Mitä tarkoittaa sielullisuus? Se on hengellisen elämän korvautumista tunnepohjaisella, järjellisellä tai inhimillisellä uskonnollisuudella ilman Jumalan vaikutusta. Se on muotojumalisuutta, jota meidän ajassamme on paljon.

Kerrotaan, että kerran papit kuulivat taivaasta äänen: ”Jumala on kuollut.” He miettivät, mitä nyt tehdään, kunnes yksi papeista vastasi: ”Jatketaan niin kuin ennenkin. Emme me ole ennenkään Jumalaa tarvinneet.” Ihminenhän voi laulaa, puhua ja pitää kokouksia ilman Pyhää Henkeäkin, ilman todellista Jumala vaikutusta ja voimaa.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä  (Room. 12:2).

Sielullisuus etsii omaa tahtoa; sitä, mikä on itselle hyvää ja otollista. Mutta uskovan tulee etsiä Jumalan tahtoa; sitä, mikä Jumalalle on hyvää ja otollista. Ja ne eivät ole aina sama asia. Mutta jos pysähtyy miettimään, voi Jumalastakin tulla ihmiselle keino saada itselleen kaikkea hyvää ja otollista.

Sana sanoo lopunajan eksytyksestä:

Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, sanoen teille: ”Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan”. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.  (Juuda 1:17–19)

Perkele käyttää sielullisuutta hajottamaan, tuomaan ongelmia, riitoja ja eksyttämään ihmisen pois Jumalan tahdosta.

Mistä johtuu sielullisuuden nousu lopunajassa? Siihen on moniakin syitä, mutta yksi on luopumus Jumalan sanan mukaan, joka erottaa sielun ja hengen.  (Hepr 4:12)

Sielu ja henki on siis erotettu toisistaan Jumalan sanalla, mutta kun sana hylätään, siitä seuraa luopumus. Silloin menevät sielullisuus ja hengellisyys sekaisin, ja juuri niin on käynyt meidän ajassamme. Se on mennyt sekaisin, mitä ihmiset saavat aikaan ilman Jumalaa ja mitä Jumala saa aikaan.

Sielullisuuden vaikutukset:

1. Jeesus sanoi, että se, joka ei kiellä itseänsä ja ota ristiänsä joka päivä ja seuraa häntä, ei ole hänelle otollinen.

Jos olemme sielullisia, seuraamme Jeesusta vain silloin kun tämä tie miellyttää meitä ja vie meille mieluisiin paikkoihin. Mutta emme ole valmiita maksamaan Jeesuksen seuraamisesta hintaa, ja silloin ei ole todellisuudessa annettu hallintavaltaa Jeesukselle, niin että Hän saisi päättää elämästäni enkä enää minä itse.

2. …ja jokainen teki sitä mikä hänen omasta mielestään oli oikein  (Tuom. 17:6).

On olemassa ajatus, että totuus on jokaisen oma asia: eli on monta eri totuutta, ja jokainen päättää itse, mikä on totuus. Tästä on ihan sanontakin: ”Se on sinun totuutesi.” Mutta todellisuudessa on vain yksi totuus ja se on Jumalan sana, ja katsoopa sitä mistä kulmasta tahansa, niin se on aina totuus ja muuttumaton, kiitos Jumalalle.

Sanotaan myös, että tärkeintä on seurata sydämesi ääntä: on siis ajatus, että jos teen sitä, mikä minun sydämessäni tuntuu oikealta, teen varmasti oikein.

Raamattu sanoo kuitenkin, että sydän on petollinen.

Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä  (Snl. 28:26). 

Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie  (Snl. 16:25).

3. Rakkaus nautintoihin ja viihteeseen:

Raamattu kertoo myös, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, koska ihmiset ovat silloin mm. hekumaa eli nautintoja enemmän kuin Jumalaa rakastavia.  (2. Tim. 3:1–4)

Jos sielunmaailma johtaa ihmistä, silloin kaivataan nautintoja, viihdettä ja tunteita ja eletään niistä. Siksi kokouksienkin pitää saada näitä asioita aikaan, ja jos eivät saa, niin tällaisen ihmisen mielestä se on kuiva ja huono kokous.

Sielullisuudessa, joka on tunnekeskeistä, sekoitetaan sielullinen innostus ja Hengen tuli keskenään. Kaikki lennokas toiminta, kaikki missä on intoa ja meininkiä, siitä ajatellaan, että sen täytyy olla Jumalan vaikutusta.

Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan…  (Hes. 13:17)

Sielullisuudessa on valtava voima. Ihminen voi mennä hurmoksiin asti oman sydämensä voimasta, innostus ei siis ole merkki Jumalan vaikutuksesta.

Me näemme tänä päivänä maailman ihmisiä laulamassa hengellisiä lauluja, ja sillä kaikella on hengellisyyden nimi. Eräs saarnaaja sanoi joskus: ”Jumalan kansa laulaa, ja taustalla laulaa filistealaisten kuoro.” Silloin olivat taustalaulajat maailmasta, mutta nyt myös päälaulajat. Voidaan kyllä sanoa, että Pyhä Henki oli läsnä, mutta milloinkaan eivät voi pimeys ja valkeus näin sekoittua, eikä Jumala anna siunausta tällaiselle asialle. Kaikenlainen laulu ei kelpaa Jumalalle, eivätkä siinä ole kyseessä ulkonaiset syyt vaan sisäiset.

Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa  (Aamos 5:23).

Kyse oli Jumalan kansasta. Koska se ei noudattanut sanaa eikä sillä ollut puhdas sydän, niin Jumalalle ei kelvannut laulu eikä soitto. Jos asia on näin Jumalan kansan kohdalla, niin uskallan sanoa, että Jumala ei mielisty eikä yhdy uskosta osattomankaan lauluun. Se jää vain sielulliseksi, tunteita koskettavaksi, mutta Henkeä siinä ei ole.

Riidat, erimielisyydet ja puolueet:

Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus  (1. Kor. 1:10).

Sielullisuus vaikuttaa riitoja, koska minun sielunmaailmani sanoo näin ja toisen noin. Kun sielullisuus saa johtaa ihmistä, seurauksena on riitatilanne. Sielullinen ihminen tulee toimeen vain niiden kanssa, joiden kanssa on samanlaista henkilökemiaa. Hengellinen ihminen puolestaan kykenee rakastamaan vaikeitakin ihmisiä ja jopa vihamiehiänsä.

Jeesus sanoi, että mitä luulette hyötyvänne siitä, jos rakastatte vain niitä, jotka teitä rakastavat, niinhän tekevät publikaanitkin.

4. Lempipuhujat ja korvasyyhy

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia  (2. Tim. 4:3).

Sielullisen ihmisen lempipuhujat eivät valikoidu sen mukaan, mitä he tuovat esille Jumalan sanasta, vaikka se on ratkaisevaa ja muulla ei pitäisi olla väliä. He kiinnittävät huomiota tapaan julistaa sanaa: äänenpainoon, tunteiden näyttämiseen, kuinka puhuja elehtii ja liikkuu jne. Ja nämä sitten ratkaisevat, onko puhuja hyvä vai huono.

…jotka sanovat näkijöille: ”Älkää nähkö”, ja ennustajille: ”Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita  (Jes. 30:10).

Sielullisuudessa tunteet määrittävät, mistä sanasta pidetään, eikä vain pidetä, vaan mitä otetaan vastaan ja mitä ei oteta.

Sielullisuus avaa oven eksytyksille:

…heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman  (2. Tim. 3:5).

Tällaisessa sielullisessa toiminnassa vaikuttaa toinen sielullinen evankeliumi, joka hivelee luonnollista ihmistä, mutta ihminen jää muuttumattomaksi.

Esimerkiksi menestystelogia on sielullisuuden seurausta, ja toteutuu jo meidän ajassamme: uskosta otetaan pois kaikki kärsimys, tuskat, vainot, ahdistukset, sairaudet, köyhyys ja risti eli kaikki sellainen, mikä ei miellytä ihmisen sielunmaailmaa. Tilalle tuodaan kaikkea sellaista, mitä sana ei lupaa, mutta mikä sopii ihmisen sielunmaailmaan: rikkaus, terveys, hyvinvointi, maailman hallitseminen, maine, kunnia jne.

Sielullinen julistus sanoo: ”Teistä tulee suuria ja mahtavia.” Julistuksessa puhutaan siitä, mitä Jumala tahtoo meistä tehdä ja mitä meistä tulee eli korotetaan ihmistä. Tässä julistuksessa tämä kaikki tapahtuu hetkessä, ilman Jumalan kouluja.

Olkaamme hereillä.

Valenca Kunnala

Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti. Uutiset täyttyvät sodista, epävarmuudesta, taloudellisista kysymyksistä, turvallisuuskysymyksistä ja yhteiskunnan muutoksista. Moni miettii aivan tavallisia asioita: Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mihin tämä kaikki on menossa? Entä oma elämäni – mikä on seuraava askel?

Myös pastorina olen joskus joutunut pysähtymään näiden kysymysten äärelle. Mitä seuraavaksi? Pitäisikö odottaa vai toimia? Onko tämä Jumalan avaama ovi vai pitäisikö minun vielä odottaa?

