Raamatun harmonia
Apostoli Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa (2. Tim. 2:15).
Mitä Paavali haluaa sanoa? Yksinkertaisesti: anna Raamatun muovata mielipiteitäsi, älä päinvastoin. Esitä Raamattu tarkasti ja huolellisesti, välttäen virhetulkintoja tai merkityksen vääristämistä henkilökohtaisten etujen vuoksi – aivan kuten taitava käsityöläinen piirtää tarkat viivat ja käyttää välineitään oikein.
Paavali korostaa myös sitä, että Jumalan viesti on välitetty ymmärrettävästi, tasapainoisesti ja harmonisesti läpi koko Raamatun Pyhän Hengen vaikutuksesta:
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut (2. Tim. 3:16–17).
Jokainen Raamatun jakeista tulee siis nähdä osana Jumalan inspiroimien kirjoitusten harmoniaa, ja ne saavuttavat täydellisen merkityksensä Kristuksessa.
Te tutkiskelette kirjoituksia, sillä teillä on niiden mukaan ikuinen elämä, ja ne todistavat minusta; mutta te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän (Joh. 5:39–40).
Paavalin varoitus Timoteukselle on ajankohtainen myös meille tänään. Erityisesti nykyään havaitsemme kristillisissä piireissä ilmiön, jota tässä artikkelissa yritän määritellä termillä ”itsekeskeinen käskyrukous”.
Tämän ajatuksen mukaan seurakunnat ja yksittäiset kristityt olisivat saaneet Jumalalta vallan ja auktoriteetin ”käskeä” ja ohjata tapahtumia, asioita, ihmisiä ja enkeleitä Jumalan valtakunnan toteuttamiseksi maan päällä. Yleisesti käytetty kaava on: ”Jumalan lapsena (Jumalan palvelijana, Jumalan ministerinä jne.) minä määrään, julistan, että …”
Toisin sanoen rukous, joka antaa käskyjä, määräyksiä ja asetuksia.
Kysymys kuuluu siis: Onko ”itsekeskeinen käskyrukous” raamatullisesti perusteltu?
Rukous Jeesuksen tehtävässä
Vastatessamme tähän kysymykseen tarkastellaan ensin rukouksen roolia Jeesuksen tehtävässä. Hänen inkarnaatiossaan Jeesus päätti rajoittaa jumalallista voimaansa ihmisenä olemisen kautta, säilyttäen silti jumaluutensa.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennoltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti (Fil. 2:5–8).
Kohtaamisessaan kiusaajan kanssa Jeesusta houkuteltiin käyttämään jumalallista voimaansa ilman yhteyttä Isään. Kiusauksen ydin oli, että hän ”määräisi” omasta aloitteestaan kivien muuttumisen leiviksi. Vielä enemmän: kiusauksen tarkoituksena oli rikkoa Jeesuksen yhteys Isään. Jeesuksen olisi pitänyt todistaa olevansa Jumalan Poika ilman, että hän olisi ensin kuunnellut Isää, jättäen siksi täydellisen yhteytensä Isän tahtoon.
Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” (Matt. 4:3)
Jeesuksen täydellinen riippuvuus Jumalan sanasta
Jeesus vastustaa aktiivisesti tätä ovelaa yritystä erottaa hänet Isän tahdosta. Hän lausuu Raamatun sanat 5. Mooseksen kirjan 8:3 jakeessa. Tällä tavoin Jeesus julistaa Jumalan ilmoittaman kirjoitetun sanan auktoriteetin.
Hän näyttää selvästi, että aito hengellinen auktoriteetti ei koskaan keskity itseensä, vaan on täysin ja ehdottomasti riippuvainen Jumalan sanasta ja tahdosta. Tämä Jeesuksen lausunto asettaa raamatullisen tavan arvioida, millainen luonne ja motiivit on sellaisissa teoissa kuin itsekeskeinen käskyrukous.
Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Kirjoitettu on: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4).
