”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:4)
Eräänä päivänä kävimme ostamassa tyttäremme ystävälle lahjakortin lelukaupasta, koska hänellä oli syntymäpäivä. Keskustelin myyjän kanssa ja kerroin, että olin Suomessa pastorina. Hän sanoi meille ihmeeksemme: “Teissä on jotain erilaista.” Siitä syntyi todella hyvä hengellinen keskustelu.
Hän kertoi, että hänellä on noin 3–4 kuukautta elinaikaa. Hän sairastaa kurkkusyöpää ja on nyt etsivällä paikalla. Olen vienyt hänelle hengellistä luettavaa ja hän on tulossa meille kylään. Muistetaan rukouksin tätä kyproslaista miestä, että hän saisi pelastua viime metreillä.
Jumalan sana on selkeä: Jumala tahtoo, että jokainen ihminen kuulisi ilosanoman ja pelastuisi synnin orjuudesta.
Olemme käyneet säännöllisesti kohtaamassa ihmisiä kadulla. Viime kerta oli erityisen siunattu. “Sattumalta” tapasimme nuoren miehen, joka oli lähdössä kotimaahansa. Menimme juttelemaan hänen kanssaan ja keskustelusta tuli todella siunattu ja herättelevä. Hän oli etsivä ja koki kohtaamisen rohkaisevana. Jumala oli puhunut hänelle erään tilanteen kautta, ja nyt saimme olla johdattamassa häntä palan matkaa kohti Jeesuksen armosyliä. Rukoilimme lopuksi hänen puolestaan ja annoimme hänelle Raamatun, josta hän oli erityisen kiitollinen.
Jumalan armosta olemme saaneet kylvää hyvää sanomaa Jeesuksesta kymmenille ja taas kymmenille ihmisille. Tiedämme kokemuksesta, että työtä tulee tehdä uskollisesti, sitkeästi ja uskon hengessä. Pyydämme jälleen esirukousta, että saisimme kulkea Jumalan valmistamissa askelissa. Rukouksemme on, että saisimme voittaa ihmisiä pimeydestä valkeuteen ja saatanan ja synnin vallasta Jeesuksen ihmeelliseen valtakuntaan ja vapauteen.
Esirukousaiheita:
-
“Lelukaupan miehen” puolesta – että hän pelastuisi ja löytäisi Jeesuksen.
-
“Harri”, joka tuli uskoon aiemmin – että hän pääsisi turvaan vainoojiltaan. Hän on vahvasti uskossa ja seuraa Jeesusta.
-
“Matteus” – Jumalan varjelusta ja johdatusta hänen elämäänsä.
Siunaten,
Kyproksen lähetit

