Jumala kutsuu palvelutyöhön. Tiedämme tämän omalta kohdaltamme. Kaikki alkaa lähimmäistemme rakastamisesta ja siunaamisesta.
Myös Hesekiel, josta kerrotaan Vanhassa testamentissa Hesekielin kirjassa, sai aikanaan kutsun. Jumala teki hänestä viestinsä viejän. Siksi kutsumme häntä profeetaksi.
Jumala valmisti etukäteen Hesekieliä tehtäväänsä varten. Hän opetti Hesekielille, että tämä saisi kohdata sielunvihollisen pettämiä ihmisiä, joita Jumala halusi Hesekielin kautta ohjata oikeaan suuntaan. Vastassa olisi uppiniskaisia ja kapinallisia Hesekielin omia maanmiehiä, joilla olisi kovan sydämen lisäksi kova otsa, niin kuin Jumala asian Hesekielille ilmaisi. (Hes. 2:2–3)
Jumala lupasi varustaa Hesekielin tehtävää varten. Hän lupasi kovattaa Hesekielin kasvot ja otsan vielä lujemmaksi, timantinkoviksi. Näin Hän rohkaisi Hesekieliä olemaan pelkäämättä keskustelukumppaneitaan. Pysähdytään tähän.
Apostoli Johannes kirjoitti:
Pelkoa ei rakkaudessa ole vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon (1. Joh 4:8).
Apostoli Paavali jatkaa:
Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu (Room 5:5).
Rakkaus on Jumalan vastaus. Jumalan oma rakkaus, josta Raamatussa käytetään omaa sanaa, agape-rakkaus. Valitettavasti suomenkielisissä Raamatuissa tätä ei ole pystytty erityisesti tuomaan esille, vaan on päädytty käyttämään yleismaailmallista termiä rakkaus. Sen sisältö on maailman menossa muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin mitä on Jumalan agape-rakkaus.
Raamattu opettaa, että Jumala on rakkaus (1. Joh 4:8). Kaikessa, mitä Jumala on ja mitä Hän tekee, on agape-rakkaus mukana. Aivan samoin kuin pyhyys ja puhtaus ovat mukana kaikessa, mitä Jumala on tai mitä Hän tekee.
Jumalan rakkauden vastakohtia ovat mm. pelko, itsekkyys ja kovuus.
Hesekielille Jumala opetti saman asian yli 600 vuotta aiemmin:
Ja Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden Hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen (Hes. 36:26).
Lihasydän kuvaa tässä kivikovan sydämen vastakohtaa.
Kova sydän ei ole Jumalan mieleen. Maailman mielinen ihminen kovettaa sydämensä. Sieltä ei löydy empatiaa kärsivää kohtaan. Kova sydän ei tunne Jumalaa. Se yrittää yksin selviytyä ilman Jumalan apua. Yksinäisyys ja ylpeys kulkevat usein käsi kädessä. Itseriittoisuuden vallassa oleva ihminen pyrkii vahvistumaan haalimalla ympärilleen samankaltaisia tai samalla tavalla ajattelevia.
Kova sydän ei tunne Jumalaa.
Myös kasvamaton uskova saattaa turvautua ymmärtämättömyydessään maailmallisiin tapoihin pyrkiessään selviytymään koettelemuksistaan. Näin uskovankin sydän voi kovettua entisestään salakavalasti, kun hän ei ole oppinut ottamaan vielä vastaan Jumalan vaikuttamaa apua sydämensä puhdistuksessa. Hän ei osaa jakaa huoliansa Jumalalle, vaan turvautuu itseensä: omaan voimaansa ja inhimilliseen viisauteensa.
Pietarille Jeesus sanoi kerran:
”Autuas, [onnellinen] olet sinä Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, [että olen Jumalan Poika], vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” (Matt. 16:17) [Hakasulut kirjoittajan]
Suomalainen sisu ja looginen päättely eivät ole Pyhän Hengen ilmentymiä, kuten ovat uskon armolahja ja viisauden sanojen armolahja. Vaikka juuri Jumala on se, joka ihmisen tai kansakunnan pukee sisukkuuteen tai antaa loogista päättelykykyä, kuten Salomolle aikanaan.