Jeesuksen tekemät teot osoittivat, että hän oli saanut jumalallisen tehtävän Isältä, ne eivät osoittaneet yksin hänen omaa voimaansa. Hän selitti, että hänen tekonsa eivät ole hänen omiaan, vaan Isän, joka on ne hänelle ”antanut tehtäväksi”:
Jeesus sanoi heille: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” (Joh. 4:34)
Mutta Jeesus vastasi heille: ”Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä.” (Joh. 5:17)
”Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt.” (Joh. 5:36)
Jeesuksen sanat ja teot olivat siis todiste Jumalan tahdosta, eivät hänen henkilökohtaisesta aloitteestaan. Hänen tehtävänsä juontaa suoraan Jumalan rakkaudesta ja toiminnasta:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16).
Jeesus korosti, ettei hän voinut tehdä mitään itsestään, vaan ainoastaan sitä, mitä hän näki Isän tekevän, mikä osoittaa hänen täydellisen yhteytensä ja identifioitumisensa Isään:
Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh. 5:19–20)
”En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 5:30)
Täydellisen Jumalan tahdon toteuttamiseksi Jeesus ihmisenä tarvitsi myös Pyhän Hengen täyteyden ja johdatuksen:
Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa… (Luuk. 4:1).
Jeesus etsi jatkuvasti rukouksessa täydellistä ja täyttä yhteyttä ja harmoniaa Isän kanssa. Tämä käy ilmi hänen rukouksistaan opetuslapsiensa ja heidän jälkeensä tulevien puolesta:
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.” (Joh. 14:16–17)
Jeesus ei etsinyt omaa kunniaansa, vaan Jumalan kunniaa, toimien Isän tahdon mukaisesti, joka oli lähettänyt hänet:
Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: ”Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;…” (Joh. 17:1–26)
Tuntemalla Jeesuksen tuntee myös Isän, sillä Hän on Isässä ja Isä on Hänessä:
”Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh. 14:10–11)
Rukous seurakunnassa
Isä meidän, joka olet taivaissa -rukouksessa Jeesus paljastaa elävän yhteyden seurakunnan (Matt. 1:16–18; Kol. 1:18) ja rakastavan Isän Jumalan välillä. Uskovat, Jumalan lapseksi otettuina, saavat henkilökohtaisen yhteyden, luottamuksen ja läheisyyden Jumalaan. Tämä rukousmalli heijastaa samaa suhdetta, jota Jeesus ylläpiti Isänsä kanssa.
Rukous tuo esiin Jumalan luonteen ja hänen roolinsa uskovien ja seurakunnan elämässä (Matt. 6:9–13). Se on rukous tunnustuksesta, vetoomuksesta ja pyynnöstä.
”Isä meidän, joka olet taivaissa” tarkoittaa Jumalan hallitsevan taivaissa oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, ihmisten tapahtumiin vaikuttaen. Uskoville Jumala on ”Isämme”.
”Pyhitetty olkoon sinun nimesi” merkitsee, että Jumalan nimi ja persoona ovat ehdottoman etusijalla elämässämme.
”Tulkoon sinun valtakuntasi” osoittaa tarpeen Jumalan valtakunnan täyteen toteutumiseen maan päällä. Tämä valtakunta alkaa jo meissä Kristuksen kautta (sisäinen valtakunta) (Luuk. 17:20–21), täyttyy lopun ajoissa hänen lopullisen tulemuksensa myötä (Ilm. 11:15) ja jatkuu iankaikkisena valtakuntana (Ilm. 21).
”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa” ilmaisee ymmärrystä, että elämämme tarvitsee Jumalalta tulevaa viisautta ja erottelukykyä.
Rukous Jumalalle jatkuu tunnustaen yhteytemme Häneen saadaksemme tarpeellisen leivän, anteeksiannon ja voiman läpäistä kiusaukset ja vaikeudet. Tämä on sama asenne, jota Jeesus ylläpiti täydellisessä yhteydessään Isään. Rukouksessa asetumme Jumalan eteen palveluhenkisinä ja avoimina, todistaen hänen läsnäolostaan jokapäiväisessä elämässämme.
”Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.”
Apostoli Paavali puolestaan kehottaa uskovia esittämään pyyntönsä rukouksessa ja vastaanottamaan Jumalan rauhan eri tilanteissa:
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:6–7).
Paavali itse rukoilee seurakuntien puolesta eri tilanteissa pyytäen Jumalalta muun muassa viisautta, erottelukykyä ja syvällistä tuntemusta Kristuksesta (Ef. 1:15–19; Fil. 1:3–11; Kol. 1:9–12). Vainon alla seurakunta kokoontuu rukoukseen tunnustaen Jumalan herruuden ja rukoillen mahdollisuutta julistaa hänen sanaansa (Apt. 4:23–31).
