Jaakob kirjoittaa kirjeessään mieltäni askarruttavat sanat:
Te siis näette, että ihminen vanhurskautetaan teoista eikä yksin uskosta (Jaak. 2:24).
Olen oppinut ajattelemaan, että vanhurskaus ja pelastus ovat yksin uskosta, ja että teoilla ei siinä ole mitään osaa eikä arpaa. Kuitenkin Jaakob näyttää sanovan toisin. Totta onkin se, että Jumala yksin on jo tehnyt pelastuksen täydelliseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Siihen meitä kehotetaan uskomaan, ja Jumala armostaan meitä pelastukseen kutsuu. Eikä Jaakob olekaan sitä vastaan, vaan hän määrittelee sen, millaista on pelastava usko Jeesukseen ja mitä se saa aikaan meissä: se on enemmän kuin vain Jumalan olemisen totena pitämistä.
Jaakob jatkaa:
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin uskovat sen ja vapisevat. (Jaak. 2:19)
Tiedämme, että riivaajat eivät ole pelastuneita ja siinä mielessä uskovia, vaan he tietävät meitä ihmisiä paremmin sen, että Jumala on olemassa. Sinulle, joka uskot, että Jumala on, tahdon sanoa Jaakobin sanoin, että siinä teet oikein, mutta oletko valmis menemään loppuun asti uskosi kanssa?
Jaakob antaa pelastavasta ja vanhurskauttavasta uskosta esikuviksi Aabrahamin ja Raahabin Vanhan testamentin puolelta. Suosittelenkin tutustumaan heidän elämäänsä Mooseksen kirjoista. Millaista Aabrahamin ja Raahabin usko Jumalaan oli? Se oli tekoja aikaan saavaa. Ei vain passiivista uskoa jonkin olemassaoloon, vaan selkeitä tekoja ja kuuliaisuutta, varsinkin Aabrahamin kohdalla. Jaakob sanookin Aabrahamista:
Eikö isämme Abraham tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa ja teoista usko tuli täydelliseksi. Niin toteutui Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi. Te siis näette, että ihminen vanhurskautetaan teoista eikä yksin uskosta. (Jaak. 2:21–24)
Usko, joka ei näy ulos päin kuuliaisuuden tekoina, on kuollutta eikä pelastavaa uskoa. Jumala on tarkoittanut jokaiselle omat uskon teot, joissa meidän tulee elää ja olla. Meidän ei tule olla vain passiivisia kuvitellen, että totena pitäminen pelastaa, vaan tulee uskoa Jumalaa Aabrahamin tavoin olemalla kuuliainen. Meidät on muutettu sisäisesti, olemme tulleet pimeydestä valoon, ja sen tulee todellakin näkyä elämässämme uutena, erilaisena elämänä kuin ennen uskoontuloa. Jumalaan uskovina emme enää varasta, valehtele, juopottele, emme elä itsekkäästi, kohtele toisia kaltoin tms., vaan elämme pyhää ja pyhittyvää, Jumalan mieleistä elämää, jonka Jeesus Kristus saa meissä aikaan Hengen kautta ja avulla.
Mistä siis uskossa olemisessa on kysymys?
On kysymys kuuliaisuudesta Jumalalle. Vasta teoissa uskomme tulee täydelliseksi. Vasta tekomme osoittavat, onko uskomme todellista ja elävää uskoa vai ei. Teot ovat tärkeitä meille ja meidän elämässämme. Raamattu sanookin, että meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Teemmekö Jumalan tekoja vai omia tekojamme? Elämmekö oman lihallisen ja syntisen tahtomme mukaan vai Jumalan Hengen ja tahdon mukaan?
Elävä usko on ihmisen kuuliaisuutta Jumalalle.
Usko on siis ihmisen vastaus Jumalan sanaan ja tekoon Jeesuksessa, ja sen saa aikaan meissä Jumalan Henki. Tekomme ei saa aikaan pelastusta, mutta ne tuovat esille sen todellisuuden omalla kohdallamme. Etsi rohkeasti Jumalan tahtoa ja tee Hänen tekojaan elämässäsi. Aabrahamin kohdalla uskon teko oli oman pojan uhrialttarille vieminen, mutta mitä se sinulle onkaan? Oletko valmis viemään Jumalan pyynnöstä itsellesi rakkaimmat asiat uhrialttarille? Oletko valmis luopumaan? Luopuminen merkitsee tässä sitä, etten kiinnitä sydäntäni johonkin itselleni tärkeään, arvokkaaseen ja rakkaaseen asiaan enemmän kuin Jumalaan ja Hänen tahtonsa toteuttamiseen, oli kyseessä sitten omaisuus, palvelutehtävä tai ihminen.
Anna Aabrahamin ja muiden Raamatun uskovien olla sinulle rohkaisuna pyhään elämään Jumalaan uskoen. Lue ja tutki Raamattua ja vietä aikaa Jumalasi kanssa, niin löydät levon elämääsi.
Sinua siunaten
Pastori Ensio Manni
