutyö ei ole vain paikallinen ilmiö – se on esimerkki siitä, mitä Jumala voi tehdä missä tahansa, missä uskovat suostuvat lähtemään liikkeelle.

– Jokaisen on hyvä kertoa omasta uskostaan ja viedä evankeliumia eteenpäin tavalla tai toisella, Terhi sanoo.

Hän toivoo, että Suomessa nähtäisiin päivä, jolloin uskovat aktivoituvat kaduille ja toreille.

– Jos ihmiset pelastuisivat sankoin joukoin, se näkyisi koko yhteiskunnassa. Ihmisten elämä muuttuisi.

Tulevaisuus: enemmän Jumalan varaan, enemmän rakkautta

Kuopion One Way -seurakunta haluaa jatkossa antautua yhä enemmän Jumalan johdatukseen.

– Enemmän omalta mukavuusalueelta pois. Enemmän sitä, että Jumalan rakkaus saisi koskettaa ihmisiä kauttamme.

Seurakunta haluaa rukoilla Herralta viisautta, taidollisuutta ja kuuliaisuutta jättäen seurakunnan tulevaisuuden ja työn Herralle, että Jeesus saisi olla seurakunnan pää ja etteivät he tekisi työtä omassa voimassaan, vaan ainoastaan Herran avulla ja johdossa, turvaamalla Häneen.

Kuopion One Way seurakunnalla on suunta ja missio selvillä. Heidän työtään ajaa eteen päin mm. seuraava toive: “Että mahdollisimman moni saisi tulla Jeesuksen omaksi – ja eksyneet takaisin.”

Teksti: Mari Lappeteläinen
Kuva: Jani Kröger

Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. (Ilmestyskirja 3:11)

Nämä Jeesuksen sanat nousivat mieleeni tänä aamuna, kun pyöräilin aamulenkkiäni. Se johtui siitä, että näin teiden varsilla polkupyöriä vailla omistajaa. Pääsääntöisesti voidaan niiden sijainnista sekä huonosta kunnosta päätellä, että polkupyörät olivat joko hylättyjä tai varastettuja.

Tästä minulle nousi mieleen allegoria näihin Jeesuksen sanoihin meille uskoville. Ei Jeesus tässä puhu uskosta osattomille, vaan meille uskoville.

Jos omistaja ei pidä huolta pyörästään, se voi joutua vääriin käsiin. Tai jos pyörän antaa rapistua pitkän aikaa ilman huoltoa, niin se voi lopulta näyttää omistajan silmissä arvottomalta ja tulla hylätyksi. Samoin voi käydä uskolle.

Jos uskova ei pidä hyvää huolta uskonsa tilasta ja vaali sitä Sanan lukemisella, rukouksella ja uskovien yhteydellä, niin varas, eli paholainen, voi tulla ja varastaa uskovan kruunun eli ikuisen elämän. On hyvä muistaa, että täällä on ainoastaan kahdenlaisia ihmisiä: on niitä jotka pyöräilevät Jumalan Teitä ja on niitä, jotka ajelevat paholaisen leveitä polkuja. Voidaan ajatella niin, että jos ihminen on välinpitämätön Jumalan ohjeille sekä neuvoille ja haluaa tehdä omia sääntöjään, niin silloin tällainen ihminen on siirtymässä toisenlaisille poluille. Paholainen kyllä osaa tarjoilla eksyneelle ihmiselle leveää polkua ja maallisia maisemia sekä huolettomia kilometrejä. Tästä syystä polkupyörämme navigaattorissa täytyy olla asetettuna Jeesus Pelastajana ja Taivas määränpäänä. Jos katse ei pysy Jeesuksessa, niin määränpääkin häviää ja kohta kelpaavat kaikki reitit.

Jos katse ei pysy Jeesuksessa, määränpääkin häviää.

Jos usko Jeesukseen on meille tärkeää, niin silloin me vaalimme uskoamme hartaasti, kuin kallisarvoisinta helmeä. Voidaan sanoa, että pidämme siitä kaikella tavalla hyvää huolta, ettei Paholainen pääsisi sekoittamaan asioita. Elämän kruunu on arvokkain omaisuus mitä uskovalla voi olla.

Sitten on myös sellainen vakava mahdollisuus, että uskova ei vaali kalleinta aarrettaan eli yhteyttä Jeesukseen. Tällöin hän asettaa itsensä vaaraan, ja maailman houkutukset voivat etäännyttää liiaksi Jeesuksesta. Pahinta on se, jos luopuu kokonaan uskostaan.

