Hoitamaton haava

Laulun tekijä laulaa, että elämästä ei selviä hengissä. Se on totta, mutta siihen voisi lisätä, että elämästä ei selviä ilman kolhuja ja haavoja. Ihmiselämässä koetaan usein tunteiden kaikki kirjot. On onnistumia ja iloa, mutta samalla elämään mahtuu myös epäonnistumisia ja suruja. Toiset asiat ovat sellaisia, että niistä selvitään olan kohautuksella, mutta toiset kolhut ovat sellaisia, että ne menevät ihon alle, jonnekin sellaiseen paikkaan ihmisessä, minne ei pääse käsiksi inhimillisiä työvälineillä. Ne kolhut, jotka sinne asti menevät, vaativat oikeaa hoitoa, että niistä voidaan parantua.

Kerran nuori poika sai kuulla humalaisen isänsä suusta, että sinä et ole edes minun poikani. Tämä satuttava sana painui syvälle sydämeen murskaten pienen pojan elämän. Vuodet kuluivat, perheen isä tuli uskoon, ja elämä tuon perheen keskellä muuttui. Vuosia myöhemmin tuo nuori poikakin tuli aikuistuttuaan uskoon, mutta ”haava” ei parantunut sisäisessä maailmassa. Tuo asia nousi aina silloin tällöin kipeänä muistona mieleen. Miehen isä tuli lopulta siihen hetkeen, että hänen oli astuttava tästä ajasta iankaikkisuuteen. Siinä kuolinvuoteen äärellä poika pohti kuumeisesti, että onkohan tuo oikeasti minun isäni. Yhtääkiä hän huomasi isänsä sormessa samanlaisen syntymämerkin kuin itsellään. Hän huudahti kovaan ääneen: ”Sinä olet sittenkin minun isäni!” Vieressä oleva äiti ihmetteli, että miksi ei olisi? Poika kertoi äidilleen, mitä lapsuudessa oli tapahtunut. Äiti sanoi, että olisit silloin kysynyt minulta asiaa, sillä minulla ei ole koskaan ollut ketään muita kumppaneita kuin sinun isäsi.

Me uskovat emme ole immuuneja elämän kolhuille. Ilman oikeaa ja asianmukaista hoitoa nuo haavat voivat estää meiltä Jumalan kohtaamisen ja käytössä olemisen. Elämässä voi tulla vastaan tilanteita, jotka laukaisevat meissä määrätynlaisen toimintamallin, joka aiheuttaa jopa meille itsellemme hämmästystä. Sen voi laukaista joku tilanne, henkilö ja hänen toimintamallinsa.

Eräs henkilö oli aina ahdistunut, kun hän näki tietyn pastorin. Hän rukoili asian puolesta, mutta ahdistus toistui aina, kun näki tuon henkilön. Jossain vaiheessa Pyhä Henki avasi asian. Kyse oli siitä, että tuo pastori muistutti henkilöä, joka oli kohdellut häntä kaltoin. Hän pääsi lopulta yli asiasta, eivätkä ahdistavat tunteet enää vaivanneet häntä.

Raamattu, joka on hyvin rehellinen ihmisyyden kohdalla, kertoo Jumalan palvelijoista, joilla oli elämässä ”haavoja”, jotka aiheuttivat heidän käytöksessään ihmetystä.

Sitten Daavid lähetti sanansaattajat Iisbosetin, Saulin pojan, luo sanomaan: ”Anna minulle vaimoni Miikal, jonka minä olen kihlannut itselleni sadalla filistealaisten esinahalla”. Iisboset lähetti ottamaan hänet hänen mieheltään Paltielilta, Laiksen pojalta. Ja hänen miehensä lähti hänen mukanaan ja seurasi häntä aina Bahurimiin asti, itkien lakkaamatta. Niin Abner sanoi hänelle: ”Mene tiehesi, palaja takaisin”. Ja hän palasi takaisin. (2. Sam. 3:14–16)

Mitä oli tapahtunut? Daavid oli vuosia aikaisemmin avioitunut Miikalin kanssa. Sotaretkillä ollessaan Saul oli antanut kuitenkin Miikalin toiselle miehelle vaimoksi. Tämä rikkoi jotain Daavidin sisäisestä maailmasta, jotain herkkää ja kaunista särkyi. Tämän jälkeen Daavid avioitui jisreeliläisen Ahinoamin kanssa, sen jälkeen hän avioitunut karmelilaisen Abigailin kanssa. Hänellä oli jo kaksi vaimoa, mutta se ei korjannut sitä, mikä oli mennyt rikki.

