Mongolia on pinta-alaltaan valtava, mutta harvaan asuttu maa Kiinan ja Venäjän välissä. Suuri osa väestöstä asuu pääkaupunki Ulan Batorissa, mutta laajoilla alueilla eletään yhä perinteistä paimentolaiselämää. Pitkät välimatkat ja karut olosuhteet tekevät arjesta monin paikoin haastavaa.
Tässä ympäristössä myös hengellinen todellisuus on omanlaisensa.
Mongoliassa kristittyjen määrä on edelleen pieni – vain muutama prosentti väestöstä. Tämä tarkoittaa, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole henkilökohtaista kosketusta evankeliumiin. Monille Jeesus ei ole vain etäinen, Hän on täysin tuntematon.
Jeesus on täysin tuntematon
Maassa on myös kansanryhmiä, joissa evankeliumi ei ole vielä käytännössä saavuttanut ihmisiä. Joissakin ryhmissä kristittyjä on arviolta vain 0–0,1 %. Tämä tarkoittaa, että lähes kukaan ei tunne Jeesusta.
Näihin kuuluu sekä pieniä, lähes unohdettuja kansoja että suurempia ryhmiä. Esimerkiksi Tsaatan-kansa, Evenkit sekä Mongoliassa asuvat uzbekit elävät tilanteessa, jossa monilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia omalla kielellään tai kohdata kristittyä henkilökohtaisesti. Monilla alueilla ei ole lainkaan paikallista seurakuntaa tai kristillistä yhteisöä lähellä.
Kristinusko on Mongoliassa verrattain nuori ilmiö. Ensimmäiset seurakunnat ovat syntyneet vasta 1990-luvun alussa. Siksi seurakunta on edelleen rakentumassa ja kasvamassa.
Tämä tarkoittaa kahta asiaa yhtä aikaa: evankeliumi täytyy vielä viedä eteenpäin, ja samalla niitä, jotka ovat jo tulleet uskoon, täytyy juurruttaa ja opettaa. Terveelle ja tasapainoiselle Raamatun opetukselle on suuri tarve.
One Way Mission on mukana tässä työssä tukemalla toimintaa, jossa kohdataan ihmisiä heidän arjessaan, usein hyvin rikkinäisistä lähtökohdista. Taustalla voi olla päihteitä, asunnottomuutta tai elämänhallinnan menettämistä. Silti muutos on mahdollinen. Kun ihminen saa uuden mahdollisuuden ja kohtaa Jumalan rakkauden, elämä voi alkaa rakentua uudelleen.
Lähetystyö Mongoliassa on pitkäjänteistä työtä. Se on pieniä askelia, luottamuksen rakentamista ja toivon kylvämistä paikoissa, joissa sitä kipeästi tarvitaan. Samalla tämä työ haastaa myös meitä täällä Suomessa. Onko sydämellämme ne, jotka eivät ole vielä kuulleet?
Ovi on auki. Astummeko sisään?
