Pitääkö tuloista antaa kymmenykset Jumalalle? Monet ovat sitä mieltä, että kymmenykset kuuluivat vanhaan liittoon, ja että sitä ei enää meidän tämän päivän uskovien elämään tulisi soveltaa. Toiset taas sanovat kymmenyksien antamisen olevan periaate, joka on ollut olemassa jo kauan ennen kuin Jumala antoi lain Siinain vuorella.
Vertauksena kymmenyksien antamiseen voisi sanoa, että on kaksi ojaa.
- ”Kymmenykset on Jumalallinen hengellinen laki, joka on perustana sille, että uskova voi elää taloudellisessa yltäkylläisyydessä.”
Tällainen opetus voi johtaa kunnon ojaan ajoon. On totta, että Jumala siunaa niitä, jotka jakavat omastaan anteliaasti myös muille, mutta se ei aina tarkoita sitä, että meistä tulisi rikkaita ja menestyneitä. - ”Kymmenyksien antaminen on Vanhan testamentin laki, jolla ei ole mitään relevanssia tämän päivän uskoville.”
Tällä tahdotaan sanoa, että antaminen on vapaaehtoista, eikä voida odottaa ja laskea sitä, että Jumala siunaa iloista antajaa.
Tie näiden kahden ojan välissä
Meidät on kutsuttu kunnioittamaan Jumalaa omaisuudellamme ja näkemään Herra alkuun laittajana kaikelle sille, mitä meillä on.
Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot. (Haggai 2:8)
Se, mitä me luulemme omistavamme, onkin itseasiassa Jumalan, ja sen tähden 10 % on hyvä ja yksinkertainen suuntamerkki meille uhraamisen minimimäärästä. Mutta katsotaan, mitä Raamattu sanoo.
Abraham antoi kymmenykset Melkisedekille (1. Moos. 14:18–20). Tässä esitetään ensi kerran kymmenykset Raamatussa. Kymmenykset ei siis alkanut siitä, kun laki annettiin. Melkisedek oli Saalemin kuningas ja Jumalan korkeimman pappi. Abraham oli siis alamainen jollekin, joka oli korkeampi kuin hän itse, ja huomaamme myös, että Melkisedek siunasi Abrahamia.
Jatketaan vielä siirtymällä katsomaan Jaakobin elämää.
Jumala antoi Jaakobille useita Jumalan kohtaamiskokemuksia
Ensimmäinen Jumalan kohtaaminen (1. Moos. 28:10–22) tapahtui silloin, kun Jaakob oli pakenemassa enonsa Laabanin luo. Tässä kohtaa hän heräsi ja ymmärsi, että hänen täytyi muuttaa suuntaa sillä elämän tiellä, mille hän on lähtenyt.
Mutta vielä tässä vaiheessa hän ei ollut valmis antautumaan ehdoitta Jumalalle. Hän halusi ensin nähdä, olisiko Jumala hänen kanssaan ja siunaisiko Jumala häntä, sitten hän antaisi kymmenykset. Tämä ajatus oli kaukana hänen isoisänsä Abrahamin ajatuksesta, kun tämä ehdoitta antoi kymmenykset Melkisedekille.
Toisessa kohtaamisessa (1. Moos. 31:13) Jumala tuli Jaakobin luo ja sanoi: ”Minä olen Beetelin Jumala.” Jumala muistutti Jaakobia siitä lupauksesta, jonka tämä oli antanut Jumalalle: ”Jos Jumala on kanssani ja siunaa minua, annan kymmenykset.” Jumala oli ollut Jaakobin kanssa näiden vuosien aikana, jotka hän oli viettänyt Harranissa, ja nyt hän oli runsaasti siunattu ja varakas mies.
Jumala sanoi Jaakobille, että hänen pitää palata kotimaahansa ja seisahtua sen kiven luona Beetelissä, jossa hän antoi lupauksensa Jumalalle.