Ja Daavidille syntyi poikia Hebronissa. Hänen esikoisensa oli Amnon, jonka äiti oli jisreeliläinen Ahinoam. Hänen toinen poikansa oli Kilab, jonka äiti oli Abigail, karmelilaisen Naabalin vaimo; kolmas oli Absalom, Gesurin kuninkaan Talmain tyttären, Maakan, poika. Neljäs oli Adonia, Haggitin poika, ja viides Sefatja, Abitalin poika. Kuudes oli Jitream, Daavidin vaimon Eglan poika. Nämä syntyivät Daavidille Hebronissa. (2. Sam. 3:2–5)

Vaimojen määrä oli kasvanut jo kuuteen. Luulisi, että nämä olisivat jo riittäneet hänelle, mutta ei. Hänen ”haavansa” sai aikaan hänen kohdallaan toimintamallin, joka oli pahennusta aiheuttava. Näidenkään vaimojen jälkeen tuo ”haava” ei ollut parantunut. Hänen kuninkuutensa Juudassa mahdollisti sen, että hän pystyi kuninkaallisella vallalla hoitamaan itsellensä Miikalin takaisin.

No, miten kävi? Paransiko Miikal hänen ”haavansa”? Ei parantanut, vaan ongelmat jatkuvat.

Vuoden vaihteessa, kuningasten sotaanlähtöaikana, lähetti Daavid Jooabin ja hänen kanssaan palvelijansa ja koko Israelin sotaretkelle; ja he hävittivät ammonilaisten maata ja piirittivät Rabbaa. Mutta Daavid itse jäi Jerusalemiin. Niin tapahtui eräänä iltana, kun Daavid oli noussut vuoteeltansa ja käveli kuninkaan linnan katolla, että hän katolta näki naisen peseytymässä; ja nainen oli näöltään hyvin ihana. Daavid lähetti hankkimaan tietoja naisesta; ja sanottiin: ”Se on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Uurian vaimo”. Niin Daavid lähetti sanansaattajat häntä noutamaan, ja hän tuli hänen luoksensa. Ja Daavid makasi naisen kanssa, joka juuri oli puhdistautunut saastaisuudestaan. Sitten tämä palasi kotiinsa. Ja vaimo tuli raskaaksi; ja hän lähetti ilmoittamaan Daavidille: ”Minä olen raskaana”. (2. Sam. 11:1–5)

Tästä teosta lähti Daavidin elämän alamäki. Lapsi kuoli, sukuun tuli vihanpito ja väkivalta. Kaiken taustalla oli hoitamaton ”haava”. Daavidilla oli lapsuudesta lähtien ollut hylkäämisen haava, joka märkiessään aiheutti jatkuvaa kokemusta siitä, että minua ei rakasteta.

Tämä ei ole ainoa tapaus Raamatussa, jossa näemme samankaltaista toimintaa. Aabrahamilla oli omat kolhunsa, jotka aiheuttivat ongelmia.