Uskostaan voi siis luopua, tai eksyä toisenlaisille teille, mitä termiä halutaankin käyttää. Kerran uskossa, aina uskossa -oppi ei mielestäni ole totta. Herramme Jeesus Kristus opetti aiheesta:

”Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 24:10–13)

Elämän huolet ja murheet voivat vähitellen viedä huomion pois Jumalasta. Uskon asiat eivät enää tunnu yhtä tärkeiltä, ja maailman houkutukset alkavat vetää puoleensa.

Siinä tapahtuu valitettavasti jossain kohtaa se ikävä asia, että luovutaan Elävästä uskosta ja tilalle tulevat maailman tarjoamat viihdykkeet. Siinä käy niin kuin sille polkupyörälle, joka on jätetty tien varteen. Polkupyörä palveli hyvin niin kauan kuin siitä huolehdittiin. Öljyttiin, vaihdettiin kumit ja välillä pestiin, niin kaikki pelasi mainiosti.

Mutta kun ihminen ei enää pyöräillyt Jumalan teitä, vaan lähti ajelemaan maailman poluille, niin pyöräkään ei enää tuntunut oikeanlaiselta. Ja kun kaiken lisäksi tie leveni, alamäki jyrkkeni ja vauhti kiihtyi, niin juuri silloin Paholainen tarjoili pyörää, jolla pääsee paljon lujempaa. Tosin Paholainen ei kertonut uskon pyörästään luopuneelle ihmiselle, että hänen pyörässään ei ole jarruja.

Mutta se on Jumalan armoa, että tällaisellakin ihmisellä on mahdollisuus palata takaisin uskon pyörän luokse ja omistaa jälleen se pyörä, jonka jätti tien varteen. Ei se ole helppoa, kun joutuu kaiken jälleen aloittamaan alusta, mutta se on Jumalan armoa, että voi kaiken aloittaa Hänen kanssaan, joka on Uskollinen.

”Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luukas 22:31–32)

Kiitos Jumalalle, ettei Hän hylkää omiaan! Vaikka uskova olisi eksynyt kauas tai laiminlyönyt uskonsa hoitamisen, Herra kutsuu takaisin luokseen. Kun käännymme Hänen puoleensa, Hän antaa armon aloittaa uudelleen ja Hän itse vahvistaa meidän uskonvaellustamme. Siksi meidän on hyvä pitää kiinni siitä, mitä olemme Kristuksessa saaneet, ettemme menettäisi kruunuamme.

Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.  (1. Tim. 6:12)

Pauli Joona

One Way -seurakunnan katutyö tuo toivoa arjen keskelle

Vammalan keskustan torilla on viime kesinä nähty jotakin poikkeuksellisen elävää: musiikkia, letunpaistoa, ystävällisiä kohtaamisia ja avoin kutsu pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan ilosanomaa. Vammalan One Way -seurakunta on vienyt evankeliumin ulos seurakuntasalin seinien sisältä ja keskelle kaupunkilaisten arkea.

Tämä ulospäinsuuntautuva työ on kasvanut luonnollisesti seurakunnan sydämestä.

– Meillä on evankelioivaa väkeä, joka lähtee mielellään liikkeelle. Herra on puhunut monille, että on mentävä ulos, kertoo seurakunnan pastori Pauli Joona.

Toritapahtumat tuovat seurakunnan keskelle kaupunkia

Kesän aikana Vammalan One Way järjesti kaksi toritapahtumaa, jotka kestivät noin 1–2 tuntia. Tilaisuuksien jälkeen väkeä kutsuttiin seurakuntaan jatkotilaisuuteen. Tapahtumat olivat lämminhenkisiä ja helposti lähestyttäviä: musiikkia, keskusteluja, rukouspalvelua ja traktaatteja.

Mukana oli noin kymmenen hengen tiimi sekä ystäviä Tampereelta.

– Pyysin Tampereen suunnalta apuja, ja mukaan tulivat Harri ja Mia Joki, lettumies Jari Kinnunen ja Victor Toritrio musisoimaan ja evankelioimaan, Pauli kertoo. Hannu varasi torilavan, ja Pauli itse hoiti hankinnat ja todistuspuheen pitäjät.

– Olin vähän sellainen sekatyömies, hän naurahtaa.

Monelle ohikulkijalle One Way -seurakunta oli täysin uusi tuttavuus.

– Moni ei tiennyt, mikä One Way on. Pääsimme kertomaan siitä ja käymään hyviä keskusteluja Jeesuksesta.

Avoimet ovet ja aktiot tavoittavat satoja

Vammalassa on järjestetty aktioita tänä vuonna jo viisi kertaa. Avoimien ovien aikaan tiimi kiertää jakamassa kutsuja kahville seurakuntaan.

