Olemme juuri viettäneet pääsiäistä ja saaneet hiljentyä sen sanoman äärellä. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen sanomasta olen siirtynyt miettimään myös Paavalia.
Paavalin matka Jerusalemiin ja hänen joutumisensa vangituksi ja kuulusteltavaksi muistuttaa paljon sitä, mitä Jeesukselle tapahtui. Samoin kuin Jeesus oli määrätietoisesti mennyt Jerusalemiin kohti kärsimystään, oli myös Paavali varoituksista huolimatta jatkanut matkaansa Jerusalemiin. Yksi ero on siinä, että Paavali puolustautui vastustajiensa edessä, kun taas Jeesus oli hiljaa. Jeesus todisti nousemalla kuolleista. Paavali todisti Jeesuksesta ja hänen ylösnousemuksestaan.
Jeesus todisti nousemalla kuolleista.
Paavali todisti Jeesuksesta ja hänen ylösnousemuksestaan.
Sen pohjalta, mitä tiedämme, Paavali seisoi nyt suuren neuvoston edessä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän 20 vuotta aiemmin oli saanut heiltä valtuudet vangita kristityt Damaskossa.
Niin Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: ”Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti”.
Mutta ylimmäinen pappi Ananias käski lähellä seisovia lyömään häntä vasten suuta.
Silloin Paavali sanoi hänelle: ”Jumala on lyövä sinua, sinä valkeaksi kalkittu seinä; istutko sinä tuomitsemassa minua lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?”
Niin ne, jotka seisoivat lähellä, sanoivat: ”Herjaatko sinä Jumalan ylimmäistä pappia?”
Ja Paavali sanoi: ”En tiennyt, veljet, että hän on ylimmäinen pappi; sillä kirjoitettu on: ’Kansasi ruhtinasta älä kiroa'”.
Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: ”Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana”.
Tuskin hän oli tämän sanonut, niin nousi riita fariseusten ja saddukeusten kesken, ja kokous jakautui. (Ap. t. 23:1–7)
Ylipapin käskystä Paavalia lyötiin suuta vasten, samalla tavalla kuin Jeesustakin (vrt. Joh.18:22).
Paavali vastasi voimakkailla sanoilla: ”sinä valkeaksi kalkittu seinä.” Se on vahva kuvaus tekopyhyydestä. Se kuvailee jotakin, mikä näyttää päältäpäin siistiltä, mutta on sisäpuolelta epäpuhdas. Paavalin sanat osoittautuivat profetaalisiksi. Vuonna 66 jKr. Ananias joutui salamurhan kohteeksi hänen sympatioidensa vuoksi roomalaisia kohtaan.
Paavalin sanat aiheuttivat luonnollisesti tyrmistystä. Hän ei tahtonut missään nimessä herjata Jumalan pappia, mutta hänellä oli vaikea tehtävä edessään. Ylipapin virka vaelsi noihin aikoihin henkilöltä toiselle. Ylipappi ei osallistunut aina oikeudenkäynteihin, ja osallistuessaankaan hän ei ollut pukeutunut virkapukuunsa. Sen tähden on täysin mahdollista, että Paavali ei voinut edes tietää, kuka oli ylimmäinen pappi. Sanoilla on voinut olla myös syvempi moraalinen sisältö. Paavali tahtoi ehkä saada sanotuksi: ”en voinut uskoa, että joku, joka puhuu tuolla tavalla, on ylimmäinen pappi.”
Ylipapin kanssa sattuneen välikohtauksen jälkeen johti Henki Paavalia ottamaan tilanteen hallintaan. Kahdella eri uskonnollisella puolueella, fariseuksilla ja saddukeuksilla, ei ollut paljonkaan yhteistä. Paavali näki kauheuden siinä, että he nyt olisivat yhtä vastustaessaan Jeesusta. Saddukeukset eivät uskoneet ihmeisiin sen enempää kuin ylösnousemukseenkaan, kun taas fariseukset tunnustivat molemmat.
Fariseus pystyi tulemaan kristityksi ja edelleen olemaan fariseus, mutta saddukeus ei voinut olla kristitty luopumatta saddukealaisuudesta.
Huudollaan Paavali pakotti koko neuvoston ajattelemaan ongelman ydintä. Nyt neuvosto jakautui kahteen leiriin, ja kaikki johti suuren sekasortoon. Kokous suuressa neuvostossa oli tuskin antanut päällikölle selvyyttä, ja hänen ongelmansa vain kasvoi, kun hän myöhemmin sai tietää, että juutalaiset olivat tehneet salaliiton ja valalla vannoneet tappavansa hänen vankinsa.
Paavali palveli isiensä Jumalaa
Tämä Apostolien tekojen luku on ainoa kohta Uudessa testamentissa, jossa viitataan Paavalin sukulaiseen, sisarenpoikaan.
Hän oli onnistunut saamaan tiedon salaliitosta. Hänen kauttaan päällikkö tulisi saamaan kaiken tiedon mitä hän tarvitsi ottaakseen kantaa Paavalin tapaukseen. Hänelle oli nyt käynyt selväksi että Paavali ei ollut tehnyt mitään rikosta, ja hän vei Paavalin maaherra Feeliksin luokse saattaen häntä 470 miehen kanssa. Paavali pystyi turvallisesti jättämään kaupungin yöllä, kun hänen vihollisensa nukkui.
Kun Paavali myöhemmin oli Feeliksin edessä, hän kumosi kohta kohdalta kaikki syytökset, joita häntä kohtaan esitettiin lukuunottamatta yhtä:
Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa (Ap. t. 24:14).
Tie, josta Paavali puhuu, on henkilö, Jeesus Kristus.
Feeliks tiesi tämän ”tien”. Ehkä hän oli kuullut siitä vaimonsa Drusillan kautta, joka oli juutalainen, Herodes Agrippan tytär, hänen, joka antoi mestauttaa apostoli Jaakobin miekalla. Oikeudenkäyntiä lykättiin ja kerrottiin, että Feeliks tahtoi saada enemmän tietoa. Luultavasti se oli tekosyy, että hän voittaisi aikaa selvitäkseen, jos mahdollista, hankalasta tilanteesta, ja ehkä hän itse tunsi tarvetta keskustella Paavalin kanssa. Mutta kun Paavali haastoi häntä tekemään parannusta elämässään, Feeliks tuli pahalle mielelle. Paavalin saarna kosketti arkoja kohtia hänen elämässään.
Paavali olisi ehkä julistuksessaan voinut odottaa sen kanssa, mitä tulee hyljätä, ja sen sijaan vahvistaa sitä kaipausta, joka jo oli. Mutta Paavali halusi, että usko Jeesukseen ja elämä hänen seuraajanaan ovat erottamattomat. Elämää Jeesuksen opetuslapsena eletään ehdoitta. Kustannukset on laskettava ennen kuin lähtee tielle – ei jälkikäteen.
Ylösnoussut Jeesus Kristus riittää.
Meidän vihollisemme ei nuku, kuten ei Paavalinkaan. Meillä ei ole 470:tä miestä vartioimassa ja varjelemassa meitä, mutta meillä on yksi, ja se riittää. Hän on ylösnoussut Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Aamen.
Siunausta kaikille,
Santtu Theslund
