”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”
Näin Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan  (Matt. 6:11).

Kuinka moni meistä rukoilee joka päivä, että Taivaallinen Isämme antaisi meille sen päivän ruoan? Meille jokapäiväinen ruoka voi tuntua niin itsestään selvältä, ettemme pysähdy ajattelemaan, mitä tämä rukous merkitsee ihmiselle, joka ei tiedä, onko hänen perheellään huomenna mitään syötävää.

Muistan, kun kuulin Ugandassa sijaitsevassa koulussamme ilmenneestä uudenlaisesta ongelmasta. Koululle alkoi tulla ruoka-aikaan lapsia, jotka eivät olleet koulumme oppilaita. He ottivat mukin ja menivät muiden lasten mukana ruokajonoon saadakseen maissipuuroa. Yksi perheen lapsista saattoi käydä koulussamme, ja muut hänen sisaruksensa tulivat ruoka-aikaan koululle, koska kotona ei ollut mitään syötävää ja oli pulaa ruoasta.

Lapsia ei käännytetty koulultamme pois. Silti sydämeni murtui kuullessani heidän tilanteestaan. Lasten oli tultava koululle hakemaan ruokaa salaa yksinkertaisesti sen vuoksi, että heillä oli nälkä.

Maanviljelystä ravinto, toimeentulo ja tulevaisuus

Ugandassa kuulee usein puhuttavan ruokaturvasta. Ruokaturva liittyy vahvasti maanviljelyyn ja sääolosuhteisiin. Monet perheet saavat sekä ruokansa että toimeentulonsa pieneltä maatilkultaan viljelemällä esimerkiksi maissia, papuja ja keittobanaania. Kun sato onnistuu, ruokaa voi riittää useiksi kuukausiksi ja osa sadosta voidaan myydä. Näillä tuloilla maksetaan esimerkiksi lasten koulunkäynti, terveydenhoito ja seuraavan viljelykauden siemenet. Huono viljelykausi koskettaa perhettä kahdella tavalla: omaa ruokaa saadaan vähemmän, ja samalla tulot pienenevät.

Ugandassa on vuoden aikana kaksi sadekautta ja kaksi kuivaa kautta, ja maanviljely on hyvin riippuvaista sateista. Jos vettä tulee liikaa, liian vähän tai väärään aikaan, sato voi epäonnistua. Muuttuvat ja vaikeasti ennakoitavat sääolosuhteet lisäävät viljelyn epävarmuutta, ja ilmastonmuutos lisää monia maanviljelyyn kohdistuvia riskejä.

Tänä vuonna sateet ovat jakautuneet epätasaisesti. Ensimmäisen viljelykauden runsaat sateet vahingoittivat erityisesti papuja. Myöhemmin pitkä kuiva kausi puolestaan heikensi maissin kasvua. Pahimmillaan sama perhe voi näin menettää suuren osan kahdesta tärkeästä ruokakasvistaan yhden viljelykauden aikana, mikä johtaa vakavaan ruokapulaan ja siihen, ettei perheillä ole riittävästi ruokaa seuraavaan satoon asti.

Erityisen vaikea tilanne on perheillä, joilla on käytössään vain pieni pala maata eikä säästöjä seuraavaan satoon asti. Kun oma ruoka loppuu eikä myytävää satoa ole, ruokaa pitäisi ostaa juuri silloin, kun perheen tulot ovat vähissä ja ruoan hinta nousee korkealle yleisen ruokapulan vuoksi. Seuraukset ulottuvat nopeasti koko perheen elämään. Aterioita joudutaan vähentämään tai ruoka loppuu kokonaan, terveydenhoidosta joudutaan tinkimään ja lasten koulunkäyntiin tarvittavien maksujen maksaminen vaikeutuu tai lapset joutuvat keskeyttämään koulunkäynnin.

Maanviljely ei siis ole vain ruoan lähde, vaan monelle perheelle koko toimeentulon perusta. Epäonnistunut sato voi käynnistää ongelmien ketjun, joka vaikuttaa ruokaan, terveyteen, lasten koulunkäyntiin ja lopulta koko perheen tulevaisuuteen. Siksi ruokaturvassa on kyse paljon enemmästä kuin vain ruoasta.

Ehkä juuri siksi Jeesuksen opettaman rukouksen sanat saavat tällaisessa tilanteessa aivan uuden merkityksen:

”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Meille se voi olla tuttu rukous, jonka lausumme pysähtymättä sen enempää. Ugandalaiselle vanhemmalle se on hyvin konkreettinen pyyntö siitä, että tänään olisi jotakin annettavaa omille lapsille syötäväksi.

Ehkä joskus vastaus tuohon rukoukseen tulee toisen ihmisen kautta. Sinäkin voit olla mukana tuomassa turvaa yhden lapsen ja perheen elämään esimerkiksi ryhtymällä kummiksi tai tukemalla muulla tavalla Ugandassa tekemäämme työtä.

Ugandan työn koordinaattori
Leena Kinnunen

– – –

Voit osallistua Ugandan työhön

MobilePaylla
Lyhytnumero: 63235 (suurin tarve)

Verkkopankissa
Tilinumero: FI56 2058 1800 0076 71
Saaja: One Way Mission ry

Viitenumero
2574 Suurin tarve

Vankilasta vapautuminen ei merkinnyt Madhulle vaikeuksien päättymistä Nepalissa. Uudet syytökset ja pidätykset seurasivat toisiaan, mutta hän ei jäänyt yksin. Nepal Prison Ministryn tiimi on kulkenut hänen rinnallaan, rohkaissut häntä uskossa ja auttanut myös silloin, kun hän on tarvinnut oikeudellista apua.