– Esimerkiksi Vapputapahtumassa neljän tunnin aikana meillä kävi yli 350 ihmistä tutustumassa ja kahvilla, kertoo Pauli.

Nämä kohtaamiset ovat seurakunnalle arvokkaita. Ne rakentavat siltoja, avaavat ovia ja tuovat evankeliumin sinne, missä ihmiset ovat.

Kohtaamisia, jotka koskettavat

Katutyössä kohdataan kaikenlaisia ihmisiä. Yksi kohtaaminen jäi erityisesti mieleen.

– Paikalla oli yksi persoonallinen, mutta hirveän kiltti mies, joka toisinaan käy seurakunnassa. Hän tuli auttamaan lettumiestä tarjoilussa, kun tarvittiin apukäsiä. Oli hienoa nähdä, miten hän halusi palvella.

Ihmisten reaktiot evankeliumiin vaihtelevat laidasta laitaan.

– Toiset suuttuu, toiset juuttuu ja toiset muuttuu, Pauli kuvaa.

Mutta jokainen kohtaaminen on arvokas.

– Kun saamme tehdä evankeliumin työtä, se tuo intoa. Haluan tehdä lisää.

Evankeliointi vahvistaa myös tekijöitä

Vammalan One Way -seurakunnassa evankeliointi nähdään paitsi tehtävänä myös hengellisen elämän vahvistajana.

– Raamattu kehottaa kaikkia evankelioimaan. Kun toteutamme Jumalan sanaa, oma usko vahvistuu. Jumalan lupaukset toteutuvat vasta, kun lähdemme liikkeelle. Silloin näemme Jumalan ihmeitä, Pauli sanoo.

Työ ei kuitenkaan ole aina helppoa.

– Kun lähdetään ulos seurakunnasta, vastustus on todellista, kun on monta rautaa tulessa, ja järjestäjänä haluaa saada kaiken toimimaan.

Silti rohkaisu tulee Jumalalta.

– Vaikka meillä on pieni seurakunta, meillä on suuri Jumala.

Kutsu uskoville: rohkeasti ulos

Vammalan katutyö ei ole vain seurakunnan sisäinen projekti — se on kutsu kaikille uskoville.

– Evankeliointi pitää nähdä ja kokea, jotta sen ymmärtää. Jos vain luulee, mitä se on, ei koskaan uskalla tehdä, Pauli sanoo.

Hänen viestinsä epäröiville on selkeä:

– Rohkaiskaa mielenne ja kokeilkaa. Kutsu ei vahvistu, jos ei ota rohkeita askelia.

Kaikki voivat osallistua omalla tavallaan.

– Toiset rukoilevat, toiset tukevat muilla tavoin. Jokaiselle on oma tehtävä.

Pauli toivoo, että Suomessa nähtäisiin muutos ja että uskovat eläisivät uskoaan todeksi.

Katutyö jatkuu – ja Jumala johdattaa

Vammalan One Way -seurakunta aikoo jatkaa työtä rohkeasti.

– Haluan nähdä, mitä Jumala tekee paikkakunnallamme tämän työn kautta, Pauli sanoo.

Katutyö ei ole vain tapahtuma — se on elämäntapa. Se on kutsu liikkeelle, ulos, ihmisten keskelle. Ja Vammalassa siihen kutsuun vastataan.

Teksti: Mari Lappeteläinen
Kuvat: Jussi Ruokonen

Meidät on kutsuttu rakastamaan. Mutta mitä tai ketä ja miten me rakastamme? Luontoa, eläimiä ja autoja. Ihmisiä, itseämme, perhettä, ystäviä, työtä ja harrastuksia. Rakastamme voimakkaasti, tunteellisesti, järjellisesti, intohimoisesti ja siksi, koska meitä rakastetaan.

Mikä sitten meidät saa rakastamaan? Menisikö se jotenkin näin: Ensin aistimme jotain, joka saa meidät kiinnostumaan. Sitten lähestymme tutkien, ja tämän tiedon sekä kokemuksen mukaan ihastumme. Ja haluamme tämän itsellemme. Sitten tutustuminen jatkuu ja johtaa varmuuteen ja luottamukseen. Näin me rakastumme. Sitten ihmiselle käy usein niin, että kun rakkauden kohde ei enää jostain syystä miellytäkään, rakkaus hiipuu ja sammuu. Ihmisen rakkaus ei siis koskaan ole pyyteetöntä, vaan tarvitsee kohteen, joka vastaa hänen omia tarpeitaan.

Ihminen voi myös saada sellaista rakkautta, joka on täydellistä eikä hylkää tai kyllästy, ja on valmis vaikka kuolemaan pysyäkseen rakkaudessa. Se on Jumalan rakkaus, jonka saamme Pyhässä Hengessä, kun alamme uskoa Jeesukseen.

sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu (Room. 5:5).

