”Kaikki nämä päivät, jotka tulivat ja menivät. Enpä tiennyt minä, että se oli elämä.”
(Stig Johansson)
Näin on ajattelemisen arvoisen asian ilmaissut ruotsalainen runoilija.
Aika on yksi harvoista asioista maailmassa, joka on tasapuolinen kaikille. Kaikilla meillä on 24 tuntia vuorokaudessa riippumatta siitä, miltä elämämme näyttää. Mutta aika on myös jotain erityistä. Sitä ei voi säästää, et tule koskaan saamaan ylimääräistä aikaa, et voi palata ajassa taaksepäin, etkä voi myöskään kelata aikaa eteenpäin. Voimme elää aina vain tässä ja nyt. Se kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta samalla meillä on hyvin vaikeaa sen kanssa. Ja voin tunnustaa, että minulla on joskus vaikeaa ajan kanssa. Sanon usein, että teen vain tämän ensin ja tulen kohta. Pidän siitä, että asiat on strukturoitu ja minulla on ajatus siitä, kuinka asiat tulee tehdä ja missä järjestyksessä. Mutta siinä on olemassa vaara, että se, mikä on kaikkein tärkeintä, menee ohi, kun keskittyy moniin asioihin. Olisi tärkeää pysähtyä miettimään sitä, mikä oikeasti on tärkeintä. Se ei ehkä aina sovi minun järjestykseeni ja siihen, kuinka minä olen miettinyt asiat, mitä tehdä ensin.
Joskus kuitenkin elämässä tapahtuu odottamattomia asioita, joita ei voi suunnitella, huolimatta siitä, kuinka hyvin suunniteltua aika tuntuu olevan. Sellaisia asioita tapahtuu, joita me emme voi hallita, sekä hyviä että huonoja. Elämä koostuu useista tällaisista hetkistä, jotka eivät aina ilmaannu silloin kuin se meidän mielestämme olisi elämäämme sopivaa. Kysymys onkin siitä, mitä teemme niiden hetkien kanssa, joita emme ole suunnitelleet. Uskon esimerkiksi, että hyvin harva on suunnitellut rakastuvansa tai vastaavasti jonkin ikävän asian kohtaavan tiettyyn aikaan. Ne vain tapahtuvat, joten mitä me teemme niissä erityisissä hetkissä, kun Jumala tulee vierailulle meidän elämäämme? Nostan tässä esiin yhden henkilön, joka sai kokea erityisen kohtaamisen itsensä Jumalan kanssa.
Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: ”Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi.” Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
Niin enkeli sanoi hänelle: ”Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.”
Niin Maria sanoi enkelille: ”Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?”
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi; sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”
Silloin Maria sanoi: ”Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan”. Ja enkeli lähti hänen tyköänsä. (Luuk. 1:26–38)
Uskon, että jos Maria olisi saanut suunnitella, niin enkeli Gabriel ei ehkä olisi tullut lainkaan tai ei ainakaan tähän hetkeen hänen elämäänsä. Kun luemme tätä tekstiä, voimme ajatella, että Maria sai kokea jotakin aivan valtavaa. Mutta siinä hetkessä sitä, mistä enkeli Gabriel kertoi, oli ehkä vaikea nähdä ”lottovoittona”. Maria valitsi kuitenkin olla kuuliainen sille, mitä enkeli ilmoitti. Hän olisi voinut sanoa enkelille, että odota vähän, minun pitää järjestää muutama asia ensin, niin sitten voimme keskustella asiasta. Mutta Maria oli läsnä tilanteessa ja kuunteli, mitä enkelillä oli sanottavana.
Enkeli ei tullut erityisen sopivaan aikaan Marian kohdalla, koska hän oli kihlattu, ja häihin vasta valmistauduttiin. Maria olisi voinut myös sanoa, että hän on liian nuori, ja pian olisi tulossa verollepano ja heidän olisi matkustettava. Hän tiesi, mitä se merkitsisi, että hän kantaisi lasta ennenkuin hän oli naimisissa. Edessä olisi mahdollisesti sosiaalinen nöyryytys, kuinka ihmiset tulisivat puhumaan hänestä, kuinka hän ehkä tulisi syrjäytyteksi yhteisöstä jne. Joten oli aika monta syytä, joiden takia hän olisi voinut sanoa ”kiitos luottamuksesta, mutta voisitko ehkä tulla takaisin häiden jälkeen?” Mutta jostain syystä Maria valitsi olla kieltäytymättä ja niin hän sanoi:
”Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan”.
Maria oli siis täysin läsnä tilanteessa, hän uskalsi tarttua hetkeen huolimatta siitä, että loogisesti kaikki puhui sitä vastaan. Varmaan hän tiesi hyvin ja tunsi itsessään, että tämä ei tulisi olemaan helppoa.