Madhu on kotoisin Tulsipurin vuoristoalueelta Nepalista. Hän kuuluu magar-kansaan, jonka perinteisiin ovat kuuluneet muun muassa buddhalaisuus, luonnonuskonto ja esi-isien kunnioittaminen. Ennen vankeusvuosiaan Madhu eli tavallista elämää kotikylässään tehden maatalous- ja muita päivittäisiä töitä.
Eräänä päivänä Madhu lähti naapurinsa kanssa keräämään oksia kotieläimille. Naapuri putosi puusta alas jyrkänteelle ja kuoli. Tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä, ja vainajan omaiset sekä jotkut kyläläiset syyttivät Madhuа naapurin työntämisestä kuolemaan. Oikeudessa häntä vastaan annettujen lausuntojen perusteella Madhu tuomittiin vankeuteen.

Jeesus löytyi vankilassa

Nepal Prison Ministryn tiimi matkusti Kathmandusta Tulsipurin vankilaan tapaamaan vankeja. He vierailivat sekä miesten että naisten osastoilla, järjestivät toimintaa ja kertoivat evankeliumista. Näiden vierailujen aikana Madhu otti Jeesuksen vastaan Herranaan ja Vapahtajanaan.

Vankilassa kokoonnuttiin lauantaisin yhteiseen hartaushetkeen. Madhu alkoi osallistua tapaamisiin säännöllisesti ja tutustui toiseen vankiin, Tamiin. Yhteinen usko ja seurakuntayhteys vahvistivat hänen hengellistä kasvuaan.

Myöhemmin Madhu siirrettiin toiseen vankilaan Nepalin eteläosaan. Uuteen ympäristöön sopeutuminen oli vaikeaa, ja myös kristillisiin kokoontumisiin osallistuminen oli hankalaa. Vaikeassa tilanteessa Madhu rukoili hiljaa: ”Herra, lähetä minut täältä johonkin toiseen vankilaan.”

Jonkin ajan kuluttua hänet siirrettiin Sunsarin alueella sijaitsevaan vankilaan. Siellä eri etnisistä ryhmistä tulevat vangit elivät yhdessä, ja kristityillä oli mahdollisuus kokoontua. Madhu sai jälleen kasvaa uskossaan.

Vapaaksi – ja uudelleen vankilaan

Kymmenen vankeusvuoden jälkeen Madhu vapautui ja palasi kotikyläänsä. Kun kyläläiset kuulivat hänen tulleen kristityksi, osa yllättyi ja osa suhtautui hänen uskoonsa kielteisesti. Myöhemmin jotkut kyläläiset tekivät hänestä väärin syytöksin varkautta koskevan rikosilmoituksen, ja hänet tuomittiin uudelleen kuudeksi vuodeksi vankeuteen.

Tähän mennessä myös Madhun vaimo oli tullut uskoon. Vankeusvuosien aikana Madhu oli useissa eri vankiloissa. Kouluttamattomana ja yksinkertaisena miehenä hänen oli vaikea puolustaa itseään ja selviytyä monimutkaisista tilanteista.

Kuuden vuoden jälkeen Madhu vapautui jälleen. Hän sai vaimonsa kanssa tyttären, ja perhe palveli yhdessä Herran työssä. He alkoivat kokoontua kotikylässään yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Madhu alkoi järjestää myös kotonaan kristittyjen kokoontumisia ja kertoa evankeliumista kyläläisille. Nepal Prison Ministryn työntekijät pitivät yhteyttä Madhuun ja rohkaisivat häntä vierailuillaan.

Tukea vaikeuksien keskellä

Vastustus ei kuitenkaan päättynyt. Madhun vaimoa syytettiin siitä, että hänet olisi pakotettu kristityksi. Hän otti yhteyttä Nepal Prison Ministryn pastori Jayhin ja kertoi tilanteesta.

Pastori Jay otti välittömästi yhteyttä paikalliseen asianajajaan, joka meni poliisiasemalle auttamaan Madhuа. Noin 15 päivän jälkeen Madhu vapautettiin poliisiasemalta ennen asian etenemistä oikeuteen.

Vapauduttuaan hän kiitti pastoria ja jatkoi elantonsa hankkimista viljelemällä maata. Samalla hän jatkoi evankeliumin kertomista kylissä. Hänen työnsä kautta noin 8–9 ihmistä tuli uskoon.

Pian tuli kuitenkin jälleen tieto Madhun pidätyksestä. Pastori Jay keskusteli asianajajan kanssa ja pyysi tätä selvittämään tapahtumat. Oikeudellisen avun ansiosta Madhu vapautettiin tälläkin kertaa poliisiasemalta kolmen päivän kuluttua.

Usko kantaa eteenpäin

Vapautumispäivänään Madhu soitti jälleen pastorille. Hän kertoi päätöksestään lähteä kotikylästään ja muuttaa perheensä kanssa muualle.

Madhun tarina muistuttaa siitä, kuinka tärkeää kristittyjen yhteys, rukous ja käytännön apu voivat olla vaikeissa elämäntilanteissa. Nepal Prison Ministryn tuki on auttanut häntä myös silloin, kun hän on tarvinnut oikeudellista apua.

Vaikeuksista huolimatta Madhun sydämellä on yhä halu palvella Herraa yhdessä perheensä kanssa ja kertoa Jeesuksesta muille. Hänen elämänsä kertoo uskosta, joka pyrkii pysymään lujana myös koettelemusten keskellä.