Jumalan osoittama uhrautuva rakkaus Kristuksessa on niin voimakas, että se toimii ihmisen sisäisenä voimana ja vahvistaa hänet elämään uudenlaisessa suhteessa Jumalaan ja muihin ihmisiin.

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. (2. Kor. 5:14–15)

Jumala on siis kutsunut meidät rakastamaan itseään ja lähimmäisiämme. Meille on myös annettu tätä varten voima rakastaa puhtaasti.

Jesaja kirjoittaa meille, miten tätä rakkautta tulisi jakaa. Vaikka tässä puhutaan paastosta, tarkoittaa tämä myös sitä, miten Pyhä Henki johtaa meitä elämään Jumalan rakkaudessa.

Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? (Jes 58:6)

Usein, kun puhumme paastosta tai Jumalan rakastamisesta, ajatuksemme kääntyvät tekoihin ja asioihin, joista luovumme määräajaksi, ja yleisin niistä taitaa olla ruoka. Toinen voisi olla vaikka sitoutuminen rukoilemaan niin ja niin paljon tai lukemaan Raamattua enemmän. Ei näissä ole mitään väärää, silloin kun ne tapahtuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Herra kysyykin, eikö tämä ole paasto, johon minä olen mielistynyt?

Näissä jakeissa on kysymys sydämen asenteesta tehdä Jumalan tahto. Rakastaa lähimmäistä, luottaa Jumalan hyvyyteen ja lupauksiin, suostua tulemaan heikoksi ihmisen rinnalle, vaikka itsellä ei ole ratkaisua tai voimaa. Kuitenkin meillä on usko, toivo ja rakkaus Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista.

En siis kiellä itseltäni jotain, vaan kiellän itseni kokonaan. Antaakseni itseni kokonaan Jumalalle, tehdäkseni kaikessa Hänen tahtonsa. Jumalan tahdon tekemiseen tulee aina siunaus.

että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?

Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niin kuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. (Jes. 58:7–11)

Jumala lupaa, että kun teemme Hänen tahtoaan antaen itsemme Hänen käyttöönsä, tulemme myös itse osallisiksi Jumalan rakkaudesta, parannumme, tulemme ravituiksi jopa kuivissa erämaissa. Tulemme lähteiksi, josta vesi ei puutu.

Näin olemme tulleet niiksi lähteiksi, joista kumpuaa elämää!

Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat. (Joh 7:38)

Jeesuksen usko, joka meissä vaikuttaa, on uskoa, joka antaa meille voimaa rakastaa henkilöön katsomatta. Kristuksessa me saamme omistaa kaikki Jumalan lupaukset, juuri niin kuin ne on kirjoitettu. Tämä auttaa meitä näkemään asiat Jumalan todellisuudesta käsin. Näin Jumalan rakkaus meissä vaatii meitä myös toimimaan uskossa.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa. (Kol. 1:24–29)

Paavali kirjoittaa kolossalaisille, kuinka hänet on kutsuttu julistamaan sitä uskoa ja toivoa, jonka evankeliumi Kristuksesta antaa. Jotta jokainen tulisi osalliseksi Jumalan armosta ja pelastuisi. Paavali sanoo, että juuri tätä varten Jumalan voima hänessä vaikuttaa. Näin mekin saamme olla rohkeat julistamaan toivoa sinne, missä sitä ei enää ole.

Ehkä koet tänään, että sinulla ei ole voimaa rakastaa. Minä tahdon kanssasi uskoa ja toivoa, että Jumalan sana saa saavuttaa sydämesi, ja saat siitä rohkeuden nostaa katseesi Jeesukseen, ja Hän saa täyttää sinut uudelleen rakkaudellaan. Ja saat palvella Jumalaa iloiten.

Rukoillaan yhdessä:

Kiitos Jeesus että otit syntimme ja sairautemme päällesi. Kannoit ne Golgatan ristille, tulit tuomituksi meidän edestämme. Kuolit ja kärsit meidän rangaistuksemme. Sinun veresi vuoti, että uskon kautta Sinuun saamme puhdistua synneistämme joka hetki. Näin olla kelvolliset Jumalan edessä ilman pelkoa ja häpeää. Voitit kuoleman vallan, nousit ylös taivaisiin. Nyt elät! Ja mekin saamme elää armostasi täynnä iloa ja toivoa!

Et myöskään jättänyt meitä yksin, vaan Pyhän Hengen kautta rakkautesi vaikuttaa meissä ja saamme olla välittämässä toivoa ja valoa, joka on Kristuksessa! Siellä, missä elämme ja olemme. Tuoden kunniaa Sinun nimellesi!

