Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
Hän sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.
Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: ’Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan’. Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: ’Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni’.”
Niin Herra sanoi: ”Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:1–8)
Rukous on ehdottoman välttämätöntä hengellisen elämän kannalta. On mahdotonta uskoa Jumalaan tuntematta samalla tarvetta rukoilla Jumalaa. Jeesus korostaakin tätä asiaa eri tilanteissa opetuslapsilleen. Meidän täytyy rukoilla, sillä olemme aina riippuvaisia Jeesuksesta, jolle nyt elämme ja jolle haluamme elää. Vertauksen tuomarilla ei ollut mitään arvovaltaa yläpuolellaan. Hän ei välittänyt Jumalasta. Toisten ihmisten mielipiteet ja ajatukset eivät häntä liikuttaneet vähääkään. Hän oli täysin sopimaton tuomariksi. On ymmärrettävä, että tämä tuomari ei ole Jumalan vertauskuva, koska Jeesuskin sanoi, että hän oli väärä tuomari (jae 6) eli Jumalan vastakohta. Jeesus käyttää häntä tässä vertauksessa, koska hän haluaa sanoa opetuslapsilleen, että jos leski, vertauksen toinen päähenkilö, onnistuu voittamaan tuomarin ja saa tämän kuulemaan hänen asiaansa, miten paljon enemmän Jumalan kansa voikaan luottaa Herralta tulevaan apuun. Vertauksen ydin on naisen hellittämättömyys. Tuomari karkoitti naisen luotaan kerta toisensa jälkeen, mutta leskinainen ei antanut periksi. Nainen turvautui ainoaan aseeseen mikä hänellä oli, periksiantamattomuuteen.
Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa (Luuk. 18:7)?
Miten suuri syy Jumalalla onkaan tarttua asioihin!
Kuinka paljon Hän kaipakaan uskoviensa rukouksia ja anomuksia ja saada auttaa meitä. Miten hänen sydämensä mielistyykään, kun me etsimme Jumalaa ja tahdomme kuulla Hänen neuvottelujaan. Hän toimittaa oikeuden pian tai Hän auttaa heitä pian, sanoo jae 8.
Vertaus loppuu pysäyttävällä tavalla. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa/uskollisuutta maan päältä? Vertauksen asiayhteyden johdosta on ajateltu jakeen 8 tarkoittavan nimenomaan rukoilevia uskovia. Jakeen ajatuksen voisi kääntää: ”kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö Hän uskovaa rukousta maan päältä?”
Ystävät, ei lakata rukoilemasta. Me tarvitsemme Jumalaa, siispä tarvitsemme rukousta. Me haluamme pavlella Jumalaa, siispä meidän täytyy hiljentyä kuulemaan Hänen ajatuksiaan. Me tahdomme nähdä vastauksia, joten aletaan taas anoa. Me haluamme elää lähellä Jumalaa, sitä kokeaksemme aletaan kiittää Häntä. Me olemme kansaa, jotka puhuvat Jumalalleen ja kuulevat Jumalaansa. Opetellaan taas puhumaan meidän Herrallemme. Herra, opeta meitä rukoilemaan.
Jari Korhonen
