Minulla on hyvä uskova ystävä, joka tekee reissutyötä ympäri Suomea. Kiertäessään eri paikkakunnilla hän vierailee usein myös paikallisen seurakunnan rukouskokouksessa. Monesti niissä on koolla vain hyvin pieni joukko uskollisia esirukoilijoita. Erään kerran hän meni yli 500 hengen seurakuntaan, jonka rukouskokouksessa oli viisi iäkästä naista rukoilemassa. Edes seurakunnan vanhimmisto tai työntekijät eivät olleet vaivautuneet tulemaan rukoilemaan. Yli 500 henkilöstä vain viisi oli nähnyt tämän kokouksen arvokkaana ja tärkeänä. Olenkin miettinyt, mitä tapahtuu seurakunnalle sitten, kun nuo viisi iäkästä rukoilijaa kuolevat.

A.T. Pierson on sanonut osuvasti. ”Helluntaipäivästä lukien ei missään maassa ole ollut yhtään hengellistä herätystä, joka ei olisi alkanut yhteisestä rukouksesta, vaikka vain kahden tai kolmen kesken; yksikään sellainen ulospäin ja ylöspäin suuntautunut liikehdintä ei ole jatkunut sen jälkeen, kun rukouskokoukset ovat hiipuneet.”

En siis yhtään ihmettele, ettei Suomen seurakunnissa ole herätystä. Voimme helposti katsoa kahden tunnin elokuvan tai jalkapallo-ottelun, mutta meillä ei ole aikaa kerran viikossa tulla seurakunnan rukouskokoukseen.

Herätys alkaa rukouksesta.

Kun englantilainen saarnaaja Sidlow Baxter oli 85-vuotias, hän sanoi: Olen elämässäni ollut saarnaajana vain kolmessa seurakunnassa. Meillä oli jokaisessa herätys. Yhdessäkään tapauksessa se ei ollut seurausta minun julistuksestani. Herätykset tulivat tuloksena siitä, että seurakuntalaiset sopivat keskenään rukoilevansa, kunnes herätys tulisi. Ja se tuli, joka kerta.”

Hudson Taylor kertoi lähettipariskunnasta, joka johti kymmentä lähetysasemaa. Heitä huolestutti se, ettei työ tuntunut lainkaan tuottavan hedemää. Siksi he kirjoittivat kotimaahansa pyytäen heidän asioistaan huolehtivaa sihteeriä etsimään jokaiselle asemalle esirukoilijoita. Jonkin ajan kuluttua seitsemän aseman toiminta-alueella vastustus alkoi murtua, puhkesi herätys ja seurakunnat kasvoivat voimakkaasti. Kolmella asemalla tilanne jatkui entisellään. Kotiin palattuaan lähettipariskunta sai selville, missä oli syy: sihteeri oli onnistunut löytämään esirukoilijoita vain seitsemälle asemalle.

Rukous muuttaa tilanteita.

Papua-Uudella-Guinealla Engan seurakunnissa tilanne oli 30 vuotta sitten surkea. Silloin monet uskovat päättivät rukoilla, että asioihin tulisi muutos. Rukouskokoukset alkoivat ensin saarnaajien, lähetystyöntekijöiden ja raamattukoulun opiskelijoiden keskuudessa. Sitten rukous levisi kyliin, joissa uskovien ryhmät alkoivat rukoilla joka päivä, että Herra lähettäisi seurakuntiin uutta elämää.

15.9.1973 useissa kylissä, ilman että kukaan osasi sitä odottaa, pastorien alkaessa saarnata normaalia sunnuntaisaarnaansa Pyhä Henki laskeutui suurella voimalla ja vaikutti kaikkialla parannuksentekoa ja herätystä. Päivittäiset askareet jäivät kesken, kun tuhannet ihmiset kiirehtivät herätyskokouksiin. Rukousryhmät kokoontuivat joka päivä aamuin ja illoin.

Tuhannet uskovat uudistuivat, tuhannet kääntyivät pois pakanuudesta ja tulivat uskoon. Kokonaiset kylät kääntyivät, ja seurakunta kasvoi paitsi jäsenmäärältään myös uskossa ja tiedossa.

Voimme kokea todellisen herätyksen vain silloin kun seurakunnassa haudataan sotakirveet, uskovat sopivat riitansa ja tulevat oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa ja alkavat rukoilemaan puhtaalla murtuneella sydämellä.

Siunaten,
Markus Sainio

Lähteet: rukous.net