Silloin palaan usein yhteen Raamatun lupaukseen:

Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee  (Ps. 32:8).

Tässä jakeessa on jotakin hyvin henkilökohtaista. Jumala ei sano vain, että hän tietää tien. Hän sanoo: ”Minä opetan sinulle tien.” Hän haluaa johdattaa ihmistä henkilökohtaisesti.

Kun emme tiedä, mihin olemme menossa, Jumala tietää suunnan

Me ihmiset haluaisimme mielellämme kartan. Olisi mukavaa, jos Jumala antaisi meille valmiin suunnitelman: tässä olet nyt, tästä käännyt, tuossa tulee pieni mutka ja ensi vuonna olet tuossa.

Mutta useimmiten Jumala ei anna koko karttaa. Hän antaa suunnan.

Aabraham lähti matkaan, vaikka hän ei tiennyt kaikkea tulevasta. Pietari astui veneestä veden päälle Jeesuksen sanan varassa. Usko ei tarkoita sitä, että kaikki on selvää. Usko tarkoittaa, että voin mennä eteenpäin, vaikka kaikki ei ole selvää.

Ehkä juuri tässä meidän on joskus vaikeinta luottaa Jumalaan. Haluaisimme tietää ensin ja sitten lähteä. Jumala sanoo joskus: lähde, niin minä näytän seuraavan askeleen.

Seuraavaa askelta varten tarvitaan harvoin koko elämän karttaa.

Joskus riittää, että tiedämme, mihin suuntaan meidän tulee ottaa seuraava askel.

Tietoa on enemmän kuin koskaan – mutta kuulemmeko Jumalaa?

Elämme aikaa, jolloin tietoa on enemmän kuin koskaan. Puhelin kertoo meille muutamassa sekunnissa, mitä maailmassa tapahtuu. Uutisia tulee jatkuvasti. Mielipiteitä on tuhansia. Joku kertoo, mitä pitäisi tehdä, toinen taas, miksi juuri sitä ei pitäisi tehdä.

Tietoa on paljon, mutta rauhaa ei välttämättä ole enemmän.

Siksi meidän on opeteltava uudelleen pysähtymään Jumalan eteen.

Jaakobin kirjeessä sanotaan:

Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan (Jaak. 1:5).

Tämä on valtavan rohkaiseva lupaus. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea. Me saamme pyytää viisautta.

Ehkä meidän pitäisi joskus rukoilla näin:

”Herra, näytä minulle se, mikä minun tarvitsee tietää, ja auta minua jättämään sinun käsiisi se, mitä minun ei tarvitse tietää.”

Se rukous voisi vapauttaa paljon turhaa painoa sydämeltä.

Älä anna pelon tehdä päätöksiä puolestasi

Epävarmuus synnyttää helposti pelkoa. Ja pelko alkaa helposti tehdä päätöksiä puolestamme.

Raamattu sanoo:

Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen  (2. Tim. 1:7).

Pelko sanoo: ”Älä lähde.”
Usko kysyy: ”Herra, mitä sinä sanot?”

Pelko sanoo: ”Entä jos kaikki menee pieleen?”
Usko sanoo: ”Jumala on kanssani myös silloin, kun en tiedä kaikkea.”

Usko ei tarkoita sitä, ettei koskaan pelottaisi. Se tarkoittaa, ettei pelko saa olla viimeinen sana.

Jos Jumala johdattaa, meidän ei tarvitse rakentaa koko elämäämme pelon varaan.

Kaikki sulkeutuvat ovet eivät ole tappioita

Joskus rukoilemme Jumalalta avointa ovea ja saammekin sulkeutuvan oven.

Se voi tuntua pettymykseltä. Mutta kaikki sulkeutuvat ovet eivät ole tappioita. Joskus ne ovat Jumalan suojaa.

Olemme kaikki joskus katsoneet taaksepäin ja ajatelleet: ”Onneksi tuo asia ei silloin onnistunut.” Vasta myöhemmin olemme ymmärtäneet, että Jumala näki pidemmälle kuin me.

Siksi johdatusta ei pidä arvioida vain sen perusteella, miltä jokin asia näyttää juuri nyt.

Tarvitsemme rukousta, Raamatun sanaa, Pyhän Hengen johdatusta ja joskus myös viisaita ihmisiä ympärillemme.

Jumala osaa johdattaa myös silloin, kun emme ymmärrä hänen tapaansa tehdä sitä.

Pyhä Henki haluaa edelleen johtaa

Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä:

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.  (Joh. 16:13)

Pyhä Henki ei ole vain oppi, josta puhumme seurakunnassa. Hän on Jumalan Henki, joka haluaa johdattaa meitä tänään.

Joskus johdatus voi olla hyvin arkinen:

”Soita hänelle.”
”Rukoile nyt.”
”Odota.”
”Mene.”
”Anna anteeksi.”
”Älä sano tuota.”
”Auta tuota ihmistä.”

Kaikki johdatus ei ole suurta ja näyttävää. Usein Jumalan johdatus tulee hiljaisena sisäisenä kehotuksena, joka sopii yhteen Raamatun kanssa.

Siksi meidän kannattaa opetella kuuntelemaan.

Ei vain puhumaan Jumalalle, vaan myös olemaan hiljaa hänen edessään.

Kaikkea ei tarvitse ratkaista tänään

Yksi tämän ajan suurista kiusauksista on yrittää ratkaista huominen jo tänään.

Jeesus sanoi:

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa. (Matt. 6:34)

Tämä ei tarkoita sitä, ettemme saisi suunnitella tai olla vastuullisia. Se tarkoittaa, ettei meidän tarvitse kantaa huomista tämän päivän voimilla.

Tälle päivälle on oma armonsa.

Jos Jumala antaa meille huomisen, hän antaa myös huomisen armon.

Sinun tehtäväsi ei ole elää koko loppuelämääsi tänään. Sinun tehtäväsi on olla uskollinen tässä päivässä ja ottaa se askel, jonka Jumala näyttää nyt.

Menneisyys ei saa määrätä tulevaisuutta

Joskus johdatusta vaikeuttaa myös menneisyys. Olemme kokeneet pettymyksiä, tehneet virheitä tai ehkä jääneet kiinni siihen, mitä Jumala teki joskus aikaisemmin.

Paavali kirjoittaa:

Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.  (Fil. 3:13–14)

On hyvä muistaa, mitä Jumala on tehnyt. Mutta meidän ei pidä rakentaa tulevaisuutta pelkästään eilisen varaan.

Siksi kysymys ei ole vain: ”Herra, mitä sinä teit silloin?”

Voimme kysyä: ”Herra, mitä sinä haluat tehdä nyt?”

Jumala on edelleen liikkeellä. Hän ei ole käyttänyt kaikkia mahdollisuuksiaan meidän elämässämme loppuun.

Jumala ei johda vain meitä – hän haluaa johtaa meidän kauttamme

Jumalan johdatus ei ole vain sitä, että minä löydän itselleni oikean suunnan.

Jumala haluaa johdattaa meitä myös siksi, että voisimme olla siunaukseksi toisille.

Ehkä sinun seuraava askeleesi on puhelu, joka rohkaisee jotakuta.
Ehkä se on anteeksianto.
Ehkä se on päätös palvella.
Ehkä se on uuden ihmisen kohtaaminen.
Ehkä se on rohkea askel, jonka olet jo pitkään tiennyt oikeaksi.

Jumala voi käyttää hyvin tavallista ihmistä hyvin tavallisessa tilanteessa.

Meidän ei tarvitse olla suuria ollaksemme käytettävissä.

Tarvitsemme vain sydämen, joka sanoo: ”Herra, tässä minä olen. Johdata minua.”

Jeesus ei vain näytä tietä – hän on tie

Kaiken tämän keskellä haluan palata kaikkein tärkeimpään.

Jeesus sanoi:

”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh. 14:6)

Jeesus ei ainoastaan näytä meille oikeaa tietä. Hän itse on tie.

Siksi uskovan tulevaisuuden turva ei viime kädessä ole siinä, että tiedämme, mitä ensi viikolla tapahtuu.

Turva on siinä, että tiedämme, kuka kulkee kanssamme.

Jos Jeesus on kanssani, minun ei tarvitse pelätä sitä, etten tunne koko reittiä.

Sinun ei tarvitse nähdä koko tietä

Ehkä juuri nyt joku lukee tätä ja miettii omaa tulevaisuuttaan.

Ehkä edessä on päätös.
Ehkä elämässä on odotusta.
Ehkä jokin ovi on sulkeutunut.
Ehkä olet rukoillut pitkään etkä vieläkään tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Haluaisin muistuttaa sinua Psalmista 32:8:

”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.” (Ps. 32:8)

Huomaa viimeinen lupaus: ”Minun silmäni sinua vartioitsevat.”

Jumala näkee sinut.

Hän näkee myös sen, mitä et osaa sanoa ääneen. Hän tietää kysymykset, joita kannat sydämessäsi. Hän tietää tilanteen, jota muut eivät ehkä tunne.

Sinun ei tarvitse nähdä koko tietä, koska Jumala näkee sen.

Sinun ei tarvitse tietää kaikkea, koska hän tietää.