Raamatun mukaan rukous merkitsee siis: pyyntöjen esittämistä intohimoisesti, anomista, väliintuloa, kiitollisuuden ja ylistyksen tarjoamista Jumalalle hänen läsnäolostaan ja teoistaan.
Seurakunnan julistus
Tähän asti olemme tarkastelleet rukousta Jeesuksen ja seurakunnan elämässä. Nyt kysymme: mikä on seurakunnan rooli Jumalan sanoman levittämisessä maailmaan?
Apostoli Pietari kirjoittaa:
Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa (1. Piet. 2:9).
Jeesus itse antaa seurakunnalleen tehtävän:
Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:16–20)
Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. (Mark. 16:19–20)
Seurakunnan tehtävä on siis: julistaa, saarnata, levittää Jumalan sanomaa, toimia Jumalan sanan lähettiläinä ja sanansaattajina (Room. 10:14–15; 2 Kor. 5:20).
Raamatullisen lähetyskäskyn ja itsekeskeisen käskyrukouksen ero
Tähän asti olemme nähneet, että rukous on luonteeltaan suunnattu Jumalalle, kun taas evankeliumin julistus on suunnattu maailmalle. Nämä ovat siis kaksi selkeästi erillistä tasoa. Uskovat rukoilevat esittäen pyyntönsä Jumalalle ja julistavat maailmalle Jumalan sanan.
Tästä näkökulmasta käskyrukous-käytäntö paljastaa koko epäjohdonmukaisuutensa ja kaksijakoisuutensa.
Käskyrukouksessa uskovainen ei käänny Jumalan puoleen rukouksessa, vaan kohdistaa sanansa suoraan tilanteisiin, asioihin ja ihmisiin, antaen käskyjä, määräyksiä ja asetuksia, lausuen henkilökohtaisen julistuksensa. Käskyrukouksen taustalla on uskomus, että kristityillä on valta ja voima saada lausumansa asiat tapahtumaan. Siksi he sanovat: ”Minä julistan parantumisen…vaurauden…”.
Tämän perusteella käy selväksi, että käskyrukous eroaa Raamatun rukouksesta. Raamatun rukous puhuu Jumalalle, kun taas käskyrukous puhuu suoraan kohteelle. Uskova asettuu Jumalan sijaan, luo oman henkilökohtaisen auktoriteettinsa, ilman että hakee Jumalalta erottelukykyä tai viisautta.
Muistakaamme Jeesuksen sanat:
”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18).
Raamatussa käskyt olivat määräyksiä, joita antoivat auktoriteetit, kuten kuninkaat, hallitsijat, keisarit ja Jumala itse [kuningas Kyyro (Esra 4:19), kuningas Dareios (Esra 6:1), kuningas Artakserkses (Esra 7:21), kuningas Ahasverus (Est. 2:8), Nineven kuningas (Joona 3:7), keisari Augustus (Luuk. 2:1) ja Jumala (Ps. 2:6, 7)]. Raamatussa käsky ei siis ole rukous. Eikä rukous ole käsky.
Kristukseen uskovat ovat saaneet Häneltä raamatullisen lähetyskäskyn, rajallisen valtuutuksen evankeliumin julistamiseen, sanoman levittämiseen ja ilmoittamiseen (Matt. 28:18–20; Mark. 16:15–20). He eivät kuitenkaan ole saaneet rajatonta valtaa määrätä omaa tahtoaan muiden elämään, asioihin ja tilanteisiin omasta aloitteestaan ja itsenäisesti.
Jumala on ilmoittanut tahtonsa Sanassaan. Seurakunnan tehtävä on julistaa evankeliumia, kutsuen kaikkia kääntymykseen ja osallisuuteen Jumalan pelastussuunnitelmaan Kristuksessa.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:20)
Itsekeskeinen käskyrukous -käytäntö
Käskyrukouksessa yksilö ottaa itselleen vallan ”päättää” asioita, jotka kuuluvat yksin Jumalalle. Tietoisesti tai tiedostamatta tässä ilmenee vanha halu valtaan, kontrolliin ja tietoon, riippumatta Jumalasta, jopa Jumalan vertaiseksi asettumiseen ja Hänen paikkansa ottamiseen.