– – – –

Voit tukea Nepalissa tehtävää työtä:

Lahjoita MobilePaylla
Lyhytnumero: 45393 (suurin tarve)

Lahjoita verkkopankissa
Tilinumero: FI56 2058 1800 0076 71
Saaja: One Way Mission ry

Viite:
2561 (suurin tarve)

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Kun Jumalan armo kohtaa ihmisen ja olosuhteet, ihminen muuttuu, ja olosuhteetkin voivat muuttua. Toogiin ja hänen vaimonsa Tsoomoon elämässä tapahtui Jumalan ihme, joka edelleen antaa iloa, toivoa ja voimaa päivittäiseen elämään.

Heidän tuntematta toisiaan kummankin elämä oli suistunut raiteiltaan. Alkoholi, kodittomuus, työttömyys ja tarkoituksettomuus leimasivat jokapäiväistä elämää. Toogii kuuli veljeltään One Way Faith -keskuksesta, jossa puhutaan Jeesuksesta ja tarjotaan ruokaa ja suojaa. Tämä oli käännekohta hänen elämässään.

Kohdatessaan kristillistä huolenpitoa ja ystävällisyyttä, sekä kuullessaan ihmisten todistuksia Jumalan hyvyydestä, Toogii pohti mielessään, voisiko Jumala auttaa myös hänen ongelmissaan. Toivo paremmasta elämästä heräsi. Hän osallistui keskuksessa aamuisin järjestettävään raamattuopetukseen, ja jatkaessaan Raamatun lukemista Toogii koki uskonsa elpyvän sekä kasvavaa halua myös rukoilla. Vähitellen, Jeesuksen ja Jumalan sanan tuntemisen kautta, hänen luonteensa koki muutoksen. Ylpeys ja välinpitämättömyys lähimmäisiä kohtaan muuttuivat päinvastaiseksi. Toogii koki Jumalan armon ja sai tehdä sovinnon myös veljensä ja siskonsa kanssa.

Myös Tsoomoo tahollaan oli ajautunut hitaasti alkoholiriippuvaiseksi, minkä seurauksena hän joutui kadulle. Hänen miehensä otti avioeron, ja kaksi poikaa jäivät isän hoitoon. Elämä kadulla oli karua ja vaarallista. Kadulla ollessaan hän tapasi ihmisiä, jotka kertoivat One Way Faith -järjestön työstä. Sinne myös Tsoomoon tie kulkeutui.

Samoin kuin Toogiin kohdalla, myös Tsoomoo koki lämpimän vastaanoton One Way Faith -keskuksessa. Aito välittäminen ja ystävällisyys tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen. Tsoomoo turvasi Jumalaan ja alkoi rukoilla päivittäin. Vähitellen hänen uskonsa vahvistui ja luottamus Jumalaan kasvoi. Tsoomoo ymmärsi Jeesuksen sovituksen ja anteeksiantamisen merkityksen omassa elämässään, ja soitti myös lapsilleen pyytäen heiltä anteeksi aiheuttamaansa murhetta.

Jumalan johdatuksessa, One Way Faith -järjestön kautta, he löysivät Jeesuksen elämäänsä Vapahtajana ja Herranaan, sekä toisensa. He Iloitsevat Jumalan armosta ja rakkaudesta, sekä lastensa vierailuista heidän luonaan viikonloppuisin.

Jumala armo ja hyvyys on korvannut menetetyn ajan.

Heidän elämänsä on muuttunut täysin. Tänä päivänä he saavat elää uskossa, vapautettuina alkoholismista. Molemmat työskentelevät Ulan Batorissa, Mongolia-Japani -sairaalassa. Toogii työskentelee turvallisuusvartijana ja Tsoomoo siivoojana. 

Rukoilemme yhdessä aamuin ja illoin, sekä matkatessamme töihin. Toogii pitää aina Raamatun kehotusta mielessään: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” (1. Tess. 5:17) Myös Tsoomoo kiteyttää Jumalan armon ja hyvyyden sanoen:  ”Kaikki kunnia ja ylistys kuuluvat Kaikkivaltiaalle Jumalalle. Jumala on antanut meille takaisin menetetyt vuodet. Kuten Joelin kirjassa luvataan: ’Minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät.’ (Joel. 2:25)”

Jari Välilä

– – – – –

Saavuttuamme kotiin Suomi-jaksolta menin parin päivän kuluttua kadulle kohtaamaan ihmisiä. Illan hämärässä lämpötila lähenteli yhä +33:a astetta, ja hiki valui norona selkäpiissä, mutta ihmisiä oli mukavasti liikkeellä.

Kohtasin tuon yhden illan aikana kadulla ihmisiä monista eri maista, myös niistä, joiden puolesta olemme rukoilleet uskollisesti jo pitkän aikaa: Pakistan, Bangladesh, Intia, Afganistan, Somalia, Syyria jne. 

Kotiin palattuani sanoin iloisena vaimolleni: ”Olen elossa!” ”Miksi?”, hän kysyi. Selitin hänelle, että koin niin suurta tyydytystä ja iloa siitä, että sain tehdä juuri sitä työtä, johon Jumala on minut kutsunut eli ihmisten kalastamista. Erityisenä ilona koin sen, että sain kertoa ilosanomaa niille, jotka eivät vielä koskaan olleet kuulleet Jeesuksesta. Tuona iltana todella koin, kuinka sisäisessä maailmassani virtasi väkevä virta, ja tunsin olevani elossa. 

Mistä sinä virvoitut?