Sinun ei tarvitse hallita huomista, koska huominen on hänen käsissään.

Tähän aikaan tarvitaan luottamusta

Uskon, että tarvitsemme juuri nyt enemmän kuin koskaan tervettä luottamusta Jumalaan.

Emme sulje silmiämme maailman todellisuudelta. Emme myöskään teeskentele, ettei elämässä ole vaikeita asioita.

Mutta emme anna maailman epävarmuuden määrittää Jumalan luotettavuutta.

Kun uutiset käyvät liian raskaiksi, voimme sulkea hetkeksi puhelimen ja avata Raamatun.

Kun mieli on täynnä kysymyksiä, voimme mennä rukoukseen.

Kun emme tiedä, mitä tehdä, voimme sanoa:

”Herra, tässä minä olen. Mitä sinä haluat sanoa minulle? Mihin suuntaan minun tulee ottaa seuraava askel?”

Ja sitten voimme kuunnella.

Ehkä emme saa koko vastausta.

Mutta ehkä saamme tarpeeksi valoa seuraavaa askelta varten.

Lopuksi

Me emme ehkä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mutta tiedämme, kuka pitää tulevaisuutta käsissään.

Psalmissa 32:8 Jumala sanoo:

”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.”  (Ps. 32:8)

Se riittää.

Sumu voi peittää tien meidän silmiltämme, mutta se ei peitä tietä Jumalan silmiltä.

Siksi voit jatkaa matkaa.

Yksi askel kerrallaan.
Yksi rukous kerrallaan.
Yksi kuuliaisuuden askel kerrallaan.

Jeesuksen kanssa.

Jumala tietää suunnan.

Ja kun hän johtaa, sinun ei tarvitse nähdä koko tietä.

Siunaten,
Santtu Theslund

Tämä vanha sanonta muistuttaa, kuinka tarpeellista ja viisasta on pyytää apua ja neuvoa eri tilanteissa.

Kauan sitten, ennen GPS-aikaa, etsimme autolla ajaessamme kesälomakohdettamme Suomessa. Silloin olivat Suomen kartta tai puhelinluettelon karttasivut hansikaslokerossa suurena apuna. Sujuva matkanteko ja vuokramökkikohteen etsintä edellytti silti kartanlukijaa apukuskina.

Vaikka vieressä oleva kartanlukija osasi tulkita ja lukea karttaa, niin joskus lopullisen määränpään löytymistä varten piti pysähtyä tien varteen ja kysyä paikalliselta ohikulkijalta vielä tarkempaa ajo-ohjetta.

Kristittyinä tiedämme, mihin olemme matkalla ja mikä on määränpäämme, mutta tarvitsemme apua ja ohjausta kulkiessamme tällä tiellä. Mutta voimmeko luottaa ohjeen antajaan, ettei meitä johdateta harhateille, ettemme eksy?

Jeesuksen ylimmäispapillisessa rukouksessa on talletettuna sanat, joista löytyy kristityille totuuden lähde.

”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.”  (Joh. 17:17)

Jumalan sana on kuin aito, todellinen kartta matkaamme varten. Se on totuuden lähde, johon voimme luottaa.

Silti tarvitsemme apua sanan ymmärtämiseen ja sen oikein soveltamiseen elämämme tilanteissa. Jos yritämme tulkita ja ymmärtää Raamattua ilman Jumalan apua, emme pysty hahmottamaan kokonaiskuvaa ja lukemaan sanaa oikein. Voimme kadottaa matkamme tarkoituksen ja keskittyä vain itse havaitsemiimme yksityiskohtiin.

Pyhä Henki auttaa vilpitöntä lukijaa ja etsijää löytämään elämän tien ja suunnan. Meille sanotaan: ”Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.”  (2. Kor. 3:6) 

Jeesus sanoo:
”Mutta kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.”  (Joh.16:13–14)

Pyhä Henki näyttää ja avaa kysyjälle ja etsijälle Totuuden Tien, Jeesuksen Kristuksen.

”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Matkatessamme Kristus-tiellä taivaallista päämäärää kohti tarvitsemme päivittäin ymmärrystä ja ohjausta elämän valintoihin ja suunnan tarkistamiseen.

Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin  (2. Tim. 3:16–17).

Jumala tietää tämän ja siksi hän on valmistanut meille paikan, jossa voimme turvallisesti ja avoimesti, uskossa luottaen kertoa hänelle kaiken, mitä tarvitsemme. Jeesus ohjeistaa: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” 

Tämä on se paikka, lähtöpiste, uuteen päivään, minkä jokaisen uskovan tulisi löytää jo aamuvarhain.

Jeesus sanoo:
”Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen.”  (Joh. 10:9)

Kun olemme rukouskammiossa, rukouksen ja Raamatun äärellä, koemme Jumalan valtakunnan todellisuuden. Silloin käymme sisälle, maailman vaikutuksesta taivaalliseen ilmapiiriin, Raamatun todellisuuteen. Kun poistumme rukouskammiosta, silloin käymme jälleen takaisin ulos tähän maailmaan. Meidän tulisi säilyttää yhteys Herran Hengessä ja totuudessa vaeltaessamme täällä ajassa ja säilyttää se seuraavaan rukouskammiohetkeen.

Voimme täydessä uskon varmuudessa lähestyä Jumalaa kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa jokaisena päivänä.

Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille auliisti ja moittimatta, niin se hänelle annetaan  (Jaak. 1:5).

Siunattua taivasmatkaa,
Jari Välilä

Jeesus tuli heidän luokseen ja sanoi heille: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani.” (Matt. 28: 18–19)

Ylösnoussut Herra sanoi opetuslapsilleen, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tarkastellaan seuraavaksi kolmea asiaa, jotka tästä seuraavat.

1. Koska Herralle on annettu kaikki valta, niin hänellä on valta kaikkeen maan päällä ja taivaassa.

Herralle on annettu kaikki valta, hänelle kuuluvat kaikki kansat. Hänellä on oikeus ja valta tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Kukaan ei voi oikeutetusti sanoa: ”Täällä maassa tai paikassa ei saa tehdä opetuslapsia.” Herralla on kaikki oikeudet jokaisessa kansakunnassa ja paikassa. 

Hänelle on annettu kaikki valta! Halleluja!

Herramme antoi myös meille oikeuden tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Hän sanoi: ”Menkää siis ja tehkää…” Meille on siis annettu oikeus ja auktoriteetti häneltä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Herran antama käsky riittää antamaan meille oikeuden julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Kuka voisikaan estää, ettei pelastussanomaa saisi viedä hukkuville!

Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? (Room. 8:31)

Vastustusta toki on, mutta se ei ole oikeutettua. Se on vastoin korkeimman määräystä. Mikään paikka ei ole suljettu evankeliumilta, vaan Herralla on valta kaikkeen. Ei ole paikkaa, josta Saatana tai maailma voi sanoa totuudessa, että tänne ei saa tuoda evankeliumia. 

Ei, vaan kaikki kuuluu Herralle. Menkäämme siis!

Tämä ei tarkoita sitä, että emme kunnioittaisi muita auktoriteetteja. Meidän tulee kunnioittaa ihmisiä ja esivaltaa. Ylin auktoriteetti on kuitenkin Herralla, jolle on annettu kaikki valta ja se menee yli kaiken muun.

2. Koska Herralle on annettu kaikki valta, niin hänellä on valta myös meihin.

Herralle on annettu kaikki valta, hän on antanut käskyn, joka velvoittaa meitä. Meidän ei tule ajatella, että kyllä kaikki valta on Herralla, mutta se ei tarkoita minun elämääni. Näin ei voi tietenkään olla, vaan Herralla on valta myös minun elämääni. Mutta elämmekö sen mukaan?

Jos pomo sanoo työpaikalla, että tee tämä ja tuo asia, niin totteletko häntä työntekijänä? Totta kai! Mutta miten paljon enemmän meidän tulee totella herrojen Herraa, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä!

Olemme tekemisissä Herran kanssa. Jos emme tottele pomoa työpaikalla, joudumme hänelle vastaamaan. Mutta nyt joudumme vastaamaan Herralle ja tekemään tilin hänelle.

Mitä jos Herra itse ilmestyisi ylösnousseena meidän eteemme ja antaisi tämän lähetyskäskyn, muuttaisiko tämä suhtautumistamme? (Herrahan ilmestyi ylösnousseena opetuslapsille ja antoi tämän käskyn.) Miten eläisimme tämän jälkeen? Tuskin kukaan meistä olisi enää samanlainen tämän kohtaamisen jälkeen. Mutta nyt tarvitaan viisautta. Olkoon tämä käsky elämässämme niin kuin Herra olisi ilmestynyt meille henkilökohtaisesti ylösnousseena ja antanut käskyn kasvoista kasvoihin.

3. Koska Herralle on annettu kaikki valta, hänellä on voima tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.

Herralle on annettu kaikki valta, hänellä on voima pelastaa. Työllä on menestys, koska hänelle on annettu kaikki valta. Herra käyttää meitä tässä työssä, tehtävä on annettu meille.

