Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Kun Jumalan armo kohtaa ihmisen ja olosuhteet, ihminen muuttuu, ja olosuhteetkin voivat muuttua. Toogiin ja hänen vaimonsa Tsoomoon elämässä tapahtui Jumalan ihme, joka edelleen antaa iloa, toivoa ja voimaa päivittäiseen elämään.

Heidän tuntematta toisiaan kummankin elämä oli suistunut raiteiltaan. Alkoholi, kodittomuus, työttömyys ja tarkoituksettomuus leimasivat jokapäiväistä elämää. Toogii kuuli veljeltään One Way Faith -keskuksesta, jossa puhutaan Jeesuksesta ja tarjotaan ruokaa ja suojaa. Tämä oli käännekohta hänen elämässään.

Kohdatessaan kristillistä huolenpitoa ja ystävällisyyttä, sekä kuullessaan ihmisten todistuksia Jumalan hyvyydestä, Toogii pohti mielessään, voisiko Jumala auttaa myös hänen ongelmissaan. Toivo paremmasta elämästä heräsi. Hän osallistui keskuksessa aamuisin järjestettävään raamattuopetukseen, ja jatkaessaan Raamatun lukemista Toogii koki uskonsa elpyvän sekä kasvavaa halua myös rukoilla. Vähitellen, Jeesuksen ja Jumalan sanan tuntemisen kautta, hänen luonteensa koki muutoksen. Ylpeys ja välinpitämättömyys lähimmäisiä kohtaan muuttuivat päinvastaiseksi. Toogii koki Jumalan armon ja sai tehdä sovinnon myös veljensä ja siskonsa kanssa.

Myös Tsoomoo tahollaan oli ajautunut hitaasti alkoholiriippuvaiseksi, minkä seurauksena hän joutui kadulle. Hänen miehensä otti avioeron, ja kaksi poikaa jäivät isän hoitoon. Elämä kadulla oli karua ja vaarallista. Kadulla ollessaan hän tapasi ihmisiä, jotka kertoivat One Way Faith -järjestön työstä. Sinne myös Tsoomoon tie kulkeutui.

Samoin kuin Toogiin kohdalla, myös Tsoomoo koki lämpimän vastaanoton One Way Faith -keskuksessa. Aito välittäminen ja ystävällisyys tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen. Tsoomoo turvasi Jumalaan ja alkoi rukoilla päivittäin. Vähitellen hänen uskonsa vahvistui ja luottamus Jumalaan kasvoi. Tsoomoo ymmärsi Jeesuksen sovituksen ja anteeksiantamisen merkityksen omassa elämässään, ja soitti myös lapsilleen pyytäen heiltä anteeksi aiheuttamaansa murhetta.

Jumalan johdatuksessa, One Way Faith -järjestön kautta, he löysivät Jeesuksen elämäänsä Vapahtajana ja Herranaan, sekä toisensa. He Iloitsevat Jumalan armosta ja rakkaudesta, sekä lastensa vierailuista heidän luonaan viikonloppuisin.

Jumala armo ja hyvyys on korvannut menetetyn ajan.

Heidän elämänsä on muuttunut täysin. Tänä päivänä he saavat elää uskossa, vapautettuina alkoholismista. Molemmat työskentelevät Ulan Batorissa, Mongolia-Japani -sairaalassa. Toogii työskentelee turvallisuusvartijana ja Tsoomoo siivoojana. 

Rukoilemme yhdessä aamuin ja illoin, sekä matkatessamme töihin. Toogii pitää aina Raamatun kehotusta mielessään: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” (1. Tess. 5:17) Myös Tsoomoo kiteyttää Jumalan armon ja hyvyyden sanoen:  ”Kaikki kunnia ja ylistys kuuluvat Kaikkivaltiaalle Jumalalle. Jumala on antanut meille takaisin menetetyt vuodet. Kuten Joelin kirjassa luvataan: ’Minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät.’ (Joel. 2:25)”

Jari Välilä

– – – – –

Kun aloitin Mongolian-työn koordinaattorina, ajattelin lähetystyötä ehkä hieman yksinkertaisemmin kuin nykyään.
Ajattelin ihmisiä, evankeliointia, seurakuntia ja kutsua. Ajattelin niitä asioita, joista lähetystyössä yleensä puhutaan.

Viime kuukausien aikana olen kuitenkin oppinut, että vastuullinen lähetystyö on paljon muutakin. Siihen liittyvät taloushallinto, raportointi, turvallisuuskysymykset, paikallinen lainsäädäntö, riskien arviointi, yhteistyörakenteet ja monet muut asiat, joita harvoin nostetaan esille lähetyskertomuksissa. Ne eivät ehkä kuulosta hengellisiltä tai innostavilta, mutta ilman niitä ei voida tehdä kestävää ja vastuullista työtä.

On helppoa innostua lähtemään liikkeelle uskon hengessä. Vaikeampaa on jatkaa silloin, kun vastaan tulevat vaikeat kysymykset, epävarmuus ja tilanteet, joissa mikään ei tunnu yksinkertaiselta.
Juuri silloin kutsu joutuu koetukselle.

Olen huomannut, että todellinen rakkaus ei tarkoita vain suuria unelmia ja rohkeita askelia.
Todellinen rakkaus näkyy myös siinä, että asiat halutaan tehdä hyvin.
Että kysytään vaikeita kysymyksiä. Että kannetaan vastuuta.
Että rakennetaan sellaista työtä, joka kestää aikaa ja tarkastelua.
Ja että meillä on viisautta tunnistaa ne tilanteet, joissa suuntaa täytyy muuttaa, toimintaa korjata tai joskus jopa luopua jostakin hyvältäkin näyttävästä asiasta, jos se on vastuullisin ratkaisu.