Kolmannessa ja suurimmassa kohtaamisessa (1. Moos. 32:24–30) Jaakob sai kuulla kotimatkallaan, että hänen veljensä Eesau, jota hän oli pettänyt, oli tulossa häntä vastaan 400 miehen kanssa. Peloissaan Jaakob kääntyi Jumalan puoleen pyytäen Herraa pelastamaan hänet, ja Jabbokin kahlauspaikassa hän paini koko yön Jumalan kanssa. Siellä hän sai uuden nimen. Hänen nimensä ei enää ollut Jaakob, ’se joka pettää’, vaan nyt hänen nimensä oli Israel – nimi, joka osoitti hengellistä asemaa. Hänestä tuli uusi ihminen.
Kertomus Jaakobista opettaa meille sen, ettemme voi periä Jumala-suhdettamme, vaan sen täytyy tulla henkilökohtaiseksi. Se merkitsee meille jatkuvaa tahtomista ja tekemistä. Herra haluaa viedä meitä takaisin lähtöpisteeseen – sinne, missä ensin annoimme lupauksemme hänelle.
Jumala ei unohda, mitä olemme luvanneet Hänelle.
Hän ei unohda sitä, mitä olemme luvanneet. Jumala kehotti Jaakobia menemään takaisin lähtöpisteelle, sinne missä hän ensiksi kohtasi hänet ja missä hän antoi Jumalalle lupauksensa. Jumala sanoi: ”Olen ollut uskollinen sinulle, minä olen siunannut sinua yltäkylläisesti. Muistatko, mitä lupasit minulle? Lupasit antaa minulle kymmenykset kaikesta mitä saat.” Kymmenykset olivat tärkeät Jumalalle, mutta myös Jaakobin itsensä vuoksi.
Salomon näkemys
Jatketaan katsomalla, mitä Salomo, maailman rikkain ja viisain mies sanoi. (Snl. 11:24) ”Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy.” Tämä on paradoksi, vai kuinka? Meitähän on aina opetettu olemaan säästäväisiä, ja säästäväisyydellä on tapana palkita meidät. Mutta Salomo puhuu tässä periaatteesta, joka kuuluu yhteen antamisen kanssa. Voimme kutsua sitä periaatetta ”antamisen siunaukseksi”.
Salomo oli havainnut, että anteliaisuus saa aikaan suuremman virtauksen, joka tulee takaisin, kun taas nuukuudella on tuhoisa vaikutus. Eteenpäin antaminen on avain uuden luomiseen. Salomo kirjoittaa myös: ”Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella ja viini pursuu sinun kuurnistasi (Snl. 3:9–10).” Jumala on kaiken kunnioituksen arvoinen.
Kuinka sitten voimme kunnioittaa Jumalaa käytännöllisesti ja konkreettisesti? Yksi hyvä tapa on kunnioittaa häntä varoillamme. Jumala haluaa olla ensimmäinen meidän elämässämme. Hän haluaa ensimmäiset 10 % tuloistamme.
Jumala kehottaa kansaansa koettelemaan itseään
Vanhan testamentin aikaan Mooseksen laki kehotti kaikkia juutalaisia antamaan kymmenykset temppeliin. Malakian kirjassa (3:7–12) Jumala kehottaa profeetan kautta kansaa pitämään lain kymmenyksien antamisesta. Hän varoittaa, että heidän tottelemattomuutensa toisi kirouksen heidän ylleen, mutta hän sanoo myös, että jos he todella tuovat kymmenykset Jumalan huoneeseen, niin se tuo mukanaan siunauksen.
Uudessa testamentissa ei puhuta niinkään kirouksesta, koska Jeesus tuli kiroukseksi meidän edestämme. Kaikki kirous, mikä on tullut meidän päällemme syntimme ja tottelemattomuutemme tähden, on laitettu Jeesuksen Kristuksen päälle. Sen sijaan voimme lukea siitä, että me, jotka uskomme Herraan, olemme siunattuja (Ef. 1:3). UT opettaa selkeästi, että meidän ei tarvitse pitäytyä Mooseksen laissa, vaan että sen sijaan saamme ottaa vastaan sen vanhurskauden, joka tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen ja siitä, mitä hän on tehnyt edestämme.