Hengellisessä elämässämme voi olla monia eri virvoituksen lähteitä. Jumalan sana virvoittaa ja vahvistaa uskovaa, kuten myös rukous, seurakunta ja yhdessä laulaminen. Monesti unohdamme kuitenkin yhden virvoituksen lähteen, nimittäin Jeesuksesta kertomisen. Voin vakuuttaa, että kun kerrot muille Jeesuksesta ja pelastuksesta, niin Pyhä Henki sisäisessä maailmassasi iloitsee, ja sinä koet, kuinka virvoitut. 

Raamattu sanoo: Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.  (Matt. 5:14–16) Siksi haluan rohkaista sinua kertomaan uskostasi, eikä laittamaan kynttilää vakan alle. 

Lähetystiimejä ja evankeliointia

Saimme Suomesta tänne todella siunatun tamperelaispariskunnan lähetysharjoitteluun. Olemme mm. opiskelleet yhdessä Raamattua, keskustelleet, rukoilleet, paastonneet ja tehneet evankeliointityötä kaduilla. Jumala on todella ollut meidän kanssamme. Olemme antaneet kiinnostuneille ja janoisille ihmisille Uusia testamentteja sekä muuta hyvää hengellistä luettavaa ja keskustelleet monien ihmisten kanssa Jeesuksesta. Vastaanotto on ollut todella hyvä. Olemme myös saaneet opetuslapseuttaa viime kaudella uskoon tullutta ystävää. 

Yksi välähdys vielä kadulta. Tapasimme kolme saavuttamattomista kansoista tulevaa nuorta miestä. Menimme tervehtimään heitä ja aloitimme keskustelun, joka oli erittäin hyvähenkinen. Vertailimme, mihin me uskomme ja mihin he uskoivat. Yksi miehistä kertoi siitä, kuinka hänen isoisällään oli ollut Raamattu, jota myös hän oli hieman lukenut. Meillä ”sattui” olemaan mukanamme hänen kielellään Uusi testamentti, jota tarjosimme hänelle. Hän otti sen kiitollisena vastaan. Koskaan ei tiedä, mitä tästäkin kohtaamisesta syntyy. 

Lokakuussa meille tulee aktiotiimejä Suomesta. On hienoa tehdä yhdessä innokkaiden tiimiläisten kanssa evankeliointityötä ja opettaa heille enemmän lähetystyöstä. Syksyn aikana matkustamme myös kahdesti tapaamaan, tukemaan, rohkaisemaan ja opetuslapseuttamaan ”Harria”, joka tuli uskoon ensimmäisen työkauden aikana. Hän joutui heti todella kovan vainon kohteeksi, ja monien vaarallisten mutkien kautta Jumala suuressa armossaan ihmeellisesti avasi hänelle oven erääseen maahan.  Siellä hän on nyt turvassa. Päivittäisen yhteydenpidon lisäksi iloitsemme siitä, että pääsemme häntä myös paikan päälle rohkaisemaan ja auttamaan monissa käytännön asioissa.

Kyproksen lähetit

– – – – –

Tukemalla lähettiemme työtä osallistut konkreettisesti saavuttamattomien ihmisten evankelioimiseen.

Lahjoita MobilePaylla
Lyhytnumero: 60151

Lahjoita verkkopankissa
Tilinumero: FI56 2058 1800 0076 71
Saaja: One Way Mission ry
Viitenumero: 4132

Viime kevään tiimimatkallamme osaa ryhmäläisistä ei päästetty Intiaan. Meillä ei ole edelleenkään virallista tietoa maahan pääsymme eväämisestä. Olemme rukoilleet Jumalan johdatusta mahdolliselle ensi vuoden matkalle. Rukousaiheena on ollut myös, voisimmeko vaihtoehtoisesti osallistua intialaisten ystäviemme kutsumiseen ja heidän matkansa rahoittamiseen Suomeen, jos meille ei ole mahdollista lähteä Intiaan silloin. Vaikka olemme tiedottaneet suunnitelmistamme, että matka Intiaan järjestetään helmikuussa 2027, voi olla, että olosuhteiden pakosta se joudutaan peruuttamaan.

Olemme jättämässä rahoitushakemusta uuden koulun rakentamiseksi Intiaan. Ajatuksena on, että voisimme tuoda suomalaista osaamista intialaiseen peruskouluun ja myös varmistaa, että ylläpitämämme orvot saisivat hyvän peruskoulutuksen. Toteutuessaan hanke tukisi Intian työtämme taloudellisesti ja antaisi oppilaille vahvan pohjan jatko-opintoihin ja yleensäkin elämään. Hakemus jätettäneen lokakuun 2026 aikana. 

Intian lain mukaan yhdistysten tulee anoa lupaa vastaanottaa varoja ulkomailta toimintaansa varten. Intialaisella yhteistyökumppanillamme on tällainen lupa, mutta se tulee myös uudistaa 5 vuoden välein. Nykyinen lupa raukeaa keväällä 2027, ja nyt on aika jättää hakemus sen uusimiseksi. Koko One Wayn Intian työn kannalta on elintärkeää, että lupa saadaan ja työmme voi jatkua normaalisti häiriöittä.

Järjestimme Intia-tapahtuman Raisiossa 19.9.2026. Se oli antoisa ja noin 30 ihmistä oli tullut kuulemaan Intian terveisiä. Tapahtumassa keskityttiin ensi sijassa katulapsiin ja orpoihin, mutta myös koko One Wayn toimintaa ja työn historiaa Intiassa esiteltiin. Katulapsityön tukemiseen saatiin vajaat 2 000 euroa lahjoituksina. Kiitos siitä kaikille lahjoittajille.

