Kun mietimme tuomitsemista Raamatun valossa, uskovien keskuudessa saattaa olla asiasta eri mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että kaikki tuomitseminen on väärää, kun taas toiset lausuvat tuomioita kevyesti ja ajattelematta sitä sen kummemmin. Mitä Raamattu sanoo tästä asiasta?
Jeesus opettaa meitä ja sanoo: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1). Kreikan sana ”tuomita” tarkoittaa monenlaista tuomitsemista: hallinnollisia ja oikeudellisia päätöksiä (Matt. 5:40; 19:28; Joh. 5:51), Jumalan tuomiota (Joh. 5:22; Room. 14:10) ja yleisesti hyvän ja pahan erottelua (Luuk. 12:57; Joh. 7:24; Apt. 4:19). Pelkkä sana ei siis vielä kerro, mitä Jeesus tarkoittaa, vaan meidän on ymmärrettävä kontekstista, mitä Hän haluaa sanoa. Seuraavaksi tarkastelemme, mitä Raamattu sanoo väärästä ja oikeasta tuomitsemisesta.
Väärä tuomitseminen
Vaikka en pysty läheskään tarpeeksi yksityiskohtaisesti tässä tuomaan esiin, tässä on ensin neljä eri muotoa väärästä tuomitsemisesta, joita uskovien tulee kavahtaa:
- Tekopyhä tuomio (Matt. 7:1–5; Room. 2:1–4)
On väärin tuomita toista asiasta, johon itse syyllistyy. Jos tuomitsemme toisen, mutta elämme itse samalla tavalla, Jumala tuomitsee meidät sen perusteella, mitä olemme toisille mitanneet. Ennen kuin voimme arvioida toista oikein, meidän tulee ensin tarkastella itseämme. Kun tiedämme missä itse olemme epäonnistuneet, on paljon helpompi ojentaa toista.
Oikean arvion saamiseksi toisesta tulee ottaa ensin hirsi pois omasta silmästä – muuten ei voi nähdä oikein. Paavali Roomalaiskirjeessä nuhtelee juutalaisia juuri tästä. Juutalaiset tuomitsivat pakanoita moraalittomasta elämästä, mutta elivät itse samalla tavalla.
- Laupeudeton tuomio (Jaak. 2:12–13)
Toiseksi Raamattu puhuu laupeudettomasta tuomiosta. Jaakob sanoo: ”Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.” Kun tuomitsemme, sen täytyy tapahtua muistaen tämä opetus. Jaakob sanoo, että jos emme itse osoita laupeutta, ei Jumalakaan osoita sitä meille.
Kaiken lisäksi laupeudettomuus johtaa Jaakobin kirjeen mukaan toisten panettelemiseen ja tuomitsemiseen. Jaakob varoittaa: ”Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari” (Jaak. 4:11). Kreikan sana panetella tarkoittaa ”puhua toista vastaan”. Tehdessämme näin siihen yleensä liittyy myös tuomitseminen. Jaakobin mukaan asetumme tällöin lain tuomareiksi, emmekä ole sen noudattajia. Meidän ei tule olla lain tuomareita, vaan sen noudattajia. Kristuksen laki on rakkauden laki: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämä käsky sulkee pois väärän tuomitsemisen.
- Ennakkoluuloinen tuomio (Joh. 7:40–53)
Kolmanneksi Raamattu puhuu ennakkoluuloisesta tuomiosta. Johannes kertoo tilanteesta, jossa fariseukset tekevät ennakkoluuloisen tuomion Jeesusta kohtaan. Fariseukset olivat tehneet päätöksensä jo etukäteen: heidän mielestään Jeesus oli väärässä riippumatta siitä, mitä Hän sanoi tai teki, samoin hänen seuraajansa. Nikodeemus yritti puolustaa Jeesusta ja muistutti, ettei ketään tulisi tuomita ilman kuulustelua. Fariseukset vain raivostuivat tästä enemmän – he olivat tehneet jo tuomionsa. He tuomitsivat ennakkoluulojen perusteella, ja tekivät tuomion näön mukaan.
Jeesus oli juuri ennen tätä tilannetta sanonut näin: ”Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.” (Joh. 7:24). Fariseukset tuomitsivat nimenomaan sen perusteella, miltä asia heille näytti. Heidän väärä tuomionsa johti siihen, että he hylkäsivät Jeesuksen.