Jeesus, sinuun ja Jumalan lupauksiin laitamme toivomme. Aamen.

Ari Lepistö

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt (Joh 3:8).

Kuluvan kesän aikana olen lukenut useita Jumalan palvelijoiden elämäkertakirjoja. Pääosin niiden tapahtumat ajoittuvat 1960–1980-luvuille. Silmiinpistävä huomio kirjoja lukiessa on ollut erityinen Jumalan Hengen toiminta. Heillä on ollut sitä jotakin, mitä kristillinen seurakunta kipeästi kaipaa.

Heillä ei ollut syvällistä tietoa kaikista teologisista totuuksista, mutta heillä oli jotakin sellaista, mitä mekin kipeästi kaipaamme. Heillä oli Pyhän Hengen väkevä läsnäolo ja toiminta. Heille Pyhän Hengen täyteys ja riippuvuus Jumalan Hengestä olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Profeetallinen Jumalan sana oli se ase, jolla leikattiin ihmisviljaa Jumalan aittoihin. Heidän ainoana turvanaan oli polvitie, jolla etsittiin Herran sanaa Pyhässä Hengessä kuulijakunnalle jaettavaksi. Se kaikki oli yksinkertaista ja korutonta, mutta Jumala lausui toiminnan ylle aamenensa vahvistamalla sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Sitä minunkin sydämeni kaipaa.

Raamattu sanoo: ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.” Tekstin voisi kääntää, että Henki puhaltaa, missä tahtoo, sillä alkutekstin sana pneuma tarkoittaa sekä henkeä että tuulta. Kun Jumalan Henki puhaltaa, olemme astumassa sellaiselle alueelle, jossa kaikki tittelit ja ihmisarvot riisutaan, sillä Jumala kirkastaa oman kunniansa erilaisten astioiden kautta. Ihmiselle ei jää kerskauksen aihetta. Hän voi käyttää yhtä hyvin oppinutta ja oppimatonta. Tärkeintä on sydämen puhtaus ja nöyryys.

Jumalan Henki puhaltaa, missä tahtoo

Henki puhaltaa, missä tahtoo. Meillä ihmisillä on halu hallita kaikkea. On kuitenkin syytä muistaa, että hengellisessä todellisuudessa ihminen on sivuroolissa seuraamassa sitä, mitä Jumala tekee. Eräästä herätyksestä sanotaan, että se alkoi pappien kyyneleistä. Kukaan ei osannut arvata, miten Jumala sillä kertaa toimisi, mutta kun Jumalan sanan palvelijat saivat kohdata Herran, se muutti 1970-luvulla seurakuntakentän ilmapiiriä. Eräs toinen liikehdintä puolestaan alkoi hevostallilta koskettaen nuoren tytön kautta koko sen kaupungin elämää.

Jumala toimii, missä hän haluaa. Aito Pyhän Hengen työ kestää arvioinnin Jumalan Sanan valossa. Meidän tehtävämme olisi nöyrästi oppia aistimaan sitä ja seurata, millaista hedelmää se tuottaa. Tärkeimpiä hedelmiä ovat uudestisyntyneet ihmiset, kokosydäminen antautuminen ja pyhä elämä, joka kirkastaa Jumalaa. Meillä uskovilla on suuri vaara rutinoitua ja jäädä kiinni menneeseen, sellaiseen, mikä on meille tuttua ja turvallista ja sopii meidän kaavoihimme. Mutta kun Jumala ilmestyy, hänen ei tarvitse kysellä lupaa siihen, millä tavoin hän ilmestyy.

Anna Jumalan kääntää sinut siihen suuntaan, mistä Henki puhaltaa.

Eräs sananjulistaja oli Tanskassa puhujamatkalla. Majoittuessaan eräässä maatalossa hän huomasi läheisen kumpareen päällä tuulimyllyn. Se oli kaunis, mutta sen siivet eivät pyörineet. Hän kysyi talon isännältä syytä sen toimimattomuuteen. Isäntä sanoi: ”Lähdetään yhdessä katsomaan.”

He kävelivät pellon yli ja nousivat kummulle. Siinä tuulimylly seisoi uljaana, mutta kuitenkin toimettomana. Isäntä sanoi: ”Katso peräsintä.” Peräsin oli sidottu ketjulla kiinni niin, ettei se päässyt kääntymään tuuleen. Kerran tuuli oli puhaltanut oikeasta suunnasta, ja mylly oli sidottu siihen asentoon.

Meidän tehtävämme ei ole sitoa tuulta vanhaan suuntaan, vaan antaa Jumalan kääntää meidät siihen suuntaan, josta Henki nyt puhaltaa.

