Minua on puhutellut pitkään eräs asia. Eräänä päivänä rakas vaimoni isä sairastui, ja soitimme apua. Ambulanssi saapui pihaan, ja hänelle tehtiin erilaisia tutkimuksia. Ambulanssin henkilökunta katsoi parhaaksi viedä appeni sairaalaan lisätutkimuksiin.
Minä ja vaimoni saatoimme häntä ambulanssille. Yhtäkkiä hän kääntyi, meni makuuhuoneeseensa ja alkoi kaivella kaapin hyllyltä jotakin. Huomasin hänen käsissään traktaatteja – ja se mursi sydämeni. Appeni mielessä olivat sielut, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
Se sai minut itsetutkiskeluun: onko minulla samanlainen palo ja valmius kohdata ihmisiä ja kylvää evankeliumin siementä?
Niin, mikä on tärkeintä? Uskon, että on kaksi asiaa, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä jokaisen ihmisen elämässä.
1. Pelastus – olla matkalla taivaaseen Jeesuksen luokse
On suurta kokea itsensä syntiseksi. Miksi? Koska silloin tiedostamme tarvitsevamme Pelastajaa – Jeesusta Kristusta.
Omassa elämässäni yksi kipeimmistä kokemuksista oli synnintunto. Voisin kuvata sitä Daavidin sanoin:
”Kun minä vaikenin synnistäni, minun luuni riutuivat valittaessani kaiken päivää. Sillä öin ja päivin sinun kätesi oli raskaana päälläni. Elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä. Sela.
Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt syyllisyyttäni. Minä sanoin: ’Minä tunnustan Herralle rikkomukseni’, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.”
Psalmi 32:3–5
Tuo synnintunto ei jättänyt minua rauhaan. Ei auttanut urheilu, viihde, ihmissuhteet tai päihteet – mikään ei vienyt sitä pois. Minua ahdisti valtavasti kaikki synnit, joita olin tehnyt. Ne eivät jättäneet rauhaan.
Mutta sen jälkeen, kun tein parannuksen synneistäni, sydämeeni laskeutui taivaallinen rauha.
Huomaathan, ettei parannus ole itsensä parantelua. Se on täyskäännös ehyellä sydämellä Jumalan puoleen – pois entisestä elämästä ja synneistä. Parannukseen kuuluu syntien katuminen, tunnustaminen ja hylkääminen, sekä asioiden laittaminen kuntoon toisten ihmisten kanssa, mikäli mahdollista.
Lukijani, oletko sinä kääntynyt ehyellä sydämellä Jumalan puoleen ja tehnyt parannuksen? Jos niin on, saat uskoa kaikki syntisi anteeksi annetuiksi Jeesuksen veressä.
2. Evankeliumin vieminen eteenpäin
Toinen tärkeä asia on ilosanoman vieminen eteenpäin.
Jumala voisi ottaa meidät heti uskoon tulemisen jälkeen taivaaseen, mutta Hän ei tee sitä. Miksi? Koska sinulla ja minulla on tehtävä – suuri missio kertoa toisille evankeliumin ilosanomaa Jeesuksesta.
On tärkeää, ettemme yritä salakuljettaa sieluamme taivaaseen, vaan pidämme tarjolla elämän sanaa. Taivas on totta, ja helvetti on totta. Sen tähden viekäämme rohkeasti evankeliumia eteenpäin – aina kotiovelta maan ääriin saakka.
Tähän me tarvitsemme voimaa, ja sen Sana ihanasti meille lupaa:
”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.”
Apostolien teot 1:8
Siunaten, Markus Sainio