Olkaa siis, rakkaat veljeni, lujia ja järkähtämättömiä, aina innokkaita Herran työssä, ja tietäkää, että vaivannäkönne Herrassa ei ole turhaa. (1. Kor. 15:58)

Emme tee työtä omassa voimassa vaan Herrassa, hänen voimassaan. Ja siinä onkin menestys, ei omassa voimassamme. Me teemme hänen voimassaan kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. 

Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo HERRA Sebaot. (Sak. 4:6)

Herran valta murtaa Saatanan, synnin ja kuoleman vallan ihmisten elämästä. 

Herra kertoi vertauksillaan, miten Jumalan valtakunnan työllä on menestys, ja vaikka Jumalan valtakunta alkaa pienestä, niin se leviää ja täyttää lopulta kaiken.

”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut täyteen mittaansa, se on puutarhakasveista suurin. Siitä tulee puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksilla.” Hän kertoi heille vielä vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, ja koko taikina happani.” (Matt. 13: 31–33)

Rohkaisun sanat

Herra rohkaisi kertomalla, että hänelle on annettu kaikki valta. Oi, miten suloinen totuus, riemuitkaamme ja iloitkaamme. Herralla on kaikki valta! Herra myös lupasi olla meidän kanssamme joka päivä maailmanajan loppuun saakka. Saakoon Herran sanat rohkaista meitä, kun teemme Herran antamaa työtä ja teemme kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.

Samuli Lahtela

Sen tähden emme mekään siitä päivästä lähtien, jolloin saimme tästä kuulla, ole lakanneet rukoilemasta teidän puolestanne ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä.

Rukoilemme, että vaeltaisitte Herran arvon mukaisesti ja hänelle kaikessa mieliksi ja että kantaisitte hedelmää kaikissa hyvissä teoissa ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa.

Vahvistakoon hän teitä kirkkautensa väkevyyden mukaisesti kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä. Iloiten te silloin kiitätte Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan osuuden siitä perinnöstä, joka pyhillä on valkeudessa.  (Kol. 1:9–12)

Kolossalaiskirjeen jakeet sisältävät yhden Paavalin kauneimmista rukouksista seurakunnan puolesta. Hän rukoilee, että uskovat täyttyisivät Jumalan tahdon tuntemisella, eläisivät Herran arvoisesti, kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa, kasvaisivat Jumalan tuntemisessa ja vahvistuisivat Jumalan voimalla kestävyyteen ja pitkämielisyyteen.

Teksti on hyvin käytännöllinen ja sielunhoidollinen. Paavali ei kuvaa kristillistä elämää ihmisen omana voimannäytteenä. Koko rukous perustuu siihen, että tarvitsemme Jumalalta sitä, mitä emme pysty itsessämme tuottamaan. Kristillisen elämän lähtökohta ei siis ole: minun täytyy yrittää enemmän. Lähtökohta on: minä tarvitsen Jumalaa.

Jumalan tahdon tunteminen

Paavali rukoilee, että kolossalaiset täyttyisivät Jumalan tahdon tuntemisella kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä. Kun puhumme Jumalan tahdosta, ajattelemme helposti yksittäisiä elämän ratkaisuja. Mihin minun pitäisi mennä? Minkä työn valitsen? Mitä teen tässä tilanteessa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta Paavalin ajatus menee syvemmälle. Jumalan tahdon tuntemisen tarkoitus näkyy hyvin seuraavassa jakeessa: jotta eläisimme Herran arvoisesti ja olisimme hänelle mieliksi. Jumalan tahdon tunteminen ei siis tarkoita vain sitä, että saisimme tietää, mitä huomenna tapahtuu. Se merkitsee sitä, että opimme ymmärtämään, millaista elämää Jumala tahtoo meissä synnyttää.

Me kysymme helposti: ”Mitä tulee tapahtumaan?” Kuitenkin ehkäpä tärkeämpi kysymys olisi: ”Millaisena ihmisenä Jumala tahtoo minun elävän tämän tilanteen läpi?”

Usein haluaisimme nähdä koko tien etukäteen. Jumala antaa kuitenkin tavallisesti valoa seuraavaan askeleeseen. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea voidaksemme luottaa häneen. Jumalalle saa sanoa: ”En tiedä.” tai: ”En ymmärrä.” Usko ei tarkoita sitä, että meillä olisi aina kaikki vastaukset. Usko on luottamista Jumalaan silloinkin, kun vastausta ei vielä ole näkyvissä.

Herran arvoinen elämä alkaa armosta

Paavali kirjoittaa, että meidän tulee elää Herran arvoisesti ja kaikessa hänelle mieliksi. Ilmaus voi tuntua raskaalta ja vaativalta. Kun tunnemme oman elämämme, tiedämme hyvin, kuinka keskeneräisiä olemme. Kuinka keskeneräinen ihminen voisi elää Kristuksen arvoisesti? Paavalin tarkoitus ei ole sanoa, että meidän pitäisi ensin tehdä itsemme Kristuksen arvoisiksi. Evankeliumin järjestys on toisenlainen. Jumala tulee ensin ihmisen luo ja siihen ihminen vastaa.

Emme elä Jumalalle ansaitaksemme hänen rakkauttaan, vaan koska olemme saaneet hänen rakkautensa. Jos hengellinen elämä rakentuu ajatukselle, että minun on jatkuvasti todistettava kelvollisuuteni Jumalalle, elämä muuttuu suoritukseksi. Aina pitäisi rukoilla enemmän, palvella enemmän ja onnistua paremmin. Silti sisälle jää kysymys: ”Riittääkö tämä?” Evankeliumin vastaus ei ole: ”Yritä vielä vähän enemmän.” Vastaus on: ”Kristus riittää.”

Herran arvoinen elämä ei siis tarkoita täydellistä elämää. Se tarkoittaa Kristukseen suuntautuvaa elämää. Uskova voi kaatua, mutta hän palaa Kristuksen luo. Hän voi väsyä, mutta hänen turvansa on Jeesuksessa. Hän voi epäonnistua, mutta hän ei halua jäädä pimeyteen.

Hedelmä kasvaa elämästä

Paavali jatkaa puhumalla elämästä, joka kantaa hedelmää kaikessa hyvässä työssä. Hedelmä on hyvä kuva hengellisestä elämästä. Puu ei kanna hedelmää ponnistelemalla. Hedelmä kasvaa, koska puussa on elämä ja sen juuret saavat ravintoa. Samoin uskovan elämässä. Hyvät teot ovat tärkeitä. Jeesuksen seuraamisen tulee näkyä siinä, kuinka kohtelemme toisia ihmisiä, annamme anteeksi, palvelemme ja puhumme. Mutta hyvät teot eivät ole pelastuksen juuri. Ne ovat pelastuksen hedelmä. Armo tulee ensin ja alkaa sitten muuttaa meitä.

Tämä on tärkeää muistaa varsinkin silloin, kun olemme väsyneitä. Hengellistä hedelmää mitataan helposti toiminnan määrällä. Ajattelemme, että paljon tekevä ihminen kantaa paljon hedelmää. Jumala näkee kuitenkin myös sellaisen hedelmän, jota muut eivät huomaa. Joskus hedelmä on anteeksipyyntö. Joskus se on se, ettei vastaa pahaan pahalla. Joskus se on avun pyytämistä. Joskus se on toisen ihmisen kuuntelemista. Joskus se on vain rukous: ”Jeesus, auta minua.” Kaikki hengellinen hedelmä ei ole näyttävää.

Kasvaen Jumalan tuntemisessa

Paavali rukoilee myös, että uskovat kasvaisivat Jumalan tuntemisessa. Sana kasvaa sisältää jo itsessään lohdutuksen. Kasvava ihminen on keskeneräinen. Keskeneräisyys ei siis tarkoita epäonnistumista. Jumala tiesi jo kutsuessaan meidät, kuinka keskeneräisiä olemme. Hän tiesi, että jotkin asiat muuttuvat nopeasti ja toiset hyvin hitaasti. Hän tiesi, että joudumme palaamaan samoihin kysymyksiin yhä uudelleen. Silti hän kutsui meidät.

Jumalan tuntemisessa kasvaminen ei tarkoita vain sitä, että opimme jatkuvasti lisää tietoa Jumalasta. Oikea oppi on tärkeää, mutta Jumalan tunteminen on enemmän. Elämän matkalla opimme hänen uskollisuuttaan ja armoaan, kun epäonnistumme, hänen lohdutustaan, kun elämä satuttaa, hänen kärsivällisyyttään, kun oma kasvumme on hidasta. Vuosien jälkeen ihminen voi ehkä sanoa: ”En ymmärrä enkä tiedä Jumalasta kaikkea, mutta tunnen hänen sydäntään ja uskollisuuttaan paremmin kuin ennen.” Se on hengellistä kasvua.

Jumalan voima näkyy myös kestämisessä

Jakeessa 11 Paavali rukoilee, että uskovat vahvistuisivat kaikella voimalla Jumalan kirkkauden väkevyyden mukaan. Näiden suurten sanojen jälkeen voisi odottaa puhetta suurista ihmeistä ja saavutuksista. Mutta Paavali kertoo, mihin Jumalan voimaa tarvitaan: kestävyyteen ja pitkämielisyyteen. Tämä on yksi tekstin tärkeimmistä ajatuksista. Ajattelemme usein, että Jumalan voima näkyy siinä, että ongelma poistuu. Jumala voi todella muuttaa tilanteita, avata ovia ja vastata rukouksiin. Mutta joskus vaikeus ei poistu heti. Silloin Jumalan voima voi näkyä siinä, että ihminen kannetaan vaikeuden läpi.