Työ Intiassa jatkuu normaalisti taloudellisista vaikeuksista huolimatta. Poikienkodin rakentaminen on edennyt siitäkin huolimatta, että varoja ei ole voitu lähettää normaalisti kesällä 2026. Tavoite on edelleen saada ainakin itse rakennus valmiiksi tämän vuoden aikana. Voi olla, että osa huonekaluista ja muista välineistä saadaan hankittua vasta ensi vuoden puolella.

Intian työssämme tapahtuu edellä kerrottujen ajankohtaisten hankkeiden ja tapahtumien lisäksi paljon muutakin, josta emme aina voi tiedottaa eteenpäin. Sadat lapset saavat hyvät eväät elämään ja ihmisarvoisen elämän. Samoin sadat lesket ovat vuosien kuluessa saaneet rauhan sydämeensä ja kuolleet arvokkaasti. Iso joukko vammaisia on saanut apua leikkausten, erilaisten terapioiden ja kuntoutuksen kautta. Näistä menestystarinoista kirjoitamme myös Raportti-lehdissä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että suuri joukko – jonka vain Jumala tietää – on saanut rauhan sielulleen synneistään ja iankaikkisen elämän toivon.  

Vaikka Intian työssämme on paljon tapahtumia ja haasteita, on se myös kantanut hyvää hedelmää vuosien aikana. Tällä hetkellä suurin uhka työn jatkumiselle on ympäröivästä yhteiskunnasta tuleva paine, intialaisen henkilökuntamme jaksaminen ja Suomesta lähtevän tuen niukkuus. Teet siis hyvin, jos muistat työtämme rukouksin. Emme selviä tästä ilman Herraa. Kiitos myös kaikille työhön tavalla tai toisella osallistuneille. 

– – – – –

Voit olla mukana tukemassa Intian työtä:

Lahjoita MobilePaylla
Lyhytnumero: 35477 (suurin tarve)

Lahjoita verkkopankissa
Tilinumero: FI56 2058 1800 0076 71
Saaja: One Way Mission ry

Viitenumerot
2325 Suurin tarve

Kesän kuumin kuukausi ja samalla raamatullisen kalenterin viimeinen kuukausi, elul-kuu, alkaa olla lopuillaan. Tämä kuukausi, kuten nimensäkin kertoo, on omistettu kääntymiselle ja Jumalan etsimiselle. Elul-kuun kirjaimet ovat akronyymejä lauseesta ”Ani le-dodi, Ve dodi li”, jotka ovat Korkean Veisun sanat ”Minä olen rakastettuni ja rakastettuni on minun” – kuvastaen Jumalan ja hänen kansansa erityistä rakkaussuhdetta. 

Tämän kuukauden aikana tehdään parannusta ihmisten ja Jumalan edessä ja valmistaudutaan erityisesti tuleviin juhliin: Uuteenvuoteen, Rosh Hashanaan, joka alkaa tänä vuonna 11.9. illalla, ja Jom Kippuriin, suureen sovituspäivään 10 vuorokautta tämän jälkeen. Tänä vuonna viimeisellä nk. ”anteeksipyytämisen viikolla” (Shlichot) kokoontui tuhatmäärin ihmisiä rukoilemaan Itkumuurille. Viimeisenä iltana paikalla oli yli 50 000 henkeä. Portit jouduttiin sulkemaan, sillä pelättiin onnettomuuksia suuressa väkijoukossa, ja porttien ulkopuolelle jäi vielä tuhansia ihmisiä. 

Erikoista Jumalan siunausta koettiin elokuussa, kuumuuden ollessa pahimmillaan, kun Israelissa oli myrsky, jollaista ei ole ollut yli 50 vuoteen. Yleensä sadekausi on lokakuun ja maaliskuun välillä. Kesäkautena ei sada ollenkaan. Nämä epäkausiluontoiset rankkasateet aiheuttivat tulvia monin paikoin, mutta olivat samalla suuri siunaus kuivuudesta kärsivälle maalle.

Epävarmat ajat johtavat etsimään Jumalaa

Vaikka Israelissa on eletty suhteellisen rauhallisia kuukausia huhtikuun jälkeen, ihmisistä heijastuu kuitenkin väsymys ja epävarmuus tulevaisuuden suhteen. Pohjois-Israelin sekä Gazan tilanteet ovat vielä ratkaisematta, ja molemmilla rintamilla kaatuu edelleen lähes päivittäin sotilaita. Myös Iranin tilanne on avoin. Sieltä uhkaillaan Israelia jatkuvasti, ja nyt näihin uhkailijoihin on liittynyt myös Turkki. Taloudellinen tilanne on vaikea, hinnat nousevat, ja monet kirkkokunnatkin kärsivät pienentyneistä tuloista, kun dollarin ja euron kurssit ovat olleet huippualhaiset, ja tukea ulkomailta tulee näin vähemmän. 

Epävarmat ajat ovat saaneet ihmiset etsimään Jumalaa entistä enemmän. Tätä kuvastavat myös Itkumuurille kokoontuneet suuret ihmisjoukot. Seurakuntamme toimistosta on kahdesti käynyt ihmisiä kysymässä neuvoja hengellisiin kysymyksiinsä pelastuksesta. Kerran kaksi ortodoksilta näyttävää nuorta miestä käveli kadulla ohitseni. Toisella oli valkoinen t-paita, jonka selässä oli teksti: ÄLÄ LUOVUTA, JEESUS ON KUNINGAS! Rohkea tunnustus varsinkin ortodoksinuorelta, jolle kääntymisestä Jeesukseen uskovaksi voi seurata ystävien tai jopa perheen hylkääminen. Seurakuntamme on aloittanut viikoittaisten Tel Aviv -iltojen lisäksi evankelioinnin Jerusalemin kaduilla.

