Jumalan työ ei aina noudata meidän kaavojamme. 

Entä jos Hän toimii jossakin, mitä emme osaa odottaa? Tunnistammeko sen – vai torjummeko sen?

Viime aikoina olen miettinyt sitä, kuinka rajoittunutta käsityksemme Jumalan toiminnasta voi joskus olla. Meillä on vaarana tiedostamattamme rajoittaa Jumalan toimintaa omiin kaavoihimme sopivaksi ja hyväksyä Hänen toimintansa vain silloin, kun se noudattaa meidän omia ennakko-oletuksiamme.

 Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahduttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat. Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin. (Luuk. 5:37–38)

Kuinka helppoa onkaan pysyä vanhoissa, tutuissa ja turvallisissa raameissa, toistaen kuolevan seurakunnan viimeisiä sanoja: ”Näin on tehty aina ennenkin.” Harva olisi esimerkiksi uskonut, että 1970-luvun Jeesus-herätys leviäisi ympäri maailmaa nuorten keskuudessa. Ehkä tuo pelastuneiden joukko ei täyttänyt seurakuntien kirjoittamattomia standardeja, mutta siitä huolimatta Jumalan tuulet puhalsivat, ja monet nuoret tulivat uskoon. Monien seurakuntien ovet pysyivät heille suljettuina, mutta se ei estänyt Jumalaa toimimasta. Jeesus-herätys oli Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt liike, joka toi evankeliumin sanoman uusille sukupolville – erityisesti niille, jotka olivat vieraantuneet perinteisestä kristinuskosta.

Herätyssaarnaaja John Wesley rukoili kerran: ”Oi Herra, lähetä meille herätys ilman virheitä. Mutta jos niin ei voi tapahtua, lähetä se – kaikkine virheineen. Me tarvitsemme herätyksen.”

Kristillisissä medioissa on viime aikoina puhuttu paljon nuorten miesten kiinnostuksesta hengellisiä asioita kohtaan, ja monissa yhteyksissä on noussut esiin, kuinka nuoret miehet ovat löytäneet uskon Jeesukseen. Tuo liikehdintä on kuulemma levinnyt myös nuorten naisten keskuuteen. Alkuvuodesta uutisoitiin: ”Ruotsin tuorein nuorisobarometri toi julki, että Jeesus nousee ilmiöksi erityisesti 15–24-vuotiaiden keskuudessa.” Aika näyttää, mitä kaikkea nuorten parissa tulee tapahtumaan, mutta yksi asia on varma: he tulevat tarvitsemaan seurakuntia – hengellisiä isiä ja äitejä – joiden keskellä he saavat kasvaa hengellisesti.

Onko meillä sydämet avoimina tälle joukolle, jonka toimintatavat voivat poiketa totutuista ja turvallisista raameista – pukeutumisesta puhumattakaan?

Meillä on suuri vaara jäädä kiinni kaikkeen tuttuun turvalliseen ja asettaa Jumalalle ehtoja siitä, kuinka Hänen tulisi toimia ja keiden ihmisten keskellä. Saatamme odottaa kaunista ja virheetöntä Jumalan toimintaa. Kuitenkin siellä, missä Jumala toimii, myös sielunvihollinen pyrkii pystyttämään omaa työtään ja tukahduttamaan kaiken sen hyvän, mitä Jumala on tekemässä.

Jumala luo tänäänkin uusia toimintatapoja evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Toimintatavat voivat muuttua sen suhteen, miten evankeliumia viedään eteenpäin, mutta sanoman tulee pysyä samana. Myös uskoontulon hedelmä on muuttumaton: siellä missä ihmiset uudestisyntyvät Jumalan Hengestä, elämät muuttuvat. Suhde syntiin, maailmaan ja elämän arvojärjestykseen kokee muutoksen. Parhaana hengellisen liikehdinnän mittarina ovatkin muuttuneet ihmiselämät.

 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt. (Joh. 3:8)

Jumala on jatkuvasti liikkeellä. Jumalan Henki etsii tänäänkin uomia, joiden kautta Hän voi ilmestyä. Jos Jumala haluaa toimia jonkin ihmisryhmän keskellä ja antaa sinne hengellistä herätystä, meidän tehtävämme on olla mukana siinä työssä, jota Jumala tekee.

One Way Missionin ytimessä on aina ollut evankelioiva ja tavoittava työ, ja siihen haluamme tulevaisuudessakin panostaa. Haluamme olla mukana näkemässä yhdessä muiden kristillisten toimijoiden ja seurakuntien kanssa, kuinka ihmiset kääntyvät syntisestä elämästään Jeesuksen puoleen. Kun Jumalan Hengen tuuli puhaltaa, meidän tehtävämme on havainnoida sitä ja olla osaltamme avaamassa seurakuntiemme ovia sille työlle, jota Jumala tekee.

Itse olen joutunut Jumalan edessä kysymään: ”Enhän vain rajoita Sinun toimintaasi omalla elämälläni?” Ethän sinäkään aseta Jumalalle rajoituksia?

Teppo Lehtomäki