Siksi tämän raamatunkohdan sanoma meille, jotka elämme uudessa liitossa, on se, että meidän tulisi antaa Herralle anteliaasti, ja kymmenykset ovat hyvänä apuna ja minimimääränä siitä, mitä annetaan. Jos annamme Jumalan työhön, niin Herra haluaa avata meille taivaan ikkunat ja antaa siunausten virran tulla elämämme ylle.
Malakia 3:10 kehottaa koettelemaan kymmenysten antamista, että näkisimme, kuinka hyvä Jumala on. Uskovina meidän ei tulisi kylvää rahaa turhuuksiin ja ajatella materialistisesti, ja sitten luulla, että kunhan maksan kymmenykseni, niin se ratkaisee kaikki taloudelliset ongelmani. Me olemme Jumalan varainhoitajia, ja kaikki varat, mitä meillä on, ovat Jumalan, ja hän haluaa, että käytämme ne järkevästi.
Kun puhumme taloudesta ja varoista, ne ovat usein arkoja asioita ja myös usein väärin käsitettyjä. Puuttuuko seurakunta tai vanhimmisto minun talouteeni? Ei, ei seurakunta eikä vanhimmisto, vaan Herra. Jos olet tosissasi uskon kanssa, niin se vaikuttaa myös sinun talouden hoitoosi.
Jos olet joutunut taloudelliseen ahdinkoon tai vaikeuksiin, sinun tulee tehdä neljä asiaa:
- Tehdä parannus nykyisestä holtittomasta elämäntavastasi.
- Antaa itsesi ja taloutesi Jumalalle.
- Alkaa saneerata talouttasi ja maksaa velkojasi.
- Alkaa antaa kymmenykset tuloistasi.
Mitä Jeesus puhuu antamisesta?
Katsotaan vielä, mitä Jeesus sanoi uhraamisesta, Matt. 23:23–24. Tässä luemme, kuinka Jeesus reagoi siihen, kun kirjanoppineet ja fariseukset kiinnittivät enemmän huomiota ulkoiseen kuin sisäiseen. He antoivat kymmenykset jopa mausteyrteistä.
Jos Jeesus olisi ollut sitä mieltä, että he tekevät väärin, kun antavat kymmenykset, niin hän olisi varmaan sanonut sen. Mutta hän reagoi siihen, että he käyttivät niin paljon energiaa ulkoisiin seikkoihin. Uskonnolliset tekevät usein niin.
Grammalleen punnittu juuri oikea määrä minttua, tilliä ja kuminaa puutarhasta kymmenyksiä varten ei ollut ollenkaan niin tärkeää kuin se, että elää rakkaudessa näyttäen muille armeliaisuutta, ollen luotettava ja rehellinen. Toinen ei sulje pois toista, mutta sisäinen elämä on tärkeämpi kuin ulkoinen.
Vuorisaarnassa Jeesus painottaa, että antamisessa tärkeää on oikea motiivi. Hän osoittaa kahta perussääntöä:
-
- Antakaa, niin teille annetaan. (Luuk. 6:38).
- Almusi tulisi olla salassa. (Matt. 6:1–4).
Paavali antaa myös meille Jeesukselta sanan, joka oli hyvin tunnettu alkuseurakunnan aikana. Jeesushan sanoi, että ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” (Apt. 20:35). Jeesus opetti: ”Anokaa, niin teille annetaan…” (Matt.7:7).
Se, mitä Jeesus sanoo rukouksesta, on helpompi hyväksyä kuin hänen radikaali opetuksensa siitä yhteydestä, mikä on antamisella ja saamisella. Jeesus sanoi: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä mitalla millä te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” (Luuk. 6:38).