Niin tuli nälänhätä maahan, ja Abram meni Egyptiin, asuakseen siellä jonkun aikaa, sillä nälänhätä maassa oli kova. Ja kun hän lähestyi Egyptiä, puhui hän vaimollensa Saaraille: ”Katso, minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen. Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut, niin he sanovat: ’Hän on hänen vaimonsa’, ja tappavat minut, mutta antavat sinun elää. Sano siis olevasi minun sisareni, että minun kävisi hyvin sinun tähtesi ja minä sinun takiasi saisin jäädä henkiin. (1. Moos. 12:10–13)

Tästä valehtelusta oli koitua kirous Egyptin kuninkaalle. Eikö luulisi, että tästä olisi otettu oppia, ettei enää samaan valheeseen langeta? Olisi kyllä luullut, mutta ei. Totuttu käyttäytymismalli jonkin sisäisen kolhun takia on niin luontevaa, että emme aina itse edes huomaa sitä.

Sisäiset kolhut aiheuttavat vahinkoa suhteissamme muihin ihmisiin.

Eräs henkilö oli mukana sielunhoitopäivillä. Hänen käyttäytymisensä oli hyvin ylimielistä ja toisia ihmisiä alentavaa. Eräässä iltatilaisuudessa Herran palvelija toi esille yhden profeetallisen sanan. Samalla hetkellä, kun tuo sana sanottiin, paikalla oleva henkilö putosi maahan kuin rukkanen ja alkoi itkemään hillittömästi. Oli tapahtunut läpimurto. Jumalan Pyhä Henki oli paljastanut tuon sanan kautta jotain sellaista, mitä kukaan muu paikalla oleva ihminen ei tiennyt. Hänelle oli yritetty lapsena tehdä järkyttävä asia, mutta hän oli saanut huudettua apua, ja hänet oli pelastettu. Tuo tapahtuma oli hajottanut jotain hänen sisäisestä maailmastaan. ”Haava” märki ympärilleen kovuutta ja katkeruutta. Tuo Jumalan sydämeltä tuleva sana muutti elämän.

Pyhä Henki pystyy menemään ihan sinne juurisyille, mistä kaikki kumpuaa. Minulla itselläni on ollut ”haava” koko sen ajan, kun olen ollut seurakuntatyössä. Positiivisen palautteen vastaanottamaan on ollut todella vaikeaa. Se on enemmänkin ahdistanut kuin rohkaissut. Negatiivinen palaute on ollut helppo ottaa vastaan. Aina joskus mietin, mistä tämä johtuu, kunnes Pyhä Henki paljasti sen. Lapsena minulla oli halu olla sosiaalinen ja ihmisten kanssa kommunikoiva, mutta en yksinkertaisesti pystynyt siihen. Kun piti avata suu, tuntui kun siellä olisi ollut pari lusikallista jauhoja, ja jos sain suuni auki ja sanoin jotain, tuntui että sanoin jotain hölmöä, jota ei ymmärretty. Muistan tilanteen, jossa ihmiset keskustelivat minun epäsosiaalisuudestani. Vaikka en ollut keskusteluissa mukana, kuulin sen. Siinä hetkessä en rekisteröinyt asiaa sen tarkemmin, mutta ymmärrän jälkeen päin, että se haavoitti minua.

Nyt vuosikymmenten jälkeen olen ymmärtänyt, että se on vaikuttanut siihen, että en ole pystynyt ottamaan vastaan palautetta. Se on ahdistanut minua, koska taustalla on ollut jatkuvasti ajatus, että saan palautetta siksi, koska ihmiset näkevät, että olen niin epäsosiaalinen ja epätoivoinen tapaus. He haluavat rohkaista minua pelkästä säälistä. Vasta sen jälkeen, kun olen ymmärtänyt tuon asian, olen alkanut pystyä ottamaan vastaan palautetta, vaikka se on ollut vaikeaa. Tämä aiheutti ”haavan”, joka on märkinyt itseeni sitä, että ihmiset antavat palautetta pelkästä säälistä, koska näkevät miten epäsosiaalinen olen.

Hoitamaton haava aiheuttaa määrätynlaista käyttäytymismallia. Aabrahmilla oli turvana toistuva valehtelu, kun tuli tiukka paikka. Eikö hänellä ollut luottamusta Jumalaan? Vai oliko syynä se, että hän vältti konflikteja alistumalla toisten tahtoon? Oli miten oli, siitä seurasi määrätynlainen toimintamalli, joka aiheutti ongelmia.