Jumalan Henki käyttää, ketä tahtoo

Jumala ottaa käyttöönsä, kenet tahtoo. Hän ottaa sen, mikä ei mitään ollut, ja tekee mitättömäksi sen, mikä jotakin on. Kun Jumala antoi 1900-luvun alussa Walesiin voimakkaan Hengen vuodatuksen ajan, hänen ei tarvinnut kysellä sen ajan hengellisiltä johtajilta, kenet hän sai ottaa käyttöönsä. Jumala valitsi itse nuoren, 28-vuotiaan Evan Robertsin, jota hän alkoi käyttää voimakkaasti tuon herätyksen eteenpäin viemisessä. Arvostelijoita varmasti löytyi Jumalan valintaan liittyen, mutta Jumalan valinta oli erilainen kuin ihmisten valinta.

Jumalan valinnat ovat aina olleet vastoin yleistä mielipidettä.

Daavid oli vähäisin veljiensä joukossa, Mooses kankeakielinen, Paavali seurakunnan vainooja ja Pietari epäonnistunut, Mestarinsa kieltänyt kalastaja. Jumalan kunnia kirkastuu parhaiten heikkojen ja epäonnistuneiden astioiden kautta, jotka olisivat epätodennäköisiä valintoja, jos ihmiset saisivat tehdä päätökset.

Sinä, joka koet olevasi vähäisin Jumalan kansan keskellä. Jumalalla on sinulle räätälöity, oma henkilökohtainen tehtävä. Oli tehtävä sitten suuri tai pieni, kaikista siunatuinta ja antoisinta on se, että saamme tehdä sitä, mitä Herra on meille varannut.

Jumalan Henki toimii, milloin tahtoo

Jokaisella asialla on määräaikansa tämän taivaan alla. On hengellisesti voimallisempia aikoja, ja niiden jälkeen on rakentamisen aika. Jokaisena ajanjaksona Jumalan Henki toimii tahtomallaan tavalla. Meidän tehtävämme olisi suunnata katseemme Jumalan puoleen ja odottaa, että Jumalan Henki valtaa jälleen sydämemme tekemään sitä, mitä aika vaatii.

23. syyskuuta 1857 alkoi herätys, joka kantoi nimeä amerikkalainen rukousherätys. Se oli Jumalan suvereenia toimintaa. Tuon herätyksen alkamisella on jonkinlaisia yhtymäkohtia tähän aikaan. Hengelliset johtajat alkoivat kokoontua yhteen keskustelemaan herätyksestä. Innostusta alettiin levittää seurakuntiin, ja rukoustunteja alettiin järjestää päivittäin. Kun nämä perustukset oli saatu kuntoon, tuli taloudellinen romahdus. Yrityksiä meni konkurssiin, ja ihmiset joutuivat paniikkiin. Tätä pidettiin Jumalan kaitselmuksena.

Kahden vuoden aikana Amerikassa tuli yli kaksi miljoonaa ihmistä uskoon. Tätä edelsi materialismin aika, joka oli temmannut myös uskovat mukaansa ja huolestutti vastuunsa tuntevia saarnamiehiä. New Yorkissa asui 800 000 ihmistä, joista noin 100 000 tuli uskoon. Erääseen baptistiseurakuntaan tuli kolmessa viikossa 2 000 jäsentä.

Älä halveksi sitä, mikä on vähäistä

Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä, (Jes 8:6)

Meillä on tänään enemmän raamatunselitysteoksia kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on tänään enemmän oppineita kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on tänään tarjolla enemmän kaikenlaista inhimillistä kyvykkyyttä kuin koskaan aikaisemmin. Nämä eivät ole missään tapauksessa asioita, joita pitäisi halveksia. Meillä on kuitenkin suuri vaara tukeutua näihin inhimillisiin tukikeppeihin ja unohtaa kaikkein tärkein: Pyhä Henki.

Kaksi nuorta evankelistaa kohtasi kadulla erään korkeasti koulutetun miehen. He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi Jeesuksesta, mutta tämä korkeasti koulutettu mies halveksi evankelistoja. Toinen evankelista sai tilanteeseen erityistä viisautta Jumalalta ja sanoi: ”Kun olet noin viisas, niin kun menet kotiisi, polvistu ja rukoile, että Jumala ilmestyisi sinulle.” Jonkin ajan kuluttua tuo mies ilmestyi kokoukseen muuttuneena miehenä. Hän oli rukoillut tuon rukouksen ja oli tullut uskoon. Pyhä Henki oli tehnyt työn tuon miehen sydämessä.