Sinä sanoit sydämessäsi: ”Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.” (Jes. 14:13–14)
Tässä nousee esiin sama vanha okkulttinen pyrkimys, joka houkuttelee toimimaan itsenäisesti, ilman Jumalan neuvoa, uskotellen, että valtaa voi hallita antaen arvovallan omalle nimelle.
Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi (Matt. 4:3), sen sijaan että annettaisiin kunnia Jumalalle.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi (Matt. 6:9).
Kyseessä on sama okkulttisen hallinnan ja vallan periaate, joka toimii mielensisäisessä manipuloinnissa, lahkojärjestelmissä ja maagisissa käytännöissä.
Itsekeskeinen käskyrukous ja sen seuraukset
Apostoli Paavali varoitti seurakuntaa pakanallisista filosofioista ja okkulttisista käytännöistä, jotka poikkesivat evankeliumin totuudesta (Gal. 5:19–20; Kol. 2:8; 1 Tim. 6:20–21).
Todennäköisesti niillä, jotka vilpittömästi käyttävät itsekeskeistä käskyrukousta, ei ole tarkoitus olla mukana filosofioissa tai okkulttisissa käytännöissä. Silti vilpittömyys yksin ei riitä erottamaan eri hengellisiä vaikutteita, epäpuhtaita opetuksia tai suojaamaan harhalta.
Itsekeskeinen käskyrukous synnyttää teologista sekaannusta, kaksijakoisuutta ja epäjohdonmukaisuutta yksilössä, koska se ei perustu Jumalan sanan lujalle perustalle, vaan ammentaa oman ”Minä”-energian varassa, irrallaan suhteesta Jumalan tahtoon. Henkilö kokee ristiriitaisia tunteita, lojaalisuuden ja epäluottamuksen yhdistelmiä niitä kohtaan, jotka tätä järjestelmää tarjoavat. Hän ei jätä johtajaa, sillä se tuntuisi kunnioituksen ja luottamuksen puutteelta. Samalla hän huomaa, että kaava ei toimi, mutta ei sano mitään, peläten haastavansa johtajan auktoriteetin. Lisäksi ympärillä olevat ihmiset näyttävät olevan vakuuttuneita ja innostuneita.
Henkilö tuntee olevansa hämmentynyt. Lopulta henkilö itse vakuuttaa itselleen, että ongelma johtuu hänen ”uskon puutteestaan” (mutta minkälaisen uskon ja keneen?). Todennäköisesti hän ei ole ainoa, joka tämän huomaa, mutta ryhmässä kukaan ei puhu asiasta. Itsepetos muuttuu näin koko ryhmän kokemukseksi, mutta se pysyy piilossa ja ilmaisemattomana.
Henkilö kokee, ja koko ryhmä kokee, epäjohdonmukaisuuden – eron sen välillä, mitä tuntee tai ajattelee ja mitä tekee (käyttäytyminen). Tämä aiheuttaa sisäistä ristiriitaa ja vaikeuksia päätöksenteossa. Henkilö tuntee tulevansa vedetyksi eri suuntiin ja kamppailee näiden ristiriitojen sovittamisessa.
Tällainen jatkuva mielensisäinen manipulointi voi johtaa lahkolaisuuteen ja kontrollijärjestelmään yksilöä ja koko ryhmää kohtaan.
Siksi apostoli Johannes kirjoittaa:
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan (1. Joh. 4:1).
Jumalan Sana – Varma Valo
Siksi meillä on Jumalan Sana, joka on varma, luotettava ja kestävä. Se valaisee hengellisen tiemme ja hälventää tietämättömyyden, synnin, okkultismin ja manipulaation pimeyden. Jumalan Sana ohjaa meitä Herran tulemukseen asti, jolloin täydellinen ilmoitus toteutuu. Kirjoitukset toteutuvat, ja me uskovat muutumme Kristuksen kuvaksi nähdäksemme Hänet sellaisena kuin Hän on (1. Joh. 3:1–2).
Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne (2. Piet. 1:19).
Sillä Jumalan on valtakunta ja voima ja kunnia aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Maurizio Secondi