Herätyksen tuulet koskettavat myös arabiväestöä. Kuulemme esim. Betlehemin alueelta uusista uskoontuloista, usein unien kautta. Betlehem on muuten erittäin kovaa ääri-islamistien valloittamaa aluetta. Sosiaaliset olot ovat huonot, varsinkin vanhusten ja sairaiden kohdalla. Nadir on yhteyshenkilömme lastenkodissa, jossa käymme. Hän jakoi viime käynnillä ajatuksen, joka on jäänyt mieleeni pitkäksi aikaa: ”Miten voimme pysyä vahvoina, kun elämme vaikeita aikoja ja tulevaisuus näyttää yhä haasteellisemmalta? Ensiksi, meidän tulee pitää huolta henkilökohtaisesta jumalanpalveluksestamme, että vietämme aikaa Jumalan kanssa joka päivä kiitoksessa ja esirukouksessa, kuunnellen Hyvän Paimenen ääntä. Toiseksi, meidän tulee tehdä jokin hyvä työ, vaikka se olisi kuinka pieni, jollekin lähimmäiselle joka päivä, sillä se auttaa myös meitä itseämme. Näin meidän sydämemme pysyy elävänä!” 

Rukoillaan rauhaa ja menestystä Israelille ja herätyksen eteenpäin menoa koko Lähi-idässä!

Kristiina

Yli tuhat on kateissa, myös vankilassa tarvitaan apua

Tuhoisat tulvat iskivät 26.8. keskiviikkona Nepalin ja Tiibetin rajaseudulle, todennäköisesti jäätikön romahdettua Lamgtangin alueella aiheuttaen jään ja kallion vyöryn. Kuolonuhreja on Nepalissa ainakin 469 (tieto 28.8.2026) ja yli 1 000 ihmistä on yhä kateissa. Pahin tuho kohdistui Rasuwan, Nuwakotin ja Dhadingin piirikuntiin, kun Trishuli-joen vedenpinta nousi jopa 9 metriä puolessa tunnissa. Tulvat vaurioittivat myös useita vesivoimalaitoksia ja katkaisivat sähkönjakelua. Kansainvälistä apua on luvattu pelastustöiden tueksi.

Alueelta Nuwakotin vankilasta on oltu yhteydessä Nepalin One Wayn vankilatyön tiimiin. Nuwakotin vankila sijaitsee matalalla, tasaisella maalla lähellä jokea. Tästä syystä se on jäänyt tulvan alle. Sekä nais- että miesvankien vaatteet, huovat, vuodevaatteet ja muu välttämätön omaisuus ovat vahingoittuneet tai huuhtoutuneet pois tulvan mukana. Vangit ovat nyt erittäin vaikeassa tilanteessa ja apua tarvitaan.

Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.  
(Gal. 6:2)

Rukoillaan Nepalin katastrofin uhreiksi joutuneiden puolesta ja autetaan niitä, jotka ovat nyt vailla välttämättömiä tarvikkeita.

Voit auttaa One Way Missionin kautta:
Tilinumero: FI56 2058 1800 0076 71
viite: 2545 (Vankilatyö)

Sain kesäkuun alussa surullisia uutisia Ugandasta. Kummityössämme mukana ollut lähes 20-vuotias nuori nainen oli menehtynyt äkillisesti. Sairaalahoidosta huolimatta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Lapsesta nuoreksi aikuiseksi

Tunsin hänet pitkältä ajalta. Hän oli yksi kummiohjelmamme ensimmäisistä lapsista, ja sain nähdä hänen kasvavan pienestä tytöstä nuoreksi aikuiseksi. Hän tuli aina tapaamaan minua, kun kävin Ugandassa. Kävin myös heidän kodissaan vierailuilla, ja hän uskoi minulle asioitaan. Hänen isänsä oli alkoholisti, joka ei huolehtinut perheestään. Isän kaipuu oli hänelle ajoittain suuri ja kipeä asia.

Pari vuotta sitten hän kävi jo kuoleman rajalla vakavan malarian vuoksi. Silloin tapahtui ihme: hän toipui, vaikka ei täysin entiselleen, ja sai vielä jatkoaikaa elämäänsä. Kun näin hänet viimeksi noin puoli vuotta sitten, hän vaikutti voivan hyvin. Viimeinen ottamani valokuva hänestä on kaunis muisto – hän on siinä kuin malli, yllään upea juhlapuku.

Miksi teemme lähetystyötä?

Uutinen hänen kuolemastaan pysäytti minut ja kosketti erityisellä tavalla. Jälleen kerran kirkastui se, miksi teemme lähetystyötä Ugandassa. Teemme sitä siksi, että jokainen ihminen – lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus – saisi kuulla sanoman Jeesuksesta ja löytää pelastuksen hänessä.

Kukaan meistä ei tiedä elinpäiviemme määrää. Siksi aika evankelioida ja tehdä lähetystyötä on tänään, jotta mahdollisimman moni voisi löytää Jeesuksen ja saada pelastuksen.

Surun keskellä ilonaiheena on se, että tämä kummityttö oli löytänyt Jeesuksen. Myös hänen äitinsä uskoo Jeesukseen, ja usko kantaa häntä surun keskellä.

Tällä tytöllä oli etuoikeus kasvaa ympäristössä, jossa edesmenneellä pastori Wilson Sentongolla olivat lapset ja nuoret erityisesti sydämellään. Hänen näkynään oli kasvattaa heistä uusi hengellisten johtajien sukupolvi.