Usko ei ole vain rohkeutta lähteä liikkeelle.
Joskus uskoa on myös pysähtyä, arvioida rehellisesti tilannetta ja tehdä vaikeitakin päätöksiä.
Vastuullinen lähetystyö tarvitsee sekä rohkeutta aloittaa että nöyryyttä korjata suuntaa silloin, kun se on tarpeen.
Ehkä Jeesus tiesi tämän, kun hän kehotti laskemaan kustannukset ennen rakentamisen aloittamista.

Lähetystyössäkin on tärkeää nähdä näky, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää, mitä sen toteuttaminen käytännössä vaatii.
Samalla olen joutunut pohtimaan myös sitä, millaisia ihmisiä lähetystyö oikeastaan tarvitsee.
Perinteisesti lähetystyö saatetaan nähdä ennen kaikkea saarnaajien, evankelistojen tai pastorien työnä.
Heitä tarvitaan edelleen. Mutta olen huomannut, että Jumalan valtakunnan työ tarvitsee myös monia muita lahjoja ja taitoja.

Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat johtaa, suunnitella, opettaa, viestiä, rakentaa, huolehtia turvallisuudesta, hoitaa taloutta, arvioida riskejä, tukea perheitä, käyttää mediaa ja kehittää rakenteita, joiden varaan työ voi rakentua kestävällä tavalla.
Jokainen näistä tehtävistä voi olla osa Jumalan suurta missiota.

Ehkä Jumala ei kutsu sinua saarnaamaan kansanjoukoille.
Ehkä hän kutsuu sinua käyttämään niitä taitoja, joita olet saanut arjessa, työelämässä tai opiskelussa.
Jumalan valtakunnassa tarvitaan uskollisia ihmisiä monenlaisiin tehtäviin.

Rukoile ja kysy Herralta: mikä voisi olla sinun paikkasi tässä suuressa missiossa?
Silti kaiken tämän keskellä olen oppinut vielä yhden asian.
Vaikka suunnittelemme, arvioimme ja rakennamme, lopulta emme voi rakentaa Jumalan valtakuntaa omin voimin.

Psalmissa sanotaan:

”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.”

Lähetystyössä kohdataan aika ajoin myös vaikeita kysymyksiä ja tilanteita,
jotka haastavat pohtimaan työn perusteita ja suuntaa.
Siksi tärkein rukoukseni ei ole, että löytäisimme kaikki vastaukset tai tekisimme täydelliset suunnitelmat.

Tärkein rukoukseni on, että Herra itse näyttäisi tien eteenpäin ja rakentaisi sellaisen työn, joka on hänen tahtonsa mukainen.
Silloin perustus kestää.

Henna Kantovirta

Mongolia on pinta-alaltaan valtava, mutta harvaan asuttu maa Kiinan ja Venäjän välissä. Suuri osa väestöstä asuu pääkaupunki Ulan Batorissa, mutta laajoilla alueilla eletään yhä perinteistä paimentolaiselämää. Pitkät välimatkat ja karut olosuhteet tekevät arjesta monin paikoin haastavaa.
Tässä ympäristössä myös hengellinen todellisuus on omanlaisensa.

Mongoliassa kristittyjen määrä on edelleen pieni – vain muutama prosentti väestöstä. Tämä tarkoittaa, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole henkilökohtaista kosketusta evankeliumiin. Monille Jeesus ei ole vain etäinen, Hän on täysin tuntematon.

Jeesus on täysin tuntematon

Maassa on myös kansanryhmiä, joissa evankeliumi ei ole vielä käytännössä saavuttanut ihmisiä. Joissakin ryhmissä kristittyjä on arviolta vain 0–0,1 %. Tämä tarkoittaa, että lähes kukaan ei tunne Jeesusta.

Näihin kuuluu sekä pieniä, lähes unohdettuja kansoja että suurempia ryhmiä. Esimerkiksi Tsaatan-kansa, Evenkit sekä Mongoliassa asuvat uzbekit elävät tilanteessa, jossa monilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia omalla kielellään tai kohdata kristittyä henkilökohtaisesti. Monilla alueilla ei ole lainkaan paikallista seurakuntaa tai kristillistä yhteisöä lähellä.

Kristinusko on Mongoliassa verrattain nuori ilmiö. Ensimmäiset seurakunnat ovat syntyneet vasta 1990-luvun alussa. Siksi seurakunta on edelleen rakentumassa ja kasvamassa.
Tämä tarkoittaa kahta asiaa yhtä aikaa: evankeliumi täytyy vielä viedä eteenpäin, ja samalla niitä, jotka ovat jo tulleet uskoon, täytyy juurruttaa ja opettaa. Terveelle ja tasapainoiselle Raamatun opetukselle on suuri tarve.

One Way Mission on mukana tässä työssä tukemalla toimintaa, jossa kohdataan ihmisiä heidän arjessaan, usein hyvin rikkinäisistä lähtökohdista. Taustalla voi olla päihteitä, asunnottomuutta tai elämänhallinnan menettämistä. Silti muutos on mahdollinen. Kun ihminen saa uuden mahdollisuuden ja kohtaa Jumalan rakkauden, elämä voi alkaa rakentua uudelleen.

Lähetystyö Mongoliassa on pitkäjänteistä työtä. Se on pieniä askelia, luottamuksen rakentamista ja toivon kylvämistä paikoissa, joissa sitä kipeästi tarvitaan. Samalla tämä työ haastaa myös meitä täällä Suomessa. Onko sydämellämme ne, jotka eivät ole vielä kuulleet?
Ovi on auki. Astummeko sisään?