Jeesus kutsui seuraajiaan opetuslapsiksi, valiten heistä erikseen apostolit, joiden joukkoon Johannes Sebedeuksen poikakin kuului. Jeesus sanoi läheisilleen:
”Muistakaa, mitä sanoin teille: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos ihmiset ovat vainonneet minua, he vainoavat teitäkin. Jos he ovat noudattaneet minun sanaani, he noudattavat myös teidän sanaanne.” (Joh. 15:20)
Tämä totuus tulee esille, kun luemme Uutta testamenttia. Pyhän Hengen voimassa ja ohjauksessa nämä tavalliset miehet ja naiset veivät uskossa sanomaa Kristuksesta, ja se kantoi hedelmää. Monet uskoivat, seurakuntia perustettiin ja uskoon tulleet saivat kasvaa keskinäisessä yhteydessä, sanan opetuksessa, yhteisessä rukouksessa, leivän murtamisessa ja avun annossa, oppien tuntemaan Herraansa yhä läheisemmin vaeltaessaan Jumalan tahdossa.
Mutta asialla oli myös toinen puoli. Alusta alkaen sielunvihollinen pyrki estämään evankeliumin leviämisen. Uskonnolliset ihmiset olivat suorastaan evankeliumin vihollisia. Seurakunta koki vainoja, ahdistuksia ja kovia aikoja, ja silti sanoma Kristuksesta vapautti ihmisiä synnin ja sairaudenkin orjuudesta. Näin on myös meidän aikanamme.
Johannes oli se opetuslapsi, joka tiesi ja tunsi Jeesuksen rakastaneen häntä. Sen hän tuo selkeästi esille evankeliumissaan. Johannes oli myös se opetuslapsi, joka ehtoollisella ollessaan nojasi Jeesusta vasten, kokien turvaa ja rauhaa sekä syvää yhteyttä Herransa kanssa. Siinä hetkessä hän ei osannut aavistaakaan, mitä pian tulisi tapahtumaan. Yksi heistä kahdestatoista, Juudas Iskariot, kavalsi Herransa Jeesuksen ja toi vainoojien joukon Getsemaneen. Kaikki tämä tapahtui kuitenkin Jumalan sallimuksesta, toteuttaen Jumalan ennalta määrättyä suunnitelmaa, sillä ristinkuolemansa kautta Jeesus sai voiton ja sovitti syntimme.
Herra on aina omiensa kanssa
Elämässä on erilaisia aikoja ja hetkiä. Koemme iloja ja suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia monenlaisissa olosuhteissa. Kaikissa tilanteissa Herra on läsnä, niiden luona, jotka ovat hänen omiaan. Roomalaiskirjeen sanat, ”Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? ”, sulkevat pois kaikki mahdolliset uhkakuvat, pelot ja vihollisuudet, jotka voisivat ryöstää meidät Kristuksen rakkaudesta.
Apostoli Johanneskin sai kokea tämän henkilökohtaisesti. Ylösnoussut Herra oli hänen kanssaan uskollisesti vuosien ajan. Jeesus antoi Johannekselle ja Jaakobille heidän nuoruudessaan nimen, ”Boanerges”, ukkosenjylinän pojat. Tämä todennäköisesti kuvasti heidän luonnettaan. Kun ihminen vanhenee, myös luonne muuttuu säyseämmäksi, Pyhän Hengen ohjauksessa.
Jeesus on voittaja kaikkina aikoina
Apostoli Johannekselle välitettiin Ilmestyskirjan sanoma lopunajan tapahtumineen. Se oli sanoma Jeesuksen voitosta synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta. Sanoma kosketti ja rohkaisi Kristuksen seurakuntaa olemaan uskossa kestäviä tulevissa vainoissa ja maailmanajan tapahtumissa.
Ilmestyskirjassa jo iäkkääksi tullut Johannes todisti myös aikalaisilleen ja jokaiselle sukupolvelle Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta, kaikissa elämän olosuhteissa, jopa vankeudessa. Johannes kirjoittaa:
Minä, veljenne Johannes, joka Jeesuksessa olen yhdessä teidän kanssanne osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsimysten kestämiseen, olin Patmos-nimisellä saarella Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden.
Johannes sai kokea Jumalan lupaukset omakohtaisesti:
Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. (Jes. 46:4)
Apostoli Paavali ja Barnabas vahvistivat lähetysmatkallaan opetuslasten sieluja ja kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan”. Oli yleisesti tiedossa, että Jeesuksen todellinen seuraaminen tietää vainoja. Mutta Jeesus antoi lupauksen seuraajilleen:
Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka.
Kristityt saavat intoa ja rohkeutta vaellukseensa Jumalan lupauksista ja Pyhän Hengen voimasta.
Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor.4:16–18)
Tänä päivänä puhutaan vainotusta seurakunnasta, sillä kristittyjä vainotaan enemmän kuin koskaan ennen. He ovat meidän aikamme Jeesuksen todistajia ja marttyyrejä. Veljiä ja sisaria Kristuksessa.
Jumala kehottaa meitä sanassaan:
”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa pahoinpideltyjä, onhan teillä itsellännekin ruumis.” (Hepr. 13:3)
Rukoillaan vainotun seurakunnan puolesta ja kannetaan yhteisesti huolta sieluista, eksyneistä ihmisistä, jotka eivät ole vielä löytäneet elämän tarkoitusta, Jeesusta Kristusta.
Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman. (1. Joh. 2:2)
Jari Välilä