Tilanne ei ole muuttunut, mutta hän ei ole luovuttanut. Vastausta ei vielä ole, mutta toivo ei ole sammunut. Sydäntä on haavoitettu, mutta katkeruus ei ole saanut otetta sydämestä. Joskus Jumalan voiman suurin ihme ei ole se, että vuori katoaa edestämme. Joskus ihme on se, että Jumala pitää meidät pystyssä vuoren varjossa.

Kestäminen ei tarkoita kovuutta

Raamatun kestävyys ei tarkoita sitä, että uskovan pitäisi aina näyttää vahvalta. Se ei tarkoita, ettei saisi itkeä. Se ei tarkoita, ettei saisi väsyä. Se ei tarkoita, ettei saisi pelätä.

Raamatussa Jumalan ihmiset huusivat hänelle tuskansa keskellä. Psalmit ovat täynnä surua, kysymyksiä ja kipua. Kestävyys tarkoittaa sitä, että ihminen pysyy Jumalan yhteydessä myös tuskansa kanssa. Joskus vahva rukous on vain: ”Herra, minä en jaksa.” Tai: ”Jeesus, pidä minusta kiinni.” Heikkous ei ole sama asia kuin epäusko. Ihminen voi olla hyvin heikko ja silti turvautua Kristukseen.

Pitkämielisyyttä tarvitaan ihmisten kanssa

Paavali yhdistää kestävyyteen pitkämielisyyden. Kestävyyttä tarvitsemme vaikeissa olosuhteissa. Pitkämielisyyttä tarvitsemme usein ihmisten kanssa.

Ihmissuhteet voivat haavoittaa syvästi. Läheisen ihmisen sanat voivat sattua enemmän kuin moni ulkoinen vaikeus. Siksi myös pitkämielisyyteen tarvitaan Jumalan voimaa. Pitkämielisyys ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä kaikki, mitä meille tehdään. Rakkauteen kuuluvat myös terveet rajat. Vääryyttä ei tarvitse kutsua oikeaksi eikä hyväksikäyttöä ja väkivaltaa tarvitse kestää rakkauden nimissä. Mutta Jumala tahtoo varjella sydäntämme siltä, ettei toisen ihmisen tekemä paha ala hallita meitä sisältä. Anteeksiantaminenkin voi joskus olla pitkä prosessi. Jumala ei kysy haavoittuneelta ihmiseltä: ”Miksi et ole jo päässyt tästä yli?” Hän kulkee ihmisen kanssa.

Isä on tehnyt meidät kelvollisiksi

Paavalin rukous päättyy kiitollisuuteen. Hän puhuu Isästä, joka on tehnyt meidät kelvollisiksi saamaan pyhien perintöosan valossa. Tämä on koko tekstin kannalta ratkaisevaa. Paavali ei sano: ”Yrittäkää tulla kelvollisiksi.” Hän sanoo: ”Isä on tehnyt teidät kelvollisiksi.” Evankeliumi alkaa Jumalan teosta. Jos rakennamme suhteemme Jumalaan oman onnistumisemme varaan, hengellinen turvallisuutemme vaihtelee jatkuvasti. Hyvinä päivinä tunnemme olevamme lähellä Jumalaa. Huonoina päivinä epäilemme, haluaako hän enää meitä. Evankeliumi siirtää katseen pois itsestämme Kristukseen.

Ratkaiseva kysymys ei siis ole: ”Olenko minä riittävä?”

Ratkaiseva kysymys on: ”Onko Kristus riittävä?”

Vastaus: Hän on.

Juuri siksi armo tekee kasvun mahdolliseksi. Meidän ei tarvitse piilottaa keskeneräisyyttämme Jumalalta. Voimme tulla hänen luokseen sen kanssa ja rukoilla:

Herra, opeta minua tuntemaan sinua. Kasvata minussa sellaista elämää, joka on sinulle mieluista. Anna elämäni kantaa hedelmää. Ja kun omat voimani loppuvat, vahvista minua sinun voimallasi. Anna kestävyyttä, kun tie on pitkä, ja varjele sydäntäni, kun ihmiset satuttavat. Minun toivoni ei ole omassa voimassani vaan sinun uskollisuudessasi.

Sinua siunaten,
Pastori Ensio Manni

Jeesus sanoi:  ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”

Meillä kaikilla on omat, myös hengelliset haaveemme.

Oma haaveeni olisi ollut elää pari tuhatta vuotta sitten Lähi-idässä, Luvatussa maassa Jordanin rannoilla ja saada kokea se ilmapiiri, jonka Johannes Kastaja ja hiukan myöhemmin itse Jeesus loivat ympärilleen, kun he ”saarnasivat kääntymystä Jumalan puoleen”.

Suomeksi tilanteen sanat on usein käännetty usein tehkää parannus, mikä korostaa moraalista uudistumista osana Jumalan puoleen kääntymistä. Ruotsinkielisissä Raamatuissa on usein sama painotus. Englannin ja venäjän kielessä kohdat on käännetty usein käyttämällä sanaa katua. Heprean kielessä puolestaan tuodaan esille ajatus palata takaisin alkuperäiseen. Kreikankielisen Uuden testamentin alkuperäinen sana kuvaa sisäistä, oman sydämen kokonaisvaltaista kääntymistä Jumalan suuntaan.

Uskon, että Johannes Kastajan ja Jeesuksen kuulijat saivat ”piston sydämeensä” kuten helluntaina Pietarin pitäessä ensimmäisen julkisen puheensa. Toisaalta ilmapiiriä rakensi Jeesuksen oma asenne: ”Ja jos joku kuulee minun sanani, eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse. Sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan maailman.”  (Joh. 12:47) [Tekstin boldaukset kirjoittajan.]

Saman ilmapiirin Jeesus rakentaa viimeiseen päivään saakka: ”Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä”  (Joh. 12:48). ”Sillä ei Isä lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi”  (Joh. 3:17).

Näin ihmiset aikanaan saivat kohdata Jeesuksen. ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta”  (Joh. 1:14).

Jumala on muuttumaton. Myös me saamme kohdata Jeesuksen samoin kuin hänen aikalaisensa. Raamattu kertoo, että Jeesus lupasi tulla takaisin opetuslastensa tykö Pyhän Hengen, Jumalan kolmannen persoonan kautta  (Joh. 14:18). Hän käytti Pyhästä Hengestä nimitystä ”Toinen puolustaja”  (Joh. 14:16). Raamatuntutkijat selittävät ilmauksen tarkoittavan ”toista samankaltaista puolustajaa kuin Jeesus itse oli”. Jumala on tasapuolinen kaikkia kohtaan, niin kuin hyvät vanhemmat ovat omia lapsiaan kohtaan. Samalla, mitä apostolit aikanaan kokivat eläessään, Jumala täyttää meidänkin elämämme henkilökohtaista jumalayhteyttä myöden.

Jeesuksen kohtaaminen alkaa ja on aina alkanut rakkauden kautta ja rakkaudessa.

”Jumala on rakkaus”, kirjoittaa Johannes kahdesti ensimmäisessä kirjeessään.

Maailma on aina pyrkinyt muuttamaan Jumalan rakkautta. Sillä on alkukielisessä Raamatussa oma nimensä, agape-rakkaus. Näin Raamatun alkutekstissä erotetaan Jumalan rakkaus inhimillisestä, ihmisen tuottamasta omasta rakkaudesta. Suomenkielisissä Raamatuissa ei tätä eroa ole.

Jumalan rakkaudessa on muutama yksinkertainen asia, joiden sisäistäminen aukaisee meille henkilökohtaisesti pääsyn sen osallisuuteen.

Rakkaudessa on sama asia kuin armossa. Voimme kirjoittaa tiedollisella tasolla niistä kirjoja ja tutkielmia, mutta olemme itse niistä osattomia, jos emme ole niissä sisällä.

Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä  (1. Joh. 4:19). Kun pääsemme osalliseksi Jumalan rakkaudesta ja alamme viljellä sitä itse, huomaamme että jumalallinen sääli on eräs rakkauden huipentuma. Se on sydämellistä myötäelämistä ja laupeutta. Ihaninta ihmisessä on hänen laupensa  (Snl. 19:22).

Jeesuksen rakkauden kohtaaminen jättää yliluonnollisen jäljen. Jumalan rakkaudessa eläminen on meille yliluonnollista, koska Jumala toteuttaa sen. Se ei ole meidän oman luonnollisen itsemme saavutettavissa. Tämänkaltaista kohtaamista Jeesus haluaa harjoittaa jatkuvasti kanssamme. Hän haluaa täyttää meitä koko ajan Hengellään. Raamattu opettaa, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta  (Room. 5:5). Tämä tapahtuu ensimmäisen kerran uudestisyntymisemme yhteydessä. Koska Jeesus on elävä persoona ja suhteemme häneen on luonteeltaan jatkuva henkilökohtainen agape-rakkausyhteys, Jumalan tavoite on täyttää meitä jatkuvasti hengellään.

