Sitten Jeesus kutsui luokseen väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen.” (Mark. 8:34–35)
Ihmisen olemus rakastaa mukavuutta, helppoa elämää ja sitä, että saa elää itselleen, omien mieltymyksiensä mukaan. Tämä ei kuitenkaan ole Raamatun opin mukainen tie. Meidät uskovat on kutsuttu kantamaan ristiämme ja kieltämään itsemme. Ristin tie ei ole muodissa, mutta silti se on voimassa.
Ristin kantamisen tiellä Jeesus ei tarkoittanut sitä, että meidän pitäisi otsa rytyssä omin voimin ponnistella pelastuaksemme ja viedä evankeliumia eteenpäin. Ei näin! Pelastumme Jumalan armosta, kun käännymme pois pahoilta teiltämme, seuraamaan Jeesusta. Samassa Jumala kutsuu meitä myös viemään tätä ilosanomaa eteenpäin, mikä onnistuu vain Pyhän Hengen voimassa.
Evankeliumi kulkee siunattuja uhriteitä
Jeesus on meille esikuva kaikessa, myös lähetystyössä. Hän näytti meille esimerkin, kuinka suuri hänen uhrautuvainen rakkautensa oli. Nyt Jeesus kutsuu hänen seuraajiaan uhritielle. Se on sitä, että me vuorostamme annamme elämämme uhriksi hänelle.
Lähetyskäsky ei tarkoita helppoa tietä. Se on kaikkea muuta. Meillä voi olla vastassa monesti kristinuskolle vihamielinen islam tai muut uskonnot ja ismit. On hyvä huomioida myös se, että saatanan pahat demonivoimat ja henget vastustavat evankeliumin leviämistä uusille alueille. Edessämme voi olla myös koetteleva arki, haastava ja pitkäkestoinen kielen opiskelu, täysin erilainen kulttuuri, vaikeat keliolosuhteet ja henkivaltojen painostus, yksinäisyys ja muukalaisuus. Se on kuitenkin kaiken sen arvoista. Vain tekemällä Jumalan tahdon me voimme elää merkityksellistä elämää.
Kun ajattelen uhritietä, tulee mieleeni se, kuinka me olemme saaneet evankeliumin tänne Pohjolan perälle. Ajattele, kuinka joku ja jotkut näkivät vaivaa ja toivat sanoman Jeesuksesta myös Suomeen. Varmasti viestintuojia vastustettiin. Heitä pilkattiin, uhkailtiin ja jopa tapettiin. He kokivat henkivaltojen painostusta ja vastustusta. Sääolot olivat haastavat. Mutta he olivat kokeneet valtavan vallankumouksen omassa elämässään ja Jumalan rakkaus pakotti heitä viemään sanomaa myös tänne Pohjolaan.
Kun ajattelen evankeliumin eteenpäin menemistä, niin se on aina taisteluiden tie. Evankeliumi ja lähetystyö menevät eteenpäin vain siten, että me kiellämme itsemme, otamme ristimme ja seuraamme Jeesusta. Esimerkiksi Turkissa on 85 miljoonaa iankaikkista sielua. Heistä kuitenkin vain noin 0,04 % on kristittyjä. Kuka lähtisi sinne kertomaan Jeesuksesta? Kuka kieltäisi itsensä ja lähtisi viemään valon pimeyden keskelle?
Helppo elämä ei tuota runsasta hedelmää
Lähetyssaarnaaja Hudson Taylor on sanonut osuvasti: ”Meidän täytyy antaa itsemme, jotta maailma löytäisi elämän. Helpossa elämässä, johon ei sisälly itsensä kieltämistä, ei ole voimaa. Jos tahdomme kantaa hedelmää, meidän tulee kantaa ristiä. Ei ole olemassa kahta Kristusta; mukavuutta rakastavaa Kristusta mukavuutta rakastaville kristityille ja kärsivää, uurastavaa Kristusta poikkeuksellisille kristityille. On vain yksi Kristus. Haluammeko kantaa paljon hedelmää pysymällä hänessä?
Hudson Taylor sanoi myös: ”En kestä katsella tuhannen tai useamman kristityn seurakuntaa iloitsemassa omasta pelastuksestaan, kun miljoonat hukkuvat – kadotettuina.”
Katsokaamme synnin rääkkäämää ja sitomaa maailmaa, joka on hukkumassa ja tuhoutumassa ilman Kristusta. Meillä Jeesuksen seuraajilla on vastaus ja lääke heidän sairauteensa. Tehkäämme siis kaikkemme kertoaksemme heille pelastuksesta. Jotta me voimme valloittaa maan ääret, kaikki kansat, kansanheimot ja kielet, se vaatii itsensä kieltämistä ja antautumista Jumalalle. Hän kysyy yhä edelleen, ”Kenet minä lähetän? Kuka lähtee meidän puolestamme?” (Jes. 6:8a) Mitä siis vastaat Hänen kutsuunsa?
Markus