Miten on sinun ja minun laita? Onko sinulla aikaa kylliksi tai jopa ylimääräistä? Uskon, että et tule koskaan saamaan ylimääräistä aikaa. Marialla ei taatusti ollut ylimääräistä aikaa tälle kaikelle, mutta voimme kysyä itseltämme, milloin minulla on aikaa seurata täysin Jumalan suunnitelmaa? Koska se oli juuri se, minkä Maria valitsi tehdä. Hän valitsi seurata Jumalan suunnitelmaa, vaikka hän ei täysin tiennyt, mitä se merkitsisi, ja se, minkä hän tiesi, oli että tämä ei tulisi olemaan helppoa. Se ei ollut helppo tie, jonka hän valitsi. Mutta hän uskalsi tarttua siihen hetkeen ja Jumalan kohtaamiseen, jonka hän sai kokea. Hän uskalsi seurata sitä kutsumusta, jokin hänen sisimmässään vaikutti siihen, että hän uskalsi vastata kyllä.
Jos jatkamme lukemista, näemme, että mistään ei tullut erityisen helppoa, vaan Marian kohdalle tuli monta hankaluutta. He joutuivat lähtemään Beetlehemiin ja olemaan sen jälkeen maanpaossa kaksi vuotta. Sitten hän sai palata Nasaretiin ja eli sen asian kanssa, kuinka ihmiset puhuivat hänestä koko loppuelämän ajan.
Jos ottaa Marian esikuvaksi, tarkoittaako se, että ollakseen oikea kristitty täytyy heittäytyä kaikkeen sokeasti, ei ajatella lainkaan, vaan myöntyä ja totella? En usko, että asia on niin, koska silloin Jumala ei olisi luonut meille aivoja sitä varten, että käyttäisimme niitä. Hän ei koskaan ahdista meitä nurkkaan, josta meillä ei ole ulospääsyä tai niin, että meidän olisi pakko valita. Itse asiassa uskon, että Marialla oli mahdollisuus valita. Hänellä oli vapaa tahtonsa ja hän olisi voinut vastata ei, vaikkakin Jumala oli varmaan ennalta nähnyt ja tiesi, että hän tulisi vastamaan myöntävästi. Mutta se ei merkinnyt sitä, etteikö olisi ollut mahdollisuutta valita toista tietä.
Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus (2. Kor. 3:17).
Jumala ei tule väkisin meidän elämäämme. Hän ei tullut väkisin eikä pakolla Marian elämään, eikä myöskään sinun ja minun elämään, vaan siellä missä Henki on, siellä on vapaus. On vapaus sanoa ei, mutta on myös vapaus uskaltaa vastata myöntävästi ja seurata sitä kaipausta, jonka Jumala on laittanut meihin. Kun koemme sen hetken, niin jotain tapahtuu sisimmässämme, jotain jota emme ehkä osaa sanoittaa, mutta me olemme vapaita valitsemaan ja samalla olemme vapaita tarttumaan siihen ojennettuun käteen, jonka Jumala meitä kohti ojentaa.
Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa (Gal. 4:4).
Voimme miettiä, mikä on Jumalan aika juuri nyt? Mitä Jumala tahtoo tehdä minun elämässäni tässä ja nyt? Uskon, että voimme elää siinä tietoisuudessa, että on olemassa enemmän kuin mitä näemme. Usein meillä on täysi työ siinä, mitä ympärillämme tapahtuu tässä hetkessä, eikä meidän pidä ollakaan välittämättä siitä. Meidät on kutsuttu elämään tässä ja nyt, mutta myös tietoisena siitä, että on olemassa enemmän kuin se, mitä voimme nähdä ja koskettaa.
Elä siis avoimella sydämellä ja uskalla seurata sitä kaipausta, jonka Jumala on laittanut sinuun ja tartu siihen ojennettuun käteen. Kysymys onkin siitä, mitä me vastaamme, kun Herra eri tavoilla kohtaa meitä elämässämme. Uskallammeko tehdä niin kuin Maria ja pysähtyä ja kuunnella, vai onko meillä niin paljon muuta, että meiltä ehkä menee ohi se tilaisuus? Uskallammeko uskoa, uskallammeko sanoa kyllä, uskallammeko nähdä sen, mikä on mahdollista, vai näemmekö vain sen kaiken, mikä on mahdotonta? Usko on seuraamista, usko on sitä, että uskaltaa luottaa Jumalaan, joka on suurempi kuin mitä minä olen. Usko on sitä, että seuraamme Jeesusta läpi elämämme, päätämme että haluamme uskoa ja seurata, vaikka emme aina ymmärtäisikään ja vaikka se ei aina ole helppoa. Sellaisia lupauksia meillä ei valitettavasti ole, että elämä olisi aina helppoa, mutta usko on sitä, että uskallamme uskoa ja valita seurata Jeesusta ja luottaa siihen, että Hänen tiensä on se, mikä kestää.
Siunattua ja rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa teille kaikille sekä armorikasta vuotta 2025
Santtu Theslund