Kuitenkin uskovalle saattaa riittää ajoittain tiedollisen tason viisaussuhde Isän Jumalan ja Jeesuksen kanssa. Tällöin asioita mietitään, tutkitaan, oivalletaan, ja päätökset tehdään inhimillisen viisauden, esim. loogisuuden varassa. Tähän me kaikki eksymme joskus. Mutta Jumala haluaa ihmisen syvempään suhteeseen itsensä kanssa. Niin että ymmärrämme olevamme jatkuvasti agape-rakkauden sisäpuolella ja siitä osallisena.

Jeesuksen jatkuva kohtaaminen on Jeesuksen persoonan ja rakkauden kohtaamista.

Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että Jumala haluaa meidän ymmärtävän, että Hänellä on jatkuva sydämen lämpö meitä kohtaan. Se on samankaltaista isällistä ja äidillistä rakkautta kuin vanhemmilla on lapsiaan kohtaan. Me olemme Jumalalle arvo. Lasten ei pitäisi tarvita ansaita arvoansa. Riittää, kun hän on olemassa. Hyvät vanhemmat iloitsevat lapsistaan heidän epäonnistuessaankin.

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä  (Joh. 3:16).

Jeesuksen persoonan ja rakkauden kohtaaminen on osallisuutta ristintyön sovituksesta.

Jumalan rakkaus sai aikaan ihmisen lunastamisen synnin, perkeleen ja kuoleman vallasta. Jumalan rakkaus vaikutti päätöksen tehdä oikein, vaikka se tarkoitti itsensä uhraamista.

Synti on Jumalan vihollinen. Synti turmelee myös ihmisen. Jumalan rakkaus on sitä, että Hän poistaa synnin vallan pelastuneen elämästä. Se alkaa syntien anteeksisaamisesta. Prosessi jatkuu niin, että aidosti Jeesuksen kohdannut ihminen on kohdannut sellaisen yliluonnollisen hyvyyden, että hän päättää jatkossa tehdä oikein,  (Room. 2:4) ettemme enää syntiä palvelisi  (Room. 6:6). Näin ihmeen kohdannut ihminen elää itsekin yliluonnollisissa teoissa. Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat.  (1. Joh. 5:3) Hän, joka on syntynyt Jumalasta, pitää huolen itsestään, eikä paha pääse häneen käsiksi  (1. Joh. 5:18 RK).

Siunattuja hetkiä Vapahtajan Kohtaamisissa,
Vesa Sihvo

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän itki sitä ja sanoi: ”Jospa sinäkin tänä päivänä tietäisit, mikä tuo rauhan! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Vielä tulevat sinun osaksesi päivät, jolloin vihollisesi saartavat sinut vallilla, piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta. He kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat sinun lapsesi eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, koska et tuntenut etsikkoaikaasi.” (Luukas 19:41–44) [tekstin lihavointi kirjoittajan]

Esikuvamme Jeesus Itki! Miksi hän itki? Hän itki Jerusalemia sen tähden, että juutalaiset eivät tunteneet Jumalan vierailuaikaa heidän keskellään. Jeesus näki Jerusalemin tulevan kohtalon ja se sai hänet itkemään. Itkeä, ei alkukielessä (klaio) tarkoita vain kyynelten vuodattamista, vaan itkemistä tuskaa tuntien. Se on voimakkain sana, jota itkusta voidaan käyttää. Näin Herramme itki. Mekin Jeesukseen uskovat tiedämme sen, että maailma on tuhoon tuomittu ilman Kristusta. Sen tulisi laittaa meidätkin itkemään.

Jeesus teki muutakin kuin vain itki.

Hän uhrautui, kärsi ja kuoli koko maailman puolesta. Hän kutsuu nyt meitä samaan. Kärsimään vaivaa evankeliumin tähden ja uhrautumaan, että maailma saisi kuulla sanoman pelastuksesta. Evankeliumin leviäminen vaatii uhrauksia ja kyyneleitä.

Helluntaiherätyksen pioneerilta kysyttiin, mikä oli hänen salaisuutena suureen herätykseen Azusa-kadun varrella Los Angelesissa. Tämä herätys sai aikaan helluntaiherätyksen syntymisen. Veli vastasi yhdellä sanalla: ”kyyneleet.” Uskovaiset itkivät aluksi omaa pahuuttaan, kuivuuttaan ja kovuuttaan. He särkyivät ja syntyi herätys. Kun sieluja alkoi pelastua, jälleen vuosivat kyyneleet. Oli vastakääntyneiden ja uskovaisten ilonkyyneleitä herätyksen johdosta. Voi meitä kuivasilmäisiä uskovia. (Kirjasta Ellei nisunjyvä kuole, Tapio Nousiainen.)

Muistan aina sen, kuinka Jumala laski erään kaupunginosan sydämelleni. Se tapahtui Lohjalla, jossa silloin asuin. Monia kertoja liikutuin ja itkin nuorten ja lasten puolesta, jotka olivat aivan hukassa. Kyyneleet vain valuivat poskiltani, kun ajattelin heitä ja rukoilin heidän puolestansa. Kun sitten menimme tuolle alueelle evankelioimaan, Jeesus alkoikin pelastaa siellä ihmisiä. Voi sitä riemua, kun sieluja pelastui.

Kokeilkaa kyyneleitä.

Pari kamppailevaa Pelastusarmeijan upseeria kirjoitti Pelastusarmeijan perustajalle, William Boothille. He kertoivat hänelle kokeilleensa kaikkia keinoja liikehdinnän aikaansaamiseksi, ja hän lähetti heille tämän niukkasanaisen vastauksen: ”Kokeilkaa kyyneleitä!” He tekivät niin ja saivat herätyksen.

Siunaten Markus

Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. (Ilmestyskirja 3:11)

Nämä Jeesuksen sanat nousivat mieleeni tänä aamuna, kun pyöräilin aamulenkkiäni. Se johtui siitä, että näin teiden varsilla polkupyöriä vailla omistajaa. Pääsääntöisesti voidaan niiden sijainnista sekä huonosta kunnosta päätellä, että polkupyörät olivat joko hylättyjä tai varastettuja.

Tästä minulle nousi mieleen allegoria näihin Jeesuksen sanoihin meille uskoville. Ei Jeesus tässä puhu uskosta osattomille, vaan meille uskoville.

Jos omistaja ei pidä huolta pyörästään, se voi joutua vääriin käsiin. Tai jos pyörän antaa rapistua pitkän aikaa ilman huoltoa, niin se voi lopulta näyttää omistajan silmissä arvottomalta ja tulla hylätyksi. Samoin voi käydä uskolle.

Jos uskova ei pidä hyvää huolta uskonsa tilasta ja vaali sitä Sanan lukemisella, rukouksella ja uskovien yhteydellä, niin varas, eli paholainen, voi tulla ja varastaa uskovan kruunun eli ikuisen elämän. On hyvä muistaa, että täällä on ainoastaan kahdenlaisia ihmisiä: on niitä jotka pyöräilevät Jumalan Teitä ja on niitä, jotka ajelevat paholaisen leveitä polkuja. Voidaan ajatella niin, että jos ihminen on välinpitämätön Jumalan ohjeille sekä neuvoille ja haluaa tehdä omia sääntöjään, niin silloin tällainen ihminen on siirtymässä toisenlaisille poluille. Paholainen kyllä osaa tarjoilla eksyneelle ihmiselle leveää polkua ja maallisia maisemia sekä huolettomia kilometrejä. Tästä syystä polkupyörämme navigaattorissa täytyy olla asetettuna Jeesus Pelastajana ja Taivas määränpäänä. Jos katse ei pysy Jeesuksessa, niin määränpääkin häviää ja kohta kelpaavat kaikki reitit.

Jos katse ei pysy Jeesuksessa, määränpääkin häviää.

Jos usko Jeesukseen on meille tärkeää, niin silloin me vaalimme uskoamme hartaasti, kuin kallisarvoisinta helmeä. Voidaan sanoa, että pidämme siitä kaikella tavalla hyvää huolta, ettei Paholainen pääsisi sekoittamaan asioita. Elämän kruunu on arvokkain omaisuus mitä uskovalla voi olla.

Sitten on myös sellainen vakava mahdollisuus, että uskova ei vaali kalleinta aarrettaan eli yhteyttä Jeesukseen. Tällöin hän asettaa itsensä vaaraan, ja maailman houkutukset voivat etäännyttää liiaksi Jeesuksesta. Pahinta on se, jos luopuu kokonaan uskostaan.

Uskostaan voi siis luopua, tai eksyä toisenlaisille teille, mitä termiä halutaankin käyttää. Kerran uskossa, aina uskossa -oppi ei mielestäni ole totta. Herramme Jeesus Kristus opetti aiheesta:

”Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 24:10–13)

Elämän huolet ja murheet voivat vähitellen viedä huomion pois Jumalasta. Uskon asiat eivät enää tunnu yhtä tärkeiltä, ja maailman houkutukset alkavat vetää puoleensa.