- Toisten asioihin sekaantuva tuomio (Joh. 21:22)
Neljänneksi väärä tuomitseminen kohdistuu asioihin, jotka eivät kuulu meille. Kun Pietari kysyi Jeesukselta, mitä Johannekselle tapahtuisi, Jeesus vastasi: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.” (Joh. 21:22). Totuus on, että toisten yksityisasiat eivät kuulu meille. Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle oman ”piirin”, jossa hänellä on oikeus tuomita. Esimerkiksi perheen isä selvittää lastensa riitoja perheen sisällä ja yrityksen pomo omassa yrityksessään.
Oikea tuomitseminen
Raamatussa on myös oikeaa tuomitsemista. Tässä on ainakin neljä asiaa, joissa Raamattu kehottaa meitä tuomitsemaan oikein. On olemassa myös muita oikean tuomitsemisen muotoja, mutta tässä muutamat tärkeimmistä:
Veljen ojentaminen (Matt. 18:15–17)
Tuomitsemisen kielto ei tarkoita, ettei syntiin puututtaisi. Jeesus antaa selvän kaavan, miten toista tulee nuhdella: ensin kahden kesken, sitten todistajien kanssa ja lopulta seurakunnan edessä. Jos ihminen ei kuuntele edes seurakuntaa, äärimmäisessä tapauksessa ihminen tulee erottaa seurakunnasta. Mutta Jeesuksen kuvaama prosessi suojelee liian nopeilta ja ankarilta päätöksiltä ja antaa mahdollisuuden kääntyä.
Seurakunnan sisäiset asiat
- Riitojen selvittely. Korintissa esiintyi riitoja, ja Paavali kysyi: ”Eikö ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?” (1. Kor. 6:5). Tämä luonnollisesti vaatii arvion – eli tuomion tekemisen.
- Hajaannuksen aiheuttajat. Paavali sanoo: ”pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan hajaannuksia ja loukkauksia vastoin sitä opetusta, jonka olette saaneet. Pysykää erossa heistä.” (Room. 16:17). Roomalaiskirjeen kontekstissa on todennäköisesti itsekkäät, tai nautinnollisen synnin harjoittajat, joiden harjoittajat hajaannuttivat seurakuntayhteyttä.
- Synnissä elävät johtajat. Paavali sanoo: ”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan ilman kahta tai kolmea todistajaa. Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen” (1. Tim. 5:19–20). Johtajatasolla oleva synnin harjoittaminen on nuhdeltava julkisesti, todistajien ja seurakunnan edessä, jotta synti ei leviäisi seurakuntaan. Kyseessä on siis jatkuvassa synnissä eläminen, ei missään tapauksessa kertaluontoinen lankeemus.
Yhteenveto
Raamattu tekee selkeän eron väärän ja oikean tuomitsemisen välillä. Väärä tuomitseminen on tekopyhää, armotonta, ennakkoluuloista ja toisten asioihin sekaantuvaa. Se on vakavaa siksi, että ihminen altistaa itsensä sille tuomiolle, jonka hän lausuu toisista, tai päätyy tekemään väärän tuomion.
Jos todella pelkäämme Jumalaa, ajattelemme tarkoin, mitä sanomme. Tuomioiden lausuminen ei ole kevyt asia, vaan siihen on suhtauduttava äärimmäisellä vakavuudella.
Oikea tuomitseminen taas kuuluu niihin tilanteisiin, joissa Jumala on antanut meille vastuun: veljen ojentamiseen, riitojen ratkaisemiseen, hajaannuksia aiheuttavien karttamiseen ja jopa synnissä elävien johtajien nuhtelemiseen. Oikea tuomitseminen on nöyrää ja armollista. Se ei perustu huhupuheisiin eikä ennakkoluuloihin, vaan totuuteen ja rakkauteen. Se perustuu faktatietoihin, ei ”trust me bro” – väitteisiin. Se ei tunge nokkaansa sinne, minne se ei kuulu.
Mutta lopullinen tuomio kuuluu yksin Jumalalle. Paavali sanoo: ”Kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen… Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko.” (Room. 14:10–13). Viimeisenä päivänä Jumala tuo kaiken julki ja paljastaa, kuka todella oli oikeassa. Meidän tehtävämme tässä ajassa on armahtaa ja osoittaa laupeutta, mutta myös tietyissä tilanteissa tehdä oikeaa arviota, vajavaisesti ja Jumalan pelossa. Jumalan Pyhä Henki on voimallinen johdattamaan tilanteissa, jos vilpittömästi tahdomme olla kuuliaisia Jeesukselle.
Sinua siunaten,
Joonatan Hanhijärvi
