Jouduimme palamaan Etu-Aasiasta Suomeen 17.1. saatuamme kielteisen jatkoviisumipäätöksen. Vaikka olisimme halunneet jatkaa maassa asumista, tiedämme, että Jumalalla ei ole suljettuja ovia. Sulkeutuneidenkin ovien kautta hän ohjaa askeleitamme, niin että Hänen suunnitelmansa meidän jokaisen elämässä saisivat tapahtua.

Olemme kiitollisia niistä neljästä kuukaudesta, joiden aikana saimme mm. opiskella kieltä sekä rukoilla ja paastota hengellistä läpimurtoa maahan, jossa on kristittyjä vain 0,03 %. Ja mikä tärkeintä, saimme jakaa evankeliumia ja kertoa Jeesuksesta, joka antaa synnit anteeksi ja on ainut tie taivaaseen. Saimme myös tutustua ihmisiin ja koimme – niin ilojen kuin haasteidenkin keskellä – suurta Isän antamaa rauhaa, huolenpitoa ja johdatusta.

Seuraavaksi tarkoituksemme on lähteä kylvämään evankeliumia toiseen Etu-Aasian valtioon, Kyprokselle. Sen pohjoispuolella asuu paljon muslimeja. Kypros on myös ”kaikkien kansojen sulatusuuni”, sillä sinne virtaa päivittäin satoja pakolaisia, suurin osa saavuttamattomien kansojen keskuudesta, kuten Lähi-idän ja Afrikan maista. Esimerkiksi Turkin puolelta Kyprokselle virtaa keskimäärin 100 pakolaista päivässä, eli yli 30 000 pakolaista vuodessa.

Kyproksella on myös vapaampaa kertoa ja jakaa materiaalia Jeesuksesta, joka on ainoa pelastaja, ja joka voi vapauttaa ihmisen synnin orjuudesta.

Kyproksen pohjoispuolen muslimien keskuudessa on vain vähän, jos yhtään Jeesuksen seuraajia, mutta rukoilkaamme niiden puolesta, jotka pian tulevat Herran perheeseen ja ottavat vastaan ​​hänen siunauksensa.”

– Joshua Project

Pyydämme jälleen sulkeutua rukouksiinne. Tarvitsemme viisautta, ymmärrystä, voimaa ja johdatusta kaikessa. Olemme kiitollisia, kun saamme viedä tärkeintä ja kiireellisintä sanomaa ihmisille, jotka eivät ole ehkä koskaan vielä kuulleet Jeesuksesta.

Siunaten,
Etu-Aasian lähetit