Leski- ja vanhustyö
Autamme Muleetessa ja Kaweerissa sekä niiden lähialueilla noin 40:ää leskeä ja vanhusta perheineen. Lesket ja vanhukset ovat erittäin köyhiä ja huolehtivat usein myös lapsenlapsistaan. Annamme heille ruoka-avustusta neljä kertaa vuodessa sekä tuemme heitä hengellisesti.
Klinikkatyö
Tuemme Muleetessa tehtävää klinikkatyötä. Klinikalla hoidetaan yleisimpiä sairauksia, kuten malariaa ja ripulitauteja. Lisäksi siellä mm. seurataan lasten kasvua, rokotetaan lapsia, hoidetaan raskaana olevia ja synnyttäviä sekä annetaan terveyskasvatusta. Alueen väestö on köyhää eikä pysty maksamaan hoidostaan kuin pienen osan, minkä vuoksi klinikka tarvitsee tukea lääkkeiden, hoitotarvikkeiden ja henkilökunnan palkkojen kattamiseen.
Kaivojen rakentaminen
Olemme rakentaneet Mubenden maaseudulle jo 39 porakaivoa, jotta ihmiset saisivat puhdasta juomavettä. Kaivoista hyötyvät päivittäin tuhannet ihmiset. Puhdas vesi on vähentänyt sairauksia alueella merkittävästi, ja lapset voivat nyt käydä koulua, koska aikaa ei enää kulu veden hakemiseen.
Tarve on kuitenkin edelleen suuri. Monissa maaseutukylissä ihmiset ja eläimet juovat yhä samoista avoimista vesilähteistä, joissa vesi on likaista ja aiheuttaa sairauksia. Yhden kaivon rakentamiskustannukset ovat noin 6 300 euroa. Rakennamme kaivoja sitä mukaa kuin saamme niihin varoja.