Lähetyskäsky koskee koko maailmaa

Mutta entä ne lapset ja nuoret, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Ugandassakaan ei ole itsestään selvää, että seurakunnat panostavat lapsiin ja nuoriin ja heidän hengelliseen kasvatukseensa. Samalla kysymys koskee laajemmin koko maailmaa: entä kaikki muut ihmiset, jotka eivät ole vielä kuulleet Jeesuksesta – kuka kertoo heille hänestä?

Ugandassa on 66 saavuttamatonta kansanryhmää ja yli miljoona ihmistä, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumia tai tarvitsevat apua oman kansanryhmänsä tavoittamisessa. Tarve ei rajoitu vain Ugandaan, vaan se on maailmanlaajuinen.

Lähetyskäsky koskee jokaista seurakuntaa – ei vain länsimaiden seurakuntia, vaan myös Ugandan seurakuntia. Myös niiden on aika lähteä liikkeelle ja viedä evankeliumia oman maansa rajojen ulkopuolelle, aina maan ääriin saakka. Tämän näyn kirkastaminen on ollut yksi työmme painopisteistä viime aikoina.

Jeesus sanoi: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.” (Luuk. 10:2)

Lähetyskäskyn täyttäminen koskee jokaista uskovaista ja jokaista seurakuntaa. Missä on sinun paikkasi tässä tehtävässä?

Ugandan työn koordinaattori
Leena Kinnunen

Kun aloitin Mongolian-työn koordinaattorina, ajattelin lähetystyötä ehkä hieman yksinkertaisemmin kuin nykyään.
Ajattelin ihmisiä, evankeliointia, seurakuntia ja kutsua. Ajattelin niitä asioita, joista lähetystyössä yleensä puhutaan.

Viime kuukausien aikana olen kuitenkin oppinut, että vastuullinen lähetystyö on paljon muutakin. Siihen liittyvät taloushallinto, raportointi, turvallisuuskysymykset, paikallinen lainsäädäntö, riskien arviointi, yhteistyörakenteet ja monet muut asiat, joita harvoin nostetaan esille lähetyskertomuksissa. Ne eivät ehkä kuulosta hengellisiltä tai innostavilta, mutta ilman niitä ei voida tehdä kestävää ja vastuullista työtä.

On helppoa innostua lähtemään liikkeelle uskon hengessä. Vaikeampaa on jatkaa silloin, kun vastaan tulevat vaikeat kysymykset, epävarmuus ja tilanteet, joissa mikään ei tunnu yksinkertaiselta.
Juuri silloin kutsu joutuu koetukselle.

Olen huomannut, että todellinen rakkaus ei tarkoita vain suuria unelmia ja rohkeita askelia.
Todellinen rakkaus näkyy myös siinä, että asiat halutaan tehdä hyvin.
Että kysytään vaikeita kysymyksiä. Että kannetaan vastuuta.
Että rakennetaan sellaista työtä, joka kestää aikaa ja tarkastelua.
Ja että meillä on viisautta tunnistaa ne tilanteet, joissa suuntaa täytyy muuttaa, toimintaa korjata tai joskus jopa luopua jostakin hyvältäkin näyttävästä asiasta, jos se on vastuullisin ratkaisu.

Usko ei ole vain rohkeutta lähteä liikkeelle.
Joskus uskoa on myös pysähtyä, arvioida rehellisesti tilannetta ja tehdä vaikeitakin päätöksiä.
Vastuullinen lähetystyö tarvitsee sekä rohkeutta aloittaa että nöyryyttä korjata suuntaa silloin, kun se on tarpeen.
Ehkä Jeesus tiesi tämän, kun hän kehotti laskemaan kustannukset ennen rakentamisen aloittamista.

Lähetystyössäkin on tärkeää nähdä näky, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää, mitä sen toteuttaminen käytännössä vaatii.
Samalla olen joutunut pohtimaan myös sitä, millaisia ihmisiä lähetystyö oikeastaan tarvitsee.
Perinteisesti lähetystyö saatetaan nähdä ennen kaikkea saarnaajien, evankelistojen tai pastorien työnä.
Heitä tarvitaan edelleen. Mutta olen huomannut, että Jumalan valtakunnan työ tarvitsee myös monia muita lahjoja ja taitoja.

Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat johtaa, suunnitella, opettaa, viestiä, rakentaa, huolehtia turvallisuudesta, hoitaa taloutta, arvioida riskejä, tukea perheitä, käyttää mediaa ja kehittää rakenteita, joiden varaan työ voi rakentua kestävällä tavalla.
Jokainen näistä tehtävistä voi olla osa Jumalan suurta missiota.

Ehkä Jumala ei kutsu sinua saarnaamaan kansanjoukoille.
Ehkä hän kutsuu sinua käyttämään niitä taitoja, joita olet saanut arjessa, työelämässä tai opiskelussa.
Jumalan valtakunnassa tarvitaan uskollisia ihmisiä monenlaisiin tehtäviin.

Rukoile ja kysy Herralta: mikä voisi olla sinun paikkasi tässä suuressa missiossa?
Silti kaiken tämän keskellä olen oppinut vielä yhden asian.
Vaikka suunnittelemme, arvioimme ja rakennamme, lopulta emme voi rakentaa Jumalan valtakuntaa omin voimin.

Psalmissa sanotaan:

”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.”