Paavali oli oman aikansa oppinut ja korkeasti koulutettu mies. Hän kirjoitti kuitenkin jotakin sellaista, minkä tulisi olla myös meidän toimintamme perustana. Hän luopui tietoisesti siitä, mitä korinttilaiset ihannoivat: inhimillisen viisauden esittelemisestä ja loisteliaasta puheesta.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:1–5)

Muista, että Jumalan toiminta alkaa usein pienestä, sellaisesta, mikä näyttää heikolta ja vähäiseltä. Jumalan Henki käyttää ihmisiä heidän heikkoudestaan käsin. Vaikka sinulla ei olisi paljon tietoa etkä osaisi perustella asioita oikealla tavalla, mutta sinulla on Pyhä Henki, olet silloin astia jaloa käyttöä varten. Armolahjat ja jumalallinen viisaus eivät kuitenkaan asu itsessään suuressa oppineisuudessa, mutta eivät myöskään oppimattomuudessa. Ne asuvat Jeesuksen verellä pestyssä sydämessä, joka turvaa Herraan koko sydämestään.

Jumalan tuuli puhaltaa tänäänkin. Älkäämme yrittäkö ohjailla sitä, vaan antakaamme sen puhaltaa myös meidän elämäämme ja uudistaa meitä niin, että kaikkinainen välinpitämättömyys, helmasynnit ja toisten tuomitseminen puhalletaan pois ja antaudumme jälleen Jumalalle hänen ehdoillaan.

Teppo Lehtomäki

Mitä hengellinen kasvu on?

Hengellinen kasvu on sitä, että muutun enemmän Jeesuksen kaltaiseksi luonteeltani, mieleltäni ja asenteeltani sekä opin tuntemaan Jumalaa ja hänen Sanaansa yhä syvemmin.

Paavali sanoo pitkän syntiluettelon jälkeen: ”Tuollaisia te ennen olitte.” Se oli hengellistä kasvua – muutosta, jonka Jeesus saa meissä aikaan.

Luonteen muutos on hidasta, mutta sen tulee tapahtua. Johannes, jota kutsuttiin ukkosenjylinän pojaksi, halusi kerran tulen taivaasta polttamaan kokonaisen kaupungin. Myöhemmin hän kirjoittaa rakkaudesta ja puhuttelee uskovia ”lapsukaisina”. Muutosta oli tapahtunut.

Kasvu on myös kasvua Jumalan tuntemisessa  (2. Piet. 3:18).

Meitä ei ole kutsuttu uskontoon vaan suhteeseen Jumalan kanssa. Mitä paremmin tunnemme Jeesuksen, sitä enemmän myös Hänen rauhansa pääsee vaikuttamaan elämässämme. Ennen opetuslapset pelkäsivät, kun Jeesus nukkui veneessä. Mutta myöhemmin kerrotaan, kuinka Pietari nukkui rauhallisesti vankilassa, vaikka hän luuli kuolevansa, koska hän oli oppinut tuntemaan Jeesuksen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Kasvu on Jumalan työtä ja Jumalan aikaansaannosta  (Joh. 15:4; Fil. 1:11; Gal. 5:22–24).

Vaikka kasvu on Jumalan työ meissä, niin kaikki kasvu kuitenkin tarvitsee jotakin. Me emme voi nopeuttaa kasvua, mutta voimme tehdä valintoja, joita kasvu edellyttää, tai valintoja, jotka hidastavat tai jopa pysäyttävät sen.

Jeesus opetti, että siemenen tulee kuolla, jotta siitä voi tulla hedelmää. Se kuvaa meidän kuolemistamme itsellemme, omalle lihallemme, sen himoille ja haluille. Jeesus sanoi: ”Joka tahtoo minua seurata, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” Johannes Kastaja sanoi: ”Minun tulee vähetä ja Jeesuksen kasvaa.” Todellinen hengellinen kasvu ei ole sitä, että minusta tulee parempi ihminen, vaan sitä, että minun vaikutukseni vähenee ja Jeesuksen vaikutus kasvaa. Se on sitä, mistä Paavali sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.”

Tarvitaan oikea kasvuympäristö ja ravinto

1. Armon alaisuus

Laki kasvattaa Kristuksen luo, mutta armo kasvattaa siitä eteenpäin. Armo on ilmestynyt pelastukseksi ja kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot sekä vaeltamaan siveästi, jumalisesti ja vanhurskaasti nykyisessä maailmanajassa. Sana sanoo myös, että olemme synnin vallasta vapaat, koska emme ole lain vaan armon alla  (Room. 6:14). Siksi, jos tahtoo kasvaa, tulee olla raamatullisen armon alla.