Tänä päivänä meillä on kasvavassa määrin erilaisia pelkoja. Elatuksen murheet ja ylipäätään tulevaisuus pelottavat monia. Edes me uskovat emme välttämättä itse ymmärrä pelkäävämme ja murehtivamme erilaisia asioita. Meidän on ollut niin helppoa rakentaa näkyvistä maallisista asioista elämäämme turvasaarekkeita, piristystä tai nollausta antavia asioita Jumalan sijaan. Nämä kaikki lopulta myös kovettavat sydäntämme, ensin Jumalan suuntaan ja sitten lähimmäisiämme kohtaan. Siksi on Jumalan armoa ja rakkautta, kun Jumala joskus ihan rytinällä kaataa näitä turvarakennelmia elämästämme. Maailman mielisinä olemme rakentaneet tukiverkkoja, jotka paljastuvat kahleiksi ja ovat sitoneet meidät pois vapaudestamme.
Sydämen kovuus on aina liittynyt kaikkeen syntiin ihmisen elämässä. Kun Jeesuksen veri puhdistaa uskovaa yksittäisestä huonosta asenteesta, tavasta tai tottumuksesta, myös sydän pehmenee siltä osin. Uskon, että jokainen uskova joutuu tekemään parannusta yleisestä sydämensä kovuudesta ja paatumuksestaan henkilökohtaisesti Jumalan edessä. ”En edes ymmärrä, etten ymmärrä kovuuttani ja muuta ymmärtämättömyyttäni.” Tämä rukous on Jumalan murtaneen ihmisen tilitys.
Sentähden, katso, minä taivuttelen hänet, kuljetan hänet erämaahan ja viihdyttelen häntä. Minä annan hänelle sieltä alkaen hänen viinimäkensä ynnä Aakorin laakson toivon oveksi, ja hän on oleva siellä kuuliainen niin kuin nuoruutensa päivinä, niinkuin sinä päivänä, jona hän Egyptin maasta lähti. (Hoosea 2:16–17)
Jumala jatkaa Hesekielin opettamista:
Henkeni Minä annan teidän sydämeenne ja vaikutan sen, että te vaellatte Minun käskyjeni mukaan, noudatatte Minun oikeuksiani ja pidätte ne (Hes. 36:27).
Jumala itse auttaa uskovaa muuttumaan. Jumalankaan sydän ei ole kova. Ei edes silloin, kun ihminen oli tai on pahimmillaan. Tämä johtuu kahdesta syystä.
Jumalan sydän ei ole saastunut synnistä. Siksi Hän ei vaadi eikä uhkaile meitä. Hän ei syytä eikä kiristä meitä. Nämä ovat maailmanhenkistä vaikuttamista, johon niin helposti paraskin meistä lankeaa, jos ei ole ihan lähellä Jeesusta.
Toiseksi Jeesus sovitti syntimme ja otti vastaan niiden aiheuttaman oikeudenmukaisen rangaistuksen ja vihan puolestamme. Isä Jumala on lepytetty. Tälläkin hetkellä jokaisen maailmassa havaitsemansa synnin kohdalla Isä näkee Poikansa 2000 vuotta sitten maahan vuotaneen veren eikä enää muista meidän syntejämme.
Sillä Minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä (Hepr. 8:12).
Tämän takia Jumala on ollut ja on aina jokaisen ihmisen viimeisen hengenvetoon saakka ihmisen puolella ja hänen paras ystävänsä, häntä tukemassa, vaikka ihminen kiroaisi Jumalaa.
Ihmisen pitää kuitenkin ottaa vastaan tämä armotyö, jotta pelastuisi iankaikkisesta rangaistuksesta ja pystyisi itse kokemaan tätä Jumalan iättömän persoonan laatua – jo täällä ajassa sekä iankaikkisuudessa.
Pelastumisen jälkeen kristityn elämää kuvaa hyvin Roomalaiskirjeen lause:
Jumalan hyvyys vetää parannukseen (Room. 2:4).
Jeesuksen otsan piti olla erityisen kova hänen suorittaessaan viimeistä tehtäväänsä Golgatalla. Hänen piti kohdata kaikki kiusaajansa, heidän syytöksensä ja lopulta surmaajansa. Hänen piti otsa kovana alistua ottamaan vastaan heidän tekonsa tietäen samalla, että hän itse oli ainut syytön. Emme voi edes kuvitella, millaista otsan kovuutta vaati lisäksi koko ihmiskunnan syntien sovittaminen. Mutta Jeesus pystyi katsomaan tilannetta iankaikkisuuden näkökulmasta. Hän päätti tehdä oikein ja olla kuuliainen Isälle meidän, sielunvihollisen pettämien, ihmisten takia. Tätä on rakkaus. Samalla kun Jeesuksen otsa oli kovimmillaan ristillä ollessaan, saamme nähdä vilaukselta Jeesuksen sydämen pehmeyteen:
”Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä, mitä he tekevät.” (Luuk. 23:34)
Vesa Sihvo