Lähetystyössä kohdataan aika ajoin myös vaikeita kysymyksiä ja tilanteita,
jotka haastavat pohtimaan työn perusteita ja suuntaa.
Siksi tärkein rukoukseni ei ole, että löytäisimme kaikki vastaukset tai tekisimme täydelliset suunnitelmat.

Tärkein rukoukseni on, että Herra itse näyttäisi tien eteenpäin ja rakentaisi sellaisen työn, joka on hänen tahtonsa mukainen.
Silloin perustus kestää.

Henna Kantovirta

Tyttärellämme oli pidempi, kahden ja puolen viikon pääsiäisloma, ja päätimme vaihtaa hetkeksi maisemaa. Koimme johdatuksena mennä Puolaan, jossa pidimme evankeliointiaktiota 6.–13.4. Saimme Suomesta mukaan todella hyvän aktioryhmän ja teimme ahkerasti työtä kaduilla laulaen ja todistellen, kohdaten ihmisiä eri tavoin. Kävimme myös yhtenä päivänä Auschwitzissä, mikä oli hyvin puhutteleva ja pysäyttävä kokemus.

Kohtasimme Puolassa ihmisiä yli 30 maasta ja saimme jakaa satoja traktaatteja. Kiitos siitä kaikesta Jumalalle. Puola on todella katolinen maa ja ihmiset siellä hyvin uskonnollisia, mutta varsinkin nuoret olivat avoimia evankeliumille. Puolan aktiolaisista saimme mukaamme Eeron myös tänne Kyprokselle. Hän tuli auttamaan meitä katutyössä, ja kuljimmekin ahkerasti kohtaamassa ihmisiä kaduilla .

Jumalan sana koskettaa etsijää

Täällä Kyproksella oli mielenkiintoinen kohtaaminen, kun näin erään miehen tulevan moskeijasta. Lähestyin häntä ja tervehdin, ja meille syntyi siunattu keskustelu. Koin, että minun tulee sanoa hänelle tietyt sanat. Sanoin miehelle, että hän on todellinen ja totuudellinen Jumalan etsiä. Hän katsoi minua kiinteästi ja keskustelu jatkui. Kysyin mieheltä, onko hän koskaan lukenut Uutta testamenttia. Mies sanoi, ettei ole. Kysyin, haluaisiko hän lukea, ja hän vastasi haluavansa. En ole koskaan nähnyt kenenkään ottavan niin nöyrästi ja kunnioittavasti vastaan Jumalan sanaa. Ei voi tietää etukäteen, mitä tästäkin kohtaamisesta syntyy. Muistetaan ”Mattia” rukouksin. Hän tulee saavuttamattomista kansoista ja uskon, että hän on todellisen Jumalan kiinni ottama nuorimies.

Toinenkin kohtaaminen nousee mieleeni. Olimme Eeron kanssa kadulla evankelioimassa ja aluksi tuntui, ettei evankelioinnista tule mitään, kaikki oli jotenkin ”tahmeaa”. Olimme jo turhautua ja huokaisimme Jeesuksen puoleen, että täällä me olemme, kaksi Jumalan palvelijaa: ”Auta meitä!” Jälleen Jeesus vastasi rukoukseemme. Tapasimme vähän ajan päästä kaksi nuorta miestä. Molemmat olivat saavuttamattomista kansoista. Eero kysyi, saisiko laulaa miehille ja se kävi heille. Laulun loputtua miehet kyselivät laulusta ja siitä olikin sitten hyvä lähteä kertomaan Jeesuksesta. Meille syntyi upea ja voimallinen keskustelu. Miehet kuuntelivat herkeämättä evankeliumia ja olivat kiinniotettuja. He olivat hyvin kiinnostuneita ja ottivat materiaalia mukaansa.

Auta minua kertomaan sinusta, Jeesus.

Tyttäremme aloitti balettiharrastuksen, jossa hän käy nyt kaksi kertaa viikossa. Odotin häntä harjoituksista aulassa ja kuuntelin, kun eräs mies puhui puhelimeen. Arvelin hänen puhuvan hepreaa. ”Auta minua kertomaan hänelle sinusta, Jeesus.” Rukoilin hiljaa mielessäni, ja kun mies lopetti puhelunsa, kysyin häneltä, puhuuko hän hepreaa. Mies vastasi myöntävästi. Kysyin, onko hän juutalainen ja mies vastasi taas myöntävästi. Kuten tiedämme, meidän tehtävämme kristittyinä on rukoilla juutalaisten puolesta, että he löytäisivät Messiaan Jeesuksen elämäänsä ja kertoa heille Hänestä, jotta he voisivat uskoa ainoaan pelastajaan. Kerroin miehelle, että Suomessa on paljon kristittyjä, jotka rakastavat Israelia ja rukoilevat juutalaisten puolesta. Mies kuunteli kiinnostuneena kun sanoin, että olen yksi heistä. Kerroin miehelle siitä, kuinka noin 20 vuotta sitten eräs juutalainen mies pelasti minut. Hän kuunteli yhä kiinnostuneempana. Aloin kertoa hänelle elämästäni ja siitä, kuinka tuo juutalainen mies, Jeesus, vapautti minut synnin siteistä ja antoi sydämeeni syvän rauhan.

Iloiset hautajaiset

Saimme viettää ”iloisia hautajaisia”, kun kadulla tapaamani, saavuttamattomista kansoista tuleva henkilö meni kasteelle. Päivä oli erityisen merkittävä, koska samaan aikaan hengellisen ”poikamme”, ”Harrin”, Jeesukselle voittama henkilö meni kasteelle eräässä toisessa maassa.

Kiitos kun kuljet kanssamme rukouksin!

Kyproksen lähetit