Kesä on ihanaa aikaa. Me odotamme ja kaipaamme sitä, ja kesän myötä tulee myös odotuksia. Sen tulisi mieluiten olla aurinkoinen ja lämmin. Sen tulee antaa rentoutumista ja meille jokaiselle niin tärkeää palautumista.
Monet tahtovat lähteä lomamatkalle, kokea uusia elämyksiä ja saada vähän vaihtelua ympäristöön. Jäätelön syöminen, uiminen ja grillaaminen kuuluvat kesään. Mutta jos aurinko ”loistaa poissaolollaan”, eikä kesällä olekaan lämmintä, tulemme helposti turhautuneiksi ja ehkä vähän pettyneiksikin.
Meillä täällä kylmässä Pohjolassa on itse asiassa aika vähän niitä tunteja vuodessa, jolloin on valoisaa ja lämmintä, joten me olemme melkein sitä mieltä, että meillä on oikeus hyvään kesään. Samanaikaisesti on niin, että kun vaikeudet, huolet tai sairaus kohtaavat meitä, ei olekaan enää niin tärkeää, minkälainen sää tai mikä vuodenaika on. Ei ole mitään säätä maailmassa, joka voisi siinä hetkessä auttaa ja antaa meille sitä, mitä tarvitsemme.
Kun huolet ja vaikeudet tulevat omalle kohdalle, moni muu asia voi menettää merkityksensä.
Mutta on olemassa yksi, joka voi auttaa, antaa rauhaa, lämpöä ja turvaa kaikissa elämän hetkissä, ja Hänen nimensä on Jeesus. Luukkaan evankeliumin ensimmäisen luvun lopusta voimme lukea Sakariaan kiitosvirren ja profetian. Sakarias oli Johannes Kastajan isä. Hän tuo julki ilonsa, luonnollisesti pojastaan Johanneksesta, mutta myös tulevasta Messiaasta, jonka Sakarias kuvailee olevan aamunkoitto korkeudesta. Hän tulee Raamatun sanan mukaan loistamaan meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle. Jeesus Kristus on Messias, aamunkoitto korkeudesta, se aurinko, joka valaisee meidän sisimpämme ja ohjaa meidän askeleemme rauhan tielle. Myös silloin kun ympärillämme myrskyää. Rukoukseni on, että me kaikki saisimme tänä kesänä kokea Hänen valonsa ja lämpönsä.
Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti sanoen: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta –niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta – pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat, tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa, sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme; suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään, antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.”
Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen. (Luuk. 1:67–80)
Santtu Theslund