Siinä tapahtuu valitettavasti jossain kohtaa se ikävä asia, että luovutaan Elävästä uskosta ja tilalle tulevat maailman tarjoamat viihdykkeet. Siinä käy niin kuin sille polkupyörälle, joka on jätetty tien varteen. Polkupyörä palveli hyvin niin kauan kuin siitä huolehdittiin. Öljyttiin, vaihdettiin kumit ja välillä pestiin, niin kaikki pelasi mainiosti.

Mutta kun ihminen ei enää pyöräillyt Jumalan teitä, vaan lähti ajelemaan maailman poluille, niin pyöräkään ei enää tuntunut oikeanlaiselta. Ja kun kaiken lisäksi tie leveni, alamäki jyrkkeni ja vauhti kiihtyi, niin juuri silloin Paholainen tarjoili pyörää, jolla pääsee paljon lujempaa. Tosin Paholainen ei kertonut uskon pyörästään luopuneelle ihmiselle, että hänen pyörässään ei ole jarruja.

Mutta se on Jumalan armoa, että tällaisellakin ihmisellä on mahdollisuus palata takaisin uskon pyörän luokse ja omistaa jälleen se pyörä, jonka jätti tien varteen. Ei se ole helppoa, kun joutuu kaiken jälleen aloittamaan alusta, mutta se on Jumalan armoa, että voi kaiken aloittaa Hänen kanssaan, joka on Uskollinen.

”Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luukas 22:31–32)

Kiitos Jumalalle, ettei Hän hylkää omiaan! Vaikka uskova olisi eksynyt kauas tai laiminlyönyt uskonsa hoitamisen, Herra kutsuu takaisin luokseen. Kun käännymme Hänen puoleensa, Hän antaa armon aloittaa uudelleen ja Hän itse vahvistaa meidän uskonvaellustamme. Siksi meidän on hyvä pitää kiinni siitä, mitä olemme Kristuksessa saaneet, ettemme menettäisi kruunuamme.

Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.  (1. Tim. 6:12)

Pauli Joona

Meidät on kutsuttu rakastamaan. Mutta mitä tai ketä ja miten me rakastamme? Luontoa, eläimiä ja autoja. Ihmisiä, itseämme, perhettä, ystäviä, työtä ja harrastuksia. Rakastamme voimakkaasti, tunteellisesti, järjellisesti, intohimoisesti ja siksi, koska meitä rakastetaan.

Mikä sitten meidät saa rakastamaan? Menisikö se jotenkin näin: Ensin aistimme jotain, joka saa meidät kiinnostumaan. Sitten lähestymme tutkien, ja tämän tiedon sekä kokemuksen mukaan ihastumme. Ja haluamme tämän itsellemme. Sitten tutustuminen jatkuu ja johtaa varmuuteen ja luottamukseen. Näin me rakastumme. Sitten ihmiselle käy usein niin, että kun rakkauden kohde ei enää jostain syystä miellytäkään, rakkaus hiipuu ja sammuu. Ihmisen rakkaus ei siis koskaan ole pyyteetöntä, vaan tarvitsee kohteen, joka vastaa hänen omia tarpeitaan.

Ihminen voi myös saada sellaista rakkautta, joka on täydellistä eikä hylkää tai kyllästy, ja on valmis vaikka kuolemaan pysyäkseen rakkaudessa. Se on Jumalan rakkaus, jonka saamme Pyhässä Hengessä, kun alamme uskoa Jeesukseen.

sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu (Room. 5:5).

Jumalan osoittama uhrautuva rakkaus Kristuksessa on niin voimakas, että se toimii ihmisen sisäisenä voimana ja vahvistaa hänet elämään uudenlaisessa suhteessa Jumalaan ja muihin ihmisiin.

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. (2. Kor. 5:14–15)

Jumala on siis kutsunut meidät rakastamaan itseään ja lähimmäisiämme. Meille on myös annettu tätä varten voima rakastaa puhtaasti.

Jesaja kirjoittaa meille, miten tätä rakkautta tulisi jakaa. Vaikka tässä puhutaan paastosta, tarkoittaa tämä myös sitä, miten Pyhä Henki johtaa meitä elämään Jumalan rakkaudessa.

Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? (Jes 58:6)

Usein, kun puhumme paastosta tai Jumalan rakastamisesta, ajatuksemme kääntyvät tekoihin ja asioihin, joista luovumme määräajaksi, ja yleisin niistä taitaa olla ruoka. Toinen voisi olla vaikka sitoutuminen rukoilemaan niin ja niin paljon tai lukemaan Raamattua enemmän. Ei näissä ole mitään väärää, silloin kun ne tapahtuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Herra kysyykin, eikö tämä ole paasto, johon minä olen mielistynyt?

Näissä jakeissa on kysymys sydämen asenteesta tehdä Jumalan tahto. Rakastaa lähimmäistä, luottaa Jumalan hyvyyteen ja lupauksiin, suostua tulemaan heikoksi ihmisen rinnalle, vaikka itsellä ei ole ratkaisua tai voimaa. Kuitenkin meillä on usko, toivo ja rakkaus Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista.

En siis kiellä itseltäni jotain, vaan kiellän itseni kokonaan. Antaakseni itseni kokonaan Jumalalle, tehdäkseni kaikessa Hänen tahtonsa. Jumalan tahdon tekemiseen tulee aina siunaus.

että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?

Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niin kuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. (Jes. 58:7–11)

Jumala lupaa, että kun teemme Hänen tahtoaan antaen itsemme Hänen käyttöönsä, tulemme myös itse osallisiksi Jumalan rakkaudesta, parannumme, tulemme ravituiksi jopa kuivissa erämaissa. Tulemme lähteiksi, josta vesi ei puutu.

Näin olemme tulleet niiksi lähteiksi, joista kumpuaa elämää!

Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat. (Joh 7:38)

Jeesuksen usko, joka meissä vaikuttaa, on uskoa, joka antaa meille voimaa rakastaa henkilöön katsomatta. Kristuksessa me saamme omistaa kaikki Jumalan lupaukset, juuri niin kuin ne on kirjoitettu. Tämä auttaa meitä näkemään asiat Jumalan todellisuudesta käsin. Näin Jumalan rakkaus meissä vaatii meitä myös toimimaan uskossa.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa. (Kol. 1:24–29)

Paavali kirjoittaa kolossalaisille, kuinka hänet on kutsuttu julistamaan sitä uskoa ja toivoa, jonka evankeliumi Kristuksesta antaa. Jotta jokainen tulisi osalliseksi Jumalan armosta ja pelastuisi. Paavali sanoo, että juuri tätä varten Jumalan voima hänessä vaikuttaa. Näin mekin saamme olla rohkeat julistamaan toivoa sinne, missä sitä ei enää ole.

Ehkä koet tänään, että sinulla ei ole voimaa rakastaa. Minä tahdon kanssasi uskoa ja toivoa, että Jumalan sana saa saavuttaa sydämesi, ja saat siitä rohkeuden nostaa katseesi Jeesukseen, ja Hän saa täyttää sinut uudelleen rakkaudellaan. Ja saat palvella Jumalaa iloiten.

Rukoillaan yhdessä:

Kiitos Jeesus että otit syntimme ja sairautemme päällesi. Kannoit ne Golgatan ristille, tulit tuomituksi meidän edestämme. Kuolit ja kärsit meidän rangaistuksemme. Sinun veresi vuoti, että uskon kautta Sinuun saamme puhdistua synneistämme joka hetki. Näin olla kelvolliset Jumalan edessä ilman pelkoa ja häpeää. Voitit kuoleman vallan, nousit ylös taivaisiin. Nyt elät! Ja mekin saamme elää armostasi täynnä iloa ja toivoa!

Et myöskään jättänyt meitä yksin, vaan Pyhän Hengen kautta rakkautesi vaikuttaa meissä ja saamme olla välittämässä toivoa ja valoa, joka on Kristuksessa! Siellä, missä elämme ja olemme. Tuoden kunniaa Sinun nimellesi!

Jeesus, sinuun ja Jumalan lupauksiin laitamme toivomme. Aamen.

Ari Lepistö

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt (Joh 3:8).

Kuluvan kesän aikana olen lukenut useita Jumalan palvelijoiden elämäkertakirjoja. Pääosin niiden tapahtumat ajoittuvat 1960–1980-luvuille. Silmiinpistävä huomio kirjoja lukiessa on ollut erityinen Jumalan Hengen toiminta. Heillä on ollut sitä jotakin, mitä kristillinen seurakunta kipeästi kaipaa.

Heillä ei ollut syvällistä tietoa kaikista teologisista totuuksista, mutta heillä oli jotakin sellaista, mitä mekin kipeästi kaipaamme. Heillä oli Pyhän Hengen väkevä läsnäolo ja toiminta. Heille Pyhän Hengen täyteys ja riippuvuus Jumalan Hengestä olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Profeetallinen Jumalan sana oli se ase, jolla leikattiin ihmisviljaa Jumalan aittoihin. Heidän ainoana turvanaan oli polvitie, jolla etsittiin Herran sanaa Pyhässä Hengessä kuulijakunnalle jaettavaksi. Se kaikki oli yksinkertaista ja korutonta, mutta Jumala lausui toiminnan ylle aamenensa vahvistamalla sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Sitä minunkin sydämeni kaipaa.