Tämä on radikaalia. Ei vain se, että Jeesus lupaa, että Jumala antaa takaisin antajalle. Hän lupasi myös, että on oleva suora yhteys antamamme lahjan suuruuden ja sen siunauksen suuruudella, jonka Jumala antaa takaisin. Eli jos annat siitä, mitä Herra on laittanut varastohuoneeseesi, niin Herra sen myös täyttää uudelleen.
Tai niin kuin Paavali sen ilmaisee: ”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää.” (2. Kor. 9:8).
Paavalin näkemys
Paavali on epäilemättä Jeesuksen jälkeen vaikutusvaltaisin henkilö Uudessa testamentissa. Opetuksessaan Paavalilla on paljon sanottavaa kristityn elämäntavasta ja rahasta. Hän kirjoittaa, että työnteko ja rehellisesti ansaittu raha ovat perustana jokaisen uskovan elämälle (1. Tess. 4:11–12, 2. Tess. 3:12 ja Ef. 4:28).
Paavali opetti paljon avokätisestä ja anteliaasta elämäntavasta, mutta hän ei mainitse kymmenyksien antamista. Sitä vastoin hän motivoi avokätiseen antamiseen samoin kuin Jeesus teki (2. Kor. 9:6–10). Avainsana Paavalin sanomassa uhraamisesta on se, että se on vapaaehtoista ja että vapaus vallitsee antamisemme eri muotoja.
Paavali puhuu elämästä, jonka motiivina on rakkaus ja jota eletään Hengen johdatuksessa eikä yksityiskohtaisilla eri säännöillä (Room. 5:5). Kehotan vielä lukemaan Gal. 5:1, 13, 18, 22–26. Uuden liiton aikana Jumalan laki on kirjoitettu sydämiimme. Henki kehottaa meitä anteliaisuuteen ja rakkauteen (Jer. 24:7, 31:33). Nyt vallitsee elämän hengen laki, niin kuin Room. 8:2 sanoo: ”Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuolema laista.”
Vaikka Paavali ei yksityiskohtaisesti ohjannut seurakuntia, hän teki selväksi, että seurakunnassa tulisi olla joku, joka saa elatuksen seurakunnan uhrituloista: ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajan tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1. Kor. 9:14)
Odotammeko tänään vain saavamme?
Eikö tästä voi päätellä, että jo alkuseurakunnan ajoilta on ollut säännöllistä uhraamista seurakunnalle? Kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä ei pidetä tärkeänä seurakuntayhteyttä eikä sitä, mikä meille kuuluu seurakuntalaisina.
Onko seurakunta vain paikka, mistä odotamme saavamme jotain ja johon meidän ei tarvitse antaa mitään? Suhtaudummeko samalla tavalla myös Herraa kohtaan? Odotammeko vain saavamme Häneltä kaikkea hyvää ilman, että meillä olisi mitään velvollisuuksia häntä kohtaan? Ja silti saamme paljon seurakunnan kautta, kuten elämän leipää Jumalan sanan muodossa, yhteyttä seurakuntalaisten kanssa ym.
Yksi USA:n presidenteistä, JFK, sanoi joskus puheessaan: ”Älä kysy, mitä sinun maasi voi tehdä sinun puolestasi, vaan kysy, mitä sinä voit tehdä maasi puolesta.” Tätä samaa voimme soveltaa seurakunnassa ja ennen kaikkea suhteessamme Jumalaan.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että jos me uskomme elävään Jumalaan, niin emmekö myös usko siihen, että Hän pitää meistä huolen? ”Koetelkaa minua”, sanoo Herra.
En väitä, että kun annat Herralle, niin sinusta tulee rikas ja menestynyt. Mutta sen sanon, että kun annat Herralle sen, mikä Herran on, niin hän pitää sinusta huolen ja siunaa elämääsi niin, ettei sinulta mitään puutu (Ps. 37:16, 25).
Santtu Theslund