2. Seurakunta

Kivi hioo kiveä ja ihminen ihmistä hioo. Omassa yksinäisyydessä voi olla hyvinkin kasvanut, mutta ihmisten keskellä kasvu vasta todella alkaa. Jumala käyttää myös hankalia ihmisiä kasvattaessaan meitä. Eräässä psalmissa sanotaan: ”Sinä annoit ihmisten ajaa päämme päällitse, veit meidät tuleen ja veteen ja veit meidät yltäkylläisyyteen.” Myös seurakuntavirat: apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat on annettu sitä varten, että pyhät tulisivat valmiiksi palvelustyöhön eli kasvaisivat hengellisesti ja pystyisivät kantamaan vastuuta.

Kasvuun tarvitaan myös juurtuminen, se on näkymätöntä kasvua, joka on kaiken näkyvän kasvun perusta.

Juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen  (Kol. 2:7).

Jes. 37:31 antaa tästä kuvan: ensin täytyy kasvaa alaspäin, jotta voi kasvaa ylöspäin. Suuret puut eivät pysy pystyssä ulkomuotonsa vuoksi, vaan juuriensa tähden. Samoin meidän tulee juurtua yhä syvemmälle Jeesukseen.

3. Hengelliset harjoitukset

Harjoittakaa vanhurskautta  (Matt. 6:1).

Kasvamme Jumalan sanan ja rukouksen kautta. Jos haluamme kasvaa hengellisesti, meidän ei tule olla harjoitteissa lainalaisia, vaan kurinalaisia.

Jumalan sana:

Otammeko Raamatun ilmoituksen Jumalan sanana? Se, miten suhtaudumme siihen, ratkaisee, pääseekö sana vaikuttamaan meissä  (1. Tess. 2:13). Hebr. 4:2 sanoo tästä, ettei sana hyödyttänyt heitä, koska se ei saanut sijaa heissä. Annammeko sanalle tilaa?

Jaak. 1:21 kehottaa ottamaan sanan vastaan vastaansanomatta. Jumalan sanan edessä minun tulee olla valmis luopumaan omista asenteistani, ihanteistani, periaatteistani ja omasta ymmärryksestäni, jos tahdon, että se pääsee vaikuttamaan.

Sana on meille ruokaa ja kasvattaa meitä  (1. Piet. 2:2; Matt. 4:4). Jos elämme mannalappujen, päivän sanojen ja profetioiden varassa, olemme jatkuvasti aliravittuja, emmekä pääse kasvamaan.

Sana lisää myös tietoa, mutta tieto ei vielä ole kasvua. Meidän ei tule olla vain sanan kuulijoita vaan myös sen tekijöitä. Roomalaiskirje puhuu ihmisistä, jotka tietävät, mikä on oikein, jopa opettavat sitä, mutta eivät elä sen mukaan. Ei ole sama asia tietää, että pitäisi olla antelias, kuin olla antelias.

Myös rukous on hengellistä ravintoa. Jumalan läsnäolo muuttaa meitä  (2. Kor. 3:18).

Meidän tulee ottaa aikaa rukoukseen ja olla siinä säännöllisiä, kuten Daniel, joka rukoili kolme kertaa päivässä tapansa mukaan. Jos rukousalttarimme ei pala, emme voi olla Hengessä palavia.

Voimme itse myös estää kasvun

Apostolien teoissa sanotaan: ”Te jotka aina vastustatte Pyhää Henkeä.” Eli Jumalaa voi myös vastustaa. Jumala näyttää meille asioita, jotka tulee laittaa pois, mutta valinta on meidän. Jos emme tottele, kasvu pysähtyy.  Kasvu on riippuvaista sydämen tilasta ja siitä, kuinka annamme Jumalan tehdä työtään meissä  (Room. 6:19). Jumala ei vain ota meitä ja kasvata, vaan meidän tulee antaa itsemme. Olemme kuin savi savenvalajan käsissä: savi ei voi muuttaa itseään, mutta sen tulee olla savenvalajan pöydällä, jotta siitä voidaan muovata astia, ja meidän tulee antautua Jumalan työlle.

Yksi estävä tekijä kasvun kannalta on myös hengellisten harjoitusten laiminlyönti: Elämämme ei saisi olla sellaista, että ensin tulee kaikki muu ja sitten vasta sana ja rukous, jos on aikaa, vaan ensin tulisi etsiä Jumalan valtakuntaa.

Kasvu ei ole pelastuskysymys siinä mielessä, että sana sanoo Filippiläiskirjeessä  (3:16): ”Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!” Silti kasvu on tärkeää, ja tälle tielle Jumala kutsuu meitä jokaista.

Kesäsiunauksin,
Valenca Kunnala