Raamattu sanoo: ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.” Tekstin voisi kääntää, että Henki puhaltaa, missä tahtoo, sillä alkutekstin sana pneuma tarkoittaa sekä henkeä että tuulta. Kun Jumalan Henki puhaltaa, olemme astumassa sellaiselle alueelle, jossa kaikki tittelit ja ihmisarvot riisutaan, sillä Jumala kirkastaa oman kunniansa erilaisten astioiden kautta. Ihmiselle ei jää kerskauksen aihetta. Hän voi käyttää yhtä hyvin oppinutta ja oppimatonta. Tärkeintä on sydämen puhtaus ja nöyryys.

Jumalan Henki puhaltaa, missä tahtoo

Henki puhaltaa, missä tahtoo. Meillä ihmisillä on halu hallita kaikkea. On kuitenkin syytä muistaa, että hengellisessä todellisuudessa ihminen on sivuroolissa seuraamassa sitä, mitä Jumala tekee. Eräästä herätyksestä sanotaan, että se alkoi pappien kyyneleistä. Kukaan ei osannut arvata, miten Jumala sillä kertaa toimisi, mutta kun Jumalan sanan palvelijat saivat kohdata Herran, se muutti 1970-luvulla seurakuntakentän ilmapiiriä. Eräs toinen liikehdintä puolestaan alkoi hevostallilta koskettaen nuoren tytön kautta koko sen kaupungin elämää.

Jumala toimii, missä hän haluaa. Aito Pyhän Hengen työ kestää arvioinnin Jumalan Sanan valossa. Meidän tehtävämme olisi nöyrästi oppia aistimaan sitä ja seurata, millaista hedelmää se tuottaa. Tärkeimpiä hedelmiä ovat uudestisyntyneet ihmiset, kokosydäminen antautuminen ja pyhä elämä, joka kirkastaa Jumalaa. Meillä uskovilla on suuri vaara rutinoitua ja jäädä kiinni menneeseen, sellaiseen, mikä on meille tuttua ja turvallista ja sopii meidän kaavoihimme. Mutta kun Jumala ilmestyy, hänen ei tarvitse kysellä lupaa siihen, millä tavoin hän ilmestyy.

Anna Jumalan kääntää sinut siihen suuntaan, mistä Henki puhaltaa.

Eräs sananjulistaja oli Tanskassa puhujamatkalla. Majoittuessaan eräässä maatalossa hän huomasi läheisen kumpareen päällä tuulimyllyn. Se oli kaunis, mutta sen siivet eivät pyörineet. Hän kysyi talon isännältä syytä sen toimimattomuuteen. Isäntä sanoi: ”Lähdetään yhdessä katsomaan.”

He kävelivät pellon yli ja nousivat kummulle. Siinä tuulimylly seisoi uljaana, mutta kuitenkin toimettomana. Isäntä sanoi: ”Katso peräsintä.” Peräsin oli sidottu ketjulla kiinni niin, ettei se päässyt kääntymään tuuleen. Kerran tuuli oli puhaltanut oikeasta suunnasta, ja mylly oli sidottu siihen asentoon.

Meidän tehtävämme ei ole sitoa tuulta vanhaan suuntaan, vaan antaa Jumalan kääntää meidät siihen suuntaan, josta Henki nyt puhaltaa.

Jumalan Henki käyttää, ketä tahtoo

Jumala ottaa käyttöönsä, kenet tahtoo. Hän ottaa sen, mikä ei mitään ollut, ja tekee mitättömäksi sen, mikä jotakin on. Kun Jumala antoi 1900-luvun alussa Walesiin voimakkaan Hengen vuodatuksen ajan, hänen ei tarvinnut kysellä sen ajan hengellisiltä johtajilta, kenet hän sai ottaa käyttöönsä. Jumala valitsi itse nuoren, 28-vuotiaan Evan Robertsin, jota hän alkoi käyttää voimakkaasti tuon herätyksen eteenpäin viemisessä. Arvostelijoita varmasti löytyi Jumalan valintaan liittyen, mutta Jumalan valinta oli erilainen kuin ihmisten valinta.

Jumalan valinnat ovat aina olleet vastoin yleistä mielipidettä.

Daavid oli vähäisin veljiensä joukossa, Mooses kankeakielinen, Paavali seurakunnan vainooja ja Pietari epäonnistunut, Mestarinsa kieltänyt kalastaja. Jumalan kunnia kirkastuu parhaiten heikkojen ja epäonnistuneiden astioiden kautta, jotka olisivat epätodennäköisiä valintoja, jos ihmiset saisivat tehdä päätökset.

Sinä, joka koet olevasi vähäisin Jumalan kansan keskellä. Jumalalla on sinulle räätälöity, oma henkilökohtainen tehtävä. Oli tehtävä sitten suuri tai pieni, kaikista siunatuinta ja antoisinta on se, että saamme tehdä sitä, mitä Herra on meille varannut.

Jumalan Henki toimii, milloin tahtoo

Jokaisella asialla on määräaikansa tämän taivaan alla. On hengellisesti voimallisempia aikoja, ja niiden jälkeen on rakentamisen aika. Jokaisena ajanjaksona Jumalan Henki toimii tahtomallaan tavalla. Meidän tehtävämme olisi suunnata katseemme Jumalan puoleen ja odottaa, että Jumalan Henki valtaa jälleen sydämemme tekemään sitä, mitä aika vaatii.

23. syyskuuta 1857 alkoi herätys, joka kantoi nimeä amerikkalainen rukousherätys. Se oli Jumalan suvereenia toimintaa. Tuon herätyksen alkamisella on jonkinlaisia yhtymäkohtia tähän aikaan. Hengelliset johtajat alkoivat kokoontua yhteen keskustelemaan herätyksestä. Innostusta alettiin levittää seurakuntiin, ja rukoustunteja alettiin järjestää päivittäin. Kun nämä perustukset oli saatu kuntoon, tuli taloudellinen romahdus. Yrityksiä meni konkurssiin, ja ihmiset joutuivat paniikkiin. Tätä pidettiin Jumalan kaitselmuksena.

Kahden vuoden aikana Amerikassa tuli yli kaksi miljoonaa ihmistä uskoon. Tätä edelsi materialismin aika, joka oli temmannut myös uskovat mukaansa ja huolestutti vastuunsa tuntevia saarnamiehiä. New Yorkissa asui 800 000 ihmistä, joista noin 100 000 tuli uskoon. Erääseen baptistiseurakuntaan tuli kolmessa viikossa 2 000 jäsentä.

Älä halveksi sitä, mikä on vähäistä

Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä, (Jes 8:6)

Meillä on tänään enemmän raamatunselitysteoksia kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on tänään enemmän oppineita kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on tänään tarjolla enemmän kaikenlaista inhimillistä kyvykkyyttä kuin koskaan aikaisemmin. Nämä eivät ole missään tapauksessa asioita, joita pitäisi halveksia. Meillä on kuitenkin suuri vaara tukeutua näihin inhimillisiin tukikeppeihin ja unohtaa kaikkein tärkein: Pyhä Henki.

Kaksi nuorta evankelistaa kohtasi kadulla erään korkeasti koulutetun miehen. He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi Jeesuksesta, mutta tämä korkeasti koulutettu mies halveksi evankelistoja. Toinen evankelista sai tilanteeseen erityistä viisautta Jumalalta ja sanoi: ”Kun olet noin viisas, niin kun menet kotiisi, polvistu ja rukoile, että Jumala ilmestyisi sinulle.” Jonkin ajan kuluttua tuo mies ilmestyi kokoukseen muuttuneena miehenä. Hän oli rukoillut tuon rukouksen ja oli tullut uskoon. Pyhä Henki oli tehnyt työn tuon miehen sydämessä.

Paavali oli oman aikansa oppinut ja korkeasti koulutettu mies. Hän kirjoitti kuitenkin jotakin sellaista, minkä tulisi olla myös meidän toimintamme perustana. Hän luopui tietoisesti siitä, mitä korinttilaiset ihannoivat: inhimillisen viisauden esittelemisestä ja loisteliaasta puheesta.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:1–5)

Muista, että Jumalan toiminta alkaa usein pienestä, sellaisesta, mikä näyttää heikolta ja vähäiseltä. Jumalan Henki käyttää ihmisiä heidän heikkoudestaan käsin. Vaikka sinulla ei olisi paljon tietoa etkä osaisi perustella asioita oikealla tavalla, mutta sinulla on Pyhä Henki, olet silloin astia jaloa käyttöä varten. Armolahjat ja jumalallinen viisaus eivät kuitenkaan asu itsessään suuressa oppineisuudessa, mutta eivät myöskään oppimattomuudessa. Ne asuvat Jeesuksen verellä pestyssä sydämessä, joka turvaa Herraan koko sydämestään.

Jumalan tuuli puhaltaa tänäänkin. Älkäämme yrittäkö ohjailla sitä, vaan antakaamme sen puhaltaa myös meidän elämäämme ja uudistaa meitä niin, että kaikkinainen välinpitämättömyys, helmasynnit ja toisten tuomitseminen puhalletaan pois ja antaudumme jälleen Jumalalle hänen ehdoillaan.

Teppo Lehtomäki