Ne kolhut, jotka ovat meidän osaksemme tulleet, ovat niin syvällä, että niiden muuttaminen sormia napsauttamalla on täysin mahdotonta. Meitä rohkaisee, että kaikesta tästä huolimatta Jumala käytti näitä miehiä. Daavidin kohdalla Jumala pisti tämän kaiken palvelemaan Jumalan tarkoitusperiä. Mutta se ei saa olla meille pakotie näiden haavojen hoitoon. Pyhä Henki haluaa varustaa meitä eheäksi, jotta voimme palvella Herraa. Jumala haluaa hoitaa ja parantaa meitä.

Millaisia haavoja meillä voi olla?

Hylkäämisen haava

Hylkäämisen haava voi oireilla henkisinä estoina ja pelkoina, jotka liittyvät hylätyksi tulemiseen tai hylkäämiseen. Henkilö voi kokea pelkoa siitä, että hänet hylätään jälleen, ja tämä voi näkyä esimerkiksi eristäytymisenä, välttelynä tai ihmisten välttämisenä. Hylkäämisen haava saattaa vaikuttaa myös henkilön ihmissuhteisiin, itsetuntoon ja arvostukseen itseään kohtaan.

Hengellisessä elämässä hylkäämisen haava koetaan usein niin, että ”Jumala ei rakasta minua, Jumala ei kohtaa minua, Jumalalla on varattu tuolle toiselle jotain hyvää, mutta ei minulle.” Tällä tavalla suljemme itsemme Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Ajattele Johannesta, jolla oli ehkä itsetunnon kanssa ongelmia, mutta hän nimitti itseänsä ”opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti”

Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. (Joh. 13:23)

Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: ”Vaimo, katso, poikasi!” (Joh. 19:26)

Johanneksella lääkkeenä ongelmaan oli tieto siitä, mitä Jeesus ajatteli hänestä. ”Opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Uskallatko sanoa itsellesi: ”Minä olen se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa”?

Rohkaisen sinua menemään peilin eteen ja sanomaan peilikuvallesi: ”Tiesitkö, että Jeesus rakastaa sinua?” Toisille se on helppoa, mutta toisille vaikeaa, syynä siihen voivat olla monet hylkäämisen kokemukset.

Epäonnistumisen haava

Ihminen voi pelätä epäonnistumista niin paljon, että se vaikuttaa hänen toimintaansa ja ajatteluunsa. Hän saattaa vältellä haasteita ja riskejä, koska pelkää epäonnistumista ja sitä, että häntä arvostellaan tai hän menettää arvostuksensa. Epäonnistumisen haavan kanssa eläminen voi johtaa siihen, että ihminen ei uskalla ryhtyä uusiin asioihin eikä voi kehittyä omassa elämässään. Tämä voi johtaa elämän pysähtyneisyyteen ja tyytymiseen siihen, mikä ei tunnu enää tyydyttävältä.

Syynä voi olla, että jokin tapahtuma elämässä on aktivoinut tällaisen tunteen. Ehkä sinulle on joskus sanottu loukaavasti, että sinusta ei ole siihen. ”Ei kannata kuvitella noin suuria.”

Soiko sinulla tällainen levy sisäisessä maailmassasi? Kustannusyhtiönä ”pimeyden valtakunta”, joka valehtelee sisimpääsi: ”Minä en ole mitään”, ”Minä epäonnistun aina kaikessa”, ”Minusta ei ole mihinkään”, ”Jumala ei voi käyttää minua”, ”Minä en ole mitään”, ”Kyllä minä taas epäonnistuin puheissani”, ”Toivottavasti kukaan ei nähnyt, että epäonnistuin”.

Jos tällainen laulu soi jatkuvasti sisäisessä maailmassa, on siitä seurauksena pahimmillaan se, että me välttelemme vastuuta tai luovutamme tiukan paikan tullen. Me pakenemme, kun pitäisi ottaa vastuuta.

Ruotsalainen pariskunta, David ja Svea, lähti 1920-luvulla pienen poikansa kanssa lähetystyöhön Kongoon. Päästyään viidakon keskelle heitä ei otettu vastaan valkoihoisuuden takia. Heidän kontaktinsa ulkopuoliseen maailmaan oli vain yksi pieni poika, joka vieraili ajoittain pariskunnan luona ja jolle he kertoivat Jeesuksesta.

Svea tuli raskaaksi ja synnytti Aina-nimisen tyttölapsen. Muutaman päivän kuluttua Svea kuoli viidakossa. David pakkasi tavaransa ja lähti poikansa kanssa kotimaahan Ruotsiin jättäen tyttövauvan paikallisen lähetysaseman hoitoon. Hän katkeroitui Jumalalle. Kaikki oli mennyt hänen mielestään pahasti pieleen, Jumala oli pettänyt hänet. Hän alkoi juomaan ja kielsi uskonsa. Vuosikymmenien jälkeen Aina alkoi etsimä biologista isäänsä. Matkustaessaan Tukholmaa kohti hän pysähtyi Lontoossa. Siellä ollessaan hän pistäytyi juuri meneillään olevassa lähetyskonferenssissa. Siellä saarnasi afrikkalainen nuori mies, joka kertoi Jumalan suurista teoista Kongossa. Aina meni kokouksen päätyttyä keskustelmaan miehen kanssa ja kysyi, oliko hän koskaan tuntenut Davidia ja Sveaa? Mies katsoi Ainaa silmät kirkkaina: ”Svea johti minut Herran luokse ollessani pieni poika. Heillä oli pieni tyttö mutta en tiedä, mitä hänelle tapahtui.” Aina kertoi olevansa se tyttö. Tuosta vierailevasta pienestä pojasta oli kasvanut väkevä evankelista.

Seuraavana päivänä Aina saapui Tukholmaan tapaamaan isäänsä ja sanoi hänelle: ”Minä olen sinun pieni tyttäresi, jonka jätit Afrikkaan.” Kyynelet silmissään David tunnusti: ”Minulla ei ollut ikinä tarkoitus antaa sinua pois.”
”Ei se haittaa”, sanoi Aina. ”Jumala piti minusta huolen.”
David sanoi: ”Jumala petti meidät, siellä olevasta ajasta ei tullut yhtään hedelmää.” Mutta kun Aina alkoi kertomaan tuosta nuoresta evankelistasta, miten maa oli kuullut evankeliumin hänen kauttaan, tuli Pyhä Henki Davidin päälle. Murheen ja parannuksen teon kyyneleet virtasivat Davidin kasvoilta, kun Herra uudisti hänet. Muutamien viikkojen kuluttua hän nukkui pois tästä ajasta.

Meidän epäonnistuneet asiamme voivat olla Jumalan silmissä onnistumisia, joissa Jumalan kunnia kirkastuu.

”Parempi yrittää ja epäonnistua, kuin olla yrittämättä ja onnistua siinä.”

Tiesitkö, että juuri sinua Jumala haluaa käyttää. Eräs saarnaaja sanoi: ”Kaikista vaikeinta on oppia elämään sen kanssa, että Jumala voi käyttää minua tällaisenä kaikesta huolimatta.”

Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani” (1. Kor. 15:10)

Jumalan armo antaa meille kyvyn onnistua Jumalan valtakunnan työssä. Kun Jumala kutsuu meitä, niin hän varustaa meidät kaikella armolla tekemään työtä hänen valtakunnassaan. Ei kyse ole meistä, vaan hänestä, joka on kaiken alkaja.

Eräs veli oli visusti päättänyt, että hän ei mene Kuopioon työhön. Hän oli luvannut Mikkelin seurakunnalle, että sinne hän tulee palvelemaan. Tuli sanomia, että Kuopioon on sinun tiesi vievä. Ja kun hän astui linja-autoon, jonka piti viedä Mikkeliin, se olikin linja-auto joka vei hänet Kuopioon.

Häpeän haava

Ihminen, joka kantaa häpeän haavaa, joutuu koko ajan miettimään, mitä muut ajattelevat hänestä. Hän etsii muiden hyväksyntää mukautumalla heidän mielipiteisiinsä. Suomalaisten oikein perusongelma on pohtia, mitä muut minusta ajattelevat.

Ranskalainen, amerikkalainen ja suomalainen pällistelivät norsua. Ranskalainen tuumaili: ”Minkähänlaista ruokaa norsusta voisi laittaa?” Amerikkalainen puolestaan pohdiskeli: ”Kuinkahan paljon rahaa norsulla voisi tehdä?” Entäpä suomalainen sitten? Suomalainen mietti hiljaa mielessään: ”Mitähän tuo norsu musta ajattelee?”

Häpeä estää meitä seurakunnassa nostamassa käsiä, kun ylistetään Herraa. Häpeä voi estää meitä rukoilemasta ääneen ja nousemasta seisomaan, kun siltä tuntuu. Toisten mielipiteet ratkaisevat kaiken.

Erään miehen sydämelle laskeutui autoa tankatessa ajatus tehdä kaksi kuperkeikkaa siinä pihassa. Ensireaktio oli vastustus. ”Kaikkihan ajattelevat, että olen hullu, voi miten häpeällistä.” Mutta kokemus toistui niin itsepintaisena, että lopulta hän vilkaisi ympärilleen ja heitti viereisellä nurmikolla kaksi kuperkeikkaa — ja jatkoi matkaansa. Samaan aikaan parvekkeella ollut mies pohti elämänsä päättämistä. Jostakin hänen mieleensä kuitenkin nousi rukous: ”Jumala, jos olet olemassa ja välität minusta, niin laita tuo bensajakajalla oleva mies tekemään kaksi kuperkeikkaa.” Välittömästi tuon ajatuksen jälkeen mies auton vieressä heitti kaksi kuperkeikkaa. Se oli Jumalan puhetta. Itsetuhoisen miehen suunnitelmat muuttuivat, Jumala kohtasi hänet ja elämä voitti. 

Häpeä pelko voi olla niin suuri, että emme uskalla sanoa sitä, mitä Jumala meidän kauttamme haluaisi sanoa toisille ihmisille. Armolahjojen käytön esteenä voi olla häpeä.

Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta. Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa. (2. Tim. 1:6–8)

Negatiivisuuden haava
Vahva negatiivisuus voi leimata ihmistä kaikessa suhtautumisessa elämään. On vaikeaa nähdä positiivisia asioita, ja jos välillä tuntuu, että menee hyvin, niin heti päässä alkaa pyöriä ajatus: ”pian taas menee huonosti, odotas vaan”. Henkilön on vaikea tehdä tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä, hän on taipuvainen valittamiseen ja jatkuvasti huolissaan huomisesta.

Negatiivisuuden haava voi passivoida meitä tekemästä mitään ja palvelemasta Herraa, koska sota on jo hävitty. Ei tästä mitään tule. Mielestämme luopumus valtaa alaa, eikä kukaan enää tule uskoon. Jos tätä jatkuu vuosia, niin siitä pois pääseminen on hankalaa. Tämä on itse asiassa siemen epäuskolle. Vaikka monet asiat voivat olla täysiä tosia, Jumala on kaiken yläpuolella, ja hän toimii edelleen.

Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hepr. 11:6)

Epäusko estää ihmisiä pääsemästä käsiksi Jumalan siunauksiin. Ehkä olet tänään, viimeisenä oljenkortena, ojentautumassa Jumalan puoleen, että hän ilmestyisi sinulle. Jos näin teet, voit olla varma, että apu tulee ajallaan. Luvattuun maahan pääseminen estyi epäuskon takia. Epäusko on kuin verho, joka estää ihmisiä näkemästä Jumalan mahdollisuuksia elämämme haastavissa tilanteissa.

