Miltä sinusta tuntuisi, jos menettäisit ensin rakkaan puolisosi? Muutaman vuoden kuluttua sinulle tultaisiin kertomaan, että toiseksi nuorin poikasi on kuollut – löysimme vain hänen vaatteensa, jotka ovat veren tahrimat. Tällaiset vastoinkäymiset vievät vahvemmankin ihmisen niin syvään pimeyteen, että sieltä ei kovin helposti nousta. Tämä tarina on kuitenkin totta: patriarkka Jaakob joutui kokemaan sen, miten kaikki romahti. Kaikki, mihin hänen sydämensä oli kiintynyt, vietiin häneltä pois. Yksi asia kerrallaan näkymätön käsi vei häneltä pois läheisiä, joita hän rakasti. Epätoivonsa keskellä hän ei pystynyt näkemään muuta kuin synkkyyttä.
Ja kaikki hänen poikansa ja tyttärensä kävivät häntä lohduttamaan, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: ”Murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö”. Ja hänen isänsä itki häntä. (1. Moos. 37:35)
Jumala on antanut meille elämän lahjaksi. Se ei ole kirous eikä sitä pitäisi paeta. Silti me uskovat saatamme joskus langeta ajatukseen, että elämä on taakka ja kirous, joka on tullut osaksemme. Elämä on Jumalan lahja, josta tulisi olla kiitollinen. Kuitenkin elämän lahja ja ne asiat, joista saamme nauttia ja kiittää Herraa, voivat viedä meiltä itse Herran paikan sydämestämme. Jos sydämemme alkaa kiintymään liikaa Jumalan antamiin siunauksiin ja lahjoihin, olemme unohtaneet tärkeimmän – ja silloin on vaarana että joudumme koetuksiin. Taustalla on kuitenkin rakastavan Isän hyvä tahto.
Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ”Aabraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen.” Ja hän sanoi: ”Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.” Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut. (1. Moos. 22:1–3)
Voimme vain arvailla, mitä Aabraham tunsi tuona päivänä. Tämä lapsi, joka oli saatu ihmeenä Jumalalta, oli nyt asetettava uhriksi Jumalalle. Raamattu vaikenee siitä, kuinka syviin vesiin Aabraham vajosi tuossa hetkessä. Yhtäkkiä pitikin antaa pois se, jota oltiin odotettu vuosikymmeniä. Yhdestä asiasta hän oli kuitenkin varma: vaikka lahja oli mitä ihanin ja rakkain, oli Jumala vielä paljon enemmän. Vaikka uhraus oli suuri, hän tiesi, että kuuliaisuus ja Jumalan tahdon tekeminen olivat vielä tärkeämpiä.
Noina päivinä hänen mielensä oli varmasti murtunut, ja hän tiesi, ettei hän voisi selvitä tästä koetuksesta ilman Jumalan apua. Matkalla kohti uhraamispaikkaa Aabrahamin sydän alkoi täyttyä lupauksista, jotka oli nimenomaan annettu tuosta lapsesta: ”Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä”, ”sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” Hänessä syntyi usko, että Jumala tulee ratkaiseman tämän tilanteen. Aabrahamin sydän oli Jumalassa – ja niin hän kesti koetuksen, jolla Jumala testasi hänen rakkauttaan itseään kohtaan.
Näkymätön käsi
Ehkä sinä et ole pystynyt luovuttamaan asioita Jumalalle niin kuin Aabraham. Ehkä elämäsi korttitalo on kaatunut, ja tänään makaat sen raunioilla – tiedät, että ”kaikki on romahtanut”. Ehkä näkymätön käsi on vienyt elämästäsi asioita yksi kerrallaan pois.
Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui. (Job 3:25)
Ajatus huomispäivästä tuntuu liian raskaalta, ja olet ajautunut umpikujaan, josta et inhimillisesti katsottuna löydä minkäänlaista ulospääsyä. Sinulle on käynyt niin, että sydämesi kiintyi siunauksiin ja lahjoihin, joita Jumala sinulle antoi – ja unohdit itse Lahjanantajan. Nyt olet menettänyt kaiken, mutta juuri tässä menetyksessä Jumalasta tulee sinun tärkein aarteesi.
Ehkä elämässäsi on käynyt niin, että hengellisen elämäsi rakennelma – oikeat hengelliset harjoitukset ja opilliset näkemykset – on alkanut horjua. Olet huomannut, ettet ole toisia ihmisiä erikoisempi. Ehkä olet ollut veljiesi joukossa kuin Saul, päätä pidempänä, näyttämässä suuntaa ja kertomassa, kuinka asiat tulee tehdä. Mutta nyt Jumalan tuuli on alkanut puhaltaa, salakavala ylpeys on paljastunut, ja sekin korttitalo on alkanut sortua. Olet samoissa tunnoissa kuin Jesaja, kun hän kohtasi Jumalan pyhyyden.
Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.” (Jes. 6:5)
Tuo rohkea Herran profeetta oli aiemmin tuominnut ja osoittanut toisia sormella. Mutta yhtäkkiä Jumalan pyhyys laskeutui hänen ylleen – ja hän tajusi jotakin, mikä romahdutti kaiken: ”Minä hukun.”
Kuinka järkyttävää on huomata kulkevansa tietä, joka näyttää Jumalan viitoittamalta, mutta onkin eksytyksen ja oman ylpeyden sokaisema! Tämä on käynyt monille, mutta herääminen ja asian ymmärtäminen ovat koituneet suureksi siunaukseksi.
”Kun seurakuntaamme tuli Jumalan antama hengellinen herätys, emme enää katsoneet ja osoitelleet toisiamme sormella, millaisia muut olivat. Sen sijaan syyttävä sormi kääntyi omaan sydämeen: Minä olen sellainen – armahda minua!” Näin kertoi eräs pastori hengellisestä herätyksestä.
Jumala luo kivun kautta uutta
Oli tilanteesi sitten Jaakobin tai Jesajan kaltainen, Jumalalla on siihen ratkaisu. Se, mitä olet kokenut ja mihin elämäsi on ajautunut, on tullut Jumalan kädestä. Vaikka tänään seisot elämäsi raunioilla, se ei ole kaiken loppu – vaan uuden alku.
Hän kääntyy niiden puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet. (Ps. 102:18)
Kun Jumala antaa meille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, sen jälkeen hän ilmestyy. Me näemme ongelmia, mutta Jumalalla on suunnitelmia elämämme varalle.
Muista: Jumala ei ole hylännyt sinua, vaikka ”kaikki onkin romahtanut”. Hän on vain luomassa jotain uutta, joka tulee esiin kivun ja nöyrtymisen kautta. Kaiken pitikin romahtaa, jotta jotakin uutta voisi syntyä. Ja se on jo alkanut itää.
Näin tapahtui myös Juudan kansalle. Ensin he menettivät kaiken ja joutuivat pakkosiirtolaisuuteen, mutta lopulta Jumala palautti ja korvasi kaiken.
Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. (Jes. 43:19)
Ja yhtäkkiä, aivan kuten Jaakob, alat huomata, että ympärilläsi onkin paljon Jumalan antamia asioita ja siunauksia. Kun Jumala saa jälleen sydämesi ykköspaikan, hän voi palauttaa sen, mikä näytti menetetyltä. Jaakob sai Joosefin takaisin – elävänä. Kaikki piti antaa kuolemaan, jotta ne voitaisiin saada takaisin ylösnousseina.
Teppo Lehtomäki
