Italia

Haasteena uskonnollisuus

Italiassa haasteena on katolinen uskonnollisuus, joka vie ihmiset kauas Raamatun totuudesta. Katolisessa opissa Jeesus ei ole ainoa välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Marian ja pyhimysten palvonta sekä mystiikka ja taikausko ovat himmentäneet evankeliumin valon. Katolisen opin lisäksi Italian kristillisyydessä rehottavat myös muut epäraittiit opit.

Tehtävämme on tukea ja rohkaista Italian evankelisia (1,46%) kristittyjä ja seurakuntia evankelioinnissa, opetuslapseuttamisessa sekä uusien seurakuntien perustamisessa.

Työmme Italiassa

Seurakuntaverkosto

Ystävyys- ja seurakuntaverkoston avulla tavoitteenamme on kirkastaa Kristusta edistämällä tervettä, Sanan mukaista, evankelista heräämistä ja kasvua. Verkoston tarkoituksena on myös luoda ja vahvistaa sekä Italian evankelisten seurakuntien ja järjestöjen keskinäistä että niiden ja Suomen One Way-seurakuntien välistä yhteyttä.

Tavoitteenamme on, että jokaisella Italian evankelisella seurakunnalla, joka haluaa olla “in fellowship with One Way Mission Finland”, olisi ystävyysseurakunta Suomessa. Yhteyttä pidetään yllä molemminpuolisella rukouksella ja seurakuntien välisillä vierailuilla.

Oletko kiinnostunut Italian ystävyysseurakuntaverkostosta? Ota yhteyttä Italian-työn koordinaattoriin.

Lähetysmatkat

Matkoillamme on kaksi päätarkoitusta: vierailut paikallisissa evankelisissa seurakunnissa ja katuevankeliointi.

Tutustuminen seurakuntien toimintaan ja osallistuminen heidän kokouksiinsa, rukoukseen ja ylistykseen vahvistaa keskinäistä yhteyttämme. Lähetysmatkoilla tuomme heille terveisiä Suomen One Way -seurakunnilta puheiden ja musiikin välityksellä.

Kohtaamalla ihmisiä ja jakamalla traktaatteja kaduilla rohkaisemme ja tuemme samalla paikallisia seurakuntia katuevankelioinnissa. Matkoilla on myös mahdollista tutustua Italian mielenkiintoiseen historiaan ja oppia kristillisen uskon vaiheista opastetuilla vierailuilla arkeologisiin kohteisiin.

Omakustanteisia lähetysmatkoja Italiaan järjestetään kysynnän mukaan. Paikallisseurakunta voi myös itse järjestää lähetysmatkoja omaan ystävyysseurakuntaansa.

Kirjallisuustyö

One Way tekee Italiassa myös kirjallisuustyötä. Italiaksi on käännetty Tapani Suonnon kirja “Valmistu Jumalan käyttöön” (Prepàrati a servire Dio). Myös Suonnon “Kuinka tunnistaa eksytys” -kirja on jo käännetty ja odottaa tällä hetkellä julkaisemista.

Lisäksi Helena Hännisen runot ja Atte Auvisen valokuvat on koottu kauniiksi kirjaksi “Minne uskoni ulottuu: Kuvia Italiasta, runoja uskosta” (Dove arriva la mia fede: immagini dall’italia, poesie sulla fede).

Osallistu Italian työhön

Lahjoita

Tilinumero: FI56 2058 1800 0076 71
Saaja: One Way Mission ry
Viite: 2642 (Suurin tarve)

Rukoile

Teet hyvin, jos muistat Italian kansaa ja rukoilet heille evankeliumin valoa katolilaisen pimeyden keskelle.

Ota yhteyttä

Italian työn koordinaattori
Birgitta Sihvo
040 052 5077
italia@onewaymission.fi