Turvattomuuden haava
Ihminen, joka elää jatkuvassa turvattomuudessa, kokee erilaiset mielipiteet suurena uhkana. Kaikesta nousee mieleen vain suuret uhkakuvat, mitä kauheaa tästä seuraa. Henkilö, jolla on jatkuva turvattomuuten haava, pyrkii vaientamaan toisin ajattelevat ihmiset ja kontrolloimaan tilannetta.

Tätä turvattomuuden asennetta näkee seurakunnassa, kun on kyse vaikka musiikista tai toimintatavoista, jotka horjuttavat perusturvallisuutta. Kun jotain tehdään uudella tavalla, tai kun kokouksien alkamisaika muuttuu, voi henkilö kokea tästä voimakasta turvattomuutta, joka tulee ilmi agressiona ja muuna negatiivisena käyttäytymisenä. Tällainen henkilö jää mielellään paikalleen kaikkeen tuttuun ja turvalliseen. Jumala työ voi estyä, vaikka Jumala haluaisi viedä ihmistä uusille vaikutusalueille.

Vuosia sitten halusin tietämättäni laittaa Jumalan omanlaiseen muottiin, jossa Jumalan tulisi toimia ja vaikuttaa. Jälkeen päin huomasin, että pyrin kontrolloimaan itse Jumalaa. Kokemus omasta sairaudesta mursi minun turvattomuuteni. Kokemus siitä, että en pysty kontrolloimaan omaa leikkaustani leikkaussalissa, muutti oman ajatteluni Jumalasta ja hänen toiminnastansa. Tänään uskon, että itse en voi kontrolloida Jumalaa ja hänen toimintaansa, vaan hän toimii niin kuin parhaaksi näkee, kuitenkin Sanan raamien sisäpuolella.

Kuinka turvallista onkaan jättäytyä Jumalan käsiin ja luottaa siihen, että hän osaa toimia parhaaksi katsomallaan tavalla seurakunnassa. Meidän tehtävämme on antautua hänen toimintansa välikappaleiksi.

Jumalalla on sinulle asiaa

Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. (Hes. 34:15–16)

Hän haluaa hoitaa sinun haavasi. Vaikka muut ovat sinut hyljänneet, Jumala ei hylkää sinua koskaan. Vaikka olet epäonnistunut joskus, se ei saa määrittää sinun tulevaisuuttasi. Jumala on luvannut antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Älä anna ihmispelon/häpeän estää sinua operoimasta Jumalan tahtomalla tavalla. Pelkää ja kunnioita Herraa. Älä anna negatiivisuuden haavan estää katsomasta asioita Jumalan silmin. Älä pyri pysäyttämään Jumalan toimintaa omassa elämässäsi turvattomuuden tähden. Jumalalla on asiat hallussa, hänellä on kaikki valta tälläkin hetkellä.

Mikä on tähän parantava lääke?

Tiedosta oma haavasi ja siitä seuraava käyttäytymismallisi.

Jumalan Sana on lääke. Pyhä Henki ei toimi valheessa. Jos ruokit elämässäsi valheita, niin Pyhä Henki ei pääse eheyttämään sinua. Mutta jos uskallat luottaa Jumalan Sanaan omalla kohdallasi, Pyhä Henki pääsee parantamaan ja eheyttämään sinua.

1. Jumala vakuuttaa uskollisuuttaan ja rakkauttaan meitä kohtaan.
2. Jumala onnistuu sinussa, tuntui miltä tahansa.
3. Tärkeintä ei ole se, että kelpaat ihmisille, vaan se, että kelpaat Jumalalle.
4. Jumala ei ole tullut viemään toivoa sinulta, vaan antamaan sinulle toivon.
5. Jumalan käsissä ja johdatuksessa on kaikkein turvallisinta.

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. (Joh. 16:13–15)

Ala lukea elämäsi ylle Jumalan Sanan eheyttäviä, sinua vahvistavia lupauksia: ”Minä en hylkää enkä jätä sinua”, ”Olen Jumalalle arvokas”, ”Jumala on minun todellinen isäni.”

Teppo